Lue keskustelun säännöt.
Vanhempien syyllistyminen ja syyllistäminen - tabut murtuvat
21.01.2017 |
Oletteko huomanneet, että jo pitkään on ollut vallalla ajattelutapa, etteivät vanhemmat saa tuntea syyllisyyttä eikä vanhempia toisaalta saisi ulkopuoleltakaan syyllistää? Tämä on johtanut monilla lepsuun kasvatukseen, lasten ongelmiin ja ongelmiin myös laajemmin koko yhteiskunnassa. Esimerkiksi ADHD:n ylidiagnosoinnista puhunut psykoterapeutti on vihdoin nostanut kissan pöydälle. Toivon, että julkisessa keskustelussa tullaan näkemään lisää vastaavia ulostuloja. Toivon, että puhutaan arkailematta siitä, minkä monet ovat ympäristössään havainneet: todella monet vanhemmat kasvattavat lapsiaan onnettoman huonosti. Ei pelätä vanhempien loukkaantumista, koska lasten tulevaisuus on se, millä pitäisi olla suurempi merkitys.
Kommentit (78)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä hyötyä vanhempien syyllistämisestä olisi?
Vanhemmat pitää saada ymmärtämään, että syyt lapsen käytöshäiriöihin ym. löytyvät useimmiten heistä itsestään. Koulun, opettajien, kavereiden, yhteiskunnan, television, netin ja pelien syyttäminen on itsepetosta. Jokaisella vanhemmalla on valta luoda lapselleen hyvä lapsuus. Ja jos vanhemmat ovat oman jaksamisensa äärirajoilla, heillä on velvollisuus hankkia apua.
Tämähän on mielenkiintoista. Mihin se perustuu? Itse ainakaan en pysty olemaan vanhempi, jollainen pitäisi olla. 2 lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja jos lapsi on saanut kaiken sen huomion, empatian ja normaalin rajojen laittamisen mikä nyt yleensä riittää useimmille lapsille niin eikö ole aihetta hieman miettiä myös siitä näkökulmasta että lapsella itsellään voi olla sen laatuinen häiriö mikä ei ole iha 100% vanhempien "parannettavudsa" vain oikealla kasvatuksella. Valitettavasti joka vaivaan ei riitä tai tepsi se kuuluisa "rajoja ja rakkautta".
No kun se "häiriö" voi olla nimenomaan, että vanhempi reagoi noin, miten reagoit. Peiliin pitäisi katsoa, mutta mieluisampaa on mikä muu tahansa.
Eli unohdetaan kokonaan että tosiasia on että on paljon lapsia joilla on häiriöitä esim. ihan neurologisia sellaisia joihin ei liity mitenkään vanhempien peiliin katsominen. Sinäkö olet se joka päätät miten asiat ovat tuntematta edes läpikotoisin koko lasta tai perhettä. Eiköhän tuo lopullinen diagnosointi siitä onko kyseessä vain rajoja ja rakkautta vai jotain muuta pitäisi olla vain ja ainoastaan terveydenhuollon ammattilaisten tehtävä eikä muiden spekulointi. Anna kun arvaan, kuulut siihen koulukuntaan jonka mielestä nuokin diagnoosit ovat enimmäkseen vääriä?
Miksi muuten meillä on paljon häiriökäyttäytyviä lapsia jotka ehkä päätyvät jopa johonkin diagnoosiin kuten ADHD diagnoosiin, sellaisissa perheissä jossa vanhemmat ovat korkea-asti koulutettuja ja kaikin puolen myös todettu vanhemmuutta lähes täydellisesti suorittavan? Miksi meillä on samassa perheessä samalla kasvatuksella hyvin erilaisia lapsia? Niin miksiköhän jos kaikki on vanhempien muokkaamaa?
"Häiriö VOI OLLA nimenomaan että vanhempi reagoi niinkuin reagoi" = "KAIKKI on vanhempien muokkaamaa"
Jokaisella aikakaudella toki on ollut omat ongelmansa mutta mä näen nykyajassa isona ongelmana sen, että vanhempia ei niinkään suoranaisesti syyllistetä mistään vaan aika iso osa tuntuu syyllistyvän ihan itse ja vetää sen palkokasvin sinne nenäänsä asioista, joita ei ole syyllistäviksi tarkoitettu. Esimerkkinä tuo ylläoleva. Siis joku mainitsee että se adhd-tyyppinen oireilu VOI MYÖS johtua aikuisten käytöksestä = kyseenalaistetaan muka koko ADHD.n olemassaolo ja syyllistetään adhd-lapsen vanhempia. Vai olenko mä vaan jotenkin kummallinen, kun mun mielestä noissa on iso ero?
