Lue keskustelun säännöt.
Olin ensimmäistä kertaa elämässäni terapiassa, ja nyt
21.01.2017 |
Olen hämmentynyt, ihmeissäni ja järkyttynyt.
Yksi ainoa tunnin sessio ja elämäni rävähti eteeni täysin avoimena, raadollisena. Terapeutti osasi poimia juuri oikeat asiat esiin, tehdä oikeat kysymykset ja nyt eteeni on noussut asiat ja syy-seuraus-suhteet miksi käyttäydyn ja koen ne asiat miksi tulin terapiaan.... Kipeiden asioiden oivallusta omasta elämästä ja nyt sattuu ihan helvetisti se totuus mitä en ollut tajunnut. Pelkään, että elämäni menee uusiksi, tai tämä avioliitto jota pidin täysin onnellisena ja täydellisenä. Ahdistaa!!!
Kommentit (166)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten palstan suosikkifilosofi Tuomas Enbuske sanoi: masennus on sitä että on liian realistinen. Onnellisuus edellyttää että osaa huijata itseään.
"Realistit" ovat kyllä useimmiten todellisuudessa narsistisia pessimistejä.
En usko että Enbu keksi tuon itse, vaan on lukenut joltain oikealta psykologilta ja brassailee somessa sitten sillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kivikissaäiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua miten nuo terapiat voi auttaa. Jaarittelua tuntemattoman henkilön kanssa, joka ei ole koskaan itse elänyt huono-osaisena eikä tiedä asioitani niin hyvin kuin minä itse. Jos ongelmiin on yhteiskunnalliset syyt, esim. eriarvoisuus, niin mitäpä siinä kokoomuslaisen terapeutin horinat auttaa.
Tyhmyyttä terapiallakaan ei voida poistaa. Kommentissasi ei ollut mitään totuuspohjaista! Miten ihmeessä käsityksesi on noin päässyt vinoutumaan?
Mitä fiksua sinä sitten sanoisit tuolle kirjoittajalle? Ja kuka sinä olet mitätöimään hänen kokemustaan? Minä ymmärrän häntä hyvin, jos ihmiseltä on viety toivo niin se ei toki katso sosiaaliluokkaa, mutta kummassa se helpommin ensinnäkin menee, ala- vai yläpäässä sosiaali- tai varallisuusluokkia ja toisekseen terapeutin kuuluisi kyetä auttamaan toivon annossa, jos ei ole kyennyt, niin vika on terapeutissa.
Kaikkia ihmisiä ei vain kykene auttamaan. Jotkut vastustavat tiukasti näkemästä, kokemasta ja kuulemasta omaa elämäänsä ja ongelmiaan rehellisesti. Se, että syyttää terapeuttia väärästä poliittisesta puolueesta on aika hyvä merkki siitä. Kyllä ne terapeutitkin on ihan ihmisiä, monenlaiselta taustalta. On köyhiä, rikkaita. Aika usein terapeutiksi ryhdytään, kun omassa elämässä on ollut ihminen, jonka vaikeuksia halutaan ymmärtää ja joskus se ihminen on terapeutti itse. Eli hänellä on voinut olla vaikka kuinka vaikea elämä takanaan.
Tai sitten kaikki eivät suostu keskittymään epärehellisesti sivuseikkoihin, kun pääpointti on se että ympäröivät olosuhteet ovat estäneet hyvän elämän, ja sitä ei voi vuosikymmenien jälkeen enää muuttaa. Silloin mennään loput elämästä miten pystytään, eli "osataan elää asian kanssa", ja siihen ei tarvita tuntemattoman henkilön koulukirjaviisauksia.
Jos sinun läheisiltäsi ja työkavereiltasi kysyisi, tarvitsetko terapiaa oman käyttäytymisesi säätelyyn, olen 100% varma, että vastaus heiltä olisi kyllä. Teissä itse selviytyjissä on se vika, että haluatte pitää kaikkivoipaisuuskuvitelmistanne niin kovasti kiinni, ettette näe omaa sairasta käyttäytymistänne. Yritätte peitellä sitä etenkin itseltänne kaikin tavoin. Jo pelkästään tuo hyökkäys terapiaa ja terapiassa käyviä kohtaan suorastaan huutaa niistä vajavaisuuksista, mitä teissä on ja jotka kaipaavat kipeästi työstämistä, mutta pelkäätte oman itsenne kohtaamista ja projisoitte sen muihin.
En ole kiistänyt "vajavaisuuksia", en vain pidä niitä sairauksina vaan yhteiskunnallisina seurauksina. Kukaan ei ole osoittanut, että ne olisi muutettavissa joillakin jaarittelutuokioilla ammattiselittäjän kanssa.
Vajaavaisuudet ja sairas käyttäytyminen ei johdu yhteiskunnasta eikä muista ihmisistä, se johtuu sinusta itsestäsi. Ja itseään voi muuttaa ja muokata, jos haluaa. Mikään ei ole kätevämpää, kuin syyttää yhteiskuntaa ja muita omista ongelmista.
Niin, koska kaikkihan me tiedämme ettei sillä ole mitään vaikutusta, syntyykö ihminen Darfuriin vai Kaivopuistoon.
Lapsuuden kannalta on, aikuiselämän kannalta ei. Aikuinen valitsee itse, jos ei halua tehdä itselleen ja elämälleen mitään, vaan kieriskellä siinä itsesäälissä yhteiskuntaa ja muita syyttäen. Mä nyt vaan oon tämmönen-tekosyy ei päde aikuisten kanssa.
Ainuttakaan omaa valintaa ei ole koskaan todistettu missään.
Heh heh, vieläkö joku jaksaa vääntää tästä ikivanhasta, kusenpolttamasta aiheesta, siis valinnanvapaudesta. Moni kommunistifilosofi on toki vuosien saatossa rahoittanut ryyppäämisensä tätä kysymystä "tutkimalla", mutta luulin sen jääneen jo 70-luvulle. Kysymystä taisivat pohtia jo kreikkalaiset filosofitkin , mutta peruste on varmasti ollut sama kuin kommareilla, vastenmielisyys työntekoa kohtaan ja mieltymys päihdyttäviin juomiin. Tyhjänpäivinen kysymys, jonka vatkaaminen ei johda koskaan minnekään.
Kommunistit eivät olleet ainakaan kovin johdonmukaisia deterministejä, koska heidän mukaansa kapitalistit ovat moraalisesti pahoja, ja moraalinen tuomio edellyttää jonkinlaista uskoa vapaaseen tahtoon. Samoin he uskoivat, että työväenluokka voi omalla toiminnallaan valita paremman yhteiskunnan, siis tehdä vallankumouksen ja siirtyä kommunismiin, jos riittävän moni työläisyksilö valitseen kumouksellisuuden. Deterministinen kommunisti olisi vain odottanut, että maailmankaikkeus jossain vaiheessa tuottaa kommunismin itsestään. Toki näin voi ajatella vieläkin, että tulevaisuudessa näin käy.
