Äiti suuttuu jos en käy joka viikko :(

Äiti on jäänyt lähesriippuvuteen ja itsesääliin roikkumaan. On vaarallista, jos alat roikkua itse kiinni selvästi narsismiin taipuvaisessa äidissäsi. Elä omaa elämääsi ja laita välit poikki, jos syyllistää ja haukkuu. 

Koittaisin jutella asiasta äidin kanssa. Painottaisin sitä, että on mukavampi nähdä silloin kun haluaa eikä siksi että on pakko tai joku velvollisuus. Moni ajattelee että tiuhaan tapaaminen korreloi hyvien ja lämpimien välien kanssa, vaikka totuus voi olla ihan toinen. Usein pieni hajurako tekee sukulaissuhteille ihan hyvää.

Onko äitisi jäänyt vasta eläkkeelle? Voisiko jonkun uuden tai miksei vanhankin harrastuksen kautta löytyä mielekästä tekemistä tai kavereita?

Äidin kanssa on aika mahdoton jutella tästä. Jos otan jonkin vaikean aiheen puheeksi, äiti kokee että minä olen vain häntä vastaan. Niinpä niin, näemme tosi usein mutta emme ole läheisiä. Juttelemme lähinnä naapureiden asioista tai säästä. En halua katkaista välejä missään nimessä, mutta en jaksa jatkaa enää näin. Ap

Vie äitisi teatteriin tai tehkää jotain yhdessä. Se ehkä piristää enemmän teitä kuin kahvikupin äärellä nököttäminen ja on sitten jotain muuta puhuttavaakin.

Kaikista helpointa on lopettaa käyminen ja olla pitämättä mitään yhteyttä vaikka pariin kuukauteen. Puhelimeen asetukset siten, että äidin puhelut tai viestit ei edes soi, sinun ei tarvitse tietää niistä. Annat pölyn laskeutua ja sitten tunnustelet tilannetta uudelleen. 

Minun äitini on samanlainen. Vasta 3-kymppisenä aloin ihmetellä, mikä oikeus hänellä on tehdä minun oloni kurjaksi ja kiristää minua. Tajusin myös, että hän ei ole vähäjärkinen. Hän tietää miten kurja olo minulle tulee ja käyttää sitä hyväkseen.

Eivät hänen tunteensa ole yhtään tippaa tärkeämpiä kuin minun. Minun ei tarvitse kohdella häntä kuin haurasta lasia, kun hän kerran murjoo minua kuin nyrkkeilysäkkiä saadakseen haluamansa.

Kirjoita äidillesi kirje jossa kerrot ajatuksistasi.Ei todellakaan ole tarpeen noin usein käydä, silloin tällöin

soitat ja käyt jatkossa harvakseltaan tapaamassa. On aika katkoa napanuora puolin ja toisin.

Rohkeasti omaa elämää rakentamaan vailla syyllisyydentunteita!

Annapa äitisi yhteystiedot, kirjoitan sille marttyrille semmoisen kirjeen, että ymmärtää antaa lapselleen tilaa hengittää!

T. Jo aikuisten tytärten viisikymppinen mutsi

Käykö sisaruksesi yhtä usein? Mitäpä jo vaan vähennän käyntejä ja soittelet kuulumisia kerran viikossa.

Mun mies joutui 37 v vanhana soittamaan äidilleen Ruotsin risteilyn jälkeen,että nyt äiti ollaan kotona. Olisi silloin pitänyt minun herätä. Mutta toinen veljes kävi kotona x 3 koko äitinsä eliniän. Traumat kaikilla

Jotkut ei osaa luopua. Oma isäni oli mummon hautajaisissa vielä sitä mieltä, että nelikymppinen veljeni asuu kotona ja on vain työn vuoksi muualla. Korkeasti koulutettu, johtotason tehtävissä, mutta hänellä ei perhettä, joten mielestään veli asui kotona. Itse en tee samaa virhettä omien kanssa. Kysyn lapsilta joskus, että haluatteko tulla käymään, mutta koetan tehdä sen niin, että he tulevat omilla ehdoillaan, eivät koska minä haluan tulevan. No toinen asuu lähellä ja tarvitsee joskus kyytiä, joten häntä näkee usein, mutta oma elämänsä hänelläkin on. 

