Koiranpentu tuli taloon -> en jaksa enää
Olen 23-vuotias työssäkäyvä nuori nainen. Olin haaveillut omasta koirasta ihan pienestä pitäen, mutta vanhempieni allergian vuoksi siihen ei ole aikaisemmin ollut mahdollisuutta. Kuukausi sitten suurin unelmani täyttyi, ja luokseni kotiutui kleinspitzin pentu.
Koiranpentu on ollut minulla nyt kuukauden ajan. Olen aivan rättiväsynyt joka päivä. Rakastan tietysti pientä pentuani, mutta väsymys vaikuttaa elämääni liikaa. Pentu on ollut ongelmallinen tapaus, joka haukkuu öisin (ja muutenkin koko ajan), sillä on eroahdistusta ja se ei ole oppinut tekemään asioitaan edes sanomalehdelle vaan kämppä on aina täynnä pissaa ja ulostetta. Käytän koiraa ulkona parin tunnin välein ja yöllä herään yleensä 3-4 aikaan viemään koiraa ulos. Töissä olen univajeen seurauksena väsynyt, ärtynyt ja päätä särkee. En tiedä, mitä tehdä. :( Koen itseni epäonnistuneeksi ihmiseksi ja tuntuu pahalta edes ajatella, että ajattelen tällaisia asioita. En oikeasti jaksa enää. Haaveilin tästä niin monta vuotta, mutta en osannut kuvitella pennun omistamisen olevan ihan näin rankkaa.
Kommentit (233)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oisit tehnyt vauvan, olisit päässyt helpommalla.
T. 4 lapsen ja 2 koiralapsen äiti.Hanki sille häkki yöksi, tai laita johonkin pienempään tilaan. Ei sen tarvi vapaana aina olla. Pientä tilaa eivät sotke. Tai sitten luovutat eteenpäin. Ei lemmikkien takia tarvi kärsiä, ne on vain eläimiä ja lisä, ei välttämättömyys.
Hyi sinua koiranhäkittäjä! Häpeä!
Koiria ei häkitetä siksi ettet sinä osaa niitä kasvattaa. Koira laitetaan häkkiin väliaikaisesti esim. automatkan tai eläinlääkärikäynnin vuoksi, sitä ei häkitetä kotona!Piste. Anna koirasi pois.
Jaa niin ja se on parempi kun omistaja on loppu? Meillä koira sen verran kookas, että viettää yönsä eteisessä portin takana. Yläkertaan ei tule, koska tietää ettei sillä ole sinne mitään asiaa. Ihan tyytyväinen koira. Oppi kummasti sen, ettei mihinkään pissata, kun ei ole koskaan päässyt koko kämppää ottamaan reviirikseen. Nyt sitä voi päästää muuallekin. Samoin on tehty muidenkin pentujen kanssa. Ensin se pentu opettelee pitämään siistinä sen pienen alueen, tai joutuu nukkumaan pissassa ja kakassa, ja sitähän ne eivät tee.
Jos ei mahkuja tälläiseen, voi laittaa häkkiin. Ei sitä siellä ikuisesti tarvi pitää.
Häkittäminen ja tilan rajaaminen ovat kaksi eri asiaa. Ei minunkaan koiralla ole yksiössä asiaa eteiseen ja vessaan, vaan se saa olla päivisin oleskelutilassa, on ihan järkevää ettei koiralla ole pääsyä kaikkiin asuintiloihin. Koiranpentu häkissä yön yli on sen sijaan jo aika brutaali ratkaisu, kun harva pentu jaksaa kehitysasteensa vuoksi vielä pidättää kahdeksaa-yhdeksää tuntia. Tämähän tarkoittaisi, että oikeasti häkissä yöt viettävä pentu joutuisi nukkumaan omissa tuotoksissaan.