Vierailija kirjoitti:
Itse oon päätynyt siihen, että kukaan muu ei voi ihmistä auttaa kuin hän itse. Monet vuodet olen odottanut pelastajaa ja hakenut ulkopuolista apua ongelmiini (masennus ja ahdistuneisuushäiriö) turhaan ja viime vuoden lopulla palaset yhtäkkiä vaan loksahtivat kohdalleen; mikään virallinen / maksullinen "taho" ei minusta lopulta välitä tuon taivaallista eikä ole vastuussa eikä velvollinen minua pelastamaan elävien kirjoihin. Jokainen aikuinen ihminen on tasan tarkkaan vastuussa itsestään ja omasta elämästään. On kuin joku olisi sytyttänyt lampun päässä!!! Olen vieläkin iloton ja helposti ahdistuva, mutta enää en itke itsesääliä ja odota päähänsilitystä, vaan totean vaan että tälläinen on minun elämäni ja elän sitä sairaudestani huolimatta niin hyvin kuin pystyn, muita eli läheisiäni huolillani rasittamatta. Jos joku asia tai ihminen pahentaa oloani, pyrin karsimaan sen pois tai edes minimiin elämästäni. Elämä on valintoja tässäkin!
Mutta tähän pisteeseen pääsy oli siis vuosikausien itsetutkiskelun ja avun turhaan hakemisen tulos, joten kärsivällisyyttä kohtalotoverit!
Kuin olisin lukenut omia ajatuksiani. Olen huomannut että näillä vuosikausia terapiassa ramppaavilla moniongelmaisilla on kyse juuri siitä, että ei ole tullut tuollaista havahtumista. Havahtumista siihen että kukaan ei voi sinua pelastaa eikä parantaa, ei kukaan muu kuin sinä itse. Jossakin vaiheessa pitää vaan oikeasti ottaa itseään niskasta kiinni ja kantaa vastuu itsestään. Ihminen voi oikeasti vaikuttaa niin moneen asiaan,ajatuksiinsa ja koko elämäänsä. Kaikkia tapahtumia ei voi estää, mutta voit itse päättää miten niihin suhtaudut ja se on se mikä ratkaisee.
No jaa, minulla on ollut syviä oivalluksia mutta myös tajusin tällä viikolla, että olen joissakin asioissa samassa jamassa. Siis 2,5 vuoden jälkeen. Eli oitääkö jotkut haavat vain hyväksyä?
Vierailija kirjoitti:
Terapeutit elävät niin eri maailmoissa kuin asiakkaansa. Terapeutti on usein rikkaan perheen mukula joka ei ole päässyt lääkikseen. Ei sellainen voi ymmärtää millaiset pelikortit on tulla äärettömästä köyhyydestä, peliriippuvaisen ja alkoholistin yh-äidin, ja hullujen lestaadiolaissukulaisten piiristä.
Oletko todellakin noin helvetin pihalla? Mistä lähtien rikkaus on sama asia kuin onnellisuus??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kivikissaäiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua miten nuo terapiat voi auttaa. Jaarittelua tuntemattoman henkilön kanssa, joka ei ole koskaan itse elänyt huono-osaisena eikä tiedä asioitani niin hyvin kuin minä itse. Jos ongelmiin on yhteiskunnalliset syyt, esim. eriarvoisuus, niin mitäpä siinä kokoomuslaisen terapeutin horinat auttaa.
Tyhmyyttä terapiallakaan ei voida poistaa. Kommentissasi ei ollut mitään totuuspohjaista! Miten ihmeessä käsityksesi on noin päässyt vinoutumaan?
Mitä fiksua sinä sitten sanoisit tuolle kirjoittajalle? Ja kuka sinä olet mitätöimään hänen kokemustaan? Minä ymmärrän häntä hyvin, jos ihmiseltä on viety toivo niin se ei toki katso sosiaaliluokkaa, mutta kummassa se helpommin ensinnäkin menee, ala- vai yläpäässä sosiaali- tai varallisuusluokkia ja toisekseen terapeutin kuuluisi kyetä auttamaan toivon annossa, jos ei ole kyennyt, niin vika on terapeutissa.
Kaikkia ihmisiä ei vain kykene auttamaan. Jotkut vastustavat tiukasti näkemästä, kokemasta ja kuulemasta omaa elämäänsä ja ongelmiaan rehellisesti. Se, että syyttää terapeuttia väärästä poliittisesta puolueesta on aika hyvä merkki siitä. Kyllä ne terapeutitkin on ihan ihmisiä, monenlaiselta taustalta. On köyhiä, rikkaita. Aika usein terapeutiksi ryhdytään, kun omassa elämässä on ollut ihminen, jonka vaikeuksia halutaan ymmärtää ja joskus se ihminen on terapeutti itse. Eli hänellä on voinut olla vaikka kuinka vaikea elämä takanaan.
Tai sitten kaikki eivät suostu keskittymään epärehellisesti sivuseikkoihin, kun pääpointti on se että ympäröivät olosuhteet ovat estäneet hyvän elämän, ja sitä ei voi vuosikymmenien jälkeen enää muuttaa. Silloin mennään loput elämästä miten pystytään, eli "osataan elää asian kanssa", ja siihen ei tarvita tuntemattoman henkilön koulukirjaviisauksia.
Jos sinun läheisiltäsi ja työkavereiltasi kysyisi, tarvitsetko terapiaa oman käyttäytymisesi säätelyyn, olen 100% varma, että vastaus heiltä olisi kyllä. Teissä itse selviytyjissä on se vika, että haluatte pitää kaikkivoipaisuuskuvitelmistanne niin kovasti kiinni, ettette näe omaa sairasta käyttäytymistänne. Yritätte peitellä sitä etenkin itseltänne kaikin tavoin. Jo pelkästään tuo hyökkäys terapiaa ja terapiassa käyviä kohtaan suorastaan huutaa niistä vajavaisuuksista, mitä teissä on ja jotka kaipaavat kipeästi työstämistä, mutta pelkäätte oman itsenne kohtaamista ja projisoitte sen muihin.
