Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

En olisi ikinä uskonut, että olisin 4,5 vuotta valmistumiseni jälkeen edelleen työttömänä.

Vierailija
16.01.2017 |

Mitä ihmeen vikaa minussa on? En vain todellakaan saa mitään työtä!

Yleinen työllisyystilanne on huono, mutta silti. Olen 35-vuotias FT, eli filosofian tohtori, pääaine taidehistoria. Joo, tiedän, pilipalitutkinto, pitäisi olla sairaanhoitaja tai rekkakuski.

Minulla on neljä lasta, jotka sain nuorena. Mies opiskeli silloin, minä lasten jälkeen. Työkokemusta ei ole, koska minä siis opiskelin ja sain neljä lasta ja hoidin niitä. Mielestäni aika reipas tahti, olla kolmekymppisenä neljän lapsen äiti ja tohtori. No, työkokemus jäi kuitenkin kokonaan saamatta.

Väittelin tohtoriksi keväällä 2012. Olen hakenut töitä siitä lähtien, jo aiemminkin. En saa oman alan töitä ilman työkokemusta. En saa suorittavan tason töitä, koska olen liian pätevä. Olen todellakin hakenut ihan mitä vain, siivoustyötä, lastenhoitotyötä, aulaemäntää, ikkunanpesijää, mutta myös asiantuntijatöitä omalta alaltani.

Olen väärä ihminen joka paikkaan. Ja kohta jo liian vanha ylipäätään työelämään.

Tänään olen lähettänyt kuusi työhakemusta. Nyt pidän ruokatauon ja lähetän vielä kaksi. Toinen on tarjoilijaksi, toinen opetustyö.

Aika syvältä.

Kommentit (450)

Vierailija
101/450 |
16.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos olet ollut yli 2 vuotta työttömänä, niin ota yhteyttä TE-toimistoon ja pyydä, että pääsisit palkkatukipaikkaan. Niihinkin on välillä ensin parin kuukauden työkokeilu, mutta sen jälkeen saa ihan oikean palkkatyön ainakin puoleksi vuodeksi. Jos alueellasi ei ole mitään kiinnostavaa tarjolla, niin kysy kuitenkin, onko sulla oikeus palkkatukeen ja tarjoa itteäs jollekin kiinnostavalle järjestölle sen turvin. Siihenkin voit ehdottaa alkuun kuukauden tai parin työkokeilua. Työkokeilua ei sitten kannata perustella työkkäriin työkokemuksen kartuttamisella, koska se ei ole sitä varten. Perustele joko sillä, että mietit uutta ammattialaa tai siksi, että osaamisesi tarvitsee päivittämistä tämän hetken työelämän tarpeisiin.

Vierailija
102/450 |
16.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko Suomessa parhIten koulutetut työttömät ? 👐

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
103/450 |
16.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Life sucks and then you die. Tsemppiä. Jotain oma-aloitteista tutkimusta ninäkin ehdottaisin, kotisivuja, kirjaa ja apurahan hakemista.

Vierailija
104/450 |
16.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kirjoita taidehistoria for dummies-kirja. Tyylisuunnat ja isot jutut kompaktissa paketissa.  Se olisi takuuvarma myyntihitti nousukkaiden ja snobbailuun taipuvien parissa. Tarjoa verkkokauppoihin sitä myyntiin, sillä kukaan ei kehtaa ostaa sitä kirjakaupasta.

Minäkin voisin sen ostaa.

Vierailija
105/450 |
16.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ala yrittäjäksi, vetämään mielenkiintoisia taidehistoriakursseja esim. yritysporukoille / kansalaisopistoille. Museokierroksia tms..   Itse olin Roomassa "Rooman Opas" (katso facebookista) erittäin pätevän oppaan kierroksella ja täytyy sanoa, että siitä kannattaa maksaa, kun on sellainen henkilö, joka oikeasti osaa ja tietää! 

Entäpä jo yrittäminen ei kiinnosta, niin miten opetustyö? Työväenopistot ym.

Vierailija
106/450 |
16.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei ap! Olen ope helsinkiläisessä yläkoulussa ja voin sanoa, että meillä ja muuallakin kouluissa on valtava, krooninen pula sijaisista, niin opettajille kuin koulunkäyntiavustajille. Sinuna minä joko laittaisin hakemuksen vetämään henkilöstövuokrausfirmoihin, jotka välittävät sijaisia kouluihin. Lisäksi ottaisin suoraan yhteyttä kaikkiin vähänkin lähialuiden peruskouluihin  sekä lukioihin ja ilmoittautuisin sijaislistoille. Voisit kertoa ihan suoraan, että työkokemusta lasten hoidon ja väitöskirjan vuoksi ole, mutta en usko sen haittaavan.

Sijaisena olemisessa tärkeintä on ns. tervejärkisyys ja vastuullisuus, ei niinkään se mitä aiempaa työkokemusta on. Voin monen vuoden kokemuksella sanoa, että valitettavast olen nähnyt hyvin laidasta laitaan sijaisia, niin hyvässä kuin pahassakin. Sinulle olisi varmasti plussaa se, että olet monien lasten äiti, aikuinen ihminen. Jos hoidat ekan sijaisuuden vähääkään kunnialla, saat taatusti lisää töitä! Parhaita olisi, jos löytäisit pari kolme tarpeeksi isoa vakikoulua, joihin voisit tehdä keikkaa. Niin ei tarvitsisi rampata kymmenissä eri kouluissa ja pääsisit vähän sisään työyhteisöönkin. Varmasti voisit olla haluttu sijainen etenkin kieliin, reaaliaineisiin tai vaikka luokanopeksi. Jos jännittää, voit aloittaa tekemällä koulunkäyntiavustajan sijaisuuksia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
107/450 |
16.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Niin, kouluilla on krooninen pula epäpätevistä sijaisista joille ei tarvitse maksaa täyttä palkkaa, samaan aikaan valtava määrä päteviä aineenopettajia (ja pienempi määrä luokanopettajia) lojuu tyhjän panttina kortistossa. Hyvä meno. 

Vierailija
108/450 |

No jopas oli katkera kommentti sinulta. Vai olisiko kyse siitä, että ne pätevät opettajat ovat mieluummin ansiosidonnaisella kuin tekevät sijaisuuksia? Sijaisille maksetaan ihan kelpo summa muuten, ja ilman muuta koulut rekrytoivat sijaiseksi päteviä opettajia jos sellaisia on tarjolla. Tai käytännössä kaikkein mieluiten rekrytoidaan niitä, ketkä ovat aiemminkin hyvällä menestyksellä sijaisia. Siinä pohjakoulutus ei ole välttämättä niin tärkeää kuin käytännön meriitit. Mutta ei muuta kuin työttömät pätevät opet ilman muuta sijaislistoille ilmoittautumaan, - ellei sitten pelota työkkärin tukien säätämisrumba.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
109/450 |
16.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei ap! Olen ope helsinkiläisessä yläkoulussa ja voin sanoa, että meillä ja muuallakin kouluissa on valtava, krooninen pula sijaisista, niin opettajille kuin koulunkäyntiavustajille. Sinuna minä joko laittaisin hakemuksen vetämään henkilöstövuokrausfirmoihin, jotka välittävät sijaisia kouluihin. Lisäksi ottaisin suoraan yhteyttä kaikkiin vähänkin lähialuiden peruskouluihin  sekä lukioihin ja ilmoittautuisin sijaislistoille. Voisit kertoa ihan suoraan, että työkokemusta lasten hoidon ja väitöskirjan vuoksi ole, mutta en usko sen haittaavan.

Sijaisena olemisessa tärkeintä on ns. tervejärkisyys ja vastuullisuus, ei niinkään se mitä aiempaa työkokemusta on. Voin monen vuoden kokemuksella sanoa, että valitettavast olen nähnyt hyvin laidasta laitaan sijaisia, niin hyvässä kuin pahassakin. Sinulle olisi varmasti plussaa se, että olet monien lasten äiti, aikuinen ihminen. Jos hoidat ekan sijaisuuden vähääkään kunnialla, saat taatusti lisää töitä! Parhaita olisi, jos löytäisit pari kolme tarpeeksi isoa vakikoulua, joihin voisit tehdä keikkaa. Niin ei tarvitsisi rampata kymmenissä eri kouluissa ja pääsisit vähän sisään työyhteisöönkin. Varmasti voisit olla haluttu sijainen etenkin kieliin, reaaliaineisiin tai vaikka luokanopeksi. Jos jännittää, voit aloittaa tekemällä koulunkäyntiavustajan sijaisuuksia.

