Professori: Suomen koulujärjestelmässä vakava sisäänrakennettu ongelma

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todellinen ongelma on se, että koulujen opetus ei tue poikien tapaa oppia.  Siksi miehiä hakeutuu oettajakoulutukseenkin vähemmän.

Opetus olisi korkein aika uudistaa ottamaan huomioon poikien tarpeet , korkeakoulut ovat täynnä naisia.

Aivokuvauksissa on ilmennyt, että pojat ratkovat kielellisiä valmiuksia vaativia tehtäviä toisilla aivojen osilla kuin tytöt. Myös eri aivoalueiden aktiivisuudessa on jonkin verran eroa. Testi, jossa lapset näkevät sanan kuulematta sitä tai kuulevat sanan näkemättä sitä, on paljastanut, että tytöt käsittelevät kieltä yleensä abstraktisemmin eli käsitteellisemmin kuin pojat. Pojat taas soveltavat enemmän sensorista eli aistitietoon perustuvaa lähestymistapaa.

Aivokuvausten mukaan tytöt käsittelevätkin kieltä enimmäkseen niillä osilla, jotka liittyvät käsitteelliseen ajatteluun, kun taas pojat käyttävät lähinnä näkö- ja kuuloalueita. Tämä vaikuttaa oppimistapaan. Ero ei ole kovin suuri, mutta ilmeisesti sillä on merkitystä.

Olen äikänope yläasteella ja voin sanoa, että tuo on potaskaa.

Nykykoulussa on monenlaisia kirjallisia töitä ja suullisia, esittelyjä, puheita, keskusteluita, esitelmiä, on opettajajohtoista luennointia ja itsenäistä tiedonhakua aiheista, saa tehdä piirrustaen tai powerpointtina tai vaikka näytellen, työskennellään yksin, pareittain, ryhmässä, tehdään tarkan ohjeen mukaan tai vapaasti valiten, luetaan romaanien lisäksi tietokirjoja ja elämäkertoja urheilijoista, saa ilmaista mielipiteitä jne.

Kokemukseni on, että hyvät tekevät ja oppivat hyvin kaikilla tavoilla, kun taas ne eräät muut eivät jaksa/viitsi/osaa/vaivaudu/osaa/opi vaikka olisi minkämoinen metodi meneillään. Tulokset ovat ihan samantasoiset, tekevät nämä sankarit sitten puhetta tai piirrustusta formulatähdestä tai novellianalyysia Minna Canthin teoksesta.

Ja nämä näkö- ja kuuloalueet, hah! Jos näytän oppilaille audiovisuaalista materiaalia opiskeltavasta aiheesta, eivät ne pojat opi sitä yhtään paremmin. Samat oppilaat, jotka ymmärtävät lukemaansa, bongaavat parhaiten asiat myös videolta.

Opettajat opettavat nykyään varsin vaihtelevin metodein. Samaa aihetta lähestytään monella tavalla: luetaan, katsotaan, kuunnellaan, piirretään, kirjoitetaan, puhutaan. Lopputulokseen tämä ei vaikuta mitään, vaikka tunnit ovatkin vaihtelevampi ja siinä mielessä mukavampia.

On yksi suurimmista kouluopetukseen liittyvistä harhoista, että joku heikompi, sisäistä motivaatiopulaa poteva poika saadaan jotenkin mystisesti oppimaan paremmin, kun vain ope keksisi oikean metodin. Todellisuus on, että heikko on heikko vaikka voissa paistaisi, ja ne kaikki metodit ovat jo käytössä. Ja ihan vapaasti voi itse kukin tulla puolestani kokeilemaan, miten herätetään sen murkkupojan sisäinen motivaatio opiskella opsin mukaan 30 tunniksi viikossa.

Ottamatta kantaa muihin tässä esitettyihin asioihin puolin tai toisin, tuli minulle ope vuodatuksestasi sellainen fiilis kuin olisit luovuttanut noiden poikien suhteen. Jos fiilikseni osuu oikeaan, tarkoittaa se, että pojat ovat menettäneet viimeisenkin mahdollisuutensa. Pelottava ajatus.

Ihan turhaa lässytystä muka pelätä. Allekirjoitan äikän opettajan teesit täysin. Jos kaikesta opetuksesta ja tuesta huolimatta oppilas ei opi eikä suostu opiskelmaan, todistukseen tulee numero sen mukaan eli nelonen. Mikä niissä on niin ihmeellistä! Niin makaa kuin itse petaa. Koulusta ei voi vain antaa lopareita toisin kuin duunipaikassa, johon nämä ei pääsekään, josta annetaan kenkää, jos duuni ei hoidu. Turha lelliminen ja kasvatuspuhe on saastuttanut koulua koko ajanäenemmän ja oppilaan vastuu häivytetty kokonaan. Neuvojia ja päällepäsmäreitä riittää, mutta tosipaikan tullen he eivät pysty mitäänm parempaa käytännössä tekemään, jos luokkaan joutuisivat. t. toinen äikän ope

Aihe on mielenkiintoinen. Olen aineenopettaja yläasteella ja lukiossa ja omat lapseni ovat poikia. Oma tuntumani on, että yhä useammin myös tyttö voi olla ongelmaoppilas (ennen lähinnä vain pojat) mutta fakta on, että syrjäytymisvaarassa on silti useimmiten pojat. Esim. viime aikoina tuntemani ongelmalliset tytöt ovat kaikki päässeet avun piiriin ja pois ns. normaaliluokasta järeiden tukitoimien piiriin. Viimeistään kasiluokalla ovat vaihtaneet pienryhmään tai toiseen kouluun. Sen sijaan ongelmalliset pojat porskuttavat aina ysille saakka, ja sitten vasta aletaan ihmetellä, miten tuosta saadaan yhteiskuntakelpoinen yksilö.