Nykyaika toki kaikkine haasteineen, töineen, kiireineen, toimeentulo-ongelmineen on haastavaa ja huomattavasti enemmän kuormittavampaa kuin ennen mutta miksi pitää vetää niin järjettömät kilarit siitä, jos jossain asiassa neuvotaan/valistetaan tai herätetään pohtimaan sitä, olisiko omaa toimintaa syystä tai toisesta aiheellista muuttaa? Sitä kai ei voi kukaan kieltää etteikö olisi esim. vanhempia jotka pakenevat älylaitteiden pariin kun pitäisi antaa sitä aikaa ja huomiota sille lapselle, tästä kampanjasta hän ei ole pitkäkään aika. Jos sä itse tiedät, että sun älylaitteiden käyttö on balanssissa lapselle annettuun aikaan nähden, miksi koet asian kuitenkin niin että JUURI SINUA ja SINUN TOIMINTAASI nyt arvostellaan vaikka kaikki on hyvin. Ja miksi se, joka huomaa että hitto, olenpa taas koko päivän somettanut puhelimella esim.kun masentaa ja ahdistaa ja lapset on olleet keskenään raivostuu sitten kun syyllistetään eikä osaa katsoa asiaa siltä kannalta, että elämässä olisi nyt jonkin korjausliikkeen paikka kun puhelin kiinnostaa enemmän kuin lapset...
Jokaisessa meissä on puutteemme eikä kukaan ole täydellinen mutta en mä ainakaan ole itse koskaan huomannut että täydellisyyttä olisi kukaan vaatinutkaan. Jos huomaa että itsessä tai omassa toiminnassa on jotain muutettava, sitä muutetaan. Jos ei näytä olevan, jatketaan samaan malliin ja/tai etsitään sit vasta niitä syitä ja selityksiä muualta/muista. Se syyllisyys/syyllistyminen kun lähtee ihan itsestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä hyötyä vanhempien syyllistämisestä olisi?
Vanhemmat pitää saada ymmärtämään, että syyt lapsen käytöshäiriöihin ym. löytyvät useimmiten heistä itsestään. Koulun, opettajien, kavereiden, yhteiskunnan, television, netin ja pelien syyttäminen on itsepetosta. Jokaisella vanhemmalla on valta luoda lapselleen hyvä lapsuus. Ja jos vanhemmat ovat oman jaksamisensa äärirajoilla, heillä on velvollisuus hankkia apua.
Tämähän on mielenkiintoista. Mihin se perustuu? Itse ainakaan en pysty olemaan vanhempi, jollainen pitäisi olla. 2 lasta.
Kukas sen lapselleen hyvän lapsuuden luo sitten? Työkkäri, sossu vai exexexä?
Oma äitini ainakin on täysin kyvytön ottamaan vastaan minkäänlaista kritiikkiä kasvatuksestaan, luulen että se on tyypillistä hänen ikäluokalleen. Hän ei siis koskaan ole ottanut vastaan kritiikkiä koska "hän ei ole täydellinen" ja "ei saa syyllistää". Kaikki kasvattajathan tekevät virheitä, vain viisaat oppivat niistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asia ei ole näin. Meillä on pitkät perinteet etenkin äitien syyllistämiseen. Ja se ajatusmalli on ollut aina vallalla.
Mikä tabu tämä olisi?Tabu onkin se, että syyllistäminen on usein aiheellista. Muistellaan esim äläkkää, joka nousi kampanjasta, jossa tuotiin esille älylaitteita käyttävän äidin välinpitämättömyys lapsia kohtaan.
Mulle olis avartavaa jos joku selittäisi miten älylaitetta selaava äiti eroaa kirjaa lukevasta, silitysrautaa heiluttavasta, imuria halaavasta, meikkaavasta, telkkaa katselevasta, sanomalehteä lukevasta jne.?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asia ei ole näin. Meillä on pitkät perinteet etenkin äitien syyllistämiseen. Ja se ajatusmalli on ollut aina vallalla.
