Ongelmia parisuhteessa

jassoo

Jos ei teillä ole lapsia niin on ihan turha kiusata itseään toimimattomassa parisuhteessa. Varsinkin jos toinen ei tee elettäkään tullakseen vastaan asioiden selvittelyssä tai niistä keskustelemisessa.

Väitän että iso osa nykyisistä avioeroista juontaa juurensa juuri siihen että liian sitkeästi yritetään pysyä yhdessä ihmisen kanssa joka ei itselle sovi, jonka kanssa suhteen peruselementit (arvot, luottamus, keskusteluyhteys) eivät toimi. Kun joka puolella hoetaan että ei se vaihtamalla parane. Sitten ollaan onnettomia jo ennen avioliittoa mutta yritetään sitkeästi vielä ja pahimmillaan tehdään niitä lapsia. Sitten siinä perhe-elämän puristuksessa jo ennestään toimimaton parisuhde kriiisiytyy ja PAM, siinä se avioero kuitenkin on edessä.

Jos ihmiset uskaltaisivat olla itselleen rehellisiä, ois mahikset löytää sellainen parisuhde joka toimii ja joka sopii juuri sinulle. Olennaista on tietää millaisen ihmisen kanssa sen parisuhteen haluaa ja millaisen parisuhteen haluaa. Jos ne toiveet ei täyty läheskään niin kannattaako siinä enää roikkua, kysyn vaan?

Hei ap!

Toivon, että saat miehen ymmärtämään että puhumalla pääsette suhteessanne eteenpäin nyt ja myös tulevaisuudessa. Ymmärrän, että toisen mykkäkoulu ahdistaa ja voi hämmentääkin. Siihen on varmaankin jokin syy josta olisi hyvä päästä selville.

Jos et yrityksestä huolimatta saa miestä keskustelemaan ongelmista ja tilanne ei ratkea voit vielä ehdottaa terapiaa, tosin jos mies ei puhu edes sinulle en usko että suostuu puhumaan ammattilaiselle. Eroa jos tilanne jatkuu samanlaisena. Ansaitsette molemmat parempaa. Sinä ansaitset olla onnellinen ja mies myös. En kuvaamasi käytöksen perusteella usko että hän on kovinkaan onnellinen nyt.

Ero ei tarkoita että olet epäonnistunut eikä se tarkoita ettettekö voisi myöhemmin palata yhteen mikäli ongelmat saadaan ratkaistuksi. Suhteenne ei toimi sellaisena kuin se nyt on.

Ps. Puhuvia miehiä on olemassa ;) Se että on mies ei ole mikään hyvä selitys sille ettei osaa keskustella tunteistaan tai ongelmista. Se on vain kätevä tekosyy jos ei edes halua yrittää..

Vierailija kirjoitti:

Olen seurustellut mieheni kanssa 1,5v ja asumme yhdessä. Viime aikoina olen tuntenut oloni hänen seurassaan ahdistuneeksi ja joululomalla kun vietin muutaman päivän erossa miehestä, tunsin oloni pitkästä aikaa omaksi itsekseni.

Mies on useimmiten ihana ja rakastan häntä, mutta ongelmia on myös. Yhdessä asuminen on osoittautunut hankalaksi, sillä jaamme hieman erilaisia ajatuksia ja arvoja mm. kodin asioista.

Asioista puhuminen ei kuitenkaan tule kuuloonkaan, sillä hän ei kuulemma ole puhuja. Olen kymmeniä kertoja yrittänyt parantaa oloani keskustelemalla rakentavasti suhteemme ongelmista, mutta hän ei halua, vaan mieluummin vetäytyy omiin oloihinsa ja on puhumatta minulle. Tunnen oloni pieneksi ja mitättömäksi, kun puhun hänelle, mutta hän ei vastaa sanallakaan. Nyt olen kyllästynyt yrittämään puhumista, enkä saa purattua tunteitani mihinkään.

Olen myös alkanut varomaan sarkastisten vitsieni sanomista, sillä hän loukkaantuu mielestäni liian helposti tyhmistä jutuista, ja silloin hän vetäytyy ja on jälleen puhumatta minulle. Tämän takia en tunne oloani enää omaksi itsekseni. Lisäksi hän ei pidä ystävistäni, jonka vuoksi vietän suurimman osan ajasta yksin.

En haluaisi olla enää onneton, mutten tiedä miten ratkaisisin ongelman. Apua tarvitaan!

