Mies pudotti pommin; ei haluakkaan muuttaa omakotitaloon! Tulkaa kertomaan omakotitalojen ja rivitalojen hyviä ja huonoja puolia... Kääntäkää joko minun tai mieheni pää!
Eli jomman kumman meistä on pakko taipua suuntaan tai toiseen, minun tai mieheni. Kertokaas siis kaikki mahdolliset plussat ja miinukset molemmista, omakotitaloista ja rivitaloista.
Miehen kanssa ollaan aina puhuttu oman talon ostamisesta. Miehen suusta kuuluu usein "sitten kun ostetaan oma talo..." ja "silloin kun meillä on oma koti..." jne. Asutaan siis nyt vuokralla kerrostalossa.
Sanoin tässä eräs ilta jutellessani miehen kanssa onnellisena että mun suurimpiin haaveisiin on aina kuulunut pari lasta ja omakotitalo isolla pihalla. (Mies siis kyllä tietää tämän kun tästä niin usein puhutaan, käytin nyt vaan sanaa omakotitalo ensimmäistä kertaa.) Siihen mies totesi hyvin torjuvasti että me ei tosiaankaan mihinkään omakotitaloon muuteta. Olin todella hämilläni ja kysyin miksi. Mies ei suostunut perustelemaan kantaansa, ei vaikka miten koitin kysellä asiasta. Ainoat miehen perustelut olivat luokkaa "helpompaa hoitaa porukalla isoja asioita ja omakotitalossa täytyy pitää tosi tarkkaa kirjaa kaikista kuluista ja jutuista... en mä jaksa, liikaa vaivaa mulle ja kaikki illat menee siihen..."
En yhtään tajunnut mitä mies tuolla tarkoitti.
Koskaan ei ole ollut puhe omistusoikeisasunnosta. Siitäkin puhuttiin ja sitä mies ei halua. (Enkä minäkään.) En saa mitään selvää noista miehen puheista joten tulin nyt tänne hakemaan selvennystä.
Joku kuitenkin kysyy miksi haluan omakotitaloon, minäpä valaisen.
-Mahdollisuus asua syrjäisemmällä seudulla
-Ei naapureita
-Ei ärsyttäviä pihatalkoita yms.
-Suurempi talo
-Suurempi piha
-Yksityisyys
-Kukaan ei valita mitä me kotonamme/pihallamme teemme
-Mies haluaa pihalle vajan ja puutarhan
-Yksinkertaisesti siis _oma rauha_!
Nyt kehiin KAIKKI hyvät ja huonot puolet molemmista vaihtoehdoista! Jomman kumman täytyy muuttaa mieltään.
Kommentit (331)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
lion64 kirjoitti:
Miinukset:-Sähkö ja vesi ja jätemaksut
-Jos asuu syrjässä,sairastapauksessa ambulanssin saanti kestää,varsinkin SOTE uudistusen myötä.
-Kaverit kaukana,jos muuttaa toiselle paikkakunnalle
-Eikä sovi unohtaa kotivakuutusta ja nuohousta.Plussat: - Oma rauha
-Voi ite päättää koska leikkaa nurmikon jne...
-Näät oman käden jäljen
-Ite olisin hirsi talon kannalla,olisi terveellinen talo,rintamamiestalossa koko ajan laitettavaa.Eikä oo käytännöllisiä.Joo "voi itse päättää koska leikkaa nurmikon tai pensaat tai...."
joo voi paitsi että pitää päättää ja pitää huvittaa leikata ennen kuin se nurtsi on polvenkorkuinen =D Eli eiköhän se nurmikko päätä sun puolesta koska se on pakko leikata =)
Alkukesästä se kasvaa hetken tosi haipakkaan, eli touko/kesäkuun vaihteessa täällä eteläisessä Suomessa. Sen jälkeen kasvuvauhti hidastuu tosi nopeasti, varsinkin jos on varjoisa piha. Periaatteessa elokuun puolivälin jälkeen ei välttämättä tarvi edes leikata enää jos ei halua, eikä se siltikään enää kovinkaan korkeaksi kasva. Käyttöalueet tietysti kannattaa pitää lyhyenä, mutta yleensä se alue on melko pieni.