Mikä tabu tämä olisi?Tabu onkin se, että syyllistäminen on usein aiheellista. Muistellaan esim äläkkää, joka nousi kampanjasta, jossa tuotiin esille älylaitteita käyttävän äidin välinpitämättömyys lapsia kohtaan.
Mulle olis avartavaa jos joku selittäisi miten älylaitetta selaava äiti eroaa kirjaa lukevasta, silitysrautaa heiluttavasta, imuria halaavasta, meikkaavasta, telkkaa katselevasta, sanomalehteä lukevasta jne.?
Etkö tosiaan näe mitään eroa siinä lukeeko äiti aamulla päivän lehden (15min) vai onko joka välissä puhelimella? Tai siivous, samalla voit puhua lapselle, ottaa lapsen siihen mukaan.. Sama meikkauksessa ja kestää ehkä sen 10min. Et tosiaan näe mitään eroa näillä?
En ole huomannut, nythän on suorastaan muotia paheksua kasvattajia (itsehän oltaisiin niin erinomaisia), pitää kaikkea lapsen uhmaa vanhempien surkeutena, odottaa pieniltäkin lapsilta ihan aikuismaista käytöstä ja voi miten lapsellinen puhki kulutettu "vanhemmuus hukassa" -kortti vingahtaa ihan joka väliin. 😂
Se vielä heitetään ylpeänä aivan kuin voitaisiin jostain korkeuksista ylevästi huudella. 😂
En voi lähteä millään mukaan tuohon massamääkymiseen, sen verran arvostan menneiden sukupolvien vanhempia, nykyisiä ja tulevia, vaikka jokaisen kohdalla niiiiiin paheksutaan jostain uudesta asiasta. Lapsen kasvattaminen kelpo aikuiseksi on melkoinen homma ja vaatii pitkän työn, hatunnosto kaikille iseille ja äideille jotka suoriudutte tehtävästä "ihan hyvin". Täydellisyyttä ei kannata eikä tarvitse tavoitella! :)
Sitten se pieni osa jota voisikin jo lähteä syyllistämään, tarvitsee minusta enemmänkin apua ja kannustusta. Syyllistäminen nyt ei vaan ole kovinkaan hedelmällistä. Sitä tervettä ja pientä syyllisyyttä tuntee lähes jokainen äiti tai isä muutenkin. Siihen ei tarvita yhdenkään koiraäidin tai vanhemman sukupolven suurta tietäjää heristelemään sormeaan (jolla aika on oikeasti vaan kullannut muistot omasta mahtavasta kasvatuksestaan). 😎
Eli ei en vaan tajua mitä hiton hyötyä on jonkun random psykologin "näpäyttelystä" kun porukka seuraa kuolaavina lampaina perässä ja silmät sokeana toistaa akateemista mutua.
Sen sijaan tutkimukset aiheesta olisivatkin varsin mielenkiintoisia, mutta se onkin jo toinen aihe...
...ja ennen kuin joku näppäränä taas keksii ADHD-huutojen kolahtavan niin ei, meillä ei ole erityisen vilkkaita lapsia eikä tuollaista diagnoosia ole tarvinnut koskaan tässä perheessä miettiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en ymmärrä, miksi nykyään kirjoitetaan, että vanhemmuus on hukassa nykyaikana. Kyllä se on ollut hukassa ennenkin. Se on ollut hukassa sotien jälkeen kodeissa, joissa on isä kokenut sodan. Väsyneet äidit ovat pitäneet kuria vitsan avulla. Isät ovat olleet poissaolevia. Niissä oloissa on kasvanut uusi sukupolvi. Äidit ovat palanneet töihin vauvan ollessa pari kuukautta vanha. Lapsi on kasvanut naapurien hoivissa ja sukulaisten luona oman perheen lisäksi. Kotona ollaan oltu yksin tuntitolkulla äidin ja isän ollessa töissä.
Nykyään vanhemmat ovat kai enemmän huolissaan kasvatuksesta kuin aiemmin.
