Lapsettomat: minkälaista on elää ilman ruuhkavuosia?

Aika huonosti suunniteltu elämä, jos kaikki mahdollinen pitää änkeä yhdelle vuodelle.

Leppoisaa ja oman näköistä elämääni elän. 15 vuotta naimisissa saman miehen kanssa, molemmat ollaan asiantuntijatehtävissä. Harrastetaan ja matkustellaan, tässä kuussa vielä lähtö kaukomatkalle. Ei meillä ole mitään "projekteja lasten sijaan", tehdään sitä mikä hyvältä tuntuu. Kohta siis matkoille ja sen sieltä palattuamme olisi tarkoitus tehdä pientä pintaremonttia taloon.

Mikäs tässä kevättä odotellessa. Kohta pääsee taas kuopsuttelemaan pihaa kunhan lumet sulaa.

Kyllä tässä on ruuhka päällä, kun molemmat vanhemmat tarvitsevat apua, itselläni vaativa työ, baihevuodet, parisuhde uramiehen kanssa ja kaikenlaista muuta, paitsi ne lapset.

Ongelma on tuo, että toinen vanhemmista sairastui verrattain varhain dementiaan ja on täysin hoidettava, eikä toinen vanhempi jaksa hoitaa juurikaan.

Eli elämäntilanteita on monenlaisia, enkä näin lapsettomana elä erityisen vapaana. Joku päivä ehkä...

Kertakaikkiaan ihastuttavaa. Minulla on valtavasti aikaa, kykyjä ja voimia. Teen vaikka mitä! Ihan lillun ilmassa kun olen niin stressivapaa..

*tirsk*

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tässä on ruuhka päällä, kun molemmat vanhemmat tarvitsevat apua, itselläni vaativa työ, baihevuodet, parisuhde uramiehen kanssa ja kaikenlaista muuta, paitsi ne lapset.

Ongelma on tuo, että toinen vanhemmista sairastui verrattain varhain dementiaan ja on täysin hoidettava, eikä toinen vanhempi jaksa hoitaa juurikaan.

Eli elämäntilanteita on monenlaisia, enkä näin lapsettomana elä erityisen vapaana. Joku päivä ehkä...

Heh baihevuodet siis vaihdevuodet.

Ei mulla ainakaan ole aikaa millekään ylimääräisille projekteille, vaikkei meillä lapsia olekaan. Työssäkäynti, työn puitteissa matkustaminen, omakotitalosta huolehtiminen, omista ja puolison vanhemmista huolehtiminen, ystävien tapaaminen, parisuhteen ylläpitäminen täyttävät kyllä kalenteria ihan huolellisesti täälläkin. Me ollaan jotenkin "kummasti" valikoiduttu ainoina lapsettomina lapsina vanhempiemme asioiden hoitajiksi - meillä kun sitä aikaa on niiin paljon ylimääräistä. Samaan aikaan ollaan kuitenkin molemmat reissutyössä ja työviikko ilman jomman kumman ulkomaanmatkaa alkaa olla ihme. Sisarusten lapsia ja kummilapsiakin pitäisi ehtiä hoitamaan enemmän, jotta väsyneet isät ja äidit saisivat sitä parisuhdeaikaa. Viimeksi itse oltiin treffeillä pitkälti syksyn puolella. En silti haluaisi valittaa, tykkään siitä, että saamme olla läheistemme elämissä mukana, mutta kovin on kummallinen oletus, että lapsettomana sitä jotenkin on ihan erillään sosiaalisista paineista ja ajankäytön haasteista. Että kellon lyödessä neljä iltapäivällä, shamppikset vaan poksuvat kun ystävien kanssa vietetään antoisaa teatteri-iltaa ja kömmitään sitten illalla juuri maratoonin juokseen puolison väliin untuvanpehmeisiin pesulassa pestyihin lakanoihin vailla murhetta huomisesta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tässä on ruuhka päällä, kun molemmat vanhemmat tarvitsevat apua, itselläni vaativa työ, baihevuodet, parisuhde uramiehen kanssa ja kaikenlaista muuta, paitsi ne lapset.