Mököttäminen ja keskustelusta kieltäytyminen on pahanlaatuista vallankäyttöä. Ilmoita avokillesi, ettet suvaitse enää sellaista. Jos hän ei halua oppia keskustelemaan, niin eroatte.

Vierailija kirjoitti:

Hei ap!

Toivon, että saat miehen ymmärtämään että puhumalla pääsette suhteessanne eteenpäin nyt ja myös tulevaisuudessa. Ymmärrän, että toisen mykkäkoulu ahdistaa ja voi hämmentääkin. Siihen on varmaankin jokin syy josta olisi hyvä päästä selville.

Jos et yrityksestä huolimatta saa miestä keskustelemaan ongelmista ja tilanne ei ratkea voit vielä ehdottaa terapiaa, tosin jos mies ei puhu edes sinulle en usko että suostuu puhumaan ammattilaiselle. Eroa jos tilanne jatkuu samanlaisena. Ansaitsette molemmat parempaa. Sinä ansaitset olla onnellinen ja mies myös. En kuvaamasi käytöksen perusteella usko että hän on kovinkaan onnellinen nyt.

Ero ei tarkoita että olet epäonnistunut eikä se tarkoita ettettekö voisi myöhemmin palata yhteen mikäli ongelmat saadaan ratkaistuksi. Suhteenne ei toimi sellaisena kuin se nyt on.

Ps. Puhuvia miehiä on olemassa ;) Se että on mies ei ole mikään hyvä selitys sille ettei osaa keskustella tunteistaan tai ongelmista. Se on vain kätevä tekosyy jos ei edes halua yrittää..

Olen muuten samaa mieltä, paitsi että väitän ettei mies tule onnistumaan missään parisuhteessa puhumattomana... Jos mies ei usko AP;tä niin pariterapeuttia voisi uskoa; eli on opeteltava puhumaan puolison kanssa, ei voi vain vaieta ja mököttää....

Vierailija kirjoitti:

Jos ei teillä ole lapsia niin on ihan turha kiusata itseään toimimattomassa parisuhteessa. Varsinkin jos toinen ei tee elettäkään tullakseen vastaan asioiden selvittelyssä tai niistä keskustelemisessa.

Väitän että iso osa nykyisistä avioeroista juontaa juurensa juuri siihen että liian sitkeästi yritetään pysyä yhdessä ihmisen kanssa joka ei itselle sovi, jonka kanssa suhteen peruselementit (arvot, luottamus, keskusteluyhteys) eivät toimi. Kun joka puolella hoetaan että ei se vaihtamalla parane. Sitten ollaan onnettomia jo ennen avioliittoa mutta yritetään sitkeästi vielä ja pahimmillaan tehdään niitä lapsia. Sitten siinä perhe-elämän puristuksessa jo ennestään toimimaton parisuhde kriiisiytyy ja PAM, siinä se avioero kuitenkin on edessä.

Jos ihmiset uskaltaisivat olla itselleen rehellisiä, ois mahikset löytää sellainen parisuhde joka toimii ja joka sopii juuri sinulle. Olennaista on tietää millaisen ihmisen kanssa sen parisuhteen haluaa ja millaisen parisuhteen haluaa. Jos ne toiveet ei täyty läheskään niin kannattaako siinä enää roikkua, kysyn vaan?

Mä olen niin samaa mieltä kuin tämä, ja olen sitä mieltä juurikin 15 vuoden avioliiton ja kahden lapsen, ja avioeron jälkeen. Tuntui tuolta ennen avioliittoa, ja ajattelin että pitää vaan sopeutua ja yrittää, ettei se kenellekään helppoa ole. Mutta onpa, oikeanlaisen ihmisen kanssa voi olla oma itsesi.

Voin sanoa että pelkkä yhteisen asunnon myynti kirpaisee hetken, avioero kun on lapsia kirpaisee lopun elämää. Me ollaan vielä isovanhempiakin yhdessä, vaikka ollaan erottu vuosikymmeniä sitten. Vanhemmuudesta ei voi enää erota. Älä hyvä ihminen tee lapsia noin toimimattomaan suhteeseen liian erilaisen ihmisen kanssa. Hän ei muutu, siinä et muutu, suhde ei muutu, ainakaan parempaan. Huonompaan mitä todennäköisimmin kun asiat hiertää vuosia.

Olet kun minä 15 vuotta sitten, ja sanon painokkaasti että asuntoja löytyy aikanaan, lähde hyvä tyttö.