Mutta ylipäätään siihen ruohonleikkuuseen menee jollain alle tuhannen neliön pihalla niin mittättömän vähän aikaa vuositasolla, että sen suhteen ei kyllä kannata päätään vaivata. Kerta viikkoon ja loppu kesästä joka toinen viikko riittää varsin hyvin pitämään nurmikon siistinä, eli leikkuukertoja tulee sellaset 12-16 kertaa kesässä ja jonkun 800 neliön pihan vetelee helposti puolessa tunnissa. Se siis ei ole lähellekään aikaa vievimpiä hommia kotitaloudessa. Siivoomiseen ja ruuanlaittoon menee moninkertaisesti aikaa, eikä niistäkään kukaan sen kummemmin nillitä.
Tiedän kyllä ruohonleikkuun se nyt oli vain YKSI esimerkki ja se että totta kai omakotitalossa on huolto ja korjaustöitä enemmän kuin kerrostalossa on ihan itsestään selvyys. Ja kun niitä vartin ja puolentunnin hommia on 10 viikossa kaikkien tarvike ostosreissujen päälle niin se ei vain sovi kaikkien elämäntyyliin tai kaikkia ihmisiä se ei vois vähempää kiinnostaa. Sen takia itse tykkään asua mielummin kerrostalossa (olen asunut omakotitalossa useita vuosia), mutta jokainen asukoon niinkuin tykkää. Ruuanlaittoa ja siivousta ei oikein voi verrata silloin kun verrataan kerrostalo ja omakotitalo asumista, näissähän ne joudutaan molemmissa tekemään mutta niinkuin jo sanoin niin omakotitalossa on sitä muuta puuhastelua ESIM. ruohonleikkuu. Mutta jokainen asuu miten tykkää.
Kun kerran olet omakotitalossa asunut useita vuosia, niin kerro nyt ihmeessä, mitä ihmeen vartin ja puolentunnin hommia omakotitalossa on 10 kertaa viikossa???
Itselläni nimittäin ei tule ainuttakaan mieleen, kun noista lumitöistä ja nurmikon leikkuustakaan ei tule yhteensäkään, kun sellaiset 20-30 kertaa koko vuonna.
Odotan mielenkiinnolla ja pelonsekaisin tuntein vastaustasi, nimittäin jos noin on asianlaita, niin olen törkeällä tavalla laiminlyönyt valtavan määrän velvollisuuksistani omakotitaloasukkaana! Minä nimittäin en ole tänäkään talvena tehnyt kuin neljä kertaa lumityöt (10 minuuttia per kerta), enkä mitään muuta. Eli minulla on siis jäänyt viimeisen kolmen kuukauden aikana yli 100 vartin/puolentunnin hommaa kokonaan tekemättä! Kerro siis äkkiä mitä ihmettä olen oikein laiminlyönyt???
Lueskeleppa tämä keskustelu alusta niin melko kattavasti siltä tulee niitä hommia esille mitkä omakotitalossa tekee asuja itse ja kerrostalossa ne tekee huoltofirma ja talkkari. Mutta sekin on totta että kyllä ne saa jättää tekemättäkin ja odottaa että kaikki paikat rapistuu pikkuhiljaa.
Eli jos et tee kymmentä 15-30 minuutin hommaa viikossa niin paikat rapistuu?
Ok ja nyt sitten haluaisin kuulla, mitä ne kymmenen hommaa viikossa on, jotka minun täytyy tehdä, ettei paikat rapistu? Odotan kiireistä vastausta, sillä tätä viikkoa on enää muutama tunti jäljellä ja haluaisin saada jo tämän viikon hommat hoitoon, ettei tämä talo rapistuisi, kun minulla on jo lukuisien viikkojen hommat rästissä.
Vierailija kirjoitti:
Sen verran vinkkiä että aina kun pihaa muokataan mihinkään malliin, niin se maksaa ihan helvetisti. Tuokin lässyttävä puutarhuri vetää monta tonnia pelkästään siitä että se kertoo sulle että mitä sä voisit tehdä.
Niinpä!
Voitko sitten arvella mitä se toteutus sitten tulee maksamaan? Kaivurit, materiaalit, kivetykset, työ jne. jne.
SIKSI mua on aina ärsyttänyt tuo lause "no hei sä voit muuttaa sen pihan sellaiseksi, ettei siellä tarvii tehdä yhtään mitää..."
No hitto, ihan kuin se tapahtuisi noin vain sormia napsauttamalla. Ei, se tarkoittaa joko helvetillistä työmäärää tai sitten sitä että maksat lukuisia tuhatlappusia tuollaiselle lässynlää-puutarhurille ja sitten sen pihan toteuttajalle.
Kaivureita, materiaaleja ja kiveyksiä ei tarvita, jos homman osaa. Tuollaisia puutarhoja toki idiooteille tarvitaan, koska niiden rakentaminen maksaa. Osaava ihminen pystyy tekemään suuresta osasta pihoja nättejä ja helppohoitoisia pienellä vaivalla. Helvetin uusavuttomat!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me muutettiin ok-talosta kerrostaloon saman kaupungin sisällä. Kummassakaan ei velkaa eikä remontteja. Rahaa meni silti molempiin yhtä paljon, mutta menot jakaantuivat eri tavalla.
Ok-talossa (ei sähkölämmitys) maksettiin paljon sähköistä (150/kk) vakuutuksista (125 €/kk) ja netistä (50 €/kk). Lisäksi tietysti kiinteistövero, tonttivuokra, vesimaksut ja jätehuolto.
Kerrostalon vastike 325 € sisältää vedet ja netin, nopeuden nostosta tulee 12 €/kk lisälaskua. Kotivakuutus 7 €/ kk (80 €/vuosi), parkkipaikka 80 €/vuosi, sähkö 37 €/kk. Oma sauna. Vakuutusyhtiö on välissä kilpailutettu, sähköntoimittaja sama.
Niin no mieti, omakotiasujana tiedät, että 325€ vedestä ja netistä on todella törkeetä kusetusta. Ei ne noin paljoa maksa!
? Vastikkeilla katetaan myös huoltoyhtiön ja isännöinnin kaikki kulut, siivous ja remontit (viimeksi uusi laitteisto lämmönjakohuoneeseen ja meille uusi wc-allas). Taloyhtiöllä ei ole velkaa, eikä isoja remontteja ole tulossa vielä pariinkymmeneen vuoteen, sitä ennen ehditään häipyä.
Ei hoitovastikkeella saa mitään remontteja maksaa. Hoitovastike on vain niihin talon hoitokuluhin; isännöinti, kiinteistöhuolto, kiinteistövero, vakuutus, lämmitys, yhteinen sähkö, jätehuolto, siivous, remontit pitää rahoittaa sitten ihan muulla tavalla, esim. ottamalla lainaa ja sitä halutessaan osakas voi lyhentää rahoitusvastikkeella. Remonttirahastoa voidaan kerätä etukäteen isoihin remontteihin, mutta kirjanpidossa ei saa näkyä että hoitovastiketta jää kovin paljon ylimääräistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen verran vinkkiä että aina kun pihaa muokataan mihinkään malliin, niin se maksaa ihan helvetisti. Tuokin lässyttävä puutarhuri vetää monta tonnia pelkästään siitä että se kertoo sulle että mitä sä voisit tehdä.
Niinpä!
Voitko sitten arvella mitä se toteutus sitten tulee maksamaan? Kaivurit, materiaalit, kivetykset, työ jne. jne.
SIKSI mua on aina ärsyttänyt tuo lause "no hei sä voit muuttaa sen pihan sellaiseksi, ettei siellä tarvii tehdä yhtään mitää..."
No hitto, ihan kuin se tapahtuisi noin vain sormia napsauttamalla. Ei, se tarkoittaa joko helvetillistä työmäärää tai sitten sitä että maksat lukuisia tuhatlappusia tuollaiselle lässynlää-puutarhurille ja sitten sen pihan toteuttajalle.
Ja kaiken tuon lisäksi, piha tarvitsee jatkuvaa ylläpitoa, joka taas maksaa ja lisää työtä - kesäisin on ruoho leikattava viikottain ja muut kasvit vaativat huoltoa, multaa, kalkkia ja lannoiteita on ostettava joka kevät ja syksy (muuten rikkaruohojen ja sammalten peitossa) pensasaidat, puut, pensaat, ruusut vaativat vuosittaisen leikkauksen, puiden lehdet haravoitava, perennapenkit uudistettava muutaman vuoden välein, kivetykset puhdistettava vuosittain jne. jne. ja tämä kaikki vaatii paljon työtä ja rahaa.
Lässyttävä puutarhuri taisi mainita, että luonnonmukainen puutarha ei vaadi paljon hoitoa. Laajat nurmialueet on yksiä haastavimpia pihoja pitää oikeasti hyvännäköisinä... ja hyvännäköisyys kyseenalaista (ovat maailmalla puutarhatrendina täysin out). Haravoinnissakin voi käyttää harkintaa... typerykset haravoi pihan puhtaaksi luontaisista lannotteista ja sitten ostaa lannoitteet kaupasta. :D Vaikeaahan se on, jos ei osaa...