Ongelma on tuo, että toinen vanhemmista sairastui verrattain varhain dementiaan ja on täysin hoidettava, eikä toinen vanhempi jaksa hoitaa juurikaan.

Eli elämäntilanteita on monenlaisia, enkä näin lapsettomana elä erityisen vapaana. Joku päivä ehkä...

Heh baihevuodet siis vaihdevuodet.

Meillä lapsettomillahan on aina bailuvuodet päällä!

No ainakin huomaan, että omat arvoni ovat aika erilaiset kuin monen lapsia hankkineen ystäväni. Minulle on aina ollut tärkeää elää itseni näköistä elämää eli mielenkiintoista ja vaihtelevaa mutta myös hauskaa, mukavaa ja mahdollisimman vapaata.

Minulla ei ole lapsia mutta ei myöskään sellaista työtä, joka haittaisi vapaa-aikaani, ja omille vanhemmilleni tein jo aikaa sitten selväksi, että heidän ei kannata luottaa minuun hoivaani, vaan apua ostetaan ulkopuolelta niillä rahoilla, jotka me lapset muuten perisimme. (Voi kuulosaa kylmältä, mutta luonteeni ei yhtään sovi omaishoitajaksi.)

Elämäni parhaiden vuosien viettäminen ruuhkassa on ajatuksenakin niin tavattoman vastenmielinen, että se on varmaan suurin yksittäinen syy, miksi vanhemmuus ei ollut minulle vaihtoehto. Vanhemmuus ei minusta sovi kaikille persoonallisuustyypeille, tai oikeastaan se sopii aika harvalle. Olen varma, että moni olisi onnellisempi ilman lapsia, mutta siitä ei ole vain sopivaa puhua.

Ei ole kuin pienipalkkainen työ. Kerran vuodessa ulkomaanmatka. Jatko-opintoja, mutta siltikään ei ole tiedossa kummoisempaa elintason nousua, mutta tulee olemaan sentään haasteellisempaa. Töihin. Opiskelemaan. Jos on vapaailta, niin klo 17 päiväunille, jotta jaksan valvoa klo 23 asti. Aamulla bussilla töihin. Viikonloppuisin pitsaa. Jatkuvaa suorittamista. Asunto pysy siistinä, kun kerran viikossa siivoaa. Olen koti-ihminen, mutta en osaa olla kotona ystävien kanssa, vaan olen monesti yksin. Tahdon kauniimman kodin. Häpeän kutsua vieraita kotiin. Jos ei ole varaa hankkia jotain, olen kokonaan ilman, kunnes on varaa. Huomasin vaativani itseltäni ja varmasti toisiltakin vähän liikoja. Tajusin, että jotkut ne vaan elävät välittämättä pienistä huonosti olevista yksityiskohdista. Minä en osaa, vaikka on minulla moni juttu paremmin kuin muilla, kun tarkemmin mietin. Olen vain perfektionisti. Ajattelen vain osaamistani. Käytän vapaa-aikanikin paljolti opintoihini. Saan vain parhaita arvosanoja. Täytyy uskaltaa hakea parasta uutta työpaikkakin, kun valmistun.

Vierailija kirjoitti:

Ei mulla ainakaan ole aikaa millekään ylimääräisille projekteille, vaikkei meillä lapsia olekaan. Työssäkäynti, työn puitteissa matkustaminen, omakotitalosta huolehtiminen, omista ja puolison vanhemmista huolehtiminen, ystävien tapaaminen, parisuhteen ylläpitäminen täyttävät kyllä kalenteria ihan huolellisesti täälläkin. Me ollaan jotenkin "kummasti" valikoiduttu ainoina lapsettomina lapsina vanhempiemme asioiden hoitajiksi - meillä kun sitä aikaa on niiin paljon ylimääräistä. Samaan aikaan ollaan kuitenkin molemmat reissutyössä ja työviikko ilman jomman kumman ulkomaanmatkaa alkaa olla ihme. Sisarusten lapsia ja kummilapsiakin pitäisi ehtiä hoitamaan enemmän, jotta väsyneet isät ja äidit saisivat sitä parisuhdeaikaa. Viimeksi itse oltiin treffeillä pitkälti syksyn puolella. En silti haluaisi valittaa, tykkään siitä, että saamme olla läheistemme elämissä mukana, mutta kovin on kummallinen oletus, että lapsettomana sitä jotenkin on ihan erillään sosiaalisista paineista ja ajankäytön haasteista. Että kellon lyödessä neljä iltapäivällä, shamppikset vaan poksuvat kun ystävien kanssa vietetään antoisaa teatteri-iltaa ja kömmitään sitten illalla juuri maratoonin juokseen puolison väliin untuvanpehmeisiin pesulassa pestyihin lakanoihin vailla murhetta huomisesta. 

