IL: Mies poisti kondomin kesken yhdynnän naisen tietämättä - tuomittiin raiskauksesta
Kommentit (396)
Mielenkiintoinen keissi.
Kondomi on toistaiseksi ainoita ehkäisynenetelmiä joka ehkäisee myös taudit. Otetaan myös huomioon, että sukupuolitautien (erityisesti HIV:n) tarttuminen on todennäköisempää mieheltä naiselle kuin toisinpäin. Tämä siis johtuu seksin aikana tapahtuvan limakalvokosketuksen määrästä.
Jutussa kerrottiin, että nainen olisi kieltäytynyt seksistä jos mies ei olisi käyttänyt kondomia. Jos siis seksin harrastamisen ehdottomana ehtona oli kondomin käyttö, ja mies ei salaa sellaista käyttänyt, täyttyy silloin raiskauksen tuntomerkit tapauksessa mikäli nainen oli ennen seksiä miehelle kertonut, että ilman kumipukua jää ilman.
Jos nainen valehtelee pillereistä, on semmoinen tilanne eri sinänsä, sillä käsittääkseni näitä tapauksia tapahtuu lähinnä parisuhteissa eikä yhden illan jutuissa. Lisäksi pillereiden ehkäisytehon aleneminen voi johtua muustakin kuin tahallisesta unohtamisesta. Mikäli pillereiden tahallinen unohtaminen olisi rikos (oi sitten nimikkeellä raiskaus tai mikä tahansa), on kyseisen rikoksen tapahtumisen todistaminen lähes mahdotonta. Pillereiden käyttöä tulisi kuitenkin parisuhteissakin välttää, sillä niiden käytöllä vastuu ehkäisystä siirretään täysin yhden osapuolen vastuulle, kun vastuu kuuluisi olla molemmilla.
Vierailija kirjoitti:
Olikohan katsonut pornoa jossa tehdään näin naiselle naisen itkiessä ja haukkuessa?
Te naiset taidatte katsella tuollaista pornoa huomattavasti enemmän, kuin me miehet sillä en ole tavannut ketään miestä joka tuollaisesta tykkäisi mutta te naiset jatkuvasti otatte tuollaisen pornon esille.
Vierailija kirjoitti:
Kuule, näin naisena voin sanoa että se näyttää ihan yhtä naurettavalta oli sillä kumipuku päällä tai ei 😂
Oletko koskaan katsonut esim. peilin kautta omaa jalkoväliäsi? Se jos mikä näyttää naurettavalta.
Vierailija kirjoitti:
Tapon yritys? Kuolemantuottamus? Vrt taudit ja abortissa menetetty lapsen henki.
Mielestäni murhan yritys olisi sopivampi. Luultavasti harkiten ja suunnitelmallisesti tehty teko, joka vaatii poikkeuksellista julmuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuule, näin naisena voin sanoa että se näyttää ihan yhtä naurettavalta oli sillä kumipuku päällä tai ei 😂
No on kyllä vielä tyhmemmän näköinen kumi päällä. Ja naisillekin raiskaussyyte jos valehtelee käyttävänsä pillereitä, niin sitten ois tasapuolista. Mulle se sopisi hyvin, koska mulla ei ole mitään tarvetta valehdella moisesta.
t.nainen
Miksi olette alapeukuttaneet tätä? Haluatteko valehdella pillerinkäyttönne? Jos mies ei olisi suostunut seksiin ilman naisen pillerinsyöntiä siitä valehteleminen on täysin tuon uutisen keissiin verrttavissa oleva rikos.
t.nainen
Kyllä se vaan tekee gutaa laueta ilman kortsua pimpsaan. Kortsun kanssa kokemus jää vajavaiseksi eikä nautinto ole maksimaalinen. Suihinotossa ja anaalissa sama juttu. On aivan naurettavaa olettaa miehen käyttävän kondomia seksin aikana.
Vierailija kirjoitti:
Ihan vinkkinä voitte antaa tyttärillennekin: Ne monet suositut panomiehet sieltä AV:laisten nuoruudestakin, jotka valittivat sen "kondomin hajonneen nussiessa", ovat oikeasti ottaneet sen pois kesken nainnin. Ja nämä tyypit sitten tekevät sitä kaikkien naistensa kanssa.
Eräälläkin tyypillä oli tapana ottaa aina kortsu pois, kun pääsi naisen taakse puskemaan. Sitten se laukesi aina pakaroille, jotta "tyttö ei tuu paksuksi". Naisille sanoi ottaneensa kortsun pois lauetessaan.