rankkaa se oli..iloinen olin kun se aika meni ohi!huh!etenkin jätöksien siivoaminen oli rasittavaa.itse koulutin koiran olemaan hakkumatta niin, että haukkuessaan sanoin ei ja laitoin koiran arestiin.näin se oppi nopeasti.siellä arestissa oli muistaakseni jotain viitisen minuuttia.en sano että toimii kaikilla :)
Älä ap välitä näistä idioottien kommenteista. Koiranpennun ottaminen voi olla hel*etin rankkaa, vaikka olisi lukenut kaikki kasvatusoppaat ja olisi kokemusta koirista. Minä en esim. osannut yhtään varautua siihen, että ensimmäiset 2 kk kun koira on talossa, yöunet tulee jäämään parin tunnin pätkiin. Yleensä sain nukuttua n.5 h yössä ja tämäkin siis pätkissä, välissä piti nousta siivoamaan kusta tai paskaa tms. Kenellä tahansa rupeaa kärsivällisyys olemaan koetuksella, kun päällä on jatkuvat univelat ja pentu tarvitsee lähes jatkuvan huomion. Toki pentu nukkui päivälläkin, mutta nukahtamista ei osannut ennustaa ja monesti sittenkun pentu nukahti, ei itselle uni tullut käskemällä juuri sillä sekunnilla. Päivällä pentu tietysti vaati lenkitystä 30-60 min. välein ja hereillä oloaikanaan vaati(luonnollisesti) jatkuvaa vahtimista. Pissaa ja kakkaa tuli lattioille välillä vartin välein, mutta kuitenkin vähintään tunnin välein ihan joka päivä. Onhan se perseestä väsymyksestä sekaisin,silmät sirrissä siivota IHAN JATKUVASTI pennun ulosteita lattialta, uudestaan ja uudestaan ja uudestaan, koko ajan, monen kuukauden ajan. Tämän lisäksi pentu tietysti hyppi,näykki,puri ja riehui mikä on yllättävän rasittavaa kun itse on väsynyt ja pinna on kireällä. Meidän pentu oli todella kovapäinen ja puri PALJON, mitä oli hankala kestää kun jatkuva kipu ja verillä olevat kädet sai ärsyyntymään. Monena yönä mietin, että en kertakaikkiaan jaksa enää ja pelkäsin että mielenterveys pettää. Kuitenkin jokapäivä oli niitä hyviäkin hetkiä, kun leikki pennun kanssa tai pentu oppi uusia asioita. Kuukausi kuukaudelta alkoi helpottaa ja nyt 7 kk iässä pentu on täysin sisäsiisti, rauhallinen, hyvin koulutettu ja hyvin käyttäytyvä ihana perheenjäsen.
Olen niin onnellinen, että jaksoin.
Sä pilaat koirasi rakon kun käytät noin usein ulkona. Ei opi pidätyskykyä ollenkaan. Ehdottomasti pitäisi tulla ns "koira-ajokortti" vasta sen suoritettua myönnettäisiin lupa ottaa koira jos osaa perusasiat.
I feel you! Olen 25, minulla on puolivuotias noutaja, josta olin haaveillut sata vuotta. Pentu yllätti minutkin ihan täysin. Ei ollutkaan pelkkää lenkittämistä ja halailua ja pusuttelua ja rapsuttelua. Neljän kuukauden kohdalla tuli täyskäännös, kun olin "oppinut opettamaan".
Täällä sitä huudellaan, että "etkö osaa kouluttaa, oisko kannattanu opetella eka?" ja muuta vastaavaa. No, voi kuulkaa, sama paradoksi kuin työnhakijalla, joka ei saa paikkaa, "koska ei ole työkokemusta".
Sinä opit kyllä siinä koiran kanssa yhdessä, niin minä asiaan opin suhtautumaan, ja siitä se ylämäki lähti! Tsemppiä tosi paljon, et TODELLAKAAN ole yksin, saati huono ihminen!!
Kannattaa miettiä loppuun asti lemmikkien hankintaa. Päätöksen jälkeenkin vielä harkita heti ennen kuin ottaa lemmikin. Liikaa eläimiä heitteillä, älkää ottako vain siksi että huvittaa.
Miksei Suomessa käytetä pennuilla koirien vaippoja kuten Usassa. Paljon vaivaa säästyisi.
Häkkiin kannattaa laittaa työpäivän ajaksi, ettei sotke koko kämppää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oisit tehnyt vauvan, olisit päässyt helpommalla.
T. 4 lapsen ja 2 koiralapsen äiti.Hanki sille häkki yöksi, tai laita johonkin pienempään tilaan. Ei sen tarvi vapaana aina olla. Pientä tilaa eivät sotke. Tai sitten luovutat eteenpäin. Ei lemmikkien takia tarvi kärsiä, ne on vain eläimiä ja lisä, ei välttämättömyys.
Hyi sinua koiranhäkittäjä! Häpeä!
Koiria ei häkitetä siksi ettet sinä osaa niitä kasvattaa. Koira laitetaan häkkiin väliaikaisesti esim. automatkan tai eläinlääkärikäynnin vuoksi, sitä ei häkitetä kotona!Piste. Anna koirasi pois.
