Jos lemmikillesi tulee joku sairaus, esim. epilepsia tai kilpirauhasongelmia, oletko valmis satsaamaan lemmikin lääkkeisiin vai päästätkö lemmikkisi mielummin paremmille laitumille?

Olen miettinyt tilannetta, jossa jompikumpi kissani sairastuu esimerkiksi diabetekseen. Todennäköisesti armahtaisin eläintä pyytämällä nukutuksen enkä lähtisi piikittämään lääkkeitä.

Katsoin toisinaan Houstonin eläinsuojelu tms. -ohjelmaa, jossa pelastetaan auton alle jääneitä koiria ja kolmijalkainen koira on jatkossa jonkun lemmikkinä. Jostain syystä tilanne kauhistuttaa minua, vaikka eläin pärjää hyvin kolmellakin raajalla.

Jos lääkkeillä saa lemmikin elämänlaadun ihan kohtalaiseksi, niin tietysti satsaan. Jos eläin joutuisi kärsimään, niin päästäisin pois. Mielestäni nämä ovat jokaisen lemmikin omistajan velvollisuuksia, myös meidän pienituloisten.

Riippuu myös kissan iästä. Yli 18v en enää paljon satsaisi, nuoremmalle kyllä.

Tässä sulle vastaus päästetäänkö ihminen "paremmille laitumille," kun tarvitaan epilepsialääkkeitä tai kilpirauhaslääkkeitä? -enpä usko. Ei se eläin kärsi siitä yhtään sen enempää kun ihminenkään, jos lääkitys on kunnossa! Tottakai annan eläimelle lääkkeitä, samalla lailla oikeus elää, kun ihmiselläkin.

Kissani täyttää 15 vuotta.

On kaikenlaisia ongelmia ja tehnyt kaikkeni että hänellä on hyvä olla. Jos se on lopussa lääkkeillä pitkittymistä niin sitten edessä olisi vaikein asia.

Riippuu kissan elämänlaadusta, lääkkeiden hinnasta ja siitä antaako kissa antaa ne lääkkeet nätisti. Jos lääkkeet ei mitään hirmukalliita ole ja kissa elää niiden avulla normaalia elämää ja ottaa lääkkeet ilman tappelua ja stressaamista niin en näe syytä miksi en lääkitsisi kissaa ja eläisi sen kanssa mahdollisimman pitkään. Jos kissan elämänlaatu olisi lääkityksestä huolimatta jotenkin ankeaa niin sitten en pitkittäisi kissan elämää tai jos tosiaan se lääkkeiden antaminen menee siihen että kissa ahistuu joka kerta kun sille tungetaan lääkettä niin ei se oo sen arvosta. Tiiän jo tällä hetkellä että jos yks meidän kissoista sairastuis näin niin lääkitsemisestä ei tulis mitään. Se ei anna edes satunnaista matolääkettä antaa ilman taistelua ja on sen antamisen jälkeen tosi arka monta tuntia ja epäluulonen jos sitä kohti tullaan joku asia kädessä. En vois kattella kissaa sellasena joka päivä.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu myös kissan iästä. Yli 18v en enää paljon satsaisi, nuoremmalle kyllä.

Lisään vielä! Olen ehdottomasti eutanasian kannattaja. Niin lemmikeille kuin ihmisille. Eutanasia on armoa viimeisissä tuskissa, niitä on turha pitkittää.

Meillä on kaksi kissaa sairastunut kilpirauhassairauteen n. 16 vuoden iässä. Ensimmäinen, joka on jo kuollut, sairastui samaan aikaan myös munuaissairauteen.

Tutustuin sairauksiin huolella ja päätimme, että emme ala lääkitsemään vanhaa kissaa, koska monilla on ollut vaikeuksia löytää sopiva lääkitys. Pitkäaikainen eläinlääkärimme oli kanssamme samaa mieltä. Kissalla oli ollut hyvä j a kunniakas elämä, melko pitkäkin, joten annoimme sen elää ilman lääkitystä (hyvin elikin) , kunnes kunto heikkeni sen verran, että totesimme olevan aika tehdä se viimeinen palvelus ystävälle.

Nyt meillä on 18-vuotias, jolla on hyvin lievä kilpirauhasen liikatoiminta ja jota ei myöskään lääkitä. Hieman on nivelvaivaakin, eikä kykene oikein hyppäämään entiseen tapaan. Olemme siis tehneet sille helppoja kiipeämisiä sohvalle ja sänkyyn. Kissa vaikuttaa kovin tyytyväiseltä elämäänsä, liikkuu ja syö hyvin. Kilpirauhasen liikatoiminta ei ole lahduttanut sitä - vielä.  Sanomme hyvästit, kun sen aika on.

