Lue keskustelun säännöt.
Selittäkää nyt mulle, miten oma elämä loppuu kun saa lapsen?
13.01.2017 |
Minkälaista elämää te oikein elätte? Ja miksi sitten teette lapsen jos teidän elämäntyyliin ei lapsi sovi? Minkälaista teidän oma lapsuus oli? Oliko teidän vanhempien elämä loppu sen takia että te olitte syntyneet?
Minä pidän lapsia normaaleina perheenjäseninä, kun ne on vauvoja niitä pitää hoitaa ja vahtia, mutta se vähenee jatkuvasti, muutama vuosi niin ei tarvi tehdä juuri mitään. Mistä se tulee että 18-20-vuotta joku sanoi että oma elämä on hyllyllä? Mun esikoinen muutti kotoa vasta 17v. mutta ei se mun elämään juurikaan vaikuttanut enää vuosiin, se vaan oli henkilö joka asui tässä talossa kuten mieheni ja minäkin, perheenjäsen, ihan samoin vois olla vaikka mun äiti tai sisko. Ja kun kersa on muuttanut kotoa viimeistään 18-vuotiaana, niin miten se joillakin vielä silloinkin jotenkin estää omaa elämää?
Minä sain kaksosetkin, ja silti mulla on ollut aina oma elämä, en ole koskaan tiennyt miten voisin olla ilman, tai elää jonkun muun elämää.
Kommentit (152)
Sun lapset ovat varmaan aina nukkuneet hyvin ja olleet terveitä, sinulla on tukiverkostoa. Kaikilla ei näin ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun ne pennut pitää nykyään hyysätä pilalle. Oma elämä hyllylle ja 15-vuotiastakin imetetään. Kyllähän sen elämän saa paskaksi, jos niin haluaa.
Onneksi itse olen kasvanut perheessä, jossa lapset ovat saaneet kasvaa aikuisiksi ja jo lapsena ikätasoisensa kyvyille sopivaa vastuuta. On vahdittu pienempiä sisaruksia, että äiti pääsee kauppaan, eikä äidin tarvinut ketään soitella 30 min ajaksi vahtimaan lapsia tai raahata meitä mukana. Elin ihan normaalia elämää, vaikka iltaisin leikin saunan ajan pikkuveljen ja siskon kanssa. Ei äiti mitenkään "ulkoistanut" hoitoa vanhimmalle, vaan ihan oltiin perheenjäseniä siinä missä äiti ja isäkin.
Älytöntä tämä nykyaika, aivan järkyttävää miten äidit ajaa itsensä ahtaalle ja nuoret jo nyt niin vastuuttomia, kun ei aamupalaakaan tarvi itse tehdä
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mun lapsi tosi paljon mua tarvitsee vielä 8-vuotiaana. Tarvii seuraa ja ohjausta, tarvitsee että olen kotona laittamassa ruuan enkä luuhaa esim. salilla ja kavereiden kanssa kaikki illat.
Lapsi on muuttanut mut siis kotieläjäksi kun ennen olin spontaani menijä. Ilman lasta eläisin varmaan hyvin erilaista elämää.
Mun kaksoset on pian 8v. ja kyllä ne isänsä kanssa viihtyy hyvin, ja myös isänsä osaa laittaa niille jotain ruokaa naaman eteen. Tosin minä en ole mikään luuhaaja ollut koskaan, tykkään olla rauhassa ja yksin usein koska työssä pitää olla koko ajan ihmisten kanssa ja sosiaalinen erilaisten ihmisten kanssa. Pojat leikkii keskenään tai kavereiden kanssa, ja pelaa tableteilla, eipä ne mua paljoa kaipaa mitään ohjaamaan.
ap
En koe että oma lapsuuteni vaikuttaa käsitykseeni arjesta lapsien kanssa. Enemmänkin käsitykseen vaikuttanut aikuisiässä näkemäni perheet ja heidän arki.
Lähes poikkeuksetta väsyneitä ihmisiä joiden ihmissuhteet&parisuhde kärsineet.