Vanhemmuus on nykyään hankalampaa kuin ehkä koskaan ennen. Todella suuri osa vanhemmista kärsii sen luokan stressistä ja kiireestä, että siinä on mielenterveys uhattuna - harvemmin asia on niin, että laiskanpulskea vanhempi ei välittäisi ja miettisi että ihan sama millaiseksi tuo kakara kasvaa.
Käytännössä kaikki vanhemmat kuitenkin rakastavat lapsiaan ja toivovat heille parasta. On monia tekijöitä, jotka voivat heikentää ihmisen valmiutta olla se täydellinen vanhempi. Yksi näistä tekijöistä on jatkuva kyttääminen ja syyllistys muiden ihmisten taholta, sillä tällainen aiheuttaa stressiä ja epävarmuutta.
Jos todella olet huolissasi vanhemmuuden laadusta, tarjoa apua ja ymmärrystä, älä vihaa ja kritiikkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pin kirjoitti:
En ole huomannut, nythän on suorastaan muotia paheksua kasvattajia (itsehän oltaisiin niin erinomaisia), pitää kaikkea lapsen uhmaa vanhempien surkeutena, odottaa pieniltäkin lapsilta ihan aikuismaista käytöstä ja voi miten lapsellinen puhki kulutettu "vanhemmuus hukassa" -kortti vingahtaa ihan joka väliin. 😂
Se vielä heitetään ylpeänä aivan kuin voitaisiin jostain korkeuksista ylevästi huudella. 😂
En voi lähteä millään mukaan tuohon massamääkymiseen, sen verran arvostan menneiden sukupolvien vanhempia, nykyisiä ja tulevia, vaikka jokaisen kohdalla niiiiiin paheksutaan jostain uudesta asiasta. Lapsen kasvattaminen kelpo aikuiseksi on melkoinen homma ja vaatii pitkän työn, hatunnosto kaikille iseille ja äideille jotka suoriudutte tehtävästä "ihan hyvin". Täydellisyyttä ei kannata eikä tarvitse tavoitella! :)
Sitten se pieni osa jota voisikin jo lähteä syyllistämään, tarvitsee minusta enemmänkin apua ja kannustusta. Syyllistäminen nyt ei vaan ole kovinkaan hedelmällistä. Sitä tervettä ja pientä syyllisyyttä tuntee lähes jokainen äiti tai isä muutenkin. Siihen ei tarvita yhdenkään koiraäidin tai vanhemman sukupolven suurta tietäjää heristelemään sormeaan (jolla aika on oikeasti vaan kullannut muistot omasta mahtavasta kasvatuksestaan). 😎
Eli ei en vaan tajua mitä hiton hyötyä on jonkun random psykologin "näpäyttelystä" kun porukka seuraa kuolaavina lampaina perässä ja silmät sokeana toistaa akateemista mutua.
Sen sijaan tutkimukset aiheesta olisivatkin varsin mielenkiintoisia, mutta se onkin jo toinen aihe...
...ja ennen kuin joku näppäränä taas keksii ADHD-huutojen kolahtavan niin ei, meillä ei ole erityisen vilkkaita lapsia eikä tuollaista diagnoosia ole tarvinnut koskaan tässä perheessä miettiä.
Ehkäpä elät tynnyrissä, kun et ole nähnyt miten paljon on vanhempia, jotka vähät välittävät lapsistaan. Some, vaihtuvat kumppanit, oma aika, ja minä itse, ovat lasta paljon tärkeämpiä. Juu, ja psykologit, lastenlääkärit ja ammattikasvattajat eivät koskaan tiedä mistään mitään.