Niin, kouluilla on krooninen pula epäpätevistä sijaisista joille ei tarvitse maksaa täyttä palkkaa, samaan aikaan valtava määrä päteviä aineenopettajia (ja pienempi määrä luokanopettajia) lojuu tyhjän panttina kortistossa. Hyvä meno. 

Ai niin, tunnen työkuvioista muuten kaksi pätevää luokanopettajaa, ketkä eivät tarkoituksella tee muuta työtä kuin sijaiskeikkaa. Tienaa kuulemma ihan kivasti työmäärään ja tunteihin nähden ja halutessaan voivat pitää vapaapäiviä keskellä viikkoa. Etenkin toinen näistä on niin kysytty sijainen, että voi itse määritellä ne koulut joissa haluaa työskennellä ja joissa ei, pyyntöjä tulee hänelle paljon enemmän mitä voisi ottaa vastaan.  Kumpikaan näistä tutuistani ei muuten aio nyt kevään virkahauissa hakea vakipaikkaa vaikka varmaan saisivatkin. terveisin se helsinkiläinen ope.

Vierailija
110/450 |
16.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ala yrittäjäksi, vetämään mielenkiintoisia taidehistoriakursseja esim. yritysporukoille / kansalaisopistoille. Museokierroksia tms..   Itse olin Roomassa "Rooman Opas" (katso facebookista) erittäin pätevän oppaan kierroksella ja täytyy sanoa, että siitä kannattaa maksaa, kun on sellainen henkilö, joka oikeasti osaa ja tietää! 

Entäpä jo yrittäminen ei kiinnosta, niin miten opetustyö? Työväenopistot ym.

Igor Bok oli pätevin suomenlinnan opas ikinä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
111/450 |
16.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei sit muuta kuin opiskelemaan. Ton 4,5 vuoden aikana olisit jo valmistunut sairaanhoitajaksi.

Sairaanhoitajia on enemmän kun paikkoja heille antaa,että ei sekää mikää tae tyällistymiselle ole

Vierailija
112/450 |
16.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Taidehistoria! :D

Ei helvetti...miksi ihmiset edes opiskelevat tällaista roskaa?

Eihän tuollaisella ole MITÄÄN kysyntää työmarkkinoilla!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
113/450 |
16.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Koulutus on nykyään ehto lähes joka alalle. Myös niihin ns. paskaduuneihin. Kun oman alan työtä ei ole tarjolla niin kannattaa katsoa mitä ammatti tutkintoja aikuiskoulutus tarjoaa, ja hakea jotain. Nämä ovat hyvin lyhyitä koulutuksia (alle vuoden), ja kuitenkin näistä on hyvät mahdollisuudet työllistymiseen.

Vierailija
114/450 |
16.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Annan nyt sulle ratkaisevan vinkin:

Lakkaa vatkovasta menneisyyttäsi (työkokemuksen puutetta),äläkä stressaa tulevaisuutta,vaan hae rennoin mielin töitä.Usko ajatuksen voimaan.Kyllä se työpaikka löytyy jonkun kolon takaa ja just semmonen mitä olet toivonu.Tuo esiin positiivista osaamistasi.Älä itse ajattele työkokemuksen puutetta.Kerro sen sijaan joka paikkaan ylpeänä monen vuoden "työkokemuksestasi" kotiäitinä.Tällä reseptillä tulet 100% varmuudella löytämään töitä.Ennemmin tai myöhemmin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
115/450 |
16.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen koulutukseltani restonomi, eli hotelli- ja ravintola-alan esimies. Puhun 4 kieltä sujuvasti ja 3 kieltä hallitsen auttavasti..... tarkoittaa, että pystyn palvelemaan asiakkaat niillä kielillä kohtalaisen hyvin.

Tein valmistuttuani alani töitä hyväpalkkaisena tarjoilijana ja ravintolapäällikkönä -mutta esimieshommia vain siksi, että saisin työkokemusta. Puhutaan 80-luvusta, jolloin tarjoilijat eli tipeillä ja palkka jäi säästöön pankkiin..... 

Sitten tapasin miehen ja perustimme perheen.... Saimme 3 lasta parin vuoden välein, eli olin lähes 7 vuotta pois työelämästä..... ja kun yritin takaisin, oli kaikki muuttunut! Työttömäksi siis.

Ravintolahommia huseerasi täysin ammattitaidoton porukka aivan kurapalkalla. Naurettavinta oli, että kun vihdoin sain keittiöpuolenhommia, oli vuorotyöpalkka pienempi, kuin 10 vuotta aikaisemmin. 