Etkö sinä nimenomaan ole sellainen ihminen, joksi häntä haukut? Projisoit häneen sen, ettet kestä keskeneräisyyttä itsessäsikään? Miksi hänen pitäisi mennä terapiaan, jos kokee pärjäävänsä? Miksi sinä et voi mennä terapiaan, jos et pärjää tuollaistenkin työkavereitten kanssa, kuin hän? Se on aivan sinun omasta asenteestasi kiinni, annatko hänenlaistensa kiusata itseäsi. Sinähän vastuutat hänet toimimaan niin, että sinulla olisi helppoa, etkä opettele itse olemaan esimerkiksi piittaamatta työkaverista, joka ei ole sinun mieleesi. Kyllä terapiasta nimenomaan voi saada apua siihen, miten itse selviytyy kun muut ovat mitä ovat, eikä ajatella, että mulla on vaikeaa, eikä sille voi muka tehdä mitään koska joku toinen ei käynyt terapiassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kivikissaäiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua miten nuo terapiat voi auttaa. Jaarittelua tuntemattoman henkilön kanssa, joka ei ole koskaan itse elänyt huono-osaisena eikä tiedä asioitani niin hyvin kuin minä itse. Jos ongelmiin on yhteiskunnalliset syyt, esim. eriarvoisuus, niin mitäpä siinä kokoomuslaisen terapeutin horinat auttaa.
Tyhmyyttä terapiallakaan ei voida poistaa. Kommentissasi ei ollut mitään totuuspohjaista! Miten ihmeessä käsityksesi on noin päässyt vinoutumaan?
Mitä fiksua sinä sitten sanoisit tuolle kirjoittajalle? Ja kuka sinä olet mitätöimään hänen kokemustaan? Minä ymmärrän häntä hyvin, jos ihmiseltä on viety toivo niin se ei toki katso sosiaaliluokkaa, mutta kummassa se helpommin ensinnäkin menee, ala- vai yläpäässä sosiaali- tai varallisuusluokkia ja toisekseen terapeutin kuuluisi kyetä auttamaan toivon annossa, jos ei ole kyennyt, niin vika on terapeutissa.
Kaikkia ihmisiä ei vain kykene auttamaan. Jotkut vastustavat tiukasti näkemästä, kokemasta ja kuulemasta omaa elämäänsä ja ongelmiaan rehellisesti. Se, että syyttää terapeuttia väärästä poliittisesta puolueesta on aika hyvä merkki siitä. Kyllä ne terapeutitkin on ihan ihmisiä, monenlaiselta taustalta. On köyhiä, rikkaita. Aika usein terapeutiksi ryhdytään, kun omassa elämässä on ollut ihminen, jonka vaikeuksia halutaan ymmärtää ja joskus se ihminen on terapeutti itse. Eli hänellä on voinut olla vaikka kuinka vaikea elämä takanaan.
Tai sitten kaikki eivät suostu keskittymään epärehellisesti sivuseikkoihin, kun pääpointti on se että ympäröivät olosuhteet ovat estäneet hyvän elämän, ja sitä ei voi vuosikymmenien jälkeen enää muuttaa. Silloin mennään loput elämästä miten pystytään, eli "osataan elää asian kanssa", ja siihen ei tarvita tuntemattoman henkilön koulukirjaviisauksia.
Jos sinun läheisiltäsi ja työkavereiltasi kysyisi, tarvitsetko terapiaa oman käyttäytymisesi säätelyyn, olen 100% varma, että vastaus heiltä olisi kyllä. Teissä itse selviytyjissä on se vika, että haluatte pitää kaikkivoipaisuuskuvitelmistanne niin kovasti kiinni, ettette näe omaa sairasta käyttäytymistänne. Yritätte peitellä sitä etenkin itseltänne kaikin tavoin. Jo pelkästään tuo hyökkäys terapiaa ja terapiassa käyviä kohtaan suorastaan huutaa niistä vajavaisuuksista, mitä teissä on ja jotka kaipaavat kipeästi työstämistä, mutta pelkäätte oman itsenne kohtaamista ja projisoitte sen muihin.
En ole kiistänyt "vajavaisuuksia", en vain pidä niitä sairauksina vaan yhteiskunnallisina seurauksina. Kukaan ei ole osoittanut, että ne olisi muutettavissa joillakin jaarittelutuokioilla ammattiselittäjän kanssa.
Vajaavaisuudet ja sairas käyttäytyminen ei johdu yhteiskunnasta eikä muista ihmisistä, se johtuu sinusta itsestäsi. Ja itseään voi muuttaa ja muokata, jos haluaa. Mikään ei ole kätevämpää, kuin syyttää yhteiskuntaa ja muita omista ongelmista.
Aika uskomaton naivi kaikkivoipainen asenne. Onnea yrityksellesi vastata kaikesta elämässäsi itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kivikissaäiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua miten nuo terapiat voi auttaa. Jaarittelua tuntemattoman henkilön kanssa, joka ei ole koskaan itse elänyt huono-osaisena eikä tiedä asioitani niin hyvin kuin minä itse. Jos ongelmiin on yhteiskunnalliset syyt, esim. eriarvoisuus, niin mitäpä siinä kokoomuslaisen terapeutin horinat auttaa.
Tyhmyyttä terapiallakaan ei voida poistaa. Kommentissasi ei ollut mitään totuuspohjaista! Miten ihmeessä käsityksesi on noin päässyt vinoutumaan?
Mitä fiksua sinä sitten sanoisit tuolle kirjoittajalle? Ja kuka sinä olet mitätöimään hänen kokemustaan? Minä ymmärrän häntä hyvin, jos ihmiseltä on viety toivo niin se ei toki katso sosiaaliluokkaa, mutta kummassa se helpommin ensinnäkin menee, ala- vai yläpäässä sosiaali- tai varallisuusluokkia ja toisekseen terapeutin kuuluisi kyetä auttamaan toivon annossa, jos ei ole kyennyt, niin vika on terapeutissa.
Kaikkia ihmisiä ei vain kykene auttamaan. Jotkut vastustavat tiukasti näkemästä, kokemasta ja kuulemasta omaa elämäänsä ja ongelmiaan rehellisesti. Se, että syyttää terapeuttia väärästä poliittisesta puolueesta on aika hyvä merkki siitä. Kyllä ne terapeutitkin on ihan ihmisiä, monenlaiselta taustalta. On köyhiä, rikkaita. Aika usein terapeutiksi ryhdytään, kun omassa elämässä on ollut ihminen, jonka vaikeuksia halutaan ymmärtää ja joskus se ihminen on terapeutti itse. Eli hänellä on voinut olla vaikka kuinka vaikea elämä takanaan.
Tai sitten kaikki eivät suostu keskittymään epärehellisesti sivuseikkoihin, kun pääpointti on se että ympäröivät olosuhteet ovat estäneet hyvän elämän, ja sitä ei voi vuosikymmenien jälkeen enää muuttaa. Silloin mennään loput elämästä miten pystytään, eli "osataan elää asian kanssa", ja siihen ei tarvita tuntemattoman henkilön koulukirjaviisauksia.