Olen menettänyt monta läheistä ihmistä sairauksille. Heidän sairautensa etenemisen seuraaminen on muuttanut omaa suhtautumistani elämän pidentämiseen lääkkeillä. Se ei aina ole paras vaihtoehto, varsinkaan silloin, kun ei oikein voi puhua laadukkaasta elämästä.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu kissan elämänlaadusta, lääkkeiden hinnasta ja siitä antaako kissa antaa ne lääkkeet nätisti. Jos lääkkeet ei mitään hirmukalliita ole ja kissa elää niiden avulla normaalia elämää ja ottaa lääkkeet ilman tappelua ja stressaamista niin en näe syytä miksi en lääkitsisi kissaa ja eläisi sen kanssa mahdollisimman pitkään. Jos kissan elämänlaatu olisi lääkityksestä huolimatta jotenkin ankeaa niin sitten en pitkittäisi kissan elämää tai jos tosiaan se lääkkeiden antaminen menee siihen että kissa ahistuu joka kerta kun sille tungetaan lääkettä niin ei se oo sen arvosta. Tiiän jo tällä hetkellä että jos yks meidän kissoista sairastuis näin niin lääkitsemisestä ei tulis mitään. Se ei anna edes satunnaista matolääkettä antaa ilman taistelua ja on sen antamisen jälkeen tosi arka monta tuntia ja epäluulonen jos sitä kohti tullaan joku asia kädessä. En vois kattella kissaa sellasena joka päivä.

Kyllä ne kisut onneksi tottuu ihan hyvin kunhan on itse rauhallinen, itselläni on rescue, joka jouduttiin aluksi nukuttamaan eläinlääkärissä ihan perustarkastusta varten, nykyään on kiltisti aloillaan jos antaa lääkkeitä. :) Eläinlääkärikin kehui, että muut eivät meinanneet uskoa sen olleen sama kissa, joka aikoinaan yritti purra ja raapia.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on kaksi kissaa sairastunut kilpirauhassairauteen n. 16 vuoden iässä. Ensimmäinen, joka on jo kuollut, sairastui samaan aikaan myös munuaissairauteen.

Tutustuin sairauksiin huolella ja päätimme, että emme ala lääkitsemään vanhaa kissaa, koska monilla on ollut vaikeuksia löytää sopiva lääkitys. Pitkäaikainen eläinlääkärimme oli kanssamme samaa mieltä. Kissalla oli ollut hyvä j a kunniakas elämä, melko pitkäkin, joten annoimme sen elää ilman lääkitystä (hyvin elikin) , kunnes kunto heikkeni sen verran, että totesimme olevan aika tehdä se viimeinen palvelus ystävälle.

Nyt meillä on 18-vuotias, jolla on hyvin lievä kilpirauhasen liikatoiminta ja jota ei myöskään lääkitä. Hieman on nivelvaivaakin, eikä kykene oikein hyppäämään entiseen tapaan. Olemme siis tehneet sille helppoja kiipeämisiä sohvalle ja sänkyyn. Kissa vaikuttaa kovin tyytyväiseltä elämäänsä, liikkuu ja syö hyvin. Kilpirauhasen liikatoiminta ei ole lahduttanut sitä - vielä.  Sanomme hyvästit, kun sen aika on.

Olen menettänyt monta läheistä ihmistä sairauksille. Heidän sairautensa etenemisen seuraaminen on muuttanut omaa suhtautumistani elämän pidentämiseen lääkkeillä. Se ei aina ole paras vaihtoehto, varsinkaan silloin, kun ei oikein voi puhua laadukkaasta elämästä.

Miksi ette lääkitse 18-vuotiasta? Kissan olo helpottuu kun saa kilpirauhaslääkkeen, en ymmärrä miksi annatte kissan kärsiä kun on helppo myös lääkitä, kuten myös nivelvaivat. En ymmärrä! Minulla on 21-vuotias kissa joka sai juuri kilpparin liikatoimintadiagnoosin, lääkitsen, lääkkeet ruuan joukkoon ja kissa voi taas oikeasti hyvin, samoin kipulääke nivelongelmiin. Kissa on iloinen, hyppii paremmin, leikkii ja on taas normaali itsensä, nauttii selvästi vielä elämästä.

Ei se lääkintä ole niin vaikeaa eikä mitenkään väärin. Antakaa kissan elää vaikka lääkittynä, niinhän ihmisillekin tehdään. Kilpirauhaslääke on sitäpaitsi edullinenkin, samoin kipulääke niveliin. En ymmärrä teitä miksi kiellätte kissaltanne avun, kun se on mahdollista nykypäivänä!

Riippuu vaivasta. Jos lääkkeistä huolimatta olisi luvassa raihnaisuutta, kipuja tai käytöshäiriöitä, lopettaisin kyllä eläimen. Samoin, jos hoito on hyvin kallista. Tosin en ole kovin elämämyönteinen, eikä minusta eläimiä kannata pitää väkisin elossa. Lemmikin omistajan ensisijainen velvollisuus on varmistaa, ettei eläin kärsi, ja ennemmin tai myöhemmin se tarkoittaa lopettamista.

Mulla on 9-vuotias kissa, jolla todettiin diabetes viime kesänä. Piikittämisessä ei mitään ongelmaa, verensokeriarvot antaa ottaa joka päivä tassusta ja pistämisen aikana kehrää vain. :) Meillä kissa tulee heti luokse, kun kuulee että otan insuliinit ja muut vermeet ja hyppää syliin istumaan, varmaan siis helpottaa oloakin. :) Aion siis lääkitä niin kauan kuin diabetes pysyy kurissa ja kissa voi hyvin.