Anoppi on samanlainen. Piinaa miestä ja jos ei käy kerran viikossa, soittelee marttyyripuheluita. Soittaa joka helvetin la aamu että miksi et tule käymään. Mies tekee viikot pitkää päivää ja olisi kiva jos viikonlopun saisi olla rauhassa mutta ei.

Pitäiskö sun hankkiutua kauemmas asumaan joksikin aikaa, ehkä ulkomaille. Totuttaisit äidin miettimään elämäänsä uuden reseptin.

Kiitos kommenteista! Ne todella rohkaisee mua. Olen muuttamassa lähivuosina mieheni luo reilun 100 kilometrin päähän äitini luota. Eihän se pitkä matka ole, mutta ei sitä ihan vaan kahvilla käydäkseen viitsi ajaa. Muutto kauhistuttaa (mitä äiti sanoo?! ei suostu kohtaamaan sitä tosiasiaa että mitä suurimmalla todennäköisyydellä muutan tuonne mieheni omistamaan taloon enkä suinkaan jää äidin takia kotipaikkakunnalle häntä miellyttämään) ja toisaalta taas se tuntuu suurelta helpotukselta, saan vähän välimatkaa äitiin ja ehkä tämä kumpaakin rasittava kierre loppuu! Toivon että äiti löytää elämäänsä muutakin sisältöä. Kunpa hän olisi onnellinen meistä lapsista, kaikilla on elämä sujunut hyvin ja eihän me sitä äitiä todellakaan olla hylätty vaikkei enää saman katon alla asuta ;) Ap

Olen oppinut kantapään kautta että pitää asettaa rajat. Äiti suuttuu ja ahdistuu mutta tottuu myöhemmin.

Mulle on näin aikuisiällä kirkastunut, ettei tässä vaiheessa tarvitse tehdä asioita vain miellyttääkseen muita. Niinpä tapaan niitä henkilöitä, perheenjäseniä ja sukulaisia joita ihan aidosti tahdon tavata, muita sitten jos satun ehtimään ja tulee sopiva hetki. En minäkään haluaisi, että minua tavattaisiin vain vastuuntunnosta. En ikimaailmassa suostuisi lähtemään vanhempieni luokse kylään noin usein vieläpä jos heidän asenteensa olisi tuo... Kyllä lapsillakin (nuoremmillakin kuin aikuisikäisillä!) saa olla oma elämä ja omat kiinnostuksenkohteet, kaikkeen ei tarvitse suostua silloin hetijustnyt kun se vaan jollekin toiselle osapuolelle sopii.

Sano äidillesi, että hankkii jonkin harrastuksen.

Kuulosti jopa hyvältä. Se alku. Meillä narsistiäiti. Kaipaan noita aikoja, kun vielä uskoimme äidinrakkauteen, luonnollista.

Anna suuttua. Älä pilaa elämääsi miellyttämällä äitiäsi, hyppäämällä toiveidensa mukaan ettei hän vaan suuttuisi. Se on manipulointia.

Oma äitini on samanlainen takertuva riippa. Soittelikin vuosikaudet (melkein 20 vuotta) vähintään kerran päivässä. Saattoi soittaa jopa 10 kertaa päivässä ihan vaan kysyäkseen "mitäpä oot tehnyt". Siis ihan tosissaan saattoi soittaa puolen tunnin välein ja kysyä mitä olen tehnyt. Ja sitten loukkaantui kun kysyin, että "ai viimeisen puolen tunnin aikana?" Ei auttanut vaikka miten kielsi. Jos en vastannut niin soitti nonstoppina ja samalla varasi linjasi itselleen.