Pin kirjoitti:
En ole huomannut, nythän on suorastaan muotia paheksua kasvattajia (itsehän oltaisiin niin erinomaisia), pitää kaikkea lapsen uhmaa vanhempien surkeutena, odottaa pieniltäkin lapsilta ihan aikuismaista käytöstä ja voi miten lapsellinen puhki kulutettu "vanhemmuus hukassa" -kortti vingahtaa ihan joka väliin. 😂
Se vielä heitetään ylpeänä aivan kuin voitaisiin jostain korkeuksista ylevästi huudella. 😂
En voi lähteä millään mukaan tuohon massamääkymiseen, sen verran arvostan menneiden sukupolvien vanhempia, nykyisiä ja tulevia, vaikka jokaisen kohdalla niiiiiin paheksutaan jostain uudesta asiasta. Lapsen kasvattaminen kelpo aikuiseksi on melkoinen homma ja vaatii pitkän työn, hatunnosto kaikille iseille ja äideille jotka suoriudutte tehtävästä "ihan hyvin". Täydellisyyttä ei kannata eikä tarvitse tavoitella! :)
Sitten se pieni osa jota voisikin jo lähteä syyllistämään, tarvitsee minusta enemmänkin apua ja kannustusta. Syyllistäminen nyt ei vaan ole kovinkaan hedelmällistä. Sitä tervettä ja pientä syyllisyyttä tuntee lähes jokainen äiti tai isä muutenkin. Siihen ei tarvita yhdenkään koiraäidin tai vanhemman sukupolven suurta tietäjää heristelemään sormeaan (jolla aika on oikeasti vaan kullannut muistot omasta mahtavasta kasvatuksestaan). 😎
Eli ei en vaan tajua mitä hiton hyötyä on jonkun random psykologin "näpäyttelystä" kun porukka seuraa kuolaavina lampaina perässä ja silmät sokeana toistaa akateemista mutua.
Sen sijaan tutkimukset aiheesta olisivatkin varsin mielenkiintoisia, mutta se onkin jo toinen aihe...
...ja ennen kuin joku näppäränä taas keksii ADHD-huutojen kolahtavan niin ei, meillä ei ole erityisen vilkkaita lapsia eikä tuollaista diagnoosia ole tarvinnut koskaan tässä perheessä miettiä.
No olipas taas melkoinen ylistyspuhe kuinka teillä toimitaan niin maan hienosti ja paljon paremmin kuin kanssaihmiset.
Hehheh koiraäidit tai vanhemman sukupolven edustajat tietty läpeensä tolloja. Onneksi sinä olet aivan ylimaallisen viisas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelottaa, millaisia ystäviä ja tuttavia (tukryhmiä) on huonoilla vanhemmilla. Näemmä on sokeita tukiryhmiä, jotka uskovat, miten "hyviä" vanhempia vanhemmat ovat, vanhempien omasta mielestään. Ja vika on muka lapsissa. Yhdelle äiti diagnisoi adhd:n, kun tyttärensä kerran uskalsi kritisoida äidin käytöstä ja lapsia traumatisoitavaa kasvatustapaa. Näin oli meillä. Äitini on tällainen: http://narskulandia.blogspot.fi/2014/02/narsisti-aiti.html
Toivon, että nämä lapset nähtäisiin ja heitä kuunneltaisiin, tuettaisiin kohti parempaa ympäristöä.
Vierailija kirjoitti:
Pin kirjoitti:
En ole huomannut, nythän on suorastaan muotia paheksua kasvattajia (itsehän oltaisiin niin erinomaisia), pitää kaikkea lapsen uhmaa vanhempien surkeutena, odottaa pieniltäkin lapsilta ihan aikuismaista käytöstä ja voi miten lapsellinen puhki kulutettu "vanhemmuus hukassa" -kortti vingahtaa ihan joka väliin. 😂
Se vielä heitetään ylpeänä aivan kuin voitaisiin jostain korkeuksista ylevästi huudella. 😂
En voi lähteä millään mukaan tuohon massamääkymiseen, sen verran arvostan menneiden sukupolvien vanhempia, nykyisiä ja tulevia, vaikka jokaisen kohdalla niiiiiin paheksutaan jostain uudesta asiasta. Lapsen kasvattaminen kelpo aikuiseksi on melkoinen homma ja vaatii pitkän työn, hatunnosto kaikille iseille ja äideille jotka suoriudutte tehtävästä "ihan hyvin". Täydellisyyttä ei kannata eikä tarvitse tavoitella! :)
Sitten se pieni osa jota voisikin jo lähteä syyllistämään, tarvitsee minusta enemmänkin apua ja kannustusta. Syyllistäminen nyt ei vaan ole kovinkaan hedelmällistä. Sitä tervettä ja pientä syyllisyyttä tuntee lähes jokainen äiti tai isä muutenkin. Siihen ei tarvita yhdenkään koiraäidin tai vanhemman sukupolven suurta tietäjää heristelemään sormeaan (jolla aika on oikeasti vaan kullannut muistot omasta mahtavasta kasvatuksestaan). 😎
Eli ei en vaan tajua mitä hiton hyötyä on jonkun random psykologin "näpäyttelystä" kun porukka seuraa kuolaavina lampaina perässä ja silmät sokeana toistaa akateemista mutua.