Jos sinun läheisiltäsi ja työkavereiltasi kysyisi, tarvitsetko terapiaa oman käyttäytymisesi säätelyyn, olen 100% varma, että vastaus heiltä olisi kyllä. Teissä itse selviytyjissä on se vika, että haluatte pitää kaikkivoipaisuuskuvitelmistanne niin kovasti kiinni, ettette näe omaa sairasta käyttäytymistänne. Yritätte peitellä sitä etenkin itseltänne kaikin tavoin. Jo pelkästään tuo hyökkäys terapiaa ja terapiassa käyviä kohtaan suorastaan huutaa niistä vajavaisuuksista, mitä teissä on ja jotka kaipaavat kipeästi työstämistä, mutta pelkäätte oman itsenne kohtaamista ja projisoitte sen muihin.
En ole kiistänyt "vajavaisuuksia", en vain pidä niitä sairauksina vaan yhteiskunnallisina seurauksina. Kukaan ei ole osoittanut, että ne olisi muutettavissa joillakin jaarittelutuokioilla ammattiselittäjän kanssa.
Vajaavaisuudet ja sairas käyttäytyminen ei johdu yhteiskunnasta eikä muista ihmisistä, se johtuu sinusta itsestäsi. Ja itseään voi muuttaa ja muokata, jos haluaa. Mikään ei ole kätevämpää, kuin syyttää yhteiskuntaa ja muita omista ongelmista.
Niin, koska kaikkihan me tiedämme ettei sillä ole mitään vaikutusta, syntyykö ihminen Darfuriin vai Kaivopuistoon.
Lapsuuden kannalta on, aikuiselämän kannalta ei. Aikuinen valitsee itse, jos ei halua tehdä itselleen ja elämälleen mitään, vaan kieriskellä siinä itsesäälissä yhteiskuntaa ja muita syyttäen. Mä nyt vaan oon tämmönen-tekosyy ei päde aikuisten kanssa.
Etkö sinä todellakaan näe eroa lapsuuden olosuhteilla siihen, millaista elämä aikuisuudessa on? :O Miksi lasta sitten täytyisi lapsenakaan rakastaa? Kun ei sillä ole aikuisuuteen mitään merkitystä? Eihän tässä tarvitse puhua materialistisista olosuhteista, vaan nimenomaan henkisistä. Kummassa ne todennäköisesti ovat rikki, Kaivarissa vai sotatoimialueilla tai Jakomäessä? Mietipä sitä.
Vierailija kirjoitti:
Ole onnellinen. Olen ollut psykiatrisessa hoidossa kymmenen vuotta ja psykoterapiassa vuoden. Käynnit on pelkkää terapeutin monologia ja puolen tunnin jälkeen todetaan et mullahan menee hyvin. Se ei edes tiedä hyväksikäytöstä, avioliitosta, itsemurhayrityksistä tai alkoholinkäytöstä koska en ole saanut suunvuoroa. Kamalasta lapsuudesta ei olla koskaan puhuttu. Nyt olen toimintakyvytön, omasta mielestä suuressa itsemurhavaarassa ja täysin ahdistunut, mutta terapeutin mielestä voin todella hyvin ja minua muistutetaan siitä kuinka hyvin minulla on asiat.
Vaihda terapeuttia, ansaitset paremman! Kyllä sun pitää saada suunvuoro siellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse oon päätynyt siihen, että kukaan muu ei voi ihmistä auttaa kuin hän itse. Monet vuodet olen odottanut pelastajaa ja hakenut ulkopuolista apua ongelmiini (masennus ja ahdistuneisuushäiriö) turhaan ja viime vuoden lopulla palaset yhtäkkiä vaan loksahtivat kohdalleen; mikään virallinen / maksullinen "taho" ei minusta lopulta välitä tuon taivaallista eikä ole vastuussa eikä velvollinen minua pelastamaan elävien kirjoihin. Jokainen aikuinen ihminen on tasan tarkkaan vastuussa itsestään ja omasta elämästään. On kuin joku olisi sytyttänyt lampun päässä!!! Olen vieläkin iloton ja helposti ahdistuva, mutta enää en itke itsesääliä ja odota päähänsilitystä, vaan totean vaan että tälläinen on minun elämäni ja elän sitä sairaudestani huolimatta niin hyvin kuin pystyn, muita eli läheisiäni huolillani rasittamatta. Jos joku asia tai ihminen pahentaa oloani, pyrin karsimaan sen pois tai edes minimiin elämästäni. Elämä on valintoja tässäkin!
Mutta tähän pisteeseen pääsy oli siis vuosikausien itsetutkiskelun ja avun turhaan hakemisen tulos, joten kärsivällisyyttä kohtalotoverit!
Kuin olisin lukenut omia ajatuksiani. Olen huomannut että näillä vuosikausia terapiassa ramppaavilla moniongelmaisilla on kyse juuri siitä, että ei ole tullut tuollaista havahtumista. Havahtumista siihen että kukaan ei voi sinua pelastaa eikä parantaa, ei kukaan muu kuin sinä itse. Jossakin vaiheessa pitää vaan oikeasti ottaa itseään niskasta kiinni ja kantaa vastuu itsestään. Ihminen voi oikeasti vaikuttaa niin moneen asiaan,ajatuksiinsa ja koko elämäänsä. Kaikkia tapahtumia ei voi estää, mutta voit itse päättää miten niihin suhtaudut ja se on se mikä ratkaisee.
"itseään niskasta kiinni" - voi vittu, että teitä lässyttäjiä on vieläkin olemassa. Pystyttekö te käymään töissä kun tyhmyys on tuota tasoa?
No, tiedän vain totuuden omalla kohdallani ja se on se, että todella päätin ryhdistäytyä ja lakata ulisemasta "voi mua ressukkaa!-mentaliteetilla. Se EI poistanut masennustani, on varmaan jo aivot niin tottuneet ilottomuuteen, että eivät osaa iloa enää edes tuntea. MUTTA tuli kuitenkin hieman ryhdikkämpi ote elämään ja sitä kautta tietysti myös parempi olo itsestä. Kannattaa siis edes kokeilla asenteen muuttamista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kivikissaäiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua miten nuo terapiat voi auttaa. Jaarittelua tuntemattoman henkilön kanssa, joka ei ole koskaan itse elänyt huono-osaisena eikä tiedä asioitani niin hyvin kuin minä itse. Jos ongelmiin on yhteiskunnalliset syyt, esim. eriarvoisuus, niin mitäpä siinä kokoomuslaisen terapeutin horinat auttaa.
Tyhmyyttä terapiallakaan ei voida poistaa. Kommentissasi ei ollut mitään totuuspohjaista! Miten ihmeessä käsityksesi on noin päässyt vinoutumaan?
Mitä fiksua sinä sitten sanoisit tuolle kirjoittajalle? Ja kuka sinä olet mitätöimään hänen kokemustaan? Minä ymmärrän häntä hyvin, jos ihmiseltä on viety toivo niin se ei toki katso sosiaaliluokkaa, mutta kummassa se helpommin ensinnäkin menee, ala- vai yläpäässä sosiaali- tai varallisuusluokkia ja toisekseen terapeutin kuuluisi kyetä auttamaan toivon annossa, jos ei ole kyennyt, niin vika on terapeutissa.
Kaikkia ihmisiä ei vain kykene auttamaan. Jotkut vastustavat tiukasti näkemästä, kokemasta ja kuulemasta omaa elämäänsä ja ongelmiaan rehellisesti. Se, että syyttää terapeuttia väärästä poliittisesta puolueesta on aika hyvä merkki siitä. Kyllä ne terapeutitkin on ihan ihmisiä, monenlaiselta taustalta. On köyhiä, rikkaita. Aika usein terapeutiksi ryhdytään, kun omassa elämässä on ollut ihminen, jonka vaikeuksia halutaan ymmärtää ja joskus se ihminen on terapeutti itse. Eli hänellä on voinut olla vaikka kuinka vaikea elämä takanaan.
Tai sitten kaikki eivät suostu keskittymään epärehellisesti sivuseikkoihin, kun pääpointti on se että ympäröivät olosuhteet ovat estäneet hyvän elämän, ja sitä ei voi vuosikymmenien jälkeen enää muuttaa. Silloin mennään loput elämästä miten pystytään, eli "osataan elää asian kanssa", ja siihen ei tarvita tuntemattoman henkilön koulukirjaviisauksia.
Jos sinun läheisiltäsi ja työkavereiltasi kysyisi, tarvitsetko terapiaa oman käyttäytymisesi säätelyyn, olen 100% varma, että vastaus heiltä olisi kyllä. Teissä itse selviytyjissä on se vika, että haluatte pitää kaikkivoipaisuuskuvitelmistanne niin kovasti kiinni, ettette näe omaa sairasta käyttäytymistänne. Yritätte peitellä sitä etenkin itseltänne kaikin tavoin. Jo pelkästään tuo hyökkäys terapiaa ja terapiassa käyviä kohtaan suorastaan huutaa niistä vajavaisuuksista, mitä teissä on ja jotka kaipaavat kipeästi työstämistä, mutta pelkäätte oman itsenne kohtaamista ja projisoitte sen muihin.
En ole kiistänyt "vajavaisuuksia", en vain pidä niitä sairauksina vaan yhteiskunnallisina seurauksina. Kukaan ei ole osoittanut, että ne olisi muutettavissa joillakin jaarittelutuokioilla ammattiselittäjän kanssa.
Vajaavaisuudet ja sairas käyttäytyminen ei johdu yhteiskunnasta eikä muista ihmisistä, se johtuu sinusta itsestäsi. Ja itseään voi muuttaa ja muokata, jos haluaa. Mikään ei ole kätevämpää, kuin syyttää yhteiskuntaa ja muita omista ongelmista.
Niin, koska kaikkihan me tiedämme ettei sillä ole mitään vaikutusta, syntyykö ihminen Darfuriin vai Kaivopuistoon.
Lapsuuden kannalta on, aikuiselämän kannalta ei. Aikuinen valitsee itse, jos ei halua tehdä itselleen ja elämälleen mitään, vaan kieriskellä siinä itsesäälissä yhteiskuntaa ja muita syyttäen. Mä nyt vaan oon tämmönen-tekosyy ei päde aikuisten kanssa.
Niin, koska ihmisten elämä nollautuu, kun he täyttävät 18 vuotta ja kaikki sitä ennen tapahtunut lakkaa vaikuttamasta.
Tottakai ne vaikuttavat, mutta niille vaikutuksille voi tehdä jotain. Sen sijaan, että nostaa kädet pystyyn, että mulla nyt vaan oli paska elämä, ei voi mitään, en voi itselleni ja elämälleni enää koskaan mitään, niin asioihin voi vaikuttaa. Jos haluaa ja valitsee niin. Jos valitsee käsien heiluttelun, niin silloin asioille ei voi mitään, koska itse valitsee niin.
Ei vitsi mikä märkäkorva, tekisi mieleni vedellä sinua ympäri korvia, mutta en tee sitä, koska näen, ettet ymmärrä hölkäsen pöläystä siitä, mitä sanot. Miten ihminen, jota ei ole rakastettu pienenä ja joka on sen seurauksena oppinut, ettei ole rakastamisen arvoinen (lainaan nyt sinua:) itsestään vikaa etsimällä paranee?
Kuka menee hänelle kertomaan, että hän on rakastamisen arvoinen, jotta hän edes osaa hakea apua?
Miksi hän uskoisi sen? Jos on niin nujerrettu, että uskoo itseään.
Ja jos alkaakin uskoa, ettei se ollut oikein, niin entä sitten?
Kuka haluaa rakastaa ihmistä, joka ei usko olevansa sen arvoinen? Mistä sä kaikille meille ne henkilöt elämäämme pieraiset, no? Häh? Koska meidän luota ei sitten saa lähteä itkua ulisten, että "se ei rakastanut minuaaaa yääää" no, ei tietenkään, koska oli jo oppinut, ettei ole itskään rakastamisen arvoinen. Oppinut silloin lapsuudessa, jolla ei sinulle ole mitään merkitystä mihinkään. Taidatkin olla oikea henkinen kermaperse, eli saanut kaiken mitä tarvitset itse itsesi parantamiseen kunhan ensin on vähän kuoppaisaa tiessäsi hetken.
Halveksin kaltaisiasi ja se joukko, keitä en halveksi, onkin sitten maailamassa aika pieni. He nimittäin ymmärtävät, että kaikki vaikeudet eivät suonkaan ole aina millään lailla ihmisen oma syy, eivätkä syytä omasta pahasta olostaan muita.
Vierailija kirjoitti:
No, tiedän vain totuuden omalla kohdallani ja se on se, että todella päätin ryhdistäytyä ja lakata ulisemasta "voi mua ressukkaa!-mentaliteetilla. Se EI poistanut masennustani, on varmaan jo aivot niin tottuneet ilottomuuteen, että eivät osaa iloa enää edes tuntea. MUTTA tuli kuitenkin hieman ryhdikkämpi ote elämään ja sitä kautta tietysti myös parempi olo itsestä. Kannattaa siis edes kokeilla asenteen muuttamista!
Jos aikaisemmin asenne on ollut ettei uskalla tai halua pyytää apua, niin eikö ole hyvä asenteen muutos, jos taipuu pyytämään apua? Siitähän voi tulla vaikka ryhdikkäämpi ja parempi olo itsestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kivikissaäiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua miten nuo terapiat voi auttaa. Jaarittelua tuntemattoman henkilön kanssa, joka ei ole koskaan itse elänyt huono-osaisena eikä tiedä asioitani niin hyvin kuin minä itse. Jos ongelmiin on yhteiskunnalliset syyt, esim. eriarvoisuus, niin mitäpä siinä kokoomuslaisen terapeutin horinat auttaa.
Tyhmyyttä terapiallakaan ei voida poistaa. Kommentissasi ei ollut mitään totuuspohjaista! Miten ihmeessä käsityksesi on noin päässyt vinoutumaan?
Mitä fiksua sinä sitten sanoisit tuolle kirjoittajalle? Ja kuka sinä olet mitätöimään hänen kokemustaan? Minä ymmärrän häntä hyvin, jos ihmiseltä on viety toivo niin se ei toki katso sosiaaliluokkaa, mutta kummassa se helpommin ensinnäkin menee, ala- vai yläpäässä sosiaali- tai varallisuusluokkia ja toisekseen terapeutin kuuluisi kyetä auttamaan toivon annossa, jos ei ole kyennyt, niin vika on terapeutissa.
Kaikkia ihmisiä ei vain kykene auttamaan. Jotkut vastustavat tiukasti näkemästä, kokemasta ja kuulemasta omaa elämäänsä ja ongelmiaan rehellisesti. Se, että syyttää terapeuttia väärästä poliittisesta puolueesta on aika hyvä merkki siitä. Kyllä ne terapeutitkin on ihan ihmisiä, monenlaiselta taustalta. On köyhiä, rikkaita. Aika usein terapeutiksi ryhdytään, kun omassa elämässä on ollut ihminen, jonka vaikeuksia halutaan ymmärtää ja joskus se ihminen on terapeutti itse. Eli hänellä on voinut olla vaikka kuinka vaikea elämä takanaan.
Tai sitten kaikki eivät suostu keskittymään epärehellisesti sivuseikkoihin, kun pääpointti on se että ympäröivät olosuhteet ovat estäneet hyvän elämän, ja sitä ei voi vuosikymmenien jälkeen enää muuttaa. Silloin mennään loput elämästä miten pystytään, eli "osataan elää asian kanssa", ja siihen ei tarvita tuntemattoman henkilön koulukirjaviisauksia.
Jos sinun läheisiltäsi ja työkavereiltasi kysyisi, tarvitsetko terapiaa oman käyttäytymisesi säätelyyn, olen 100% varma, että vastaus heiltä olisi kyllä. Teissä itse selviytyjissä on se vika, että haluatte pitää kaikkivoipaisuuskuvitelmistanne niin kovasti kiinni, ettette näe omaa sairasta käyttäytymistänne. Yritätte peitellä sitä etenkin itseltänne kaikin tavoin. Jo pelkästään tuo hyökkäys terapiaa ja terapiassa käyviä kohtaan suorastaan huutaa niistä vajavaisuuksista, mitä teissä on ja jotka kaipaavat kipeästi työstämistä, mutta pelkäätte oman itsenne kohtaamista ja projisoitte sen muihin.
En ole kiistänyt "vajavaisuuksia", en vain pidä niitä sairauksina vaan yhteiskunnallisina seurauksina. Kukaan ei ole osoittanut, että ne olisi muutettavissa joillakin jaarittelutuokioilla ammattiselittäjän kanssa.
Vajaavaisuudet ja sairas käyttäytyminen ei johdu yhteiskunnasta eikä muista ihmisistä, se johtuu sinusta itsestäsi. Ja itseään voi muuttaa ja muokata, jos haluaa. Mikään ei ole kätevämpää, kuin syyttää yhteiskuntaa ja muita omista ongelmista.
Niin, koska kaikkihan me tiedämme ettei sillä ole mitään vaikutusta, syntyykö ihminen Darfuriin vai Kaivopuistoon.
Lapsuuden kannalta on, aikuiselämän kannalta ei. Aikuinen valitsee itse, jos ei halua tehdä itselleen ja elämälleen mitään, vaan kieriskellä siinä itsesäälissä yhteiskuntaa ja muita syyttäen. Mä nyt vaan oon tämmönen-tekosyy ei päde aikuisten kanssa.
Niin, koska ihmisten elämä nollautuu, kun he täyttävät 18 vuotta ja kaikki sitä ennen tapahtunut lakkaa vaikuttamasta.
Tottakai ne vaikuttavat, mutta niille vaikutuksille voi tehdä jotain. Sen sijaan, että nostaa kädet pystyyn, että mulla nyt vaan oli paska elämä, ei voi mitään, en voi itselleni ja elämälleni enää koskaan mitään, niin asioihin voi vaikuttaa. Jos haluaa ja valitsee niin. Jos valitsee käsien heiluttelun, niin silloin asioille ei voi mitään, koska itse valitsee niin.
Jo pelkästään se, että vaikutuksille "pitää tehdä jotain", on eriarvoinen lähtökohta. Hyviin olosuhteisiin syntyneen ei koskaan tarvitse edes miettiä tekevänsä asialle jotain, koska asia ei hänen kohdallaan ole ongelma.
Mutta sellaista se elämä on. Joillekin tulee enemmän vastoinkäymisiä mitä toisille. Hyvän lapsuuden saaneet voivat joutua painimaan muiden vaikeuksien kanssa elämässään, kuten esim. lapsettomuuden, syövän, muiden vakavien sairauksien. Kukaan ei ole luvannut, että elämä on kaikille reilua ja tasavertaista. Vain itseensä voi vaikuttaa ja siihen, miten suhtautuu vastoinkäymisiin. Syyttääkö niistä kaikkia muita, kohteleeko muita niiden varjolla huonosti, vai valitseeko vaikuttaa niihin asioihin, joihin pystyy vaikuttamaan ja hyväksymään ne, joihin ei voi. Omaan itseensä ja omaan asennoitumiseen voi aina vaikuttaa, muihin ihmisiin ja ympäröivään yhteiskuntaan ei niinkään.
Mutta jos elämä ei kerran ole tasavertaista, niin miksi sitten vaaditaan "yhtä hyvää" käytöstä ja yhtä hyvää kypsyyttä ja suhtautumista asioihin kaikilta?
Miksi sinä istut täällä marisemassa tuolle kirjoittajalle, että hän loukkasi sinun henkistä pikkusormenkynttäsi, kun kehtasikin arvostella tarvettasi ravata terapiassa, jos ehkä olet syntynyt hänen suhteensa täysin eriarvoiseen elämään?
Kyllä minusta sinun tulisi olla nyt paljon ymmärtäväisempi, sallivampi ja hyväksyvämpi kuin mitä olet. Sen sijaan sinä itket siä, että joku kovan onnen elämän ihminen on sinulle työpaikallasi ilkeä! Mieti itse ensin, mitä sanoitkaan elämän tasapuolisuudesta hänen laislleen. Ja kasvata sen jälkeen pallit olla piittaamatta siitä, vaikka hän rissaisikin sinua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vasemmistolaisia yhdistää se, että heidän ongelmansa on aina yhteiskunnan vika, peilistä ei löydy muuta kuin uhri.