Jaa niin ja se on parempi kun omistaja on loppu? Meillä koira sen verran kookas, että viettää yönsä eteisessä portin takana. Yläkertaan ei tule, koska tietää ettei sillä ole sinne mitään asiaa. Ihan tyytyväinen koira. Oppi kummasti sen, ettei mihinkään pissata, kun ei ole koskaan päässyt koko kämppää ottamaan reviirikseen. Nyt sitä voi päästää muuallekin. Samoin on tehty muidenkin pentujen kanssa. Ensin se pentu opettelee pitämään siistinä sen pienen alueen, tai joutuu nukkumaan pissassa ja kakassa, ja sitähän ne eivät tee.
Jos ei mahkuja tälläiseen, voi laittaa häkkiin. Ei sitä siellä ikuisesti tarvi pitää.
Siis yksinkertaisesti EI HÄKKIIN. En tiedä miten sen voin selvemmin ilmaista. Jos ei pärjää koiran kanssa ilman että sitä pitää lukita häkkiin niin on parempi antaa pois se koira.
Jos joutuu koiran häkittämään, ei ole soveltuva koiran omistajaksi. Tässä ei ole mitään muttia.
Miksi tämä on vuosikausia niin hankalaa tajuta?
Koiran voi laittaa häkkiin tunnin ajaksi tai automatkan, muutoin koiraa ei ole tarve häkittää. Ainoastaan eläinlääkärin määräyksestä on aiheellista pitää koiraa häkissä (leikkauksen jälkihoito, vamma jne.)
Miksi on näin paljon huonoja koiranomistajia. :(
Vierailija kirjoitti:
Sä pilaat koirasi rakon kun käytät noin usein ulkona. Ei opi pidätyskykyä ollenkaan. Ehdottomasti pitäisi tulla ns "koira-ajokortti" vasta sen suoritettua myönnettäisiin lupa ottaa koira jos osaa perusasiat.
Pientä koiranpentua pitää käyttää usein ulkona. Aina nukkumisen, leikin ja syömisen jälkeen. näin pentu voi olla sisäsiisti jo 4kk iässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oisit tehnyt vauvan, olisit päässyt helpommalla.
T. 4 lapsen ja 2 koiralapsen äiti.Hanki sille häkki yöksi, tai laita johonkin pienempään tilaan. Ei sen tarvi vapaana aina olla. Pientä tilaa eivät sotke. Tai sitten luovutat eteenpäin. Ei lemmikkien takia tarvi kärsiä, ne on vain eläimiä ja lisä, ei välttämättömyys.
Hyi sinua koiranhäkittäjä! Häpeä!
Koiria ei häkitetä siksi ettet sinä osaa niitä kasvattaa. Koira laitetaan häkkiin väliaikaisesti esim. automatkan tai eläinlääkärikäynnin vuoksi, sitä ei häkitetä kotona!Piste. Anna koirasi pois.
Jaa niin ja se on parempi kun omistaja on loppu? Meillä koira sen verran kookas, että viettää yönsä eteisessä portin takana. Yläkertaan ei tule, koska tietää ettei sillä ole sinne mitään asiaa. Ihan tyytyväinen koira. Oppi kummasti sen, ettei mihinkään pissata, kun ei ole koskaan päässyt koko kämppää ottamaan reviirikseen. Nyt sitä voi päästää muuallekin. Samoin on tehty muidenkin pentujen kanssa. Ensin se pentu opettelee pitämään siistinä sen pienen alueen, tai joutuu nukkumaan pissassa ja kakassa, ja sitähän ne eivät tee.
Jos ei mahkuja tälläiseen, voi laittaa häkkiin. Ei sitä siellä ikuisesti tarvi pitää.Häkittäminen ja tilan rajaaminen ovat kaksi eri asiaa. Ei minunkaan koiralla ole yksiössä asiaa eteiseen ja vessaan, vaan se saa olla päivisin oleskelutilassa, on ihan järkevää ettei koiralla ole pääsyä kaikkiin asuintiloihin. Koiranpentu häkissä yön yli on sen sijaan jo aika brutaali ratkaisu, kun harva pentu jaksaa kehitysasteensa vuoksi vielä pidättää kahdeksaa-yhdeksää tuntia. Tämähän tarkoittaisi, että oikeasti häkissä yöt viettävä pentu joutuisi nukkumaan omissa tuotoksissaan.