Mutta viimein pääsin erään ravintolaketjun hommiin.... ensin kiireapulaiseksi. En työpaikkahaastattelussa näyttänyt tutkintotodistustani, vain työtodistuksia salityöskentelystä....

Long story short. Tein muutaman baarimestarikeikan ja pian olinkin jo vakkarina. Esimiehen paikka avautui -tosin määräaikaisena- mutta hain paikkaa ja sain sen. Seuraavaksi tuuraan ravintolatoimenjohtajaa kesäloman ajan.

Eli neuvoni on, että haet vaikka kouluavustajan paikkaa jostain isosta koulukeskuksesta. Että saisit jalkasi jonkun koulun oven väliin. Siitä sitten otat pieniä sijaisuuksia vastaan.... sinähän voit toimia luokanopettajana.... tyvestä puuhun.....

Onnea yritykseen

Vierailija
116/450 |
16.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

profeetta-master kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmeen vikaa minussa on? En vain todellakaan saa mitään työtä!

Yleinen työllisyystilanne on huono, mutta silti. Olen 35-vuotias FT, eli filosofian tohtori, pääaine taidehistoria. Joo, tiedän, pilipalitutkinto, pitäisi olla sairaanhoitaja tai rekkakuski.

Minulla on neljä lasta, jotka sain nuorena. Mies opiskeli silloin, minä lasten jälkeen. Työkokemusta ei ole, koska minä siis opiskelin ja sain neljä lasta ja hoidin niitä. Mielestäni aika reipas tahti, olla kolmekymppisenä neljän lapsen äiti ja tohtori. No, työkokemus jäi kuitenkin kokonaan saamatta.

Väittelin tohtoriksi keväällä 2012. Olen hakenut töitä siitä lähtien, jo aiemminkin. En saa oman alan töitä ilman työkokemusta. En saa suorittavan tason töitä, koska olen liian pätevä. Olen todellakin hakenut ihan mitä vain, siivoustyötä, lastenhoitotyötä, aulaemäntää, ikkunanpesijää, mutta myös asiantuntijatöitä omalta alaltani.

Olen väärä ihminen joka paikkaan. Ja kohta jo liian vanha ylipäätään työelämään.

Tänään olen lähettänyt kuusi työhakemusta. Nyt pidän ruokatauon ja lähetän vielä kaksi. Toinen on tarjoilijaksi, toinen opetustyö.

Aika syvältä.

nämä pilipalitutkinnot pitäisi lailla kieltää, nimittäin se että annetaan ihmisille sellainen uskomus että lukemalla paperit mistä tahansa yliopiston alasta, saisit töitä, se oli 1970 luvulla ehkä näin.

Itsekin luin 7 vuotta eka tutkintoa ensin 2 vuotta elokuva ja tv tutkimus v. 1990-, (täyttä huuhaata), sitten kulttuurihistoriaa ( huuhaata sekin), ei pedagogisia  - eikä kultuurihistorialla voi edes opettaa kouluissa kun pitää olla yleisen historian tutkinto! ,,,,,,nyt 16 vuoden jälkeen menin yliopistolle huvikseen ja luin teologian maisteriksi 2 vuodessa....papeilla ei töitä, eikä kiiinnostakaan olla pappi tässä kirkossa.

2 vuotta olen ollut ala asteen opena, se oli tylsää. muuten työttömänä paljon ja pätkätöitä. nyt kohti työkkäriä kun saan pian ne paperit käteen. kun valmistuin eka kerran ja menin työkkäriin siellä oli aulamiehenä joku ffilosofian maisteri, joka oli lukenut filosofiaa 200 opintoviikkoa! naurettiin siinä että ainoa duuni mitä voi saada on just joku tuollainen yleispummi, työkkärin ovimiehenä!

Kaikki taidetutkimus, kirjallisuustiede elokuvahumpuuqitiede, historiat ja muut pitäisi kokonaan lakkauttaa, yhteiskunna ja ihmisten parhaaksi.

Ei, vaan vika on jäykissä suomalaisissa työmarkkinoissa, tuijotetaan sitä, onko tutkinto just oikealta alalta. Muissa maissa taidehistoriaa opiskellut voi sijoittaa vaikka pankkiin töihin. Itse olen biologi. Heillä on myös ankeat työllistymisnäkymät. Päätin pyrkiä Helsingin kaupungille kotiavustajaksi vanhuksille. Kun kerroin työhönottajalle puhelimessa koulutukseni, hän rupesi melkein huutamaan, ettei koulutukseni liity mitenkään ko. työhön. Ei niin, mutta toisaalta moni teki sitä pelkällä ylioppilaspohjalla.