Kyllä minun elämäni on ainakin paljon lähempänä tuota kuin sinun ja puolisosi elämää. Olen pitkäli ulkoistanut kotini siivouksen, kuohari after workissa on ihan tavallinen juttu, ja harrastan juoksua semitavoitteellisesti. Oleellista on varmaan se, että lapseton voi valita tämän vapauden, vanhempi ei. Tai kyllä jotkut vanhemmat toki valitsevatkin, mutta se onkin sitten lastensuojeluasia, kun lapset jäävät noutamatta päiväkodista kuohuvan naukkailun takia tai pöydässä ei ole ruokaa, koska isä on nyt uppoutunut lukemaan Mayojen mytologiasta. -8

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mulla ainakaan ole aikaa millekään ylimääräisille projekteille, vaikkei meillä lapsia olekaan. Työssäkäynti, työn puitteissa matkustaminen, omakotitalosta huolehtiminen, omista ja puolison vanhemmista huolehtiminen, ystävien tapaaminen, parisuhteen ylläpitäminen täyttävät kyllä kalenteria ihan huolellisesti täälläkin. Me ollaan jotenkin "kummasti" valikoiduttu ainoina lapsettomina lapsina vanhempiemme asioiden hoitajiksi - meillä kun sitä aikaa on niiin paljon ylimääräistä. Samaan aikaan ollaan kuitenkin molemmat reissutyössä ja työviikko ilman jomman kumman ulkomaanmatkaa alkaa olla ihme. Sisarusten lapsia ja kummilapsiakin pitäisi ehtiä hoitamaan enemmän, jotta väsyneet isät ja äidit saisivat sitä parisuhdeaikaa. Viimeksi itse oltiin treffeillä pitkälti syksyn puolella. En silti haluaisi valittaa, tykkään siitä, että saamme olla läheistemme elämissä mukana, mutta kovin on kummallinen oletus, että lapsettomana sitä jotenkin on ihan erillään sosiaalisista paineista ja ajankäytön haasteista. Että kellon lyödessä neljä iltapäivällä, shamppikset vaan poksuvat kun ystävien kanssa vietetään antoisaa teatteri-iltaa ja kömmitään sitten illalla juuri maratoonin juokseen puolison väliin untuvanpehmeisiin pesulassa pestyihin lakanoihin vailla murhetta huomisesta. 

Kyllä minun elämäni on ainakin paljon lähempänä tuota kuin sinun ja puolisosi elämää. Olen pitkäli ulkoistanut kotini siivouksen, kuohari after workissa on ihan tavallinen juttu, ja harrastan juoksua semitavoitteellisesti. Oleellista on varmaan se, että lapseton voi valita tämän vapauden, vanhempi ei. Tai kyllä jotkut vanhemmat toki valitsevatkin, mutta se onkin sitten lastensuojeluasia, kun lapset jäävät noutamatta päiväkodista kuohuvan naukkailun takia tai pöydässä ei ole ruokaa, koska isä on nyt uppoutunut lukemaan Mayojen mytologiasta. -8

Onhan toisilla lapsellisillakin lastenhoitajat kuskaamassa muksuja harrastuksiin ja kodinhoitajat huolehtimassa pyykkivuoresta. 

Vierailija kirjoitti:

No ainakin huomaan, että omat arvoni ovat aika erilaiset kuin monen lapsia hankkineen ystäväni. Minulle on aina ollut tärkeää elää itseni näköistä elämää eli mielenkiintoista ja vaihtelevaa mutta myös hauskaa, mukavaa ja mahdollisimman vapaata.