Sen sijaan tutkimukset aiheesta olisivatkin varsin mielenkiintoisia, mutta se onkin jo toinen aihe...
...ja ennen kuin joku näppäränä taas keksii ADHD-huutojen kolahtavan niin ei, meillä ei ole erityisen vilkkaita lapsia eikä tuollaista diagnoosia ole tarvinnut koskaan tässä perheessä miettiä.
Ehkäpä elät tynnyrissä, kun et ole nähnyt miten paljon on vanhempia, jotka vähät välittävät lapsistaan. Some, vaihtuvat kumppanit, oma aika, ja minä itse, ovat lasta paljon tärkeämpiä. Juu, ja psykologit, lastenlääkärit ja ammattikasvattajat eivät koskaan tiedä mistään mitään.
Ehkä me elämme eri planeetoilla kun minä tosiaan näen valtaosan vanhemmista rakastavan maailmassa kaikkein eniten juuri omia lapsiaan. Nämä lapsiaan hyvin hoitavat ja heitä rakastavat vanhemmat kyllä saavat minun maailmassa ottaa sitä omaa aikaakin, someilla ja olla vaikka epätäydellisiä. Välillä säälin nykyvanhempia, varsinkin sellaisia herkkiä uusia vanhempia joille se teidän kannattaman median paine käy harteille. Itse olen aika hyvin päässyt sen yläpuolelle ja nykyään olen (melkein) aina pelkkä puolestakilahtaja. 😂 Ei mulla onneksi olekaan niin suurta taakkaa mitä tosi monilla muilla on ja silti ne vaan porskuttaa, ei voi muuta ku kunnioittaa.
Kyllä psykologit voi "joskus tietää jotain", missä mä väitin ettei voisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pin kirjoitti:
En ole huomannut, nythän on suorastaan muotia paheksua kasvattajia (itsehän oltaisiin niin erinomaisia), pitää kaikkea lapsen uhmaa vanhempien surkeutena, odottaa pieniltäkin lapsilta ihan aikuismaista käytöstä ja voi miten lapsellinen puhki kulutettu "vanhemmuus hukassa" -kortti vingahtaa ihan joka väliin. 😂
Se vielä heitetään ylpeänä aivan kuin voitaisiin jostain korkeuksista ylevästi huudella. 😂
En voi lähteä millään mukaan tuohon massamääkymiseen, sen verran arvostan menneiden sukupolvien vanhempia, nykyisiä ja tulevia, vaikka jokaisen kohdalla niiiiiin paheksutaan jostain uudesta asiasta. Lapsen kasvattaminen kelpo aikuiseksi on melkoinen homma ja vaatii pitkän työn, hatunnosto kaikille iseille ja äideille jotka suoriudutte tehtävästä "ihan hyvin". Täydellisyyttä ei kannata eikä tarvitse tavoitella! :)
Sitten se pieni osa jota voisikin jo lähteä syyllistämään, tarvitsee minusta enemmänkin apua ja kannustusta. Syyllistäminen nyt ei vaan ole kovinkaan hedelmällistä. Sitä tervettä ja pientä syyllisyyttä tuntee lähes jokainen äiti tai isä muutenkin. Siihen ei tarvita yhdenkään koiraäidin tai vanhemman sukupolven suurta tietäjää heristelemään sormeaan (jolla aika on oikeasti vaan kullannut muistot omasta mahtavasta kasvatuksestaan). 😎
Eli ei en vaan tajua mitä hiton hyötyä on jonkun random psykologin "näpäyttelystä" kun porukka seuraa kuolaavina lampaina perässä ja silmät sokeana toistaa akateemista mutua.
Sen sijaan tutkimukset aiheesta olisivatkin varsin mielenkiintoisia, mutta se onkin jo toinen aihe...
...ja ennen kuin joku näppäränä taas keksii ADHD-huutojen kolahtavan niin ei, meillä ei ole erityisen vilkkaita lapsia eikä tuollaista diagnoosia ole tarvinnut koskaan tässä perheessä miettiä.
