Mitä tehdä kun anoppi ja miehen eksä ovat liittoutuneet?
Miehellä oli lapsia jo kun tavattiin ja nyt meillä on yhteisiäkin lapsia. Ongelmaksi on muodostunut anopin ja miehen eksän lämmin suhde. Anoppi boikotoi tätä poikansa uutta perhettä eikä kutsu meidän perhettä käymään kuin virallisina juhlapäivinä. Ongelma on, että paikalla on JOKA KERRAN myös miehen eksä (ja muitakin sukulaisia vaihtelevasti). Ymmärrän kyllä että lasten synttäreillä yms. on nähtävä eksää eikä meillä ole hänen kanssaan riitaa, eli ei ongelmaa siitä että JOSKUS nähdään. Nyt monen vuoden jälkeen alkaa jo kyllästyttää, kun eksää pitäisi tavata noin 10-12 kertaa vuodessa. Ja toisaalta meidän lapset luulevat varmaan, että miehen eksä asuu mummolassa, kun hän on aina siellä. Miehen mielestä pitää vain sopeutua, eli taidan olla yksin "se hankala". Millaisia kokemuksia miehen eksistä teillä?
Kommentit (132)
Vierailija kirjoitti:
Avioliittoa kesti 12 vuotta. Eron jälkeen emme keksineet yhtäkään syytä, miksi meidän ystävyytemme pitäisi katketa etenkin kun ero oli sopuisa. Niinpä olen jatkanut tyttärenä ex-anopille. Olemme yleensä siellä perheeni kanssa joulun (anopin 2 lapsenlasta, minä, miesystäväni menee jouluksi aikuisten lastensa luokse) ja sinne on myös kutsuttu exä perheensä kanssa (tosin siinä perheessä on vain exän uuden vaimon lapsia). Lisäksi siellä on exän veli perheineen joka toisen joulun. Anoppi myös käy meillä usein, hän on ollut korvaamaton apu lastenhoidossa.
Ainoa ikävä asia tässä on se, että exäni nykyinen vaimo ei halua, että olen anopin kaveri. Hän pitää tätä suhdetta sairaana. Silti hän ei koskaan mene anopilleen tavallisena viikonloppuna, aina täytyy olla joku juhlapyhä, jolloin meitä muitakin on kutsuttu. Silloin hän osoittaa kaikin tavoin, että olen liikaa. Varmasti olenkin, 10 vuotta häntä vanhempana ja siten siis melkein vanhuksena.
Ystävyys on tietysti sinun ja anopin välinen asia, onnea siitä. Mutta onkohan sinulla jäänyt jotakin selvittämättä entisen puolisosi kanssa, jos käytöksesi aiheuttaa hänen uudelle perheelleen ristiriitoja? Yhteiset lapsenne kärsivät siitä, kun joutuvat kuulemaan isänsä ja hänen uuden puolison riitoja, mökötystä tms. aiheesta. Kyllä he huomaavat huonot välinne joulun vietossa. Miksi ette sovi, että käytte ex-anopilla entisen miehesi kanssa eri aikaan? Ja vaikka vuorojouluina? Vaikka anoppi on ystäväsi, on myös entinen miehesi entinen miehesi - ei veljesi - vaikka muuta esittäisit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta onkohan sinulla jäänyt jotakin selvittämättä entisen puolisosi kanssa, jos käytöksesi aiheuttaa hänen uudelle perheelleen ristiriitoja? Yhteiset lapsenne kärsivät siitä, kun joutuvat kuulemaan isänsä ja hänen uuden puolison riitoja, mökötystä tms. aiheesta. Kyllä he huomaavat huonot välinne joulun vietossa.
Tämä on niin tuttua! Entisenä erolapsena voin sanoa että ei ollut kivaa kun vanhemmat eivät pystyneet selvittämään välejä ja vaikka he eivät suoraan riidelleetkään, kuulin usein pieniä piikkejä ja vittuilua toisesta muka "ohimennen". Oli superrasittavaa olla "ilmanpuntarina" yhteisissä joulujuhlissa jne. Aistin aina tunnelmaa ja olin valmiina keventämään tilannetta. Aikuisena olen ottanut etäisyyttä koko sukutouhuun, koska suku = stressi. Onneksi oma avioliitto on vielä kasassa.
Ja jatkona vielä edelliseen kommenttiin. Suurin virhe on kuvitella että lapset eivät tiedä mitä vanhempien väleissä tapahtuu. He tietävät aina ja syyttävät yleensä huonoista väleistä itseään. Eli syö lapsen itsetuntoa, vaikka eivät sitä tietenkään itsekään tajua ja sanovat aina "hyvää" kun kysytään kuulumisia. Varsinkin jos vanhemmilla on riitaa, lapset yrittävät auttaa heitä sanomalla että kaikki on hyvin ja olemalla ylikilttejä.
Vierailija kirjoitti:
No enpä ole ketään kaapannut, kun miehen erosta oli jo monta vuotta kun tapasin hänet. Appivanhemmat eivät siis tule meille koskaan kylään eivätkä ole koskaan käyneet katsomassa meidän yhteisiä lapsia. Ei minua haittaa, että eksällä ja anopilla on hyvät välit, voivat mun puolesta nähdä vaikka joka päivä. Mutta haittaa se, että en voi tutustua miehen vanhempiin kun eksä on aina paikalla.
Paras oli kun anoppi kutsui eksän jopa mökille, kun olimme siellä oman perheen kanssa viikonlopun vietossa. Eksä otti kutsun vastaan ja oli jo hyppäämässä autoon, mutta me sitten lähdimme ennen sitä pois tieltä... ;)
No on kyllä anopilta erikoista käytöstä, mistä anoppi edes teidän olevan juuri mökillänne? Ei ole kyllä normaalia kutsua vieraita toisten mökeille jos ei itse ole edes paikalla.

Olihan anoppi siellä itsekin. Jakyseessä oli siis anopin oma mökki, minne saa kutsua ketä haluaa. Mutta ihmettelen vaan että miksi eksän oli pakko tulla juuri kun me olimme siellä sen kaksi päivää kesässä. Kesässä olisi ollut monta kuukautta hänlle muutenkin aikaa käydä ex-anopin kanssa mökkeilemässä, mutta se ei häntä kiinnostanut vaan oli pakko änkeä paikalle just eksänsä kanssa samaan aikaan. ;D Vähän reviirille kuseksimista ehkä? ap

Ai anteeksi, ymmärsin ettei anoppi suostu koskaan olemaan teidän kanssa keskenään. Mitä anoppi sanoi kun kerroitte, että haluaisitte olla vain oman perheenne kesken? Oletteko exälle sanoneet, että olisi mukava sinunkin saada olla anopin kanssa "kahdestaan"?
Ex-vaimolla on itsetunto-ongelmia. Miksi muuten puolustaisi paikkaansa? Tuskin nauttii itsekään...

Mies on ehdottanut, eksä sanoi että jos kutsutaan niin hän haluaa olla kohtelias ja tulla. Anoppi sanoi että eksä on vanhempien lasten äiti, joten häntä ei voi KOSKAAN jättää kutsumatta. Eli on neuvoteltu, mutta laihoin tuloksin. Mies luovutti, vaikka ei haluaisi eksä nähdä yhtä usein kuin äitiään. Mökki on ainoa paikka, jonne luulimme ettei eksä tule. Ap

No on ajattelematonta :( pystyisitteköhän jotenkin vähän juonimaan, niin että kun tiedätte että exällä on muuta menoa menisitte kyläilemään mummolassa? Vai onkohan niin, että anoppi ja exä ovat toistensa ainoat ystävät..
Onko anoppi nyt sitten niin tärkeä ihminen teidän elämässänne, että siellä on kaikki juhlapyhät vietettävä? Hän ei ole kiinnostunut tunteistanne, eikä lapsistanne, eikä välitä tuon taivaallista muusta kuin tuosta poikansa ex-vaimosta, niin että antakaa hänen nyt jo olla. Ehkä sinullakin on omaa perhettä tai jos ei ole, luokaa omia traditioitanne. Minusta tuollaisessa anopissa joka juhlapyhä roikkuminen on jo teiltäkin hieman outoa. Tehkää omia juttujanne. Ei ole pakko olla 10-12 kertaa vuodessa anopin luona, kun meno on tuollaista.
Kun mene enaimisiin ja perustaa perheen, omat vanhemmat jäävät taka-alalle. Eiole mikään pakko vielä ikäänkuin puolittain elää vanhempiensa kanssa, vaan voi elää ihan omaa perhe-elämää, aikuisia ihmisiä kuin olette. Pari kertaa vuodessa riittää teidän tapauksessanne ihan hyvin. Ehkä se ex-vaimokin vetäytyy, kun huomaa, ettei voi enää kiusata teitä. Sitten voitte lämmitellä välejänne uudestaan anopin suuntaan, kun ex on alkanut vihdoin elää omaa elämäänsä.

Täytyy sanoa että usein jätämme menemättä, ja musta on aivan ihanaa sanoa "ei kiitos". Olen vain ruvennut miettimään että sehän on vähän tylsää miehelle ja lapsenlapsille.
No kuten tuolla joku jo sanoikin, ei ketään voi pakottaa kiinnostumaan edes lapsenlapsista.

