Lue keskustelun säännöt.
Paikomielle kuvata itseäni miehille itsetunnon nostamiseksi.
14.01.2017 |
En ole ollenkaan sujut vartaloni kanssa ja olen tapaillut paljon miehiä mutta en ole harrastanut seksiä koska en kykene siihen. Varsinkaan niiden kanssa joille olen laittanut kuvia.
Sillä silloin heillä on tietynlainen odotus niin "mahtavasta" kropastani.
Olen taitava kuvaamaan ja samaan kuvakulman ja valoituksen niin, että näytän mahdollisimman hyvältä.
Jopa niin että koko vartaloni näkyy. Mutta peitän ne virheet.
Ja niitä virheitä on aika paljon ja ne ällöttävät niin paljon etten usko kenenkään pitävän minua kauniina.
Jo ajatus siitä että joudun kenenkään silmien eteen alasti itkettää.
Oli se sitten paras ystäväni tai kuka tahansa.
Ja sitten esitän niin seksikästä ja itsevarmaa naista ja laitan seksikkäitä asusteita päälleni ja alan kuvaamaan.
Jopa omasta mielestäni näytän hyvältä niissä mutta vaikka periaatteessa ne kuvat ovat todellisuutta niin silti ne ovat vain kuvia.
Nämä miehet ovat kyllä nähneet minut livenä mutta jos riisuisin vaatteeni niin varmaan järkyttyisivät.
Inhoan vain niin paljon löysää ihoani tietyillä alueilla ja koska olen nuori niin se on hyvin noloa ettei vartaloni ole kiinteä.
Sitten kun alan miettimään asioita, niin pakonomaisesti ja liian tarkasti alan katsomaan mitä suuhuni laitan. Laihdun ja lopulta en ole yhtään sen paremman näköinen vaan löydän samat viat. Toki vaatteissa näytän paremmalta.
En oikein tiedä miten saisin itsetuntoni nousemaan. Olen taistellut jo teineistä asti näiden tuntemuksien kautta.
Laihtunut ja lihonut.
Välillä ollut parempia kausia mutta kun joku ihana mies tulee elämääni niin pelkään, etten ole riittävä koska vartaloni on vääränlainen.
Kommentit (23)
Luuletko että miehiä oikeasti kiinnostaa jokainen pieni yksityiskohta naisessa? Ulkonäöstä huolehtiminen on hyvä juttu, mutta koska me miehet emme ole täysin idiootteja, myös kiinnitämme henkisiin ominaisuuksiin huomiota, ja ne naiset joilla on pakkomielle omaan vartaloonsa eivät sytytä juuri lainkaan. Kehuja netissä tai satunnaisia katseita kadulla voi saada lähes kuka tahansa, niillä ei ole mitään arvoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa todella pakkomielteeltä. Kehonkuva on vääristynyt ja asia vie kohtuuttomasti energiaasi. Sinuna menisin juttelemaan terapiaan.
Kaikki varmaan tekevät noin jollain tasolla mutta sitä ei tule ajatelleeksi kun on tietoinen vain omista 'puutteistaan'. On normaalia korostaa niitä omia hyviä puolia ja ei ehkä kannata ajatella onko oma vartalo 'hyvä' vai 'huono' vaan ajatella siinä olevan hyviä ominaisuuksia, joita varmasti on.
Voisit laittaa niitä kuvia tähän niin saisit varmuuden miltä kroppasi tosiaan näyttää :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun kannattaa nyt kyseenalaistaa hieman ja muuttaa omaa arvomaailmaasi. Onko vartalo tosiaan ainut asia ihmisessä ja sinussa itsessä, jota arvostat ja pidät jonain arvokkuuden mittarina? Meissä kaikissa on muutakin kuin se pelkkä ulkokuori, ja sun ei tarvitse todellakaan elää vain miellyttääksesi miehiä. Odotatko mahdollisen kumppanisikin olevan 100 % täydellinen ja veitsellä muovattu? Et kai nyt sentään. Vähän realismia nyt hei. Hyvänen aika sentään, kukaan ei odota sun olevan joku victoria's secret malli ja näyttävän "täydelliseltä" (mikä nyt edes on täydellistä.. Kauneusihanteet luo media ja yhteiskunta sekä kulttuuri jossa elät, ei ole mikään pakko mahtua just siihen muottiin). Ja jos nyt kohtaisitkin tallaisen miehen, jolla naita odotuksia ja vaatimuksia olisi, niin akkia eroon semmoisesta. Kaikissa meissa on "virheita", kun ei vaan ole realistista yllapitaa tiettya vartaloa loppuelaman ajan. Vai kuvitteletko etta vaikka miljoonaa tienaaville upeavartaloisilla malleille ei koskaan ilmesty selluliittia, raskausarpia tai ole hieman loysaa ihoa tietyissa paikoissa? Ei ole mahdollista, vaikka noudattaisitkin jotain tiukkaa diettia 24/7 ja uhraisit koko elamasi liikunnalle ja mahdollisimman hyvalta nayttamiselle. Anna itellesi vahan armoa. Kiinnitat ihan liikaa huomiota yksityiskohtiin kehossasi, ja oikeasti suosittelen etta nyt keskitat ajatuksesi johonkin hyodylliseen ja mukavaan sen sijaan etta mietit miten en kelpaa tallaisena, ennen kuin kehitat tasta viela pahemman pakkomielteen itsellesi.
(Sori aakkosista, kirjoitan puhelimella jossa ei ole suomalaista nappaimistoa ja ä:n hakeminen joka ikiseen lauseeseen alkoi kayda liian hitaaksi.)
No olet ihan tavis kuvien perusteella. Mites sun luonne?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No älä tee tota. Pahennat vain ongelmaa, kun feikkaat itsellesi noin. Ei tuo tie tule sinua ikinä viemään minnekään hyvään.
Etsi mies, joka hyväksyy asiat sinussa joita itse inhoat ja opettele hänen avullaan hyväksymään ne itsekin.
Tyttö parka, sinun kannattaisi hankkiutua mahdollisimman nopeasti terapiaan juttelemaan asioistasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos vastauksista.
Tuohon kasi viestiin vastaus, että en todellakaan ikinä kenenkään vartaloa arvostelisi tai itse vaadi miehiltä mitään täydelliseltä vartaloa. Tynnyri on myöskin yhtä ihana kun sixpack kunhan ihminen itsessään on hyvä.
Enkä tietenkään naisilta vaadi mitään.
En ole pinnallinen mutta jostain syystä olen hyvin vaativa itseäni kohtaan,
Haluan olla paras töissä ja haluan muutenkin olla kelpaava ihminen. Haluan vain olla se joka hyväksytään.
Tiedä sitten johtuuko siitä, että lapsuus oli alkoholisteja täynnä ja vanhemmat etäisiä ja masentuneita. Jotka sitten viinapullolle aina itkivät.
Ja lisäksi isoisäni käytti hyväksi lapsena seksuaalisesti.
Ja minua kohtaan on käyttäydytty hyvin väkivaltaisesti niin henkisesti kuin fyysisesti. Omat vanhemmat ja entinen miesystävä.
Olen kokenut hyvin paljon pahaa lapsuudessa ja se on juontanut juurensa ja kärsin niistä vieläkin.
Teininä kärsin syömishäiriöstä ja alkoholisoiduin.
Mutta olen lähtenyt kaiken pahan luota koska halusin selvitä ja olla pärjäävä ihminen tässä elämässä.
Joten teen töitä nyt niska limassa täysin uudessa ympäristössä ja silti en riitä itselleni.
Vaikka kuinka yrittäisin olla parempi.
Ei ole itseluottamusta mutta toisinaan olen kyllä hyvin onnellinen muutoksista mitä olen saanut aikaan.
Oma pää alkaa vain reistaileen välillä ja mietin taukoamatta jokaisesta liikkeestäni mitä muut minusta ajattelevat.
Jokainen sana, ilme, liike, katse. Miten olisin oikein..
Miten olisin hyväksyttävä.
Mutta koska kyllästyn välillä tuohon ajatteluun niin olen jo melko erakoitunut ihmisistä ja mietin, että ihan sama mitä muut ajattelevat.
Olen mikä olen ja menen eteenpäin kiroillen ja yritän tehdä parhaani töissä jne.
Mutta alastomuus on pahin.
Tuntuu kuin minussa olisi todella paljon lukkoja joita en saa avattua.
Pidän koko ajan roolia yllä enkä uskalla antautua elämälle. En uskalla pelleillä ja nauraa vaan pidän tiukan linjan että olen tarpeeksi oikeanlainen ja pysyn 'muotissa.
Osaan kyllä olla se naurava pelleilijäkkn tietyssä porukassa mutta silti aina jokaisessa roolissa piilotan sen sisimmän. Olen vähän niinkun piilossa koko ajan koska se on turvallista.
Ap
Mun miehellä on vammaisen näkönen raaja ja orastava kaljamaha (muun muassa). Ei kiinnosta vähäkään tuollaiset asiat. Luulen, että miehiäkään ei kiinnosta naisten pikku virheet. Jos taas mieheni olisi tuollainen neurootikko vartalonsa suhteen, saattaisin nostaa kytkintä. Onneksi ei ole, vaan hän usein katsoo peilistä kuinka onkaan niin täydellisen komea omasta mielestään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mö en nyt just keksi ainuttakaan hyvää syytä miks pitäis lähetellä vartalokuvia kellekään. Ei ole ihan tervettä moinen itsensä valokuvailu. Sulla on menneisyyden taakkaa ja oireilet sen takia.Vaativa pershärö?
Olet kaunis ja riittävä juuri sellaisena kuin olet, vaikka se voikin joskus, ehkä tähän mennessä aina, tuntua uuvuttavalta tai mahdottomalta ajatukselta. :)
Painon pudottaminen tosiaan ei tule koskaan tekemään sinua sellaisenaan yhtäkkiä onnelliseksi tai tyytyväiseksi, koska paha olosi ei johdu painostasi, vaan riittämättömyyden tunteesta, jota kaikkialla ympärillämmen toitotettava dieetti-, fitness-, kosmetiikka- yms. palveluiden ja tuotteiden mainonta tarkoituksella pyrkii synnyttämään.
Yli 90%:lla naisista on selluliittia, pehmeää ihoa, iloisesti hyllyviä muotoja ynnä muuta. Se ei ole sairasta, eikä vaarallista, vaan vain kehon tapa asettua aloilleen. Ymmärrän, että sitä voi olla vaikea nähdä kauniina, tai hyväksyä itsessä sellaisia osia, kun ympärillä harvoin näkee juhlittavan muita kuin hyvin poikkeuksellisen hoikkia tai sileän tiimalasi-mallisia kurvikkaita, useimmiten lisäksi photoshopattuja kehoja, mutta on täysin mahdollista olla onnellinen, itsevarma ja tyytyväinen kehoonsa juuri sellaisena kuin se on juuri nyt. Se voi olla haastavaa ja vaatia henkistä työtä, jos on on nuoresta asti oppinut häpeämään kehoaan, mutta se on ihan kaikille mahdollista.
Jos mikään tästä kuulosti järkevältä tai kutsuvalta, googlaile "kehopositiivisuus", "body positivity" ja lue lue lue eri tekstejä (älä niitä kritiikkejä, joidenkin mielestä on hirveän vaarallista hyväksyä oma keho koska se "kannustaa epäterveelliseen elämäntapaan", mutta aivan järjettömän paljon epäterveellisempää on vihata tai hävetä kehoaan niin että joutuu rajoittamaan elämäänsä ja olemaan onneton), ja kurkkaa vaikka näiden muutamien kehopositiivisuutta fiilaavien tyyppien instagram-tilejä joista itse pidän:
https://www.instagram.com/omgkenzieee/
https://www.instagram.com/nourishandeat/
https://www.instagram.com/bodyposipanda/
tai tägejä kuten:
https://www.instagram.com/explore/tags/embracethesquish/
https://www.instagram.com/explore/tags/donthatetheshake/
Jos mahdollista hakeutua sellaiseen, terapia voi tosiaan auttaa myös kovasti!
Enivei, toivotan jaksamista, tiedän että on oikeasti raskasta elää tollaisen asian kanssa, mutta oot vahvempi kuin tiedätkään, ja ansaitset olla sinut ja onnellinen oman itsesi kanssa juuri sellaisena, täydellisenä yksilönä kuin olet. Nyt just tuntuu pahalta, ja se on ok, mutta se ei kestä ikuisesti. Tsemppiä ja rakkausviboja. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhaan sanonta sanoo että ketään ei voi aidosti rakastaa ennen kuin oppii rakastamaan itseään. Hyväksy itsesi kaikkine vikoinesi ja huomaat että niin tekevät muutkin. Aitous ja itsevarmuus on kaunista.
Oho, kehopositiivisuudesta postaileva vierailija ylempää tässä, en ollut lukenut tuota AP:n viestiä nro 12 kun postasin. Sullahan on ollut ihan mielettömän rankkoja kokemuksia. Ei ihme että ei ole mehuja jäljellä itsesi rakastamiseen. Oletko koskaan käynyt psykologilla tms.? Noin raskaiden juttujen kanssa ei tarvitse olla yksin. Olet ihan mielettömän vahva kun olet pysynyt jaloillasi kaiken kokemasi jälkeen, sen perusteella mulla ei ole pienintäkään epäilystä ettetkö voisi vielä päästä sellaiseen tasapainoon ja itsevarmuuteen, jossa voit ruveta laskemaan muurejasi. Eittämättä se voi viedä aikaa ja vaatia tukea, mutta sitä on tarjolla, ota ihmeessä yhteys työterveyteen, kunnan terveyskeskukseen tms. ja pyydä aika psykologille. Se voi tuntua pelottavalta mutta tulee olemaan sen arvoista!
Oho tuli vähän kirjoitusvirheitä.
Mutta älkää välittäkö niistä. :)