Ehkäpä elät tynnyrissä, kun et ole nähnyt miten paljon on vanhempia, jotka vähät välittävät lapsistaan. Some, vaihtuvat kumppanit, oma aika, ja minä itse, ovat lasta paljon tärkeämpiä. Juu, ja psykologit, lastenlääkärit ja ammattikasvattajat eivät koskaan tiedä mistään mitään.
Ehkä me elämme eri planeetoilla kun minä tosiaan näen valtaosan vanhemmista rakastavan maailmassa kaikkein eniten juuri omia lapsiaan. Nämä lapsiaan hyvin hoitavat ja heitä rakastavat vanhemmat kyllä saavat minun maailmassa ottaa sitä omaa aikaakin, someilla ja olla vaikka epätäydellisiä. Välillä säälin nykyvanhempia, varsinkin sellaisia herkkiä uusia vanhempia joille se teidän kannattaman median paine käy harteille. Itse olen aika hyvin päässyt sen yläpuolelle ja nykyään olen (melkein) aina pelkkä puolestakilahtaja. 😂 Ei mulla onneksi olekaan niin suurta taakkaa mitä tosi monilla muilla on ja silti ne vaan porskuttaa, ei voi muuta ku kunnioittaa.
Kyllä psykologit voi "joskus tietää jotain", missä mä väitin ettei voisi?
Mitä täällä vaahtoat jankuttamassa ymmärtämättömyyttäsi, selvä jo. Etsisit niitä tilastoja ja tutkimustuloksia.
Mikä sit on toisaalta tämä kultainen "ennen"? Nykyvanhemmat on eka sukupolvi, joka ei usko kuritusvaltaan. Tutkimusten valossa mikään aikaisempi sukupolvi ei viettänyt näin paljon aikaa lastensa kanssa kuin nykyvanhemmat. Yhä useammat lapset voivat todella hyvin, mutta eriarvoisuus on kasvanut? Joku viittasi yllä vanhempien parisuhdeaikaa ja lasten jättämiseen munmoloihin hoitoon? Really? Oma 50-luvulla syntynyt äitini oli sitä sukupolvea, joka vietti kaikki lomat maalla mummoloissa. Minä taas 80-luvun lapsena olin ns. avainnippulapsi ja olin lomilla paaaaaljon leireillä. Ja niillä leireillä oltiin viikkotolkulla, yötä myöten. Toisin muuten kuin nykylapset.
Täysin eri mieltä. Vanhempia kytätään ja syyllistetään, vikahan löytyy aina äidistä.
Hommatkaa aikaa lapselle ja jättäkää se kallis omakotitalo ostamatta. Kalliit autot ja härpäkkeet kuten naapurin It-miljonäärillä.
Se mitä halutaan on se mihin pyritään. Eli raha ja kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Täysin eri mieltä. Vanhempia kytätään ja syyllistetään, vikahan löytyy aina äidistä.
Vain ääritapauksissa ollaan yleistetty vika äitiin.
Itse koen, että äitimyytti estää kritisoinnin. Eikö olis syytä nostaa äitiys pois jalustalta.
Isät on ulkoistettu kun "äiti hoitaa"
Äiti kun kaappaa kaiken kasvatusvastuun niin kyllä kritiikki pitäisi myös kestää.
50v. voin sanoa että tämä aika on sitä syyllistämisen aikaa ja tiedän erittäin paljon ADHD tutkimuksista.
Se alkaa aina perheen asioiden koluamisella ja siihen lääkitykseen on pitkä ja mutkikas matka.
Voin sanoa että oma äitini sai olla hyvin vapaa äiti mutta minun täytyy olla täydellinen.
Ja kaikki syy on aina äitejen, niin hän se menee.
Hauskaa kun sellaiset kommentoi joilla ei mitään kokemusta lapsista. No mua ei syyllistetä, kun olen oppinut pitämään turpani kiinni eli en puhu lapsistani ja onneksi ne on kohta aikuisia. Niin on mätä tämä yhteiskunta.
Aloittaja tarkoitti, että ihan oikeita sairauksia voi toki olla mutta ne ovat AINA VANHEMMAN SYYTÄ. Syyllisyys ja syyllistäminen oli se pointti, sitä pitää saada tehdä ja sitä pitää tuntea.