Kyllä vaan kaikki mun tuntemat omakotiasujat on tarvinneet kaivuria, jos on halunneet laittaa pihan uusiksi. Ei ole mitään halpaa hommaa. Ja yhtään ns kalliopihaa en tunne kun kesämökeillä, että kyllä ne sitä kitkettävää ja nypittävää mallia ovat.

Kerro nyt sinä vaan kun tiedät, meitä on monta omakotitaloasujaa joiden talot rapistuu silmissä, tässä odotellessa vastausta. Ei jaksa lukea yli 20 sivua läpi, ja ne sivut joita luin alkupäästä, oli täynnä jotain että pitää ilmastointia tasapainottaa... ym. shaibaa.

Ja rivitalon pihaa ei koskaan laiteta uusiksi kaivinkoneella?

Siis täh? Jos mä haluan pitää nurmikkoni polvenkorkuisena, mä pidän sen polvenkorkuisena. Ihmeellinen käsitys ihmisillä, että omakotitalossa täytyisi olla koko ajan pihalla perse pystyssä tai vasara kädessä korjailemassa paikkoja. Ei tarvitse. Eikä sitä koko nurmikkoa ole pakko sinne laittaa.
Näiden mielestä viikatetta ja raivaussahaakaan ei ole keksitty ja ruohonleikkurissa on väin yksi säätö, sille matalimmalle ruoholle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen verran vinkkiä että aina kun pihaa muokataan mihinkään malliin, niin se maksaa ihan helvetisti. Tuokin lässyttävä puutarhuri vetää monta tonnia pelkästään siitä että se kertoo sulle että mitä sä voisit tehdä.
Niinpä!
Voitko sitten arvella mitä se toteutus sitten tulee maksamaan? Kaivurit, materiaalit, kivetykset, työ jne. jne.
SIKSI mua on aina ärsyttänyt tuo lause "no hei sä voit muuttaa sen pihan sellaiseksi, ettei siellä tarvii tehdä yhtään mitää..."
No hitto, ihan kuin se tapahtuisi noin vain sormia napsauttamalla. Ei, se tarkoittaa joko helvetillistä työmäärää tai sitten sitä että maksat lukuisia tuhatlappusia tuollaiselle lässynlää-puutarhurille ja sitten sen pihan toteuttajalle.
Ja kaiken tuon lisäksi, piha tarvitsee jatkuvaa ylläpitoa, joka taas maksaa ja lisää työtä - kesäisin on ruoho leikattava viikottain ja muut kasvit vaativat huoltoa, multaa, kalkkia ja lannoiteita on ostettava joka kevät ja syksy (muuten rikkaruohojen ja sammalten peitossa) pensasaidat, puut, pensaat, ruusut vaativat vuosittaisen leikkauksen, puiden lehdet haravoitava, perennapenkit uudistettava muutaman vuoden välein, kivetykset puhdistettava vuosittain jne. jne. ja tämä kaikki vaatii paljon työtä ja rahaa.
Lässyttävä puutarhuri taisi mainita, että luonnonmukainen puutarha ei vaadi paljon hoitoa. Laajat nurmialueet on yksiä haastavimpia pihoja pitää oikeasti hyvännäköisinä... ja hyvännäköisyys kyseenalaista (ovat maailmalla puutarhatrendina täysin out). Haravoinnissakin voi käyttää harkintaa... typerykset haravoi pihan puhtaaksi luontaisista lannotteista ja sitten ostaa lannoitteet kaupasta. :D Vaikeaahan se on, jos ei osaa...
Niin onko tuo pihanhoito rivitalossa täysin ilmaista? Siellähän vasta on isot yhteiset pihat joiden kunnossapidosta maksetaan rahaa, itse pitää sitten se oma pläntti hoitaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me muutettiin ok-talosta kerrostaloon saman kaupungin sisällä. Kummassakaan ei velkaa eikä remontteja. Rahaa meni silti molempiin yhtä paljon, mutta menot jakaantuivat eri tavalla.
Ok-talossa (ei sähkölämmitys) maksettiin paljon sähköistä (150/kk) vakuutuksista (125 €/kk) ja netistä (50 €/kk). Lisäksi tietysti kiinteistövero, tonttivuokra, vesimaksut ja jätehuolto.
Kerrostalon vastike 325 € sisältää vedet ja netin, nopeuden nostosta tulee 12 €/kk lisälaskua. Kotivakuutus 7 €/ kk (80 €/vuosi), parkkipaikka 80 €/vuosi, sähkö 37 €/kk. Oma sauna. Vakuutusyhtiö on välissä kilpailutettu, sähköntoimittaja sama.