Tämä. Jos kykenee opiskelemaan itselleen tohtorin paperit, oppii myös työelämän rutiinit. Ei se työelämä niin vaikeaa ole. Mutta täällä Suomessa ei voi antaa mahdollisuutta, kun on väärät paperit. 

117/450 |
16.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

No ei käy kateeksi ap:tä, ja toisaalta taas hän on jo saanut monta vuotta elellä omien valintojensa mukaista toive-elämää. Pitää osata iloita myös siitä, mitä on.

Ja sitten muutama ohje minultakin:

1) Älä kouluttaudu hierojaksi, se ei lyö leiville. Useampi on sen kortin katsonut tuttavapiirissäni.

2) Unohda julkinen puoli ja koulutus ihan kokonaan (paitsi sijaisuudet perusopetuksessa): luennot loppuvat tohtorintutkintoon, kun työpanos tulee liian kalliiksi tilaajalle. Peruskoulun sijaisuuksissa muistaakseni jos pedagogiset puuttuu niin se tohtorintutkinto ei tee kalliimmaksi.

3) Tohtorintutkinto nollatyöllistävällä alalla on arveluttava meriitti. Se kertoo epäilemättä sinnikkyydestä jne. mutta samalla se on, sori vaan, merkki itsepäisestä puuhastelusta. Vähän kuin olisi jatkanut barbileikkejä parikymppiseksi. Onneksi et sentään ole siinä loputtomassa tutkimusrahoituslomakerumbassa mukana.

4) Valitse näistä jokin: erityisopettaja, puheterapeutti, toimintaterapeutti, lähihoitaja.

5) Mites sijaisperhetoiminta? Pridekoulutukseen ja uusia lapsia tupaan.

Tsemppiä ja rohkeasti uutta kohti!

Vierailija
118/450 |
16.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

No alat ite yrittäjäksi. Siivousfirma vaan pystyyn ja avot!

Vierailija
119/450 |
16.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen opiskellut taidehistoriaa omaksi ilokseni reilut 70 op:tä. 

Ihana tieteen ala, aivan mahtavia luentoja. 

Vierailija
120/450 |
16.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä töitä ajattelit rupeavasi tekemään silloin, kun vielä opiskelit?

Kuvittelin eteneväni jotenkin niin, että saisin ensin jonkun suorittavan tason työn pienellä palkalla, vaikka osa-aikaisena. Ihan vaikka asiakaspalvelua jossain edes kaukaisesti omaa taidehistorian alaa sivuavalla työpaikalla. Vaikka taidemuseon narikkaan tai infoon. Sieltä sitten työkokemuksen karttuessa pikku hiljaa ylös- ja eteenpäin silloin, kun eteen jotain sopivaa sattuisi. 

Ongelma taitaa olla se, että nuo suorittavan tason työtehtävät olisi nimenomaan pitänyt tehdä silloin opintoaikana, eikä vasta valmistuttua.

ap

Niin tai viimeistään maisteriksi valmistuttua... tohtorilta odotetaan vähän enemmän kunnianhimoa kuin narikan kautta eteneminen.

Saman huomasin. Ihan väärä asenne työelämään tohtorin papereilla. Miksi heittäisit "hukkaan" vuosia duunarihommissa, kun voisit tehdä jotain koulutukseesi sopivaa? Saisitko työllistettyä itsesi? Apuraha kirjaa varten? Yhteistyötä yhdistysten tms kanssa? Tarjoat freelance-juttuja lehtiin? Oletko hakenut opettajan sijaisuuksia? Valtionhallinto? Museoihin tms. harjoitteluun? Kulttuurijärjestöt ja säätiöt harjoittelupaikkoina tai ihan töihin? Gallerioihin töihin? Haet sitkeästi tutkimusapurahoja ja pidät yhteyksiä yliopistolle? Jos olet tehnyt jotain ammattitaitoa kehittävää viimeiset neljä vuotta niin kerro hakemuksessa mitä olet tehnyt. Sun täyty verkostoitua ja päästä taidepiireihin (onko niitä?).

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kaksi kolme