Seurustelisitko/asuisitko miehen kanssa, joka ei koskaan auta taloudellisesti?

Hyi, en olis noin itsekkään miehen kanssa kun ap. Eli älä muuta yhteen!

Naiset voisivat pikku hiljaa kasvattaa pallit ja alkaa elättämään itsensä, lapsensa ja miehensä opiskelemalla vaikka jollekin miesvaltaiselle alalle, jossa tienaa hyvin. Niin minäkin teen. Eipähän tarvitse miettiä, maksaako mies minulle jotain, kun tienaan itse enemmän. Olen sanonut, että hän voi minun puolestani jäädä koti-isäksi lapsia hoitamaan, jahka valmistun ja pääsen töihin. Ja olen semmoinen luonne, että maksan kyllä mukisematta perheelleni kaiken tarpeellisen ja välillä vähän ylimääräistäkin, jos kultani pyytää. :)

Miehet kyllä tienaavat mielellään rahaa, mutta ovat usein kamalan mustasukkaisia rahoistaan ja nurisevat, jos pitäisi kumppaniakin välillä vähän muistaa, saati elättää tämä. (Palstan hauskin tapaus peri naiseltaan vuokraa, kun tämä ja heidän yhteinen lapsensa asuivat hänen omistamassaan asunnossa, osa muistanee tapauksen...) 

Tämän vuoksi nainen, jolla on selkärankaa, sopii mielestäni paremmin perheen pääksi. Miehet ovat herttaisia tehdessään kotiaskareita ja ainakin oma mieheni on loistokokki. Uskon, että häneltä sujuu se lastenhoitokin, itse palaan mieluusti äitiyslomalta mahd. pian työelämään ja mies voi sitten pitää pitkät isyysvapaat, jollei tahdo kokonaan kotiin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En osaa samaistua ongelmaasi, koska minä olen aina saanut lapsuudenkodissani niin paljon, etten koe kenenkään olevan velkaa minulle mitään. En odota siis saavanikaan toiselta mitään. Oma varallisuus noin 800 000 euroa.

Ja jos nyt mietin niin enpä minäkään miehelleni osta koskaan mitään pikkutarvikkeita. Miksi ostaisin? Maksan jo kaikki laskut ja asunnon. Minusta tuntuisi jotenkin ihan hölmöltä ostella toiselle tuommoisia, aivan kuin yrittäisin ostaa hänet.

Mun miesystävä kaupassa käydessä aika usein heittää jonkun lenkkimakkaran koriini, että "Voitko ostaa tän mulle". En ole viitsinyt kieltäytyäkään, kun hän on työtön, eikä se pari euroa mun taloutta kaada, mutta ärsyttää vähän, kun se ei ole yhtään vastavuoroista ja tuskin tulee olemaankaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni ihmiset, jotka olettavat jonkun toisen ihmisen olevan velvollinen ostamaan heille jotain hyödykkeitä vain sen takia, että ovat näiden kanssaan seurustelusuhteessa tai tuttavia, ovat typeriä.

Ei seurustelukumppanilla tai aviokumppanilla ole mitään velvollisuutta tai velkaa puolisoaan kohtaan vaikka tuloerot olisivat kuinka kovat.

Vaikka nyt voittaisin lotossa 10 miljoonaa, en antaisi seurustelukumppanilleni luultavasti kovinkaan paljon enempää lahjoja kuin nytkään. Ja vaikka seurustelukumppanini voittaisi lotossa 10 miljoonaa, en olettaisi hänen antavan minulle penninpyörylää. Olen omavarainen aikuinen ja vastuussa itsestäni sekä lapsistani taloudellisesti. En oleta, että joku muu ottaisi taloudellista vastuuta minun elämästäni, enkä sitä haluaisi, koska se merkitsisi minun vapauteni ja itsemääräämisoikeuteni rajoittamista.

Olen samaa mieltä. Mutta noiden ajatusten ääneen sanominen saa kyllä tällä palstalla aikaan aina melkoisen paskamyrsyn. Onkohan ihmisillä huono omatunto siitä, että ovat kotona lapsia hoitamassa ja kumppani tuo rahat taloon? Ja siksi ei haluta kuulla, että eläminen pitää kustantaa itse.