Niin no mieti, omakotiasujana tiedät, että 325€ vedestä ja netistä on todella törkeetä kusetusta. Ei ne noin paljoa maksa!
? Vastikkeilla katetaan myös huoltoyhtiön ja isännöinnin kaikki kulut, siivous ja remontit (viimeksi uusi laitteisto lämmönjakohuoneeseen ja meille uusi wc-allas). Taloyhtiöllä ei ole velkaa, eikä isoja remontteja ole tulossa vielä pariinkymmeneen vuoteen, sitä ennen ehditään häipyä.
Ei hoitovastikkeella saa mitään remontteja maksaa. Hoitovastike on vain niihin talon hoitokuluhin; isännöinti, kiinteistöhuolto, kiinteistövero, vakuutus, lämmitys, yhteinen sähkö, jätehuolto, siivous, remontit pitää rahoittaa sitten ihan muulla tavalla, esim. ottamalla lainaa ja sitä halutessaan osakas voi lyhentää rahoitusvastikkeella. Remonttirahastoa voidaan kerätä etukäteen isoihin remontteihin, mutta kirjanpidossa ei saa näkyä että hoitovastiketta jää kovin paljon ylimääräistä.
Ahaa, ok. Ilmeisesti sille lämmönjakohärvelille oli eri tili kuin hoitovastikkeille. Vastike on ollut sama sen 3 vuotta mikä ollaan täällä asuttu, ei korotuspaineita, todettiin yhtiökokouksessa.

Kyllä tuollaiset pienemmät remontit yleisesti katetaan hoitovastikkeella, ja myös saa kattaa, jos taloyhtiö pitää huolta taloudestaan: Lukot, saunaremontit, lämmönjakolaitteet, ilmastoinnin säädöt korjaukset ja jopa laitteiden uusinnat, piharemontit, rappukäytävien ja yleisten tilojen maalaukset/valaistukset, hissien korjaukset, patteriventtiilien venttiilien vaihdot, julkisivujen pienemmät korjaukset jne.
Tuolle jankkaajalle, joka ei ole tehnyt omakotitalossaan mitään ja ihmettelee kymmeniä töitä/viikko: keskimäärin joka viikolle löytyy yksi työ mikä vie n. 30 min. Välillä, varsinkin talvella on viikkoja ettei varsinaisia talon huoltotöitä ole sen kummemmin kuin muissakaan asumismuodoissa. Kesäisin huoltoa pitää tehdä nurmikonleikkuun lisäksi jos haluaa pitää paikat siistinä. Toki jos on rakennuttanut täysin huoltovapaantalon ja tyytyväisenä tyytyy maksamaanlaskuja eikä kiinnosta seurata esim. Sähkön tai veden kulutusta tai rännien kuntoa ja sadevesien kulkeutumista niin eihän sitä sitten huolleta vaan asutaan vaan.
Varmaan jokaisella on kesäisinkin vapaavikkooja ettei tee muuta kuin leikkaa nurmikon. Sitten joillekin viikoille ja vuosille kasautuu huoltomaalausta, terassin öljyämistä, varastojen siivousta, moottorisahan, ruohonleikkurin, painepesurin, kompressorin huoltoa, salaojituksen tarkastus ja huolto, roskakatoksen huolto, sähkörasioiden huolto jos esim. Istustuksiin tai muuriin asennettu, sammaleen poistoa, lannoitusta, kalkitsemista, roskien viemistä, kottikärryn renkaan pumppaus, varaosien hakua työkaluihin ym. Kattotiilien tarkastus ja vaihto, sokkelin huoltomaalaus, nurmikon kylvöä kuluneisiin kohtiin, linnunpöntön puhdistus, kuolleiden elukoiden hautaaminen ( yhtenä vuonna pihassa oli sota oravien ja varisten kesken ), lintulaudan tuunaus, tuulikellon viritys, grillikatoksen ja huvimajan huolto, paljun huolto,pihakalusteet (osto, kuljetus, huolto, hävitys, säilytys) pelkästään riippumatonkin kanssa monet säädöt joka kesä, keinut, trampolinit, fudismaalit asennettava, siirrettävä liikkumisen tieltä ja korjattava syksyisin talteen. Puunhakkaukseen ja pinoamiseen saa kulutettua päiviä, takan huoltoon ja tuhkien viemiseenkin menee valmisteluineen se 30 min. Kaikki mihin ryhdyt, vaatii etukäteis- ja jälkikäteisvalmisteluja.
