Lue keskustelun säännöt.
Seurustelun opettelu - normaalia aikuistumista vai jotain erityistaitoja, joita ei voi saada ilman parisuhdetta?
13.01.2017 |
Monille tuntuu olevan aika iso kynnys aloittaa seurustelu aikuiseen ikään ehtineen ihmisen kanssa, jos tällä ei ole aiempia suhteita takana. Mitä sellaista voi oppia VAIN seurustelusuhteessa, mitä ei voi oppia muuten elämässä? Vastuun ottaminen, järkevä riitely, raha-asioista sopiminen, töiden jakaminen, seksihommat jne. mielestäni ovat kuitenkin sellaisia asioita, jotka muutenkin usiemmat opettelevat aikuistuessaan...
Kommentit (22)
Se nyt vaan on niin että suurin osa ihmisistä on ekstroverttejä ja ekstrovertti oppii parhaiten käytännön kokemuksen kautta. Siksi samaa peilataan muihin ihmisiin. Itse en usko että aikuisiällä seurustelun aloittaminen on yhtään sen pahempi asia. Siinä ehtii tutkimaan itseään ilman vahvoja vaikutteita ulkopuolelta. Tuota riitelyä en ole koskaan ymmärtänyt. Jotkut sanovat että riitely on normaalia parisuhteessa, mutta itse en kestäisi. Kun asioista voi puhuakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No itse olen huomannut omissa ja kaverien parisuhteissa pari juttua. Joskus ensimmäistä kertaa seurusteleva ei aina osaa ottaa huomioon kumppaniaan. Kaataa kahvia vain itselleen ja nostaessaan katseen pöydän toiselle puolelle muistaa että "ai niin". Yhteisten tekemisten sopimisessa olen huomannut usein sen, että pidetään tiukasti kiinni omista toivomuksista eikä myötäillä kumppanin toiveita. Kompromissejä ei tehdä, vaan mentaliteetti on "nyt mennään ravintolaan X koska mä haluun sinne".
Kai se jonkinlaista myötäelämistä on, että osaako ottaa toista huomioon ja kuinka molempia miellyttäviä ratkaisuja tehdään. Että nyt on itsen lisäksi myös toinen ihminen jolla on tunteet ja mielipiteet.
Aloin seurustelemaan 34-vuotiaana ekaa kertaa ja hyvin on mennyt ilman mitään harjoittelukokemusta.
Elämänkokemusta mulla on paljon, en ole istunut peräkamarissa vaan asunut ulkomailla, reissannut, sairastanut vakavasti, tehnyt töitä miesvaltaisella alalla.
Tiedän useita naisia, jotka ovat teinistä asti seurustelleet. Moni heistä juoksuttaa miestään kuin orjaa eikä huomioi tai kehu.
Eikö ihmiset yleensä kysy muutenkin, että kaadetaanko kahvia samalla koko porukalle, jos kotona on muitakin paikalla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No itse olen huomannut omissa ja kaverien parisuhteissa pari juttua. Joskus ensimmäistä kertaa seurusteleva ei aina osaa ottaa huomioon kumppaniaan. Kaataa kahvia vain itselleen ja nostaessaan katseen pöydän toiselle puolelle muistaa että "ai niin". Yhteisten tekemisten sopimisessa olen huomannut usein sen, että pidetään tiukasti kiinni omista toivomuksista eikä myötäillä kumppanin toiveita. Kompromissejä ei tehdä, vaan mentaliteetti on "nyt mennään ravintolaan X koska mä haluun sinne".
Kai se jonkinlaista myötäelämistä on, että osaako ottaa toista huomioon ja kuinka molempia miellyttäviä ratkaisuja tehdään. Että nyt on itsen lisäksi myös toinen ihminen jolla on tunteet ja mielipiteet.
Mutta ei tuo myötäelämisen kyky tai taito välttämättä parisuhteessa olemisesta kokemusta kaipaa, tai tarvitse. On jotenkin tylsää, kun sinkkuja pidetään toisinaan jotenkin (erityisen) itsekkäinä.
Vierailija kirjoitti:
No itse olen huomannut omissa ja kaverien parisuhteissa pari juttua. Joskus ensimmäistä kertaa seurusteleva ei aina osaa ottaa huomioon kumppaniaan. Kaataa kahvia vain itselleen ja nostaessaan katseen pöydän toiselle puolelle muistaa että "ai niin". Yhteisten tekemisten sopimisessa olen huomannut usein sen, että pidetään tiukasti kiinni omista toivomuksista eikä myötäillä kumppanin toiveita. Kompromissejä ei tehdä, vaan mentaliteetti on "nyt mennään ravintolaan X koska mä haluun sinne".
Kai se jonkinlaista myötäelämistä on, että osaako ottaa toista huomioon ja kuinka molempia miellyttäviä ratkaisuja tehdään. Että nyt on itsen lisäksi myös toinen ihminen jolla on tunteet ja mielipiteet.
Ovatko ne sinkut sitten ystävyyssuhteissakin tuollaisia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen seurustellut koko ikäni 13-vuotiaasta asti, takana kaksi pidempää suhdetta, nyt olen kolmannessa. Avopuolisoni sen sijaan ei ole seurustellut koskaan aiemmin, ikää hänellä oli 32-vuotta aloittaessamme yhteiselon. Tuntuu, että minä olen oppinut häneltä valtavasti seurustelusta, itsestäni ja elämästä ylipäätään.
Ajattelisin, että parisuhteessa oppii jakamaan elämänsä jonkun toisen kanssa. Huomioimaan jonkun toisen toiveet ja tarpeet yhtä tärkeinä kuin omansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselleni tulee mieleen uskollisuus, lojaalisuus ja sitoutuminen. Ja tietynlainen jakaminen ja "tilivelvollisuus". Ei minulla muissa ihmissuhteissa ole juurikaan tarvinnut kysyä, miten esimerkiksi lomamatka tai joulunpyhät vietetään. Eikä ole tarvinnut kertoa Minnalle, jos lähden Merjan kanssa baariin.
Hyvä aloitus, ap. Itse olen jotenkin sitä mieltä, että sosiaaliset taidot, kyky ottaa toinen ihminen huomioon, kyky jakaa, vastuunotto jne. eivät ole välttämättä kiinni siitä, onko seurustellut vai ei. Noita taitoja voi oppia parisuhteessa tai ilman parisuhdetta. Kaikki ihmiset ovat kasvaneet jonkinlaisessa perheessä tai yhteisössä muiden kanssa, ja nuorena omilleen muuttaessa moni joutuu opettelemaan tuota jakamista ja muiden huomioonottamista esim. solukämpässä asuessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No itse olen huomannut omissa ja kaverien parisuhteissa pari juttua. Joskus ensimmäistä kertaa seurusteleva ei aina osaa ottaa huomioon kumppaniaan. Kaataa kahvia vain itselleen ja nostaessaan katseen pöydän toiselle puolelle muistaa että "ai niin". Yhteisten tekemisten sopimisessa olen huomannut usein sen, että pidetään tiukasti kiinni omista toivomuksista eikä myötäillä kumppanin toiveita. Kompromissejä ei tehdä, vaan mentaliteetti on "nyt mennään ravintolaan X koska mä haluun sinne".
Kai se jonkinlaista myötäelämistä on, että osaako ottaa toista huomioon ja kuinka molempia miellyttäviä ratkaisuja tehdään. Että nyt on itsen lisäksi myös toinen ihminen jolla on tunteet ja mielipiteet.
Moni osaa ottaa toiset ihmiset huomioon, vaikka ei olisi koskaan seurustellut. Toisaalta hyvin moni pitkään naimisissa ollut käyttäytyy kuvailemillasi tavoilla, suorastaan törpösti, ei ota kumppaniaan huomioon eikä tee kompromisseja. Ehkä tässä on kyse enemmänkin sosiaalisista taidoista ja persoonasta yleensä eikä niinkään siitä, onko ihmisellä kokemusta parisuhteista vai ei.
Pelkästään seksihommat pitävät parisuhteessa sisällään paljon sellaista, mitä irtoseksissä ei voi koskaan oppia. Esim miten kertoa omista toiveistaan, miten paljon pitää tulla toista vastaan, miten torjua nätisti tai voiko ylipäätään torjua, väsymys, kuivat kaudet, menkat, ehkäisy jne.
Toinen merkittävä asia on arjen jakaminen, jos yhdessä asutaan. Siisteystaso, pyykinpesurytmi, sisustus, tilankäyttö jne eivät taida kovin usein tulla sinkuilla vastaan paitsi jossain määrin hetkellisesti opiskeluaikoina. Samoin tulevaisuuden toiveet ja suunnitelmat, et varmaankaan tarvitse ystäviesi lupaa muuttaessasi toiselle paikkakunnalle työn tai opiskelun perässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itselleni tulee mieleen uskollisuus, lojaalisuus ja sitoutuminen. Ja tietynlainen jakaminen ja "tilivelvollisuus". Ei minulla muissa ihmissuhteissa ole juurikaan tarvinnut kysyä, miten esimerkiksi lomamatka tai joulunpyhät vietetään. Eikä ole tarvinnut kertoa Minnalle, jos lähden Merjan kanssa baariin.
Näinhän se on. Noiden kääntöpuolena on sitten tietynlainen rajojen asettaminen, se miten antaa itseään kohdella parisuhteessa. Toki kaverisuhteissakin joutuu pohtimaan noita rajoja ja myös asettamaan niitä, mutta parisuhteessa tämä korostuu. Että missä se "tilivelvollisuuden" raja menee.
Vierailija kirjoitti:
Pelkästään seksihommat pitävät parisuhteessa sisällään paljon sellaista, mitä irtoseksissä ei voi koskaan oppia. Esim miten kertoa omista toiveistaan, miten paljon pitää tulla toista vastaan, miten torjua nätisti tai voiko ylipäätään torjua, väsymys, kuivat kaudet, menkat, ehkäisy jne.
Toinen merkittävä asia on arjen jakaminen, jos yhdessä asutaan. Siisteystaso, pyykinpesurytmi, sisustus, tilankäyttö jne eivät taida kovin usein tulla sinkuilla vastaan paitsi jossain määrin hetkellisesti opiskeluaikoina. Samoin tulevaisuuden toiveet ja suunnitelmat, et varmaankaan tarvitse ystäviesi lupaa muuttaessasi toiselle paikkakunnalle työn tai opiskelun perässä.
Tämäkin on oikeastaan mielenkiintoinen aspekti, koska eihän kaikki sinkut irtoseksiäkään harrasta. Onko sekin sitten sellaista plussaa jos sitä on harrastanut vai että ei?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelkästään seksihommat pitävät parisuhteessa sisällään paljon sellaista, mitä irtoseksissä ei voi koskaan oppia. Esim miten kertoa omista toiveistaan, miten paljon pitää tulla toista vastaan, miten torjua nätisti tai voiko ylipäätään torjua, väsymys, kuivat kaudet, menkat, ehkäisy jne.
Toinen merkittävä asia on arjen jakaminen, jos yhdessä asutaan. Siisteystaso, pyykinpesurytmi, sisustus, tilankäyttö jne eivät taida kovin usein tulla sinkuilla vastaan paitsi jossain määrin hetkellisesti opiskeluaikoina. Samoin tulevaisuuden toiveet ja suunnitelmat, et varmaankaan tarvitse ystäviesi lupaa muuttaessasi toiselle paikkakunnalle työn tai opiskelun perässä.
Tämäkin on oikeastaan mielenkiintoinen aspekti, koska eihän kaikki sinkut irtoseksiäkään harrasta. Onko sekin sitten sellaista plussaa jos sitä on harrastanut vai että ei?