Samaa sarjaa ovat nämä "vahingossa pyllyyn(tm)" -jätkät.
Hauska tarvina harmi ettei sillä ole lainkaan totuus pohjaa :-) Mutta hauskahan noita on tietysti keksiä ja kertoa jolloin niistä tulee muutamien kertojen jälkeen totuuksia jotka sattuivat kaverille.
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen keissi.
Kondomi on toistaiseksi ainoita ehkäisynenetelmiä joka ehkäisee myös taudit. Otetaan myös huomioon, että sukupuolitautien (erityisesti HIV:n) tarttuminen on todennäköisempää mieheltä naiselle kuin toisinpäin. Tämä siis johtuu seksin aikana tapahtuvan limakalvokosketuksen määrästä.
Jutussa kerrottiin, että nainen olisi kieltäytynyt seksistä jos mies ei olisi käyttänyt kondomia. Jos siis seksin harrastamisen ehdottomana ehtona oli kondomin käyttö, ja mies ei salaa sellaista käyttänyt, täyttyy silloin raiskauksen tuntomerkit tapauksessa mikäli nainen oli ennen seksiä miehelle kertonut, että ilman kumipukua jää ilman.
Jos nainen valehtelee pillereistä, on semmoinen tilanne eri sinänsä, sillä käsittääkseni näitä tapauksia tapahtuu lähinnä parisuhteissa eikä yhden illan jutuissa. Lisäksi pillereiden ehkäisytehon aleneminen voi johtua muustakin kuin tahallisesta unohtamisesta. Mikäli pillereiden tahallinen unohtaminen olisi rikos (oi sitten nimikkeellä raiskaus tai mikä tahansa), on kyseisen rikoksen tapahtumisen todistaminen lähes mahdotonta. Pillereiden käyttöä tulisi kuitenkin parisuhteissakin välttää, sillä niiden käytöllä vastuu ehkäisystä siirretään täysin yhden osapuolen vastuulle, kun vastuu kuuluisi olla molemmilla.
Miten sä sitten todistat, ettei mies huomannut kondomin luiskahtamista pois paikoiltaan? Tyhmä yritys seivata naisia. Totta kai molemmissa tapauksissa tuomio edellyttää tunnustamista tai asian myöntämistä. Tai kortsukeissi sitäkin, että tilanteesta on laadukas video.
t.nainen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olikohan katsonut pornoa jossa tehdään näin naiselle naisen itkiessä ja haukkuessa?
Te naiset taidatte katsella tuollaista pornoa huomattavasti enemmän, kuin me miehet sillä en ole tavannut ketään miestä joka tuollaisesta tykkäisi mutta te naiset jatkuvasti otatte tuollaisen pornon esille.
Siis mitä? Missä on otettu esille? En ainakaan ole täällä ikinä kuullut tuollaisesta ja itsekin ekaa kertaa törmäsin. Luulin katsovani kivan bondage-pätkän mutta kuinkas kävikään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuule, näin naisena voin sanoa että se näyttää ihan yhtä naurettavalta oli sillä kumipuku päällä tai ei 😂
No on kyllä vielä tyhmemmän näköinen kumi päällä. Ja naisillekin raiskaussyyte jos valehtelee käyttävänsä pillereitä, niin sitten ois tasapuolista. Mulle se sopisi hyvin, koska mulla ei ole mitään tarvetta valehdella moisesta.
t.nainenMiksi olette alapeukuttaneet tätä? Haluatteko valehdella pillerinkäyttönne? Jos mies ei olisi suostunut seksiin ilman naisen pillerinsyöntiä siitä valehteleminen on täysin tuon uutisen keissiin verrttavissa oleva rikos.
t.nainen
Niinhän se on, mutta kun porukka on sitä mieltä, että ratkaiseva ero on riski sukupuolitaudista. Siis pelkkä riski taudista, vaikka tautia ei edes olisi.
s kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista. Jokunen vuosi sitten nusasin erästä naikkosta, joka oli tarkoituksella hajottanut kortsun suuseksin aikana. Hoitelin homman tietämättäni rikkoutuneella kortsulla. Olenko siis raiskauksen uhri?
Tuplastandardeja emme luonnollisesti tässäkään asiassa hyväksy.
Älä nyt jaksa keksiä näitä juttujasi 😃. Että ihan suuseksin aikana tarkoituksella hajottanut. Ja ilmeisesti jälkeenpäin oikein tunnustikin tekonsa. Kyllä huomaa että te pojat ette ole koskaan edes vällyjen väliin pääseet 😃.