Toki voi vain asua talossa mutta tuleeko silloin hyödynnettyä omakotitaloasumista pihoineen jos ei käytä takkaa/uunia, pihalla viidakko, jossa punkkeja ja käärmeitä, pihakalusteet likaiset ja aikansa eläneet, vaaralliset, lapsilla ei leikkipaikkoja tai välineitä, pihatiellä romuja esim. Kasteluletku, pihakola, katuharja.
Vai eikö katuharjan käyttöä lasketa omakotitalossa asumiseen käytettäväksi ajaksi?
Kauas liusuu keskustelu jotenkin aloittajan tilanteesta.
Minä toteaisin aloittajalle, että sen mielen mukaan on mentävä, kuka ensinnäkin maksaa isomman osan, ja toiseksikin joutuu ne tavanomaiset huollot enimmäkseen tekemään. Eli mielestäni miehen mielipidettä tässä on kuunneltava. Ap jos haluaa sen mökkinsä maalta, joutuu sitten varmaan vaihtamaan miestä. Tai ostaa talonsa yksin.
Ja joo, luulen myös, että jos touhukas mies yhtäkkiä on muuttanut mielensä ok-talon suhteen, niin hän on havainnut nykyisen naisensa haihattelijaksi, jonka kanssa ei ehkä kauaa halua hankkia yhtikäs mitään.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä vaan kaikki mun tuntemat omakotiasujat on tarvinneet kaivuria, jos on halunneet laittaa pihan uusiksi. Ei ole mitään halpaa hommaa. Ja yhtään ns kalliopihaa en tunne kun kesämökeillä, että kyllä ne sitä kitkettävää ja nypittävää mallia ovat.
Jos kaiken haluaa tehdä totaalisen uusiksi, noin joutuu tekemään.Mutta miksi haluaisi? Jos osaa katsoa mitä pihassa on, pystyy ohjailemaan sitä pienillä asioilla oikeaan suuntaa. Suurin osa munkin tuntemista ihmisistä käsittää pihan laiton niin, että kaikki uusiksi. Ne jotka ei, ovat kaikki ammattilaisia. Ovat kyllä tehneet isotöisiä hommia maksaville asiakkaille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
lion64 kirjoitti:
Miinukset:-Sähkö ja vesi ja jätemaksut
-Jos asuu syrjässä,sairastapauksessa ambulanssin saanti kestää,varsinkin SOTE uudistusen myötä.
-Kaverit kaukana,jos muuttaa toiselle paikkakunnalle
-Eikä sovi unohtaa kotivakuutusta ja nuohousta.Plussat: - Oma rauha
-Voi ite päättää koska leikkaa nurmikon jne...
-Näät oman käden jäljen
-Ite olisin hirsi talon kannalla,olisi terveellinen talo,rintamamiestalossa koko ajan laitettavaa.Eikä oo käytännöllisiä.Joo "voi itse päättää koska leikkaa nurmikon tai pensaat tai...."
joo voi paitsi että pitää päättää ja pitää huvittaa leikata ennen kuin se nurtsi on polvenkorkuinen =D Eli eiköhän se nurmikko päätä sun puolesta koska se on pakko leikata =)
Alkukesästä se kasvaa hetken tosi haipakkaan, eli touko/kesäkuun vaihteessa täällä eteläisessä Suomessa. Sen jälkeen kasvuvauhti hidastuu tosi nopeasti, varsinkin jos on varjoisa piha. Periaatteessa elokuun puolivälin jälkeen ei välttämättä tarvi edes leikata enää jos ei halua, eikä se siltikään enää kovinkaan korkeaksi kasva. Käyttöalueet tietysti kannattaa pitää lyhyenä, mutta yleensä se alue on melko pieni.
Mutta ylipäätään siihen ruohonleikkuuseen menee jollain alle tuhannen neliön pihalla niin mittättömän vähän aikaa vuositasolla, että sen suhteen ei kyllä kannata päätään vaivata. Kerta viikkoon ja loppu kesästä joka toinen viikko riittää varsin hyvin pitämään nurmikon siistinä, eli leikkuukertoja tulee sellaset 12-16 kertaa kesässä ja jonkun 800 neliön pihan vetelee helposti puolessa tunnissa. Se siis ei ole lähellekään aikaa vievimpiä hommia kotitaloudessa. Siivoomiseen ja ruuanlaittoon menee moninkertaisesti aikaa, eikä niistäkään kukaan sen kummemmin nillitä.