Juuri näin! Minunkin vaimo laiskottelee kotona kakaran kanssa ja yrittää kinuta minulta rahaa vaippoihin. Vaunuihinkin yritti, mutta oli sillä sitten niihin varaa lopulta itselläänkin. Nyt se sanoo, että kaikki rahat meni niihin, eikä ole muka edes ruokaan rahaa. Olisi miettinyt etukäteen. Ihan omat rahat on meillä kummallakin ollut alusta asti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu ap on tosiaan töissä. Ponttini on se, että jos haluaa muuttaa saman katon alle, en itse voisi katsella toisen olevan ilman jotain, jos minulla on yllin kyllin. Tuo huulipuna oli vain esimerkki. Eipä mieheni myöskään esim. koskaan osta minulle vaikka jotain vaatetta (jota todella tarvitsisin) ja sen sijaan ostaa esim. viisi ko. vaatetta itselleen megakalliina merkkitavarana entisten jatkoksi. Minusta tämä ei vaan kuulu perheeseen. Ja kyllä olemme keskustelleet tarkkaan maksuista yhteenmuuton jälkeen. Minä maksaisin omaa asuntolainaa ja mies omaa ja kulut puoliksi. Minun menoni eivät siis tippuisi pätkääkään (paitsi että menettäisin lapsilisän yksinhuoltajakorotukset), mutta saisin enemmän siivottavaa, pyykättävää jne.

ap  

Miten voi tulla lisää kotitöitä, jos taloudessa on kaksi aikuista yhden sijaan? Normimatikalla sinun kotitöittesi määrä puolittuu. Jos ei puolitu, on muutakin pielessä kuin huulipuna.

Sun normimatikka :D

Ne kaksi aikuista syö samoilta lautasilta? Käyttää samoja vaatteita?

Jne.

Hyvässä tilanteessa kotitöiden määrä hiukan vähenee, kun toinenkin imuroi ja muuten siivoaa yhteistä asuintilaa, jota kodiksikin kutsutaan, mutta harmillisen usein kaikki siivoukset, tiskit ja varsinkin pyykinpesut jää naisen hoidettaviksi.

Vierailija kirjoitti:

Menojen ja kulujen jakaminen on sovittava heti, kun alkaa seurustelemaan. Jos mies ei tajua niin asia pitää nostaa pöydälle. Ruoka tms ovat niitä kuluja ainakin jotka kuuluu jakaa. Jos asuu yhdessä niin asumiskulut puoliksi jne...

Asumiskulut puoliksi, yleensä kyllä. Ap:n tilanne taisi olla, että miehellä on paremmat tulot ja nimenomaan mies haluaa muuttaa yhteen? Sellaisessa tapauksessa ap voisi keskustella miehen kanssa, että omat asumismenot on nyt niin ja niin paljon, eikä haluaisi niiden nousevan. Sitten voisivat sopia tuloihin suhteutetuista yhteisistä menoista, esimerkkinä jos toinen tienaa tonnin, toinen satasen, ensinmainittu maksaa yhteisistä menoista satasen, jälkimmäinen kympin.

Noh ainakaan se huulipuna ei olisi dealbreaker seurustelusuhteelle. Kyllähän se on normaalia, että vastavuoroisesti tarjotaan toiselle. Kumpikin voi tarjota sellaisia asioita, joihin oma varallisuus riittää.

Todellakin. Päinvastoin tässä haaveilen miehestä joka haluaisi muuttaa miljoonan euron lukaaliini nauttimaan kanssani 2 miljoonan euron omaisuudestani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni ihmiset, jotka olettavat jonkun toisen ihmisen olevan velvollinen ostamaan heille jotain hyödykkeitä vain sen takia, että ovat näiden kanssaan seurustelusuhteessa tai tuttavia, ovat typeriä.

Ei seurustelukumppanilla tai aviokumppanilla ole mitään velvollisuutta tai velkaa puolisoaan kohtaan vaikka tuloerot olisivat kuinka kovat.

Vaikka nyt voittaisin lotossa 10 miljoonaa, en antaisi seurustelukumppanilleni luultavasti kovinkaan paljon enempää lahjoja kuin nytkään. Ja vaikka seurustelukumppanini voittaisi lotossa 10 miljoonaa, en olettaisi hänen antavan minulle penninpyörylää. Olen omavarainen aikuinen ja vastuussa itsestäni sekä lapsistani taloudellisesti. En oleta, että joku muu ottaisi taloudellista vastuuta minun elämästäni, enkä sitä haluaisi, koska se merkitsisi minun vapauteni ja itsemääräämisoikeuteni rajoittamista.

Olen samaa mieltä. Mutta noiden ajatusten ääneen sanominen saa kyllä tällä palstalla aikaan aina melkoisen paskamyrsyn. Onkohan ihmisillä huono omatunto siitä, että ovat kotona lapsia hoitamassa ja kumppani tuo rahat taloon? Ja siksi ei haluta kuulla, että eläminen pitää kustantaa itse.

Juuri näin! Minunkin vaimo laiskottelee kotona kakaran kanssa ja yrittää kinuta minulta rahaa vaippoihin. Vaunuihinkin yritti, mutta oli sillä sitten niihin varaa lopulta itselläänkin. Nyt se sanoo, että kaikki rahat meni niihin, eikä ole muka edes ruokaan rahaa. Olisi miettinyt etukäteen. Ihan omat rahat on meillä kummallakin ollut alusta asti.

