Voi ei kun mulla on niin kova ikävä yhtä ihmistä..
En ole nähnyt häntä puoleeen vuoteen ja nyt iski taas ihan kauhea ikävä. Ihan ystävyysmielessä. Hänessä oli jotain niin samankaltaista ja tuttua. Hänen seurassaan oli niin mukava olla. MEillä ei ollut mahdollisuutta jutella enemmän, vaikka olisin kyllä halunnut kuulla enemmän hänen tarinaansa. Varmaan sitä mahdollisuutta ei edes koskaan tule kun koskaan ei vahingossakaan törmätä vaikka samalla paikkakunnalla asutaan.
Niin harvoin kohaa mielenkiintoisia ihmisiä. Ja sitten kun kohtaa niin tietysti väärässä paikassa eikä ole mahdollisuutta tutustua paremmin. Niin harmillista..
Kommentit (4)
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin että se menee ajan kanssa ohi. Mutta ei se mene näköjään, vaan pahentuu vaan se ikävä kun ei edes enää nähdä missään.
Tiedän tunteen, nim. 1,5 vuotta haikailua erään miehen perään, ei olla nähty kertaakaan tuona aikana. Ei tunnu helpottavan millään, se on hullua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin että se menee ajan kanssa ohi. Mutta ei se mene näköjään, vaan pahentuu vaan se ikävä kun ei edes enää nähdä missään.
Tiedän tunteen, nim. 1,5 vuotta haikailua erään miehen perään, ei olla nähty kertaakaan tuona aikana. Ei tunnu helpottavan millään, se on hullua.
Hullulta tuntuu kyllä. Ehkä se tästä ajan kanssa.. Niin harvoin vaan tulee sellaisia ihmisiä vastaan joista tulee sellainen tunne. Ihan kuin sillä olisi ollut joku tarkoitus että törmään häneen juuri sillloin, siinä elämäntilanteessa. Ja kosostan että ei ollut ihastus tai rakastuminen. Vaan jos olisin saanut hänestä itselleni ystävän tai edes tuttavan niin olisin ollut tosi onnellinen.
Mä kans kaipaan erästä, olen ihastunut. Meistä ei koskaan tule paria eikä mitään tule välillämme tapahtumaan, mutta silti tunnen onnea ja iloa että tapaan tätä ihmistä satunnaisesti hetken verran kerrallaan.
Ajattelin että se menee ajan kanssa ohi. Mutta ei se mene näköjään, vaan pahentuu vaan se ikävä kun ei edes enää nähdä missään.