Tiedän kyllä ruohonleikkuun se nyt oli vain YKSI esimerkki ja se että totta kai omakotitalossa on huolto ja korjaustöitä enemmän kuin kerrostalossa on ihan itsestään selvyys. Ja kun niitä vartin ja puolentunnin hommia on 10 viikossa kaikkien tarvike ostosreissujen päälle niin se ei vain sovi kaikkien elämäntyyliin tai kaikkia ihmisiä se ei vois vähempää kiinnostaa. Sen takia itse tykkään asua mielummin kerrostalossa (olen asunut omakotitalossa useita vuosia), mutta jokainen asukoon niinkuin tykkää. Ruuanlaittoa ja siivousta ei oikein voi verrata silloin kun verrataan kerrostalo ja omakotitalo asumista, näissähän ne joudutaan molemmissa tekemään mutta niinkuin jo sanoin niin omakotitalossa on sitä muuta puuhastelua ESIM. ruohonleikkuu. Mutta jokainen asuu miten tykkää.
Kun kerran olet omakotitalossa asunut useita vuosia, niin kerro nyt ihmeessä, mitä ihmeen vartin ja puolentunnin hommia omakotitalossa on 10 kertaa viikossa???
Itselläni nimittäin ei tule ainuttakaan mieleen, kun noista lumitöistä ja nurmikon leikkuustakaan ei tule yhteensäkään, kun sellaiset 20-30 kertaa koko vuonna.
Odotan mielenkiinnolla ja pelonsekaisin tuntein vastaustasi, nimittäin jos noin on asianlaita, niin olen törkeällä tavalla laiminlyönyt valtavan määrän velvollisuuksistani omakotitaloasukkaana! Minä nimittäin en ole tänäkään talvena tehnyt kuin neljä kertaa lumityöt (10 minuuttia per kerta), enkä mitään muuta. Eli minulla on siis jäänyt viimeisen kolmen kuukauden aikana yli 100 vartin/puolentunnin hommaa kokonaan tekemättä! Kerro siis äkkiä mitä ihmettä olen oikein laiminlyönyt???
Lueskeleppa tämä keskustelu alusta niin melko kattavasti siltä tulee niitä hommia esille mitkä omakotitalossa tekee asuja itse ja kerrostalossa ne tekee huoltofirma ja talkkari. Mutta sekin on totta että kyllä ne saa jättää tekemättäkin ja odottaa että kaikki paikat rapistuu pikkuhiljaa.
Eli jos et tee kymmentä 15-30 minuutin hommaa viikossa niin paikat rapistuu?
Ok ja nyt sitten haluaisin kuulla, mitä ne kymmenen hommaa viikossa on, jotka minun täytyy tehdä, ettei paikat rapistu? Odotan kiireistä vastausta, sillä tätä viikkoa on enää muutama tunti jäljellä ja haluaisin saada jo tämän viikon hommat hoitoon, ettei tämä talo rapistuisi, kun minulla on jo lukuisien viikkojen hommat rästissä.
Kerro nyt sinä vaan kun tiedät, meitä on monta omakotitaloasujaa joiden talot rapistuu silmissä, tässä odotellessa vastausta. Ei jaksa lukea yli 20 sivua läpi, ja ne sivut joita luin alkupäästä, oli täynnä jotain että pitää ilmastointia tasapainottaa... ym. shaibaa.
No kun siinähän se just on, että kun en minäkään tiedä! Ei tule mieleen ainuttakaan hommaa, jotka täytyisi viikottain läpi vuoden tehdä ja nyt niitä pitäisi tietää peräti 10 kappaletta!
Kyllä tässä nyt yöunet menee, kun talo varmaan rapistuu jostain salakavalasta kohdasta, jota minä en tiedä, kun tuo yksi ei suostu kertomaan. Ei siis ole talossani mielestäni ainuttakaan kohtaa, joka juuri nyt ja viikottain tarvitsisi akuuttia huoltoa, ettei tämä talo rapistuisi, mutta kun juuri kuulin, että on peräti 10 kohtaa jotka täytyisi viikottain hoitaa, niin alkaahan tässä jo paniikki puskea pintaan ja happikin loppuu ja pierettää, kun ei ymmärrä, että mitä ihmettä nämä mystiset 10 huoltotoimenpidettä oikein ovat!
