Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Minulla ei ole normaaleja kaverisuhteita
16.01.2017 |
Kaikki ihmissuhteeni ovat jollain henkisen kasvun kursseilla syntyneitä, ja olen kokenut vetoa opettajiin ja vanhempiin kurssilaisiin, vaikka oman ikäisiäni olisi pilvin pimein. Ja enemmän miespuolisiin, vaikka olen yrittänyt käydä pelkästään naisten ryhmissä. Opiskelin itse (erästä terapiamuotoa, tietenkin) muutaman vuoden enimmäkseen nuorten naisten ryhmässä, mutta siellä en ystävystynyt kuin yhden minua 20 vuotta vanhemman naisen kanssa. En siis osaa olla "vertaisteni" kanssa, vaan haen isähahmoja.
Olen terapiassa vanhemman miehen vastaanotolla. Nyt vain tajuan, että minulla ei ole mitään "normaalia" puhuttava vaan kaikki on tapahtunut jollain kurssilla ja olen saanut oivalluksia siellä tehtyjen, ohjattujen ryhmäharjoitusten aikana. Ei siis ole spontaania elämää. En tapaa kurssilaisia muina aikoina ja jotenkin pidän siitä, että kurssit ovat aikataulutettuja ja joku muu ohjaa tapahtumia. Olemme siellä oppimassa ja tarkoituksen vuoksi kokoontuneet sinne, emme vain hengaile.
Tietenkään suhteet opettajien kanssa eivät voi olla tasaveroisia ja luonnollisia koskaan, sillä maksan heille opetuksesta.
Kommentit (13)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minustakaan ei tunnu siltä että minulla olisi normaaleja kaverisuhteita.
Parempi noin, minulla ei ole ollenkaan kavereita. Ehkä pitäisi lähteä kursseille?
Kuulostaa siltä, että sinun on aika jättää taaksesi nuo huuhaa-kurssit ja keskittyä normaalielämään. Keskustele terapeuttisi kanssa avoimesti isähahmo-ongelmastasi ja pohtikaa yhdessä, hyötyisitkö enemmän naispuolisesta terapeutista. Eihän terapiasi ei ole mitään enkeliterapiaa vaan ihan oikeaa psykoterapiaa?
Ei ole enkeliterapiaa, ihan Kelan hyväksymää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole enkeliterapiaa, ihan Kelan hyväksymää.
Se ei välttämättä takaa laatua.
Suosittelen myös pohtimaan, olisiko naisterapeutti parempi.
Käy välillä baarissa, ota perseet, kaulaile tuntemattomia! Niin me normaalit tehdään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei ole ketään kaveria, ei normaalia eikä "maksullista".
Mulla on/olisi ollut tilaisuus kaveerata muutaman ihmisen kanssa, mutta he olivat kukin omalla tavallaan rasittavia. Yksi puhui aina vain itsestään, yksi oli kiero, epärehti manipuloija ja yksi vaan niin tylsä, että yksinkään ei ole yhtä tylsää.
Missä voisin tavata jonkun normaalin, jolla oma tunne-elämä balanssissa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole ketään kaveria, ei normaalia eikä "maksullista".
Mulla on/olisi ollut tilaisuus kaveerata muutaman ihmisen kanssa, mutta he olivat kukin omalla tavallaan rasittavia. Yksi puhui aina vain itsestään, yksi oli kiero, epärehti manipuloija ja yksi vaan niin tylsä, että yksinkään ei ole yhtä tylsää.
Missä voisin tavata jonkun normaalin, jolla oma tunne-elämä balanssissa?
Luultavasti olisin sinulle sopiva, tosin balanssi on määrittelykysymys, eikä sille ole standardoituja arvoja.
Emme kuienkaan voi tavata, sillä olen aika pahasti erakoitunut.
Minäkin pidän ihmisiä yleensä melko rasittavina ja varsinkin koska he keskustelevat asioista, joista on vaikea löytää mitään mielenkiintoista.
So what? Kaipaatko sä niitä? Mä teen ihmissuhdetyötä ja en vapaa-ajalla jaksa yhtään ketään. Ei mitään sosiaalista elämää työn ulkopuolella mikä sopii täydellisesti mulle. Ei mitään sosiaalisissa medioissa eikä mitkään mediat auki vapaa-ajalla.
Ja mä kuule nautin tästä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
So what?
No ongelmani on lähinnä se, että kuvittelen nuo ihmissuhteet läheisemmiksi kuin ne ovat, vaikka tosihädän tullen en viisi kääntyä kenenkään puoleen. " "Annan" muille itsestäni enemmän kuin he minulle.
Alue: Aihe vapaa
Lisään vielä, että olen parempi noissa tilanteissa, missä jaetaan sydämestä aitoja asioita ja menen helposti syvälle, kuin smalltalk-tilanteissa, en keksi sanottavaa.