Erinomainen pointti. Koira ei missään nimessä halua pissata omaan petiinsä, käy pahasti psyyken päälle jos joutuu kusemaan omaan petiinsä ja makoilemaan omassa pissassaan sekä tuo on niin epähygieenistä, että vähintään iho-oireita aiheuttaa jos omissa jätöksissään makoilee.
Vierailija kirjoitti:
Spitzit on sietämättömiä räkyttäjiä😣jotta onnea vaan!
Niin onkin. Epäilin itse asiassa hetken, että ap on naapurini, koska tässä talossa on nyt muutaman kuukauden räkyttänyt ja ulvonut jokin spitzin pentu joka saatanan päivä, mutta se näyttää jo niin isolta että on varmaankin mitteli eikä kleini. Ap, jos sinäkään et jaksa, niin aivan takuulla naapurisikin ovat väsyneet räkytykseen! Itsellänikin on koira, mutta kyllä jatkuvaan haukkumiseen menee hermo vaikka koirista pitäisikin.
Mun on vaikea ymmärtää näitä "ei häkkiin" kommentoijia. Meillä on aina pennut eläneet ensimmäiset kuukautensa tällaisessa pentuhäkissä:
https://www.koiravaruste.fi/brava-pentuaitaus.html
Rajatussa tilassa pentu oppii pian rauhoittumaan sanasta, tämän voi myöhemmin yhdistää kodin ulkopuolelle jolloin pentu osaa rauhallisesti odottaa esim. autossa tai harrastuksissa. Aitauksessa on tilaa sekä pedille että vessalle. Ei tarvi pelätä, että pentu syö johtoja tai huonekaluja yksin ollessaan.
Minusta tuntuu, että suurin osa tänne kommentoineista ei ole koskaan omistanut koiranpentua. Se on rankkaa, vaikka ei siltä ehkä vaikuta. Koira on elävä olento eikä mikään esine, vaikka laissa koirat rinnastetaankin esineisiin. Minulla on ollut elämäni aikana kuusi koiraa, ja kaikki olivat pentuaikana hankalia tapauksia. Tuo ei tosiaankaan ole kiinni kouluttamisen taidosta, varsinkaan jos pentu on vasta muutaman kuukauden ikäinen. Aloittaja on nostanut esille eräänlaisen tabun. Ei näistä asioista paljoa puhuta - ei edes koirapiireissä. Harva uskaltaa myöntää, että on väsynyt ja hermostunut pennun kanssa, MUTTA se ei tarkoita etteikö välittäisi pennusta.
Oma henk.koht mielipiteeni on, että koiran pentuvaihe on pahempi kuin vauvavaihe. Molemmissa on yöheräilyjä, mutta vauva ei sentään tuhoa paikkoja ja riehu ympäriinsä. Vauvan kanssa ei tarvitse ravata ulkona jatkuvasti eikä tarvitse pelätä astuvansa paskakasan päälle. Mutta pentuvaihe menee yllättävän nopeasti ohi. Tsemppiä!
Toi on just tota.
Se on kuin pieni vauva.
Ja et sinä kuukaudessa koiraa opeta sisäsiistiksi. Mutta nyt kannattaa alkaa tohon haukkumiseen tarttumaan, tai sulla on kohta todellinen ongelma siitä. Ota selvää eri keinoista ja ensi alkuun osta eläinkaupasta DAP.
Sä olet ihan selkeesti haaveillut koirasta vaaleanpunaiset lasit päässä.. =)
Itselläni on ollut kaikenkaikkiaan ollut 3 dobermannia aikuisiällä, alusta loppuun asti mentiin kaikkien kanssa.. Muutama vuosi sitten meni tuo viimeinen tapaus (10v) sydänkohtaukseen kesken lenkin.. hienoja muistoja on vaikka muille jakaa jne. Nyt 40v ja enää en tohon koiraruljanssiin lähde, "nautin elämästä". Matkustelen ja hoidan tuttavien koiria, kuin mummo lapsenlapsia.
tsemppiä. Muista säilyttää maltti, ja koiraa ei kovalla kädellä kouluteta.
Kokemukseni on, että vaikka pentua pitää viedä monta kertaa päivässä ulos, niin se ei opi sisäsiistiksi nopeammin, käyttääkö sitä ulkona 8 vai 15 kertaa.