Talvella päivittäin omakotitaloasujan vastuulla:
Pihan kolaus ellet halua kulkea polkemaasi polkua pitkin. / pihan hiekoitus, ellet halua maksaa korvauksia pihallasi liukastuneelle/ kevyen lumen tai terassille kantautuneen hiekan harjaus. /Jos vain sataa vettä, pitää tarkastaa ettei vesi juokse perustuksiin.
Joka päivä tarkistaisin pihan tilanteen, säästä riippuen. Harjoja ja kolia ei saa olla kulkureiteillä haittana. Välillä aikaa menisi 2 min ja välillä enemmän.
Meillä joillakin on terassilla markiisi joka suojaa terassia kulumiselta. (Vähentää tulevaa huollon tarvetta!) En pidä markiisia alhaalla kovalla tuulella. Tarkkailen siis päivittäin säätiedotuksia ja tuulta. Aikaa menee 2 min ja markiisin kelauksessa 2 -5 min. Minulla on myös liian tiiviiksi rakennettu lasitettu kuisti. Pari kertaa viikossa pitää avata ikkunaa ilmanvaihdon takia. Aikaa tuhrautuu varmaankin 5 min/ kerta.
Tykkään seurata talon mittaristoja ja säätää lämmitystä ja ilmanvaihtoa säätilan , ihmismäärän ja esim. saunomisen mukaan. Tähän käytän vaimon mielestä liikaa aikaa. Vaihtelevasti omasta mielestäni 0-30 min päivässä.
Uunia lämmitän miltei päivittäin. Tätä ei huoltomies tee mutta onko huoltoa laisinkaan. Toki tuhkat pitää puhdistaa ja imuroida joka kerta. Aikaa menee ehkä 10 min.
Kaikki ei varmaankaan laske tällaista huolloksi tai tee ollenkaan.
Aika harvassa kerrostalossa joutuu tekemään näitä asukas yksin
1) nuohuouksen järjestäminen
2) pensaiden ja puiden huolto
3) puutarhajätteen käsittely
4) haravointi
5) puurarhatyökalyjrn huolto ja hankinta (useimmissa taloissa kuitenkin lienee vähintään lapio ja harava, sitten oksasahaa, kottikärryä, ruohonleikkuria)
6) jonkun säilytyspaikN järjestäminen edellisille ja joskus sitäkin joutuu siivoamaan ja kunnostamaan; vaikka säilyttäisi vaan räystään alla
7) terassin/kuistin tms tilan siivous ja huolto
8) näissä tiloissa olevien kalusteiden huolto ja puhdistus
9) puutarha-aidan huolto ja kunnostus, useimmissa taloissa näyttää olevan joko pensas- tai joku muu aita.
10) mahdollinen polttopuun säilytys ja tuhkien jatkokäsittely
11) kierrätettävien jätteiden kuljetus (kerrostalossa usein metalli ja lasi esim omalla pihalla)
12) talotekniikan huolto (esim lämmitys, ilmanvaihto, vesi)
13) räystäiden puhdistus
En ottanut vielä tässä kantaa sen talon kunnossapitoon tai esim moniin puutarhatöihin. Tokihan kaikkia ei ole pakko tehdä, mutta monille se piha on vähän niin kuin sen omakotitalon pointti.
Niin voihan se olla että apn mies on huomannut ettei pikkurouva ole sillä lailla puuhakasta sorttia että talon ja pian pito onnistuu. Parempi vain myöntää se itselle, en minäkään ole. Mieluummin luen kirjaa kuin istutan perennoita. Joku muu taas ihan nauttii siitä.
Se on just noin mitä aloittajan mies sanoo. Itse muutimme rivarista ok-taloon joku vuosi sitten. Vähänkin vanhempi ok-talo on loputon orjatyömaa. Kun pitää töitäkin tehdä, kuskata lapsia harrastuksiin ja haluaisi lomaillakin joskus, niin mistä p#%¤@stä löytyy aika niihin "pieniin" remppohin? Pelkät perusjutut eli katon hoito, räystäskourujen ym. putsaus, nurmikon ja puiden hoito vievät yllättävän paljon aikaa. Taloyhtiössä kun oli joku korjaus niin sen hinta jaettiin suunnilleen kymmenellä.
Kuka on puhunut rakentamisesta mitään?
Aloittajakin puhui ainoastaan ostamisesta, ei rakentamisesta. Vai tuliko sinulle ihan yllätyksenä, että ei omakotialoa tarvitse vättämättä rakentaa, jos sellaisen haluaa, vaan niitä on ihan valmiita myynnissä161 pilvinpimein?