Oma osuutensa on varmasti meillä opettajilla. Ehkä me naisopettajat havaitsemme helpommin tyttöjen ongelmat ja poikien ongelmakäytös luokitellaan helpommin ns. esittämiseksi. Toisaalta koulumme miesopettajat ovat kaikki vaatimassa ongelmapojille vain tiukempaa kuria mutta mitään muita tukitoimia ei suinkaan tarjota. Erityisopettajat nostavat kädet pystyyn ja puhuvat asennevammasta näiden poikien kohdalla. Vanhemmat eivät jaksa pitää yhteyttä eivätkä vaadi lapselleen tukitoimia. Päinvastoin sitä pidetään leimaamisena ja opettajien pahana salaliittona kullannuppua vastaan.

Lopputuloksena on lauma syrjäytyneitä poikia, jotka eivät koskaan saaneet ns. järeitä tukitoimia yläasteella, enintään jälki-istuntoa, puhuttelua ja varoituksia.

Toisin sanoen poikien ongelmakäytökseen suhtaudutaan tavallisena, koska tukitoimet ja resurssit eivät mitenkään riittäisi kaikkien auttamiseen. Tyttöjen ongelmakäyttäytymiseen suhtaudutaan vakavasti ja tukitoimet aloitetaan heti jo seiskaluokan aikana.

Lukiossa sekä tytöt että pojat voivat olla niitä kympin oppilaita mutta pojat keskeyttävät lukion huomattavasti useammin kuin pojat. Moni ei alun alkaenkaan kuuluisi lukioon mutta yläasteen opo ei ole keksinyt heille muutakaan paikkaa, joten tulevat sitten päivähoitoon lukioon, kunnes kyllästyvät.  Äkkiseltään väittäisin, että kaikki tahot  - vanhemmat, opettajat, opo, erityisopettaja, kuraattori - suhtautuvat poikien ongelmiin sellaisella "ota itseäsi niskasta kiinni"-asenteella, kun taas tyttöä samassa tilanteessa pyritään kaikin keinoin auttamaan.

Tähän viittaa sekin, että kouluumme perustettiin uusi pienryhmä, jonka tarkoituksena on auttaa niitä, joiden on vaikea opiskella isossa ryhmässä (ei häiriköitä vaan sellaisia, jotka tarvitsevat pienempää ryhmää ja opettajan tukea). Näistä vain yksi on poika, loput tyttöjä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä ja asiallinen kysymys. Koulussa pärstäkertoimella on liian suuri merkitys arvosanoihin.

Onko kouluissakin niin että viehättäviä oppilaita suositaan enemmän kuin muita? Koska tämä ainakin pätee esimerkiksi työpaikoilla mm. siten, että kauniit saavat parempaa palkkaa.

Tämähän on ihan tutkittu ilmiö, joka vaikuttaa ihmisen saamaan kohteluun läpi elämänkaaren. 

Söpö vauva saa synnytyslaitoksella hoitajilta enemmän huomiota, päiväkodissa söpöt lapset saa vähemmän toruja, koulussa parempia arvosanoja ja opet tykkäävät enemmän. Työelämässä kaunis/komea saa parempaa palkkaa. Näin siis molempien sukupuolten kohdalla, hyvännäköisellä elämä on helpompaa.

Siksikö Tarja Halonenkin pääsi aina presidentiksi asti?

Ihan ot, mutta politiikalla ei ole mitään tekemistä oikean työelämän kanssa. Tosin Ben kyllä on jo vuosia haalinut talliinsa ainakin omasta mielestään hyvännäköisiä misuja, tarkoituksella.

Tässä on varmasti koulukohtaisia eroja. Omassa koulussani pienryhmät täyttävät pojat, joilla välttämättä ei ole muuta ongelmaa kuin asenneongemia. Muutamat tytöt olisivat tarvinneet paikkaa huomattavasti enemmän. He vaan eivät aiheuta häiriötä tunneilla.

Mielenkiintoista on ollut lukea opettajien kommentteja - ja ymmärtää, kuinka paljon ne eroavat toisistaan näkemyksellisesti.

Joku on valmis lyömään hanskat tiskiin poikien kohdalla, toisen näkemyksen mukaan pojille ei haeta/anneta/saada samalla tavalla tukitoimia kuin tytöille.

Muistan vuosia sitten lukeneeni Juha Juurikkalasta, joka toimi silloin artikkelin julkaisun aikaan Ilolan koulun rehtorina Vantaalla. Hänen aloittaessaan tehtävässä koulu oli lähes ongelmakoulu - oppilaat, lähinnä pojat lintsasivat paljon ja koulussa ollessaan tekivät kaikkea muuta kuin opiskelivat. Juurikkala sai omilla toimillaan ja asenteillaan melko nopeasti tilanteen haltuunsa.

Onko tämä Juurikkalan kehittämä "ilon pedagogia" ollut laajemmaltikin käytössä? Tunnetteko te opettajat tätä termiä  ? Kysyn, kun en tiedä ja olen utelias kuulemaan vastauksia, ihan omasta mielenkiinnosta. Kiitos etukäteen.