No jos nyt puhutaan taidoista, niin ei kai sellaisia voi olla sellaisella, joka ei ole koskaan seksiä harrastanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelkästään seksihommat pitävät parisuhteessa sisällään paljon sellaista, mitä irtoseksissä ei voi koskaan oppia. Esim miten kertoa omista toiveistaan, miten paljon pitää tulla toista vastaan, miten torjua nätisti tai voiko ylipäätään torjua, väsymys, kuivat kaudet, menkat, ehkäisy jne.
Toinen merkittävä asia on arjen jakaminen, jos yhdessä asutaan. Siisteystaso, pyykinpesurytmi, sisustus, tilankäyttö jne eivät taida kovin usein tulla sinkuilla vastaan paitsi jossain määrin hetkellisesti opiskeluaikoina. Samoin tulevaisuuden toiveet ja suunnitelmat, et varmaankaan tarvitse ystäviesi lupaa muuttaessasi toiselle paikkakunnalle työn tai opiskelun perässä.
Tämäkin on oikeastaan mielenkiintoinen aspekti, koska eihän kaikki sinkut irtoseksiäkään harrasta. Onko sekin sitten sellaista plussaa jos sitä on harrastanut vai että ei?
No jos nyt puhutaan taidoista, niin ei kai sellaisia voi olla sellaisella, joka ei ole koskaan seksiä harrastanut.
Eihän seksi nyt varsinaisia taitoja tarvitse. Samanlaisia kommunikaatiotaitoja, mitä vaatteetkin päällä. Ennenhän oli varsin tavallista, että seksi säästettiin avioliittoon. Nykyäänkin osa tekee niin.
Vierailija kirjoitti:
Pelkästään seksihommat pitävät parisuhteessa sisällään paljon sellaista, mitä irtoseksissä ei voi koskaan oppia. Esim miten kertoa omista toiveistaan, miten paljon pitää tulla toista vastaan, miten torjua nätisti tai voiko ylipäätään torjua, väsymys, kuivat kaudet, menkat, ehkäisy jne.
Toinen merkittävä asia on arjen jakaminen, jos yhdessä asutaan. Siisteystaso, pyykinpesurytmi, sisustus, tilankäyttö jne eivät taida kovin usein tulla sinkuilla vastaan paitsi jossain määrin hetkellisesti opiskeluaikoina. Samoin tulevaisuuden toiveet ja suunnitelmat, et varmaankaan tarvitse ystäviesi lupaa muuttaessasi toiselle paikkakunnalle työn tai opiskelun perässä.
Ihmettelen hivenen kyllä noita seksikäsityksiä. Ei seksi ole asia sen kummempi kuin muutkaan parisuhteessa sovittavat asiat. Ei aikuiselle ihmiselle ole vaikeaa puhua esim kuukautisista ja ehkäisystä. Ehkäisyn käyttöhän liittyy myös arvomaailmaan, terveyteen yms. Esim jos joku ei halua tai voi käyttää hormonaalista ehkäisyä, niin ei se asia ole silloin mitenkään kummempi, sitten ehkäistään esim kondomilla tai ei ehkäistä ollenkaan. Yhdessä asuminenhan on aina jollakin tapaa mysteeri jos ei asuta yhdessä ilman avioitumista.
Ongelmaksi voisin kuvitella nousevan ennen kaikkea sen, että kun on kasvanut itsenäiseksi sinkkuaikuiseksi ja tottunut elämään tietyllä tavalla - OMALLA tavalla - voi päätösvallasta luopuminen ja kompromissielämä tuntua vaikealta.
Suhteessa oleminen tulee joko luonnostaan tai ei tule, ei hyviä ihmissuhdetaitoja opi jos ei ole sitä kapasiteettia jo syntyessään saanut. Tiedän monia niin naisia kuin miehiäkin, joilla kumppani vaihtuu tämän tästä. Joka ikinen heidän suhteistaan on epäonnistunut juuri siitä syystä etteivät he yksinkertaisesti kykene ottamaan toista ihmistä tarpeeksi huomioon. Huomaan näissä ihmisissä erään yhteneväisen tekijän; he ovat ihan äärimmäisen itsekeskeisiä -ja tunnekylmiä persoonia.