Eli järkeä mukaan eikä yöulkoilutusta. Ap.n väsymystä pahentaa huomattavasti tuo aamuyön varta vasten hoidettava ulkoilu.
Pentu kannattaisi todellain ottaa kesällä/keväällä ja oman loman alussa, jotta voisi olla sen kanssa vuorokaudet ympäri alussa ja opettaa sitä sisäsiistiksi.
Muistathan kun viet sitä ulos aina kiittää 'hyvä ja koiran nimi' hoet sitä koiralle monta kertaa joka kerta kun se tekee asiansa olipa se pissa tai kakka kehuvalla ystävällisellä äänellä.
En tunne rotua tarkemmin, onko helppo vai vaikea opetettava Itselläni on ollut neljä koiraa, jotka olen pennusta opettanut sisäsiisteiksi. Se on rankkaa aluksi. Asutko kerrostalossa vai rivarissa vai kenties ok- talossa. Jos asuntosi on maan tasalla, on koira helpompi viedä usein ulos. Ymmärrän väsymyksesi oikein hyvin. Itsekin olin viimeisen koiran kohdalla aivan pyörryksissä päivisin töissä. Vaikka olinkin lomalla kun se tuli. Kesti olmisen kuukautta ennenkuin ne oppivat sisäsiisteiksi vaikka ok-talossa asuvana kiikutin niitä yöpaidassa koko ajan pihalle ja kehuin niitä maasta taivaisiin. Kaikki koirat tulivat kevätkesästä. Joutuuko pentusi olemaan miten pitkään yksin päivällä? Ihan pientä kun ei voi pitää syömättä kovin kauan vaan ruokaa pitäisi olla 3-4 tunnin välein. Syökö pentu hyvin ja mitä ruokaa annat sille? Toimiiko vatsa? Eläinkaupoissa on penturuokaa joita voit kokeilla useampia jos yksi ei kelpaa. Onko pennulla yöllä nälkä kun haukkuu eikä nuku. Nukutko sen kanssa? Minä nukuin pentujen kanssa lattialla pari kuukautta, jotta ne eivät ikävöineet.
Liityppä facebookin kleinspitz ryhmään, kerro ongelmasi siellä. Saat paljon parempia neuvoja siellä, kuin täällä.
Itse olen kleinin omistaja, oli erittäin itsepäinen ja sisäsiisteys oli myös ongelma. Nyt vanhempana on aivan täydellinen, ei hauku paitsi ovikellolle, pyytää ulos jos on hätä jne. Kleinit ovat välillä hyvinkin vaativia, oletko varma että rotu on sulle oikea?
Ehdotan, että annat sen tehdä yöllä sisälle paperin päälle. Nosta se siihen sen sijaan että lähtisit ulos koska se virkistyttää sinua ja olet väsyneempi aamulla. Sitten aamulla viet sen ulos. Ja muista kehua ja silitä sitä vielä. Itse hoin koiralle että pissi pissi pissi ja kakka kakka kakka ja koirat oppivat pissimään niin että aikuisenakin kun sanoin pissi he pissivät ja kun sanoin kakka, kakkivat . Kyllä koira oppii mutta se vaatii kärsivällisyyttä ja ystävällistä asennetta.
Ensimmäinen puoli vuotta on työläs mutta sitten helpottaa. saat siitä hyvän kaverin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koiranpentu ei opi tekemään asioitaan paperille vaan se OPETETAAN tekemään tarpeet sinne minne omistaja haluaa. Voisiko tässä olla ongelma? Osaatko kouluttaa koiria ja opettaa pois eroahdistuksesta?
Tiedän. Olen yrittänyt kouluttaa parhaani mukaan ja olen saanut hyviä vinkkejä kasvattajalta, mutta mikään ei tunnu tehoavan. Eroahdistus ei lopu millään. Olen yrittänyt aktivointileluja, koiran väsyttämistä ennen kuin lähden töihin... Koira on järsinyt pöydän jalkoja ja naapurin mukaan se haukkuu ja ulvoo vähän väliä.
ap
Yliaktivointia? Ei kannata liikaa riekuttaa/juoksuttaa ym pentua juuri ennen lähtöä. Väsytä hieman ensin ja sitten rauhoita tilanne, poistut kun pentu on rauhallinen ilman suurempaa numeroa. Ei katsekontaktia ei mitään, viileästi vaan kengät mukaan ja ulos ovesta.
Nyt ymmärrät, mikseivät vanhempasi antaneet sinun ottaa koiraa.