Sama! Paras oli kun yritti vedota et kakaralla on nälkä, tarvii ruokaa! No olis ajatellut sitä ennenkuin avas meikälle haarat!

Joo. Eivät miehet ole koskaan tarjonneet edes kahvikuppia treffeillä, en osaa kuvitella tilannetta jossa mies ostaisi/tarjoaisi mitään minulle, asumiskustannuksista puhumattakaan...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma tili, omat rahat ja oma taloudellinen vastuu = tasa-arvo

Eihän se noin mene, että on mitään vitun tasa-arvoa tuossa sun mallissa, jos on eroa varallisuudessa ja tuloissa. Ja miksi ihmeessä pitäisikään olla tasa-arvoa?

Se menee todellakin juuri noin ja se ON nimenomaan tasa-arvoa. Eli olet tyypillinen nainen, tasa-arvoa kitistään juuri niin kauan kuin se sopii omiin tarkoituksiin ja heti (kuten tässäkin tapauksessa) se ei enään ole ollenkaan tarpeellista, tai edes suotavaa. Teillä horatsuilla on tasan samat mahdollisuudet käydä kouluja ja mennä mies valtaisille aloille töihin ja tienata saman kuin mies ettei tarvi tällaisia aloituksia tehdä.

Mutta Ai saakeli !!, ettehän te PYSTY ettekä sen enempää edes HALUAKKAAN. Kun se on niin paljon kätevämpää narista ja vaatia tyyliin : "SUN rahat on mun, mutta MUN rahat EI TODELLAKAAN ole sun !"

Laiskat & omahyväiset lehmät Ry = Suomi horatsun arkkityyppi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma tili, omat rahat ja oma taloudellinen vastuu = tasa-arvo

Eihän se noin mene, että on mitään vitun tasa-arvoa tuossa sun mallissa, jos on eroa varallisuudessa ja tuloissa. Ja miksi ihmeessä pitäisikään olla tasa-arvoa?

Se menee todellakin juuri noin ja se ON nimenomaan tasa-arvoa. Eli olet tyypillinen nainen, tasa-arvoa kitistään juuri niin kauan kuin se sopii omiin tarkoituksiin ja heti (kuten tässäkin tapauksessa) se ei enään ole ollenkaan tarpeellista, tai edes suotavaa. Teillä horatsuilla on tasan samat mahdollisuudet käydä kouluja ja mennä mies valtaisille aloille töihin ja tienata saman kuin mies ettei tarvi tällaisia aloituksia tehdä.

Mutta Ai saakeli !!, ettehän te PYSTY ettekä sen enempää edes HALUAKKAAN. Kun se on niin paljon kätevämpää narista ja vaatia tyyliin : "SUN rahat on mun, mutta MUN rahat EI TODELLAKAAN ole sun !"

Laiskat & omahyväiset lehmät Ry = Suomi horatsun arkkityyppi.

Tsot Tsot, tolla asenteella et kyllä saa pimppiä :)

Meillä molemmat auttaa toista tarvittaessa ja jos jompi kumpi tienaa enemmän, niin hän saattaa maksaa enemmän jostain. Minä maksan puolet autosta, vaikken autoa juuri tarvitse. En kuitenkaan halunnut miehen joutuvan liian tiukille ja yhteisiä ajoja kuitenkin tulee.

Molemmat ostelee toisilleen spontaaneja yllätyksiä tai vaikkapa vaatteita ihan huvikseen. Kurjaa olisi, jos olisi vain yksipuolista. Molemmat on valmiita tukemaan toista, jos toinen jää työttömäksi. Koti on enemmän mun vastuulla, kun mies on viikot reissuhommissa.

Vierailija kirjoitti:

Lisään vielä: sinä et VOI joustaa koska sinulla ei riitä siihen rahat. Hän ei halua joustaa. Et edes pyydä häneltä rahaa, vain elämistä sinun tasolla. Mutta hän ei halua. Ei, etteikö voi, hän ei HALUA. Ja tuota sinä pidät hyvänä suhteena ja hyvänä miehenä. Huoh.

Miksei ap pysty hyväksymään miestä sellaisena kuin tämä on? :O

Sehän tässä vielä olisi vaihtoehtona. Ehkä se on juuri se mitä mies hakeekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tajua. Miksi sen miehen pitäisi mitään maksaa, edes sitä huulipunaa? Miten joku kehtaa sellaista kerjätä ja eroa miettiä? Siksi, kun toinen ei kustanna kumppanin hankintoja? Siis mitä ihmettä?

Pitäisi olla itsestään selvää, että sen mukaan ostaa mitä tienaa. Jos ei ole varaa johonkin, sitä ei osteta eikä varsinkaan kerjätä muilta. Ja kyllä, kerjäämistä tuo on vaikka ei ole ääneen kerjännyt.