Jos kissa ei olisi näin hyvin sujut hoidon kanssa, vaan stressaantuisi huomattavasti, niin silloin kyllä olisi varmaan viimeinen vaihtoehto edessä, koska ilman insuliinia sokerit olisi jatkuvasti koholla ja kissalla olisi paha olla. Kuitenkin 2 kertaa päivässä pitää pistää insuliinit, niin rääkkäämistä olis jos täytyis väkisin pistää.

Mun mielestä on älytöntä puhua, että heti piikille jos tulee diabetes, kilpirauhasen vajaatoiminta tms. Mielestäni se on jokaisen lemmikin omistajan velvoite huolehtia ystävästä loppuun saakka, niin kauan kun eläin ei siitä kärsi.

Kyllä siihen pitää laittaa rahaa. Just pistin yli satasen kissan eläinlääkäriin. On asioita joita ei voi rahassa mitata ja terveys on yksi niistä, oli se sitten oma terveys, tai lemmikin terveys.

Niin pitkään kuin lääkityksestä on selkeää apua ja se pitää lemmikin elämän laadun hyvänä, totta kai huolehdin siitä. 

Appivanhemmat lopettivat muuten terveen nuoren koiransa, kun sille tuli kilpirauhasongelma, eivätkä halunneet ruveta lääkitsemään sitä :(  Minusta se oli väärin, koska kun lääkitys on kohdallaan, koira elää ihan normaalia elämää. 

Olen teettänyt kalliitakin toimenpiteitä. Päätöstä tehdessä pitää huomioida ensin oma budjetti, sitten eläimen ikä, vaivan laatu ja hoidon ennuste ja tuleva elämänlaatu.

Vierailija kirjoitti:

Olen teettänyt kalliitakin toimenpiteitä. Päätöstä tehdessä pitää huomioida ensin oma budjetti, sitten eläimen ikä, vaivan laatu ja hoidon ennuste ja tuleva elämänlaatu.

Jatkan, etä siltikään kaikki ei mene välttämättä suunnitellusti. Eläin parani hoidolla, mutta meinasi kuolla komplikaatioon. Päätin yrittää pitää hengissä, vaikka pahalta tuntuikin eläimen puolesta. Toivuttuaan on elänyt terveenä, mutta kävi läpi kovan mankelin.

Minun ei tarvitse puhua konditionaalissa, koska lähes 20-vuotiaalla kissallani on munuaisten vajaatoiminta. Lääkkeet maksavat noin euron päivässä ja kissalle saa antaa vain eläinlääkärin vastaanotolta ostettavaa dieettiruokaa. Koska kissa on vielä pirteä, kehräävä ja leikkisä, ei eutanasia ole ajankohtainen. Eri asia olisi, jos kissalla oli selvästi kipuja tai se lakkaisi syömästä. Olisin kyllä valmis maksamaan kalliimpiakin hoitoja, jos kissoille olisi saatavilla vaikkapa dialyysi.

Riippuu vaivasta. Eläimelle et voi selittää, että nyt on huono olo, mutta kun näitä lääkkeitä syödään niin puolessa vuodessa helpottaa! Mä päästin 7 kk ikäisen koiran ikiuneen, kun siltä paljastui cushingin tauti. Lääkitys olisi ollut kallis, eikä välttämättä edes toimiva, joten kasvattajan siunauksella vein pennun lopetettavaksi.

12 vuotiaalla koirallani todettiin vuosi sitten pahanlaatuinen kasvain, jota ei voitu leikata. Hoitona annettiin lääkettä, jonka oli todettu kutistavan vastaavanlaisia kasvaimia. Koira oli oma itsensä, leikkisä ja muutenkin normaali. Lääkitys maksoi noin 15 euroa kuukausi. 11 kuukauden jälkeen huomasimme pieniä muutoksia koiran kunnossa, eli lääke ei enää tehonnut (välillä kävimme mm. ultrassa, jossa seurattiin kasvaimen muutoksia). Eutanasiaan päädyttiin tällä viikolla, ennen kuin oireet olisivat pahentuneet.

Vierailija kirjoitti:

12 vuotiaalla koirallani todettiin vuosi sitten pahanlaatuinen kasvain, jota ei voitu leikata. Hoitona annettiin lääkettä, jonka oli todettu kutistavan vastaavanlaisia kasvaimia. Koira oli oma itsensä, leikkisä ja muutenkin normaali. Lääkitys maksoi noin 15 euroa kuukausi. 11 kuukauden jälkeen huomasimme pieniä muutoksia koiran kunnossa, eli lääke ei enää tehonnut (välillä kävimme mm. ultrassa, jossa seurattiin kasvaimen muutoksia). Eutanasiaan päädyttiin tällä viikolla, ennen kuin oireet olisivat pahentuneet.

Ei taida olla mastsolukasvain vaan joku muu?