Kirjoitit: " Appivanhemmat eivät siis tule meille koskaan kylään eivätkä ole koskaan käyneet katsomassa meidän yhteisiä lapsia."
Miksi roikutte anopissa?
Eikö sinun vanhempasi ole elossa, tai onko sinulla muita sukulaisia, jotka olisivat teistä kiinnostuneita?
Onko vaihtoehdot vain ne kaksi, että menette anopin luo tai jäätte juhlapyhiksi kotiin keskenänne?
Itse en ainakaan kävisi anoppilassa, jos siellä olisi mieheni ex joka kerta paikalla. Mikseivät anoppi ja miehesi ex voi tavata muina aikona kahdestaan? Minulla ei ymmärrystä riittäisi, eikä puheenaiheita, samassa kahvipöydässä.
Kuten sanottu usein jätämme menemättä ja teemme muuta. Omia vanhempiani näemme usein ja käyvät katsomassa lapsia. Anpppi ei ole mulle tärkeä, miehelle ja lapsille kyllä. Jos ois musta vain kiinni, ei nähtäis miehen vanhempia ja eksää kuin kerran-pari vuodessa. Ap
Eniten tässä kuviossa ihmettelen ehkä juuri teitä, siis sinua ap ja miestäsi. Miksi ihmeessä olette lähteneet tällaiseen kuvioon mukaan?
Jos anoppi ja miehesi ex-vaimo ovat noin läheisiä, ette mahdu tuohon kuvioon, lapsennekaan ei kiinnosta mummoa, kuten sanoit, ja minusta tilanne on ihan selvä kuin pläkki.
Kaikkein oudoin juttu tässä on tuo ihan käsittämätön väkisin kyläilemisenne, kun ei ole edes lastenne ja mummin läheisistä väleistä kyse, päinvastoin: lapsiannekin syrjitään. Mikä ihme teidät sinne ajaa?!
Vierailija kirjoitti:
Kuten sanottu usein jätämme menemättä ja teemme muuta. Omia vanhempiani näemme usein ja käyvät katsomassa lapsia. Anpppi ei ole mulle tärkeä, miehelle ja lapsille kyllä. Jos ois musta vain kiinni, ei nähtäis miehen vanhempia ja eksää kuin kerran-pari vuodessa. Ap
Näette omia vanhempiasi usein, muttette ikinä juhlapyhinä?

Siis kyse ei olekkaan siitä, että haluaisit lähentyä miehen suvun kanssa ja tutustua anoppiin vaan se, ettet halua nähdä miehesi exää.
Siinä tapauksessa älä mene enää anoppilaan, mies ja lapsethan voivat käydä sielä keskenään.
Koita olla tyytyväinen, että lapsesi tutustuvat sisarustenkin äitiin, lapsilla on hyvä olla paljon välittäviä aikuisia elämässään.

Nähdään esim. yhtenä päivänä joulun aikaan ja pääsiäisen aikaan ja äitienpäivänä jne. ja muutenkin. Ei ongelmia siihen suuntaan. :) Ongelma siis se, ettei saada nähdä miehen vanhempia niin ettei eksä olisi paikalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten sanottu usein jätämme menemättä ja teemme muuta. Omia vanhempiani näemme usein ja käyvät katsomassa lapsia. Anpppi ei ole mulle tärkeä, miehelle ja lapsille kyllä. Jos ois musta vain kiinni, ei nähtäis miehen vanhempia ja eksää kuin kerran-pari vuodessa. Ap
Siis kyse ei olekkaan siitä, että haluaisit lähentyä miehen suvun kanssa ja tutustua anoppiin vaan se, ettet halua nähdä miehesi exää.
Siinä tapauksessa älä mene enää anoppilaan, mies ja lapsethan voivat käydä sielä keskenään.
Koita olla tyytyväinen, että lapsesi tutustuvat sisarustenkin äitiin, lapsilla on hyvä olla paljon välittäviä aikuisia elämässään.
Haluat näköjään ymmärtää tahallaan väärin. Nykyisessä tilanteessa (kun eksä on aina paikalla) haluaisin itse nähdä vain kerran-apri vuodessa. Jos olisi mahdollisuus nähdä muuten, toivoisin että meillä voisi olla hyvät välit. Ja mistä keksit että mieheni eksä on "välittävä aikuinen" lasteni elämässä? Välittävä ihminen esim. puhuisi heille. ;D
No sitten tyttären kaipuu, tai tarve tehdä lapsestaan jatketta. Lapsi jatke, ja puolisosta samaa.