Ei se ole kerjäämistä jos se on vain ajatus päässä. Se vaan kertoo apeelle että mies rakastaa rahojaan enemmän kuin apeeta ja asia tulee aina olemaan niin. Jätä se pihisika.

Mutta jos ap nyt jättää, niin sehän taas kertoo hänestä, että hän rakastaa enemmän huulipunaa, kuin miestä.

Mun 1600€ nettotuloilla ei paljon kimppa-asumisia voi suunnitella. Hyvä kun tähän kaksioon on varaa ja mulla on vielä 2 lasta joista toinen kohta 18v.

Ei onnistuisi kulujen puolittaminen nyt kenenkään kanssa. Ehkä sitten voin alkaa edes harkitsemaan kun asun yksin ja jos on joku jonka kanssa harkita.

Ehkä se raja menee siinä, että seurustelussa on hyväkin olla omat rahat, mutta perhettä = yhteistä kotitaloutta en perustaisi minkään muun kuin yhteisen taloudenpidon ja yhteisen ja yhtäläisen elintason varaan, kaikissa tilanteissa.

Ja joo, olen elättänyt miestäni opiskeluvuosina ja ansaitsen nyt enemmän. Joskus oli toisinkin päin

Tässä ei ole oikeastaan enää kyse rahasta, vaan miehen luonteesta. Miten empatiakyvytön ja itsekäs pitää olla että kierrättää toista pitkin kauppoja ostamassa luksustuotteita jne tuntikaupalla tietäen ettei toinen pysty ostamaan mitään. Vähintä mitä tuossa voisi tehdä, on ostaa toisellekin jotain pientä. Tai hoitaisi ostoksensa yksin. Pitää olla tollo jos ei tajua tuottavansa toiselle pahaa mieltä.

Eniten olisin huolissani siitä että sinulla on lapsia ja kuinka te kaikki tulette kohdelluksi miehen suunnalta saman katon alla ? Mies ostaisi itselleen herkkuja ja te katselette vierestä kun se syö? Miten se vaikuttaa lapsiin? Millaisen parisuhteen mallin tahdot lapsillesi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tajua. Miksi sen miehen pitäisi mitään maksaa, edes sitä huulipunaa? Miten joku kehtaa sellaista kerjätä ja eroa miettiä? Siksi, kun toinen ei kustanna kumppanin hankintoja? Siis mitä ihmettä?

Pitäisi olla itsestään selvää, että sen mukaan ostaa mitä tienaa. Jos ei ole varaa johonkin, sitä ei osteta eikä varsinkaan kerjätä muilta. Ja kyllä, kerjäämistä tuo on vaikka ei ole ääneen kerjännyt.

Kaikki eivät halua elää kylmässä liitossa, missä ei ikinä huomioida toista mitenkään.

Tässä ei ollut kyse huomioimisesta, vaan yksipuolisesta lahjojen ostelusta. Aloittajalla ei ollut mitään merkkipäivää. Hän muuten vain halusi miehen ostavan sen mitä hänellä ei ole varaa / on liian pihi ostamaan itse.

Kyllä oli nimenomaan kyse huomioimisesta. Ap ihasteli kaupassa huulipunaa ja huokaisi ettei hänellä ole siihen kuitenkaan varaa.. Miehen olisi kuulunut ostaa huulipuna ap:lle tai jos hänelläkin on tiukkaa niin sanoa jotain tyyliin "noo ehkä saat tuollaisen synttäreinä / joululahjaksi" joka olisi myös ollut huomiointia. Minä olin ensitreffeillä mieheni kanssa ja eräässä kioskissa myytiin lempikonvehtejani, sanoin miehelle ohimennen että ne ovat lemppareitani, en olettanut että hän niitä minulle ostaa, mies kävi kuitenkin ostamassa yhden minulle joka maksoi 50 cent. Luuletko ettei minulla olisi ollut tuota viittäkymmenttä senttiä? Olisi tietenkin, mutta tuolla mies osoitti että kuuntelee minua ja haluaa tehdä minut onnelliseksi, kyse ei todellakaan ollut rahasta.

Järkyttävää miten te arvostatte ihmisiä sen mukaan, että heidän pitäisi parempituloisina syytää rahansa teihin. Tällä periaatteella varakkaampi ei voi ikinä mennä yksiin köyhemmän kanssa, jos haluaa käyttää rahansa vain itseensä.

En seurustelisi. Tunnen vetoa vain miehiin joilla on suuri tarve huolehtia rakkaistaan. Minullakin on suuri tarve huolehtia omista rakkaistani. Mieheni muistaa säännöllisin väliajoin kiittää erilaisin tavoin lapsistamme ja elämästämme yhdessä. Arvostan. Olemme onnellisia.