Minulla ei ole lapsia mutta ei myöskään sellaista työtä, joka haittaisi vapaa-aikaani, ja omille vanhemmilleni tein jo aikaa sitten selväksi, että heidän ei kannata luottaa minuun hoivaani, vaan apua ostetaan ulkopuolelta niillä rahoilla, jotka me lapset muuten perisimme. (Voi kuulosaa kylmältä, mutta luonteeni ei yhtään sovi omaishoitajaksi.)

Elämäni parhaiden vuosien viettäminen ruuhkassa on ajatuksenakin niin tavattoman vastenmielinen, että se on varmaan suurin yksittäinen syy, miksi vanhemmuus ei ollut minulle vaihtoehto. Vanhemmuus ei minusta sovi kaikille persoonallisuustyypeille, tai oikeastaan se sopii aika harvalle. Olen varma, että moni olisi onnellisempi ilman lapsia, mutta siitä ei ole vain sopivaa puhua.

Just ihan kuin mulla. Ei lapsia, ollut aina ihan itsestään selvä asia ettei niitä tule. Mun vanhemmat on olleet onneksi sen verran järkeviä ettei koskaan ole sanan puolikkaallakaan kyselty lapsenlapsien perään (oon ainoa lapsi, ovat myös aina tienneet ettei musta ole omaishoitajaksi, isä on jo kuollut ja äiti asuu hoivakodissa). En myöskään ole halunnut sellaista uraa joka veis liikaa aikaa ja voimavaroja, oma vapaa-aika on mulle aina ollut tärkeintä. Taloudellisia huolia ei onneksi ole, rahat (perinnöt + säästöt) riittää vaikken ole töissä, tuskin enää ikinä töihin menenkään, ainakaan mihinkään vakituiseen. Matkustelu ja laiskottelu on niin paljon kivempaa.

En ole (enää) suorituskeskeinen ihminen, joten en ole hommannut mitään sen kummempia projekteja itselleni. Arvokkainta minulle on vapaa-aika, siis sellainen aika, jolloin ei ole mitään pakollista tekemistä. En halua liian vastuullista työtä, en hoivavastuuta tai edes aikatauluun sidottuja harrastuksia. Tykkään kuunnella musiikkia, piirtää, ajatella, urheilla... Kaikkea omaan tahtiin, ilman pakkoa. Ruuhkavuodet kuulostavat minun korviini joltain aivan järkyttävän kauhealta elämän tuhlaamiselta!!

Vielä muutama vuosi sitten ihmisen puhuttiin elävän ruuhkavuosia, kun perheen ja työn lisäksi oli iäkkäät omat tai appivanhemmat, jotka tarvitsivat apua ja tukea arkissa asioissa selviintyäkseen arjesta ja usein ruuhkavuodet sijoittuvat 40-50 vuoden ikään.

Nyt näköjään normaali perhe-elämästä saadaan ruuhkaa, vaikka keskimäärin perheessä on 2 lasta ja on pitkät perhevapaat ja oikeus tehdä lyhempää työpäivää, jota yhteiskunta tukee rahallisesti.

Itse en enää koe eläväni ruuhkavuosia, kun vanhemmat pärjäävät melko hyvin ja anoppi ja appi kuolivat muutama vuosi sitten, mutta sitä ennen kyllä, useamman vuoden ajan. Nyt koen eläväni normaalia perhe-elämää ja lapseni alkavat olla jo teiniä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mulla ainakaan ole aikaa millekään ylimääräisille projekteille, vaikkei meillä lapsia olekaan. Työssäkäynti, työn puitteissa matkustaminen, omakotitalosta huolehtiminen, omista ja puolison vanhemmista huolehtiminen, ystävien tapaaminen, parisuhteen ylläpitäminen täyttävät kyllä kalenteria ihan huolellisesti täälläkin. Me ollaan jotenkin "kummasti" valikoiduttu ainoina lapsettomina lapsina vanhempiemme asioiden hoitajiksi - meillä kun sitä aikaa on niiin paljon ylimääräistä. Samaan aikaan ollaan kuitenkin molemmat reissutyössä ja työviikko ilman jomman kumman ulkomaanmatkaa alkaa olla ihme. Sisarusten lapsia ja kummilapsiakin pitäisi ehtiä hoitamaan enemmän, jotta väsyneet isät ja äidit saisivat sitä parisuhdeaikaa. Viimeksi itse oltiin treffeillä pitkälti syksyn puolella. En silti haluaisi valittaa, tykkään siitä, että saamme olla läheistemme elämissä mukana, mutta kovin on kummallinen oletus, että lapsettomana sitä jotenkin on ihan erillään sosiaalisista paineista ja ajankäytön haasteista. Että kellon lyödessä neljä iltapäivällä, shamppikset vaan poksuvat kun ystävien kanssa vietetään antoisaa teatteri-iltaa ja kömmitään sitten illalla juuri maratoonin juokseen puolison väliin untuvanpehmeisiin pesulassa pestyihin lakanoihin vailla murhetta huomisesta. 