Eipä siinä muidenkaan kanssa voinut puhua kun yksi soitti tauotta. Niihin usein sitten vastasin kun aloin kuvittelemaan että hänellä on joku hätänä. Sieltä vaan kuului iloinen "Minä vaan kokeilin vastaatko sinä, ei minulla mitään asiaa ole".

Edes ulkomailla asuminen ei auttanut. Silloin sai olla rauhassa kun oli pois Suomesta mutta häiriköinti alkoi heti kun palasin takaisin. Kaksi kertaa kävin kahden vuoden reissun ulkomailla ja toisella kerralla olisi kannattanut jäädä sinne pysyvästi niin olisi saanut elää rauhassa.

Lopulta pistin pelin poikki kun sairastuin vakavasti enkä jaksanut enää niitä puheluita. Enää en vastaa ollenkaan. Ahdistaa pelkkä ajatuskin. Siitä on tietysti seurannut suuttumista ja mökötystä (mikä ihana rauha). Välillä hän leppyy ja yrittää silloin soitella mutta suuttuu sitten taas välillä. On muutenkin kova suuttumaan ja katkoo välejä ystäviinsä ja sukulaisiinkin aina välillä. Joillekin lopullisesti ja joillekin silleen on-of-tyyliin.

Kylässä käydään n. kerran kuukaudessa. Sekin tuntuu liian paljolta mutta säälittää vanha äiti.

Oikeasti rajat olisi kannattanut vetää tiukasti paljon aikaisemmin. Sitä vaan kuvitteli ja toivoi että äidin kanssa voi toimia kuin aikuisen ihmisen kanssa toimitaan. Mutta eihän se onnistu kun hänellä ei ole rajoja. Vieläkin niitä rajoja pitää vahtia jokaisella tapaamisella. Raskasta kun ei voi rentoutua hetkeksikään hänen seurassaan.

Ota ap kunnolla etäisyyttä ja ole tiukka rajojen kanssa. Älä päästä äitiäsi hallitsemaan elämääsi.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kommenteista! Ne todella rohkaisee mua. Olen muuttamassa lähivuosina mieheni luo reilun 100 kilometrin päähän äitini luota. Eihän se pitkä matka ole, mutta ei sitä ihan vaan kahvilla käydäkseen viitsi ajaa. Muutto kauhistuttaa (mitä äiti sanoo?! ei suostu kohtaamaan sitä tosiasiaa että mitä suurimmalla todennäköisyydellä muutan tuonne mieheni omistamaan taloon enkä suinkaan jää äidin takia kotipaikkakunnalle häntä miellyttämään) ja toisaalta taas se tuntuu suurelta helpotukselta, saan vähän välimatkaa äitiin ja ehkä tämä kumpaakin rasittava kierre loppuu! Toivon että äiti löytää elämäänsä muutakin sisältöä. Kunpa hän olisi onnellinen meistä lapsista, kaikilla on elämä sujunut hyvin ja eihän me sitä äitiä todellakaan olla hylätty vaikkei enää saman katon alla asuta ;) Ap

Toivottavasti muutto auttaa.

Yksi sukulaisnainen muutti kolmekymppisen lapsensa perässä kun tämä oli muuttanut toiseen kaupunkiin. Onnistui vielä saamaan asunnon naapuritalosta.

Pidä huoli että saat äitisi pysymään kotipaikkakunnallaan.

Nykymaailma on epäluonnollinen, kun jälkeläiset muuttavat omiin oloihinsa. Ennen vanhaan oli luonnollinen olotila, että vanhukset olivat edelleen osa suurta perhettä.

Vanhukset asuivat joko naimattomien aikuisten lastensa kanssa tai sitten jonkun lapsensa perheessä. Maalla tehtiin paperi siitä, että tilan saanut hoivaa ja elättää.

Suomessa oli lain mukaan lapsilla vanhempiensa elatusvelvollisuus 1960-luvulle asti.