Niin naiset eivät koskaan tee mitään pahaa vaan kaikki paha on aina miesten syytä.
Kaikki miehet ovat myös automaattisesti syyllisiä kaikkeen mistä av mamma vain keksii heitä syyttää.
Ehkä olisi syytä kirjoittaa lakiin uusi pykälä, joka koskisi petoksia lisääntymistoiminnoissa.
Mukaan varmaan pitäisi ottaa myös se jos huijaa toista osapuolta esim. hienolla ammatilla tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se vastaavasti raiskaus, jos nainen on valehdellut käyttävänsä pillereitä?
Ei.
Miksi ei?
Koska ketään ei ole kai koskaan tuomittu sellaisesta.
Vastaavalla logiikalla raiskaus ei ole raiskaus jos näyttöä ei löydy tarpeeksi tai eukko on niin humalassa että lausunto on epäselvä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olikohan katsonut pornoa jossa tehdään näin naiselle naisen itkiessä ja haukkuessa?
Te naiset taidatte katsella tuollaista pornoa huomattavasti enemmän, kuin me miehet sillä en ole tavannut ketään miestä joka tuollaisesta tykkäisi mutta te naiset jatkuvasti otatte tuollaisen pornon esille.
Siis mitä? Missä on otettu esille? En ainakaan ole täällä ikinä kuullut tuollaisesta ja itsekin ekaa kertaa törmäsin. Luulin katsovani kivan bondage-pätkän mutta kuinkas kävikään.
Lisäys tähän että ilmeisesti pointtisi oli että me naiset oikeasti HALUTAAN itkeä ja huutaa kun mies ottaako kortsun pius kun lupasi sitä käyttää. En ole kilttimiehet tuntien yhtään hämmästynyt.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä olisi syytä kirjoittaa lakiin uusi pykälä, joka koskisi petoksia lisääntymistoiminnoissa.
Mukaan varmaan pitäisi ottaa myös se jos huijaa toista osapuolta esim. hienolla ammatilla tms.
Tai topatuilla rintaliiveillä, meikillä, hiuslisäkkeillä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuule, näin naisena voin sanoa että se näyttää ihan yhtä naurettavalta oli sillä kumipuku päällä tai ei 😂
No on kyllä vielä tyhmemmän näköinen kumi päällä. Ja naisillekin raiskaussyyte jos valehtelee käyttävänsä pillereitä, niin sitten ois tasapuolista. Mulle se sopisi hyvin, koska mulla ei ole mitään tarvetta valehdella moisesta.
t.nainenMiksi olette alapeukuttaneet tätä? Haluatteko valehdella pillerinkäyttönne? Jos mies ei olisi suostunut seksiin ilman naisen pillerinsyöntiä siitä valehteleminen on täysin tuon uutisen keissiin verrttavissa oleva rikos.
t.nainenNiinhän se on, mutta kun porukka on sitä mieltä, että ratkaiseva ero on riski sukupuolitaudista. Siis pelkkä riski taudista, vaikka tautia ei edes olisi.
Outoa. Mä ainakin pelkään seksistä paljon enemmän ei-toivottua raskautta. Jos olisin mies en voisi edes tehdä aborttia. Subjektiivista.
t.nainen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikähän logiikka tuossa on takana? Nainen kuitenkin on ollut suostuvainen yhdyntään, asiaan ei liity mitään pakottamista, väkivaltaa jne. Ainoastaan kortsu on otettu kesken kaiken pois.
Tuomittava teko sinällään, mutta ei se nyt kyllä raiskauksesksi ole mitenkään luettavissa. Feministien logiikalla tietysti on.
75 prosenttia vastaajista on sitä mieltä että tuomio oli oikein.
100% vastaajista on miesvihaisia feministejä jotka olisivat vain iloisia jos miehet voisi tuomita vankeuteen pelkäästään naisen sanasta ja tahdosta.
Kyllä se mun mielestä on petos, eikä raiskaus. Sopimus on rikottu, ei otettu väkisin.
T: Feministi
Mikä siinä toisen toiveen kunnioittamisessa on niin vaikeaa? Mies ei halua lapsia, puhutaan totta omasta ehkäisystä, nainen ei halua tauteja / lasta, pidetään se kondomi päällä koko yhdynnän ajan.
t.nainen
Palstan konsensuksen mukaan olet. Rikosilmoitus vetämään.