Kyllä minun elämäni on ainakin paljon lähempänä tuota kuin sinun ja puolisosi elämää. Olen pitkäli ulkoistanut kotini siivouksen, kuohari after workissa on ihan tavallinen juttu, ja harrastan juoksua semitavoitteellisesti. Oleellista on varmaan se, että lapseton voi valita tämän vapauden, vanhempi ei. Tai kyllä jotkut vanhemmat toki valitsevatkin, mutta se onkin sitten lastensuojeluasia, kun lapset jäävät noutamatta päiväkodista kuohuvan naukkailun takia tai pöydässä ei ole ruokaa, koska isä on nyt uppoutunut lukemaan Mayojen mytologiasta. -8

Onhan toisilla lapsellisillakin lastenhoitajat kuskaamassa muksuja harrastuksiin ja kodinhoitajat huolehtimassa pyykkivuoresta. 

En ole ihan varma, mitä tällä yrität argumentoida. Koska jotkut rikkaat vanhemmat voivat ostaa itselleen vähän helpotusta ruuhkavuosiin, lapsettoman ei ole helpompaa järjestää elämänsä helpoksi ja vapaaksi kuin vanhemman? Eiköhän kaikille ole selvää, että kun lapseton luopuu siitä vanhemmuuden kokonaisvaltaisesta kokemuksesta ja kasvatustyöstä, hän saa tilalle enemmän vapautta ja itsenäisyyttä. -8

En ole lapseton mutta en silti koe eläväni ruuhkavuosissa. Vanhemmat ovat jo kuolleet, ainoa lapsi teini-ikäinen, työ on ainoa asia joka säätelee elämää ja aikatauluja, niitäkin hyvin vähän. Muuten voin olla kuin ellun kana. N40

Kyllä se aika onnelliselta tuntuu, että voi elää itselleen ja ilman mitään "uhria".  Tottahan kaikki älykkäät ihmiset ymmärtävät, että jotain siinäkin silloin menettää.  Molempien valintojen pelkkiä hyviä puolia ei voi saada.  Kyseessä on lähinnä se, että a) näitä asioita kannattaa miettiä etukäteen ja b) toisten mielipiteillä näistä asioista ei ole yhtään mitään merkitystä.  On vain se c), eli mitä itse ajattelee näistä asioista.

Noin yleisesti tuntuu kuitenkin siltä, että argumentoinnit lapsista kieltäytymiseen vaikuttavat järkevämmin perustelluilta, kuin yleisellä tasolla esitetyt väitteet siitä, että kaikilla olisi jokin ihmeen velvollisuus hankkia lapsia.  Lapsia ei pidä hankkia, jos tuntuu siltä, ettei niitä halua.  Se on silloin parasta aivan kaikille osapuolille.  Eikä sitä asiaa edes tarvitse mitenkään perustella yhtään millään lailla. Se on todellakin juuri noin yksinkertaista.  Jos asia muodostuu jollekin muulle joksikin ongelmaksi, hänet kannattaa vain poistaa lähipiiristään aiheuttamasta pahaa mieltä.  Tässä kohtaa voi noudattaa ihan hyvällä mielellä täysin nollatoleranssia huonoa käytöstä kohtaan.