Olen vasemmistolainen, mutta en ajattele noin. Minusta ihminen on itse vastuussa omasta käyttäytymisestään ja valinnoistaan, niistä ei voi yhteiskuntaa syyttää. Olosuhteista voi, mutta silloinkin voi itse valita, miten olosuhteisiin suhtautuu ja miten ne kohtaa.
Ei pidä paikkaansa tilastollisesti. Huonot olosuhteet tuottavat huonoja seurauksia suuremmalla todennäköisyydellä kuin hyvät olosuhteet, riippumatta siitä minkä nimisiä yksilöitä verrataan.
Siksi tietoisuuden lisääminen omista vaikutusmahdollisuuksista on pelkästään hyväksi. Minä olen tilastollinen poikkeama ja tunnen monia kaltaisiani. Kaikkia meitä yhdistää tietoisuus ja sen tuoma valinnanmahdollisuus. Ihmiset ihan yleisesti ovat todella pihalla omasta itsestään ja sisimmästään.
No ap ainakin oli.
Vierailija kirjoitti:
Ylipäätänsä se, että kokee voimakasta tarvetta jatkuvaan vertailuun hyvän lapsuuden saaneiden kanssa ja rikkaiden lapsiin vertailu, kertoo siitä, että ei se oma menneisyys ole ollenkaan hanskassa eikä sen kanssa ole kyennyt tekemään rauhaa. Jos näitä asioita ei työstä, se katkeruus ja kauna seuraa hautaan asti ja vaikuttaa siihen omaan käyttäytymiseen. Ihmiset käyvät terapiassa sen takia, että haluavat rauhan, eivät jaksa olla enää katkeria ja vihaisia. Kortit ovat olleet mitä ovat ja se ei ole kenenkään syy. Tai syyllisiä on niin monia, että lopulta lopputulos on sama - se ei ole kenenkään syy.
Olen elänyt katkeruudessa ja vihassa kymmeniä vuosia. Se ei tuonut lapsuuttani takaisin. Se ei taikonut minulle rakastavia vanhempia, ei auttanut eteenpäin elämässä, se vain karkoitti ihmisiä ympäriltäni ja teki minusta vastenmielisen ihmisen. Ja minä väsyin, en jaksanut olla enää vihainen ja katkera. Edelleen ne pilkahtaa sieltä toisinaan, mutta mitä enemmän teen työtä itseni kanssa, sitä enemmän se helpottaa. On todella turvallinen ja pehmoisa ajatus tuudittautua vihaan ja katkeruuteen, vihata ja syyttää kaikkia hyvän lapsuuden kokeneita, että te ette voi tajuta minun tuskastani mitään, te ette ole eläneet ja kokeneet sitä mitä minä! Se on itseasiassa todella helppoa ja jollain tavalla tyydyttävääkin hetkellisesti. Mutta ne hyvän lapsuuden saaneet eivät ole syypäitä minun lapsuuteeni. Kukaan ei ole syypää minun vihaani ja katkeruuteeni paitsi minä.
Onneksi väsyin ja aloin tehdä toisin. Syyttelyn sijaan otin vastuun omasta elämästäni. Ja kun näin, että saan asioita aikaan ja voin vaikuttaa ihan itse, viha hälvenee. Ei ole ketään ketä syyttää paitsi minä. Kukaan ei rakenna elämää puolestani. Kukaan ei kanna hyviä ihmissuhteita, ne teen minä itse. Minä valitsen seurani ja sen, kuinka läheisiäni kohtelen.
Outo näkemys. Kenen tai millaisen ihmisen mielestä tuollainen on muka mukavaa? Kertoo taas niin paljon vain sinusta itsestäsi. Älä kuvittelekaan minun esimerkiksi ajatelleen tuollalailla. Kun katkeruutta ja vihaa olen minäkin saanut kantaa sisälläni.
Jos sinä kykenit noin vain päätöksellä valitsemaan miten muita kohtelet, et ollut kovinkaan rikki. Kivaa tietty se sinulle. On ihmisiä, jotka ovat niin rikki, ettei asia ole enää heillä valinnassaan. Se pitää heille opettaa. Terapeutin. Ei heidän itsensä. Muutenhan asiassa ei ongelmaa olisikaan, kuten itsekin kerroit, kun sitten tajusit hiukan jotakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kivikissaäiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua miten nuo terapiat voi auttaa. Jaarittelua tuntemattoman henkilön kanssa, joka ei ole koskaan itse elänyt huono-osaisena eikä tiedä asioitani niin hyvin kuin minä itse. Jos ongelmiin on yhteiskunnalliset syyt, esim. eriarvoisuus, niin mitäpä siinä kokoomuslaisen terapeutin horinat auttaa.
Tyhmyyttä terapiallakaan ei voida poistaa. Kommentissasi ei ollut mitään totuuspohjaista! Miten ihmeessä käsityksesi on noin päässyt vinoutumaan?
Mitä fiksua sinä sitten sanoisit tuolle kirjoittajalle? Ja kuka sinä olet mitätöimään hänen kokemustaan? Minä ymmärrän häntä hyvin, jos ihmiseltä on viety toivo niin se ei toki katso sosiaaliluokkaa, mutta kummassa se helpommin ensinnäkin menee, ala- vai yläpäässä sosiaali- tai varallisuusluokkia ja toisekseen terapeutin kuuluisi kyetä auttamaan toivon annossa, jos ei ole kyennyt, niin vika on terapeutissa.
Kaikkia ihmisiä ei vain kykene auttamaan. Jotkut vastustavat tiukasti näkemästä, kokemasta ja kuulemasta omaa elämäänsä ja ongelmiaan rehellisesti. Se, että syyttää terapeuttia väärästä poliittisesta puolueesta on aika hyvä merkki siitä. Kyllä ne terapeutitkin on ihan ihmisiä, monenlaiselta taustalta. On köyhiä, rikkaita. Aika usein terapeutiksi ryhdytään, kun omassa elämässä on ollut ihminen, jonka vaikeuksia halutaan ymmärtää ja joskus se ihminen on terapeutti itse. Eli hänellä on voinut olla vaikka kuinka vaikea elämä takanaan.
Tai sitten kaikki eivät suostu keskittymään epärehellisesti sivuseikkoihin, kun pääpointti on se että ympäröivät olosuhteet ovat estäneet hyvän elämän, ja sitä ei voi vuosikymmenien jälkeen enää muuttaa. Silloin mennään loput elämästä miten pystytään, eli "osataan elää asian kanssa", ja siihen ei tarvita tuntemattoman henkilön koulukirjaviisauksia.
Jos sinun läheisiltäsi ja työkavereiltasi kysyisi, tarvitsetko terapiaa oman käyttäytymisesi säätelyyn, olen 100% varma, että vastaus heiltä olisi kyllä. Teissä itse selviytyjissä on se vika, että haluatte pitää kaikkivoipaisuuskuvitelmistanne niin kovasti kiinni, ettette näe omaa sairasta käyttäytymistänne. Yritätte peitellä sitä etenkin itseltänne kaikin tavoin. Jo pelkästään tuo hyökkäys terapiaa ja terapiassa käyviä kohtaan suorastaan huutaa niistä vajavaisuuksista, mitä teissä on ja jotka kaipaavat kipeästi työstämistä, mutta pelkäätte oman itsenne kohtaamista ja projisoitte sen muihin.