Ei ole mitenkään pilalla :) varsinkin näin yhden lapsen kanssa pystyy elämään ihan normaalisti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun ne pennut pitää nykyään hyysätä pilalle. Oma elämä hyllylle ja 15-vuotiastakin imetetään. Kyllähän sen elämän saa paskaksi, jos niin haluaa.
Onneksi itse olen kasvanut perheessä, jossa lapset ovat saaneet kasvaa aikuisiksi ja jo lapsena ikätasoisensa kyvyille sopivaa vastuuta. On vahdittu pienempiä sisaruksia, että äiti pääsee kauppaan, eikä äidin tarvinut ketään soitella 30 min ajaksi vahtimaan lapsia tai raahata meitä mukana. Elin ihan normaalia elämää, vaikka iltaisin leikin saunan ajan pikkuveljen ja siskon kanssa. Ei äiti mitenkään "ulkoistanut" hoitoa vanhimmalle, vaan ihan oltiin perheenjäseniä siinä missä äiti ja isäkin.Älytöntä tämä nykyaika, aivan järkyttävää miten äidit ajaa itsensä ahtaalle ja nuoret jo nyt niin vastuuttomia, kun ei aamupalaakaan tarvi itse tehdä
Juuri tämä! Minä olen vanhin lapsi, ja kyllä minä hoidin 6 vuotta nuorempaa pikkusiskoa kun hän oli pieni, samoin 10 vuotta nuorempaa veljeä, sisko hoiti sitten nuorimmaista joka syntyi niihin aikoihin kun itse muutin pois kotoa yläasteen jälkeen ja muutin Helsinkiin, opiskelin ja asuin siellä, elin omaa elämääni, en kenenkään muun. Ei silloin kun sain esikoisen 1994 ollut tälläistä ihme määkymistä että oma elämä katoaa jonnekin, lapsia tehtiin tai oltiin tekemättä ja sillä siisti.
ap
Tätä olen itsekin ihmetellyt. T: neljän äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siten, että kaikki aika ja energia menee lapseen, josta olet ympärivuorokautisessa vastuussa 18 vuoden ajan. Minulla ei ole lapsia, siitä huolimatta ymmärrän asian.
Vierailija kirjoitti:
En koe että oma lapsuuteni vaikuttaa käsitykseeni arjesta lapsien kanssa. Enemmänkin käsitykseen vaikuttanut aikuisiässä näkemäni perheet ja heidän arki.
Lähes poikkeuksetta väsyneitä ihmisiä joiden ihmissuhteet&parisuhde kärsineet.
Mutta sun vanhemmat ei olleet väsyneitä ja ihmissuhteet ja parisuhde kärsinyt? Mitä ne teki toisin? Onko käynyt mielessä että se riippuu niistä vanhemmista itsestä miten hoitavat asiat?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakostihan lapset vaikuttavat elämään. Aikaa ja energiaa pitää priorisoida siten, että voi kasvattaa terveitä ja tasapainoisia lapsia. Tämä aika on tietysti pois jostain muusta.
Kuulostaapa surulliselta, sen nuoren kannalta siis, jos kotona asuva nuori "ei vaikuta elämään".
Mutta tää on aika tyypillistä sen aikakauden vanhemmille joiden omassa lapsuudessa vanhempien rooli oli käskeä ja kieltää, ja kun se lakkasi jossain vaiheessa toimimasta niin lakattiin olemasta vanhempia, ja siinä jää itse kokonaan vaille sitä mallia miten olla läsnä teinin elämässä. Tyhjästä on vaikea sitten itsekään nyhjäistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siten, että kaikki aika ja energia menee lapseen, josta olet ympärivuorokautisessa vastuussa 18 vuoden ajan. Minulla ei ole lapsia, siitä huolimatta ymmärrän asian.
Oliko sun vanhemmilla noin? Etkö pärjännyt yhtään yksin alle 18v.?
ap
Mun elämä ei loppunut, mutta muuttui paljon. Ja mieskin kuoli samoihin aikoihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pakostihan lapset vaikuttavat elämään. Aikaa ja energiaa pitää priorisoida siten, että voi kasvattaa terveitä ja tasapainoisia lapsia. Tämä aika on tietysti pois jostain muusta.
Niin ja on toki näitä jotka eivät pyhitä aikaa kasvatukselle ja "ei anna lapsen muuttaa elämää"... no, onhan meillä toimivat mielenterveyslaitokset nykyään👍🏼
Ei kai se elämä lopukaan jos ei hoida vanhemman tehtäviä, vaan laittaa isomman lapsensa hoitamaan ne. Voimme kysyä onko se oikein lasta kohtaan. Ei ole.
Koska Suomessa on uhrautumisen kulttuuri ja täydellisen vanhemmuuden myytti.
Ah, mikä oivallus oli tajuta että vauva on perheenjäsen ja asuu meillä eikä sen kanssa tarvii tehdä voltteja joka hetki. Joskus voidaan köllötellä ja se on ok. Neuvola ei myöskään vie vauvaa pois jos olen heidän kanssaan eri mieltä, ei siis tarvitse suorittaa ja pyrkiä täydellisyyteen.
Oma elämäni ei ole loppunut vaan tämä on elämääni nyt. En valita vaan nautin ja teen elämästä oman näköistä. Yksi ystävä jäi, menkööt sitten.
Tämä aihe on ihan kuin se ulkosuomalaisten mollaamisketju. Ne joilla ei ole mitään kokemusta ulkomailla asumisesta tietää siitä eniten aivan kuten lapsettomat tietää parhaiten että mitään ei enää voi tehdä kun lapsia tulee. Eletään harhauskossa johon uskotaan sokeasti joten tästä on turha keskustella. Jotta keskustelussa olisi järkeä kannattaisi rajata vastaajat vain lapsellisiin mutta sitä ei tällä palstalla voi tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Siten, että kaikki aika ja energia menee lapseen, josta olet ympärivuorokautisessa vastuussa 18 vuoden ajan. Minulla ei ole lapsia, siitä huolimatta ymmärrän asian.
joko liiottelet tahallasi tai olet ymmörtänyt ihan väärin.
Ei tosiaankaan mene "koko aika ja energia" lapseen/lapsiin, eikä se vastuu estä ihmistä tekemästä ihan tavallisia asioita.
Meillä on kolme kouluikäistä lasta, ja energiaa riittää sekä töissä käyntiin, rakkaaseen harrastukseen, ystävien tapaamiseen, rentoutumiseen ja lomailuunkin. Ja lasten kanssa olemiseenkin sitä riittää.
Vierailija kirjoitti:
Sun lapset ovat varmaan aina nukkuneet hyvin ja olleet terveitä, sinulla on tukiverkostoa. Kaikilla ei näin ole.
Meille kaksoset syntyi kun esikoinen oli 14v. ja siinä olikin meillä ainoa tukiverkko, mun sukulaiset asuu kaukana, ja miehen äiti oli jo 80v. Miehellä vaativa vuorotyö. Olihan se vähän tylsää silloin aluksi kun minulla oli suurin vastuu vauvoista, mutta kyllä mies tai tytär vahti niitä jos halusin mennä jonnekin. Ja pojat heräilivät öisin leikki-ikäisenä monta vuotta, ei yleensä koskaan molemmat vaan jompi kumpi vuorotellen kausittain, nyt ei enää yleensä kuin sairaana ollessa, mutta siitäkin selvittiin ilman että mun elämä olis hävinnyt mihinkään. Olen aina ollut mukana esim. politiikassa, tyttären koulun vanhempainyhdistyksessä, ammattiliiton paikallisjaoston johtoryhmässä... olen käynyt kursseilla ym. ja nyt kun olen taas töissä olen osan jättänyt, mutta esim. kuntavaaleissa olen neljättä kertaa ehdokkaana.
ap
Kyllä mun lapsi tosi paljon mua tarvitsee vielä 8-vuotiaana. Tarvii seuraa ja ohjausta, tarvitsee että olen kotona laittamassa ruuan enkä luuhaa esim. salilla ja kavereiden kanssa kaikki illat.
Lapsi on muuttanut mut siis kotieläjäksi kun ennen olin spontaani menijä. Ilman lasta eläisin varmaan hyvin erilaista elämää.