Mulla täysin sama tilanne , mutta lapsia.

Miehelle olen ilmaa ja kun puhun, en tiedä kuunteleeko edes. Ei sano sanaakaan takaisin. Tuli töistä perjantaina, ei puhunut sanaakaan koko iltana. Aina on syynä "väsymys".

Ei tätä kauaa enää kestä.

Huomaan olevani kaikkein ahdistunein puolisoni seurassa, muulloin iloisempi oma itseni. Voiko masennuksella muuten selittää tuollaista käytöstä mieheltä?

Minäkin jumitin "ihan hyvän" miehen kanssa vuosia. Mistään ei todellakaan ikinä puhuttu. Emme saaneet edes asuntoa ostettua, kun ei siitäkään voinut puhua. Sitten tutuistuin mieheen, jonka kanssa puhuin ihan kaikesta, maan ja taivaan välillä.

Entinen mies ei tänä päivänäkään varmaan ymmärrä, miksen vain tyytynyt istumaan sohvalla vuokrakämpässä televisiota katsellen. Kuka nyt sellaisen elämän vaihtaisi maailmanympärysmatkoihin, uusiin mukaviin ihmisiin, hauskoihin tapahtumiin. (Ennen eroa kävin näissä tapahtumissa yksin, en halunnut hautautua neljän seinän sisälle.)

Vierailija kirjoitti:

Minäkin jumitin "ihan hyvän" miehen kanssa vuosia. Mistään ei todellakaan ikinä puhuttu. Emme saaneet edes asuntoa ostettua, kun ei siitäkään voinut puhua. Sitten tutuistuin mieheen, jonka kanssa puhuin ihan kaikesta, maan ja taivaan välillä.

Entinen mies ei tänä päivänäkään varmaan ymmärrä, miksen vain tyytynyt istumaan sohvalla vuokrakämpässä televisiota katsellen. Kuka nyt sellaisen elämän vaihtaisi maailmanympärysmatkoihin, uusiin mukaviin ihmisiin, hauskoihin tapahtumiin. (Ennen eroa kävin näissä tapahtumissa yksin, en halunnut hautautua neljän seinän sisälle.)

Ihan kuin mun elämästä! Nykyinen mieheni, josta parhaillaan teen eroa, ei puhu mistään, ei tee tulevaisuudensuunnitelmia, ei halua harrastaa mitään eikä ylipäätään tee mitään muuta kuin homehtuu läppärin/pleikkarin/tv:n ääressä. En saa tästä suhteesta mitään. Mieluummin olen täysin yksin kuin suhteessa ja yksin.

Komppaan edellisiä, niin hyviä vastauksia. Ansaitset olla onnellinen ja jos tilanne ei muutu, parasta on vaan lähteä. Erot sattuu aina, mutta aika korvaa haavat ja pian olet onnellisempi kuin koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin jumitin "ihan hyvän" miehen kanssa vuosia. Mistään ei todellakaan ikinä puhuttu. Emme saaneet edes asuntoa ostettua, kun ei siitäkään voinut puhua. Sitten tutuistuin mieheen, jonka kanssa puhuin ihan kaikesta, maan ja taivaan välillä.

Entinen mies ei tänä päivänäkään varmaan ymmärrä, miksen vain tyytynyt istumaan sohvalla vuokrakämpässä televisiota katsellen. Kuka nyt sellaisen elämän vaihtaisi maailmanympärysmatkoihin, uusiin mukaviin ihmisiin, hauskoihin tapahtumiin. (Ennen eroa kävin näissä tapahtumissa yksin, en halunnut hautautua neljän seinän sisälle.)

Ihan kuin mun elämästä! Nykyinen mieheni, josta parhaillaan teen eroa, ei puhu mistään, ei tee tulevaisuudensuunnitelmia, ei halua harrastaa mitään eikä ylipäätään tee mitään muuta kuin homehtuu läppärin/pleikkarin/tv:n ääressä. En saa tästä suhteesta mitään. Mieluummin olen täysin yksin kuin suhteessa ja yksin.

Minulla on myös samallainen tilanne nyt mutta mies on muuttanut minut sellaseksi et minä istun vaan sohvalla ja katon telkkaria. Ennen halusin kokeilla kaikkea, matkustella ja pitää hauskaa.

Nykyinen (pian ex) mieheni ahdisti minua niin paljon että minusta tuli kodin vanki. Miehen mustