Miltä tuntuu kun romahtaa henkisesti?

Ikävältä tuntui. Itkin ja huusin koko ajan, en kestänyt pienimpiäkään vastoinkäymisiä (n. vuoden ajan). Siihen tilaan minut johti puolison mielenterveysongelmat sekä isäni tarve avautua minulle syistään miksi petti äitiäni.

Jouduin n. vuorokaudeksi psykoosin kaltaiseen tilaan (ajatusten vääristyminen), jota edelsi 6 vuorokauden ahdistus menneistä traumoista. Romahdus kesti siis kaikkiaan viikon. Se ajoittui kuukautisten alkuun (kuukautisten toisena päivänä psykoosin kaltainen tila raukesi kuin taikaiskusta), eli kyseessä oli näköjään "korsi joka katkaisi hanhen selän" -tilanne. Monta tekijää, yksi oli hormonaalinen.

Kyseessä ei ollut oikea psykoosi, koska sen alasajoon tarvitaan lääkitystä. Kyseessä oli äärimmäisen stressin aiheuttama tila.

Romahduksen jälkeen kaikki näytti selkeämmältä. Muutaman vuorokauden koin masennusta, mutta sen hälvettyä oli kuin aivoni olisi buutattu. Kaikki toimi paremmin ja kirkkaammin, tunsin iloa. Olin herkistynyt (entisestään) eikä tämä taipumus ole vieläkään poistunut.

Valuu kuin vesi kamelin selästä...

Mä romahdin perunkirjotuksissa, kun istuin äitini pahoinpitelijää vastapäätä. Ihan kamala tilanne ja kamala tunne.

Itse asiassa ihan totaalisesta psykoosista ei jälkikäteen muista mitään. Toki muistoja voi jäädä "välitiloista", kun on menossa tai tulossa, tai siellä välissäkin voi tulla kirkkaampia hetkiä.

Muistan, kuinka ahdistus paheni infernaalisesti, toivoin kuolevani, en syönyt, nukkunut, ja... Seuraavat muistot sairaalasta, kun aloin toeta pikku hiljaa. Välissä olevista kuukausista hurjia välähdyksiä. Ja kun kyselin, teinkö tosiaan asioita, mitä muistin, niin kuulemma tein. Aika kylmäävää.

T. "Reaktiivinen psykoosi"