Lapsia muille tuputtajat ovat vähämielisiä idiootteja, jotka haluavat kaikki muutkin mukaansa samaan kammottavaan  lapsihelvettiinsä, ja lapsettomuuden iloista ääneen sönköttäjät ovat hekin vain henkistä väkivaltaa harrastavia besserwissereitä, joiden käytös on huonoa käytöstä sekin.  Kumpiakin voi ihan hyvällä mielellä vältellä, ja paheksua heidän huonoa käytöstään.

-.-

Vierailija kirjoitti:

Leppoisaa ja oman näköistä elämääni elän. 15 vuotta naimisissa saman miehen kanssa, molemmat ollaan asiantuntijatehtävissä. Harrastetaan ja matkustellaan, tässä kuussa vielä lähtö kaukomatkalle. Ei meillä ole mitään "projekteja lasten sijaan", tehdään sitä mikä hyvältä tuntuu. Kohta siis matkoille ja sen sieltä palattuamme olisi tarkoitus tehdä pientä pintaremonttia taloon.

Mikäs tässä kevättä odotellessa. Kohta pääsee taas kuopsuttelemaan pihaa kunhan lumet sulaa.

Meillä hyvin samanlaista! Silti tuntuu, että kiirettä pitää, että ehtii töissä kaiken tehdä, syödä hyvin ja harrastaa liikuntaa. Harvoin esimerkiksi ehdin tai jaksan ystäviä tai sukulaisia tavata. Ehkä se on jaksamisesta enemmän kiinni. En ole koskaan halunnut lapsia ja nyt ymmärrän vielä paremmin miksi, en vaan jaksaisi jos en saisi viikonloppuna nukkua pitkään ja tehdä mitä huvittaa! :-) Ikää on 42v.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se aika onnelliselta tuntuu, että voi elää itselleen ja ilman mitään "uhria".  Tottahan kaikki älykkäät ihmiset ymmärtävät, että jotain siinäkin silloin menettää.  Molempien valintojen pelkkiä hyviä puolia ei voi saada.  Kyseessä on lähinnä se, että a) näitä asioita kannattaa miettiä etukäteen ja b) toisten mielipiteillä näistä asioista ei ole yhtään mitään merkitystä.  On vain se c), eli mitä itse ajattelee näistä asioista.

Noin yleisesti tuntuu kuitenkin siltä, että argumentoinnit lapsista kieltäytymiseen vaikuttavat järkevämmin perustelluilta, kuin yleisellä tasolla esitetyt väitteet siitä, että kaikilla olisi jokin ihmeen velvollisuus hankkia lapsia.  Lapsia ei pidä hankkia, jos tuntuu siltä, ettei niitä halua.  Se on silloin parasta aivan kaikille osapuolille.  Eikä sitä asiaa edes tarvitse mitenkään perustella yhtään millään lailla. Se on todellakin juuri noin yksinkertaista.  Jos asia muodostuu jollekin muulle joksikin ongelmaksi, hänet kannattaa vain poistaa lähipiiristään aiheuttamasta pahaa mieltä.  Tässä kohtaa voi noudattaa ihan hyvällä mielellä täysin nollatoleranssia huonoa käytöstä kohtaan.

Lapsia muille tuputtajat ovat vähämielisiä idiootteja, jotka haluavat kaikki muutkin mukaansa samaan kammottavaan  lapsihelvettiinsä, ja lapsettomuuden iloista ääneen sönköttäjät ovat hekin vain henkistä väkivaltaa harrastavia besserwissereitä, joiden käytös on huonoa käytöstä sekin.  Kumpiakin voi ihan hyvällä mielellä vältellä, ja paheksua heidän huonoa käytöstään.

-.-

Minusta lasten hankinnassa ei ole mitään hyviä puolia, joten valinta oli siltä osin aika helppo tehdä.

Joo ei ole missään vaiheessa ollut mitään ruuhkavuosia. En ole koskaan ollut edes työssä eteenpäin pyrkivää tyyppiä, mikään ura ei kiinnosta. Vain se että teen sitä omaa perustyötäni ja saan siitä palkkaa. Harrastuksia ei ole, enkä halua. Minä nautin pelkästä olemisesta ja arjesta, en kaipaa muuta.

t. nainen 42 v, ikisinkku ja lapseton