En ole kiistänyt "vajavaisuuksia", en vain pidä niitä sairauksina vaan yhteiskunnallisina seurauksina. Kukaan ei ole osoittanut, että ne olisi muutettavissa joillakin jaarittelutuokioilla ammattiselittäjän kanssa.
Vajaavaisuudet ja sairas käyttäytyminen ei johdu yhteiskunnasta eikä muista ihmisistä, se johtuu sinusta itsestäsi. Ja itseään voi muuttaa ja muokata, jos haluaa. Mikään ei ole kätevämpää, kuin syyttää yhteiskuntaa ja muita omista ongelmista.
Niin, koska kaikkihan me tiedämme ettei sillä ole mitään vaikutusta, syntyykö ihminen Darfuriin vai Kaivopuistoon.
Lapsuuden kannalta on, aikuiselämän kannalta ei. Aikuinen valitsee itse, jos ei halua tehdä itselleen ja elämälleen mitään, vaan kieriskellä siinä itsesäälissä yhteiskuntaa ja muita syyttäen. Mä nyt vaan oon tämmönen-tekosyy ei päde aikuisten kanssa.
Ainuttakaan omaa valintaa ei ole koskaan todistettu missään.
Jos haluaa tuon asenteen ottaa, niin se on oma valinta. Tuolla valinnalla taas vain pakenet lisää.
Determinismin totuusarvo ei riipu siitä, miten joku yksilö siihen asennoituu.
Jos noin valitsee ajatella.
No esimerkiksi Leukippos ajatteli näin, eikä hänen käsityksiään tietääkseni ole kumottu.
Edelleen valinta. Tuokin.
Sun pitää soittaa filosofian laitokselle ja kertoa että determinismi peruttu. Ovat turhaan 3000 vuotta yrittäneet pohtia asiaa.
Sinä voit jatkaa pakenemista muiden ajatuksiin ja antaa valta omasta elämästäsi muiden käsiin. Mutta sen teet edelleen sinä itse. Jos sinä päätät, että et voi elämällesi ja itsellesi mitään, koska determinismi ja ajattelija nimeltään se ja se on sanonut näin ja näin, niin se on sinun valintasi.
Muiden käsiin heittäytymistä on roikkua kuvitteellisessa avussa jota terapeutin kuvittelemat syy-yhteydet antavat. Konkreettisiin ongelmiin auttaa konkreettinen apu. Asunnoton tarvitsee asunnon, ei jari sarasvuon self help -viisauksia.
Et taida todellisuudessa tietää terapiasta mitään, koska terapiassa ei heittäydytä muiden käsiin, vaan siellä opetellaan aktiivisesti ottamaan vastuu omasta elämästä. Missään ei luvata, että terapeutti pelastaa ja ratkaisee kaikki elämän ongelmat, jos asiakas ei ole valmis itse tekemään töitä sen eteen.
Itseasiassa tuo kommenttisi todistaa sen, että sinulla on vain äärimmäisen vihamielisiä mielikuvia terapiasta, ei tietoa.
Ne henkilön mielikuvathan perustuivat omaan kokemukseen. Miksi sinun on niin vaikeaa uskoa, ettei tavallinen terapeutin kanssa juttelu anna kaikkiin tilanteisiin ratkaisua ja apua? Hän tarttisi jotain järeämpiä apuja. :(
Vierailija kirjoitti:
Kuten palstan suosikkifilosofi Tuomas Enbuske sanoi: masennus on sitä että on liian realistinen. Onnellisuus edellyttää että osaa huijata itseään.
Ei ole TE:n omaa tuo vaan lainaus. Eikä tuo tottakaan ole, ei masentunutkaan kykene puhtaalta pöydältä arvioimaan asioita, suodattimet on hänelläkin minkä läpi asiat näkee, voi kyllä nähdä realistisesti mikä on huonoa mutta ei erota hyviä asioita siinä ohessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta suurin apu terapiassa ei tule neuvoista, vaan siitä että saa uuden näkökulman omaan ajatteluunsa. Ajatukset ovat usein urautuneita, kehämäisiä ja vaikka niitä kuinka itsekseen pohtiin, päätyy samankaltaisiin johtopäätöksiin ja ratkaisuyrityksiin. Toinen puolueeton ihminen voi olla suuri apu. Myös ei ammattilainen mm. hyvä ystävä voi olla tällainen henkisen noidankehän rikkoja. Toki läheisiään ei saa liiaksi kuormittaa ja kaikella ei ole kapasiteettia auttaa.
Nimenomaan. Ja urautuneen ajattelun huomaa nimenomaan ne itsensä ulkopuoliset henkilöt. Itseään on helppo huijata, että tässä sitä nyt on ajateltu asioita riittävän monelta kantilta, vaikka todellisuudessa vain toistaa täsmälleen samoja kaavoja, mitä aina ennenkin.
Tällainen ajattelu on todella vaarallista, jos kysymyksessä on narsistin uhri, jonka ympäillä on kypsymättömiä, keskenkasvuisia narsistisia ihmisiä, jotka tietenkin näkevät toisen ajattelussa vikaa, koska sen todeksi tunnistaminen paljastaisi heidän omat vikansa.
Ja jos uhri on lapsi tai muuten joku, joka on aivopesty eli opetettu uskomaan laillasi, että "se mitä muut näkee on oikein ja itse näet väärin" niin helvetti kyseisen uhrin kohdalla on valmis. En siis tarkoita, etteikö tilanne voisi olla ihan terveestikin noin, kuin sanoit, eli että vika on terapiaan menijässä, silloinhan se on ihan hyvä, että alkaa kuunnella läheisiään. Mutta kun näitä ketjuja lukevat myös narsistien uhrit, jotka eivät tiedosta sitä, että ne läheiset ajattelevatkin hänestä lähinnä pahaa noin sanoessaan.
Ja siis terapian hyvä hyöty on minustakin tuo oman ajattelun muuttaminen, en minäkään koe, että haluan terapeutilta neuvoja, mutta jos terapeutti luulee, että uhrin ajatuksissa on sinänsä vikaa, ei osaa nähdä, että uhria ympäröivät ihmiset ovat hänen tapauksessaan se ongelma, niin terapiassa päädytään lopulta syyllistämään kävijää. Ja se on paha tilanne.
Hyvä että otit tämän esille ja kiitos Wille Rydman että tulit palstalle. Käytkö vielä lisäämässä tuon wikipediaan.
https://en.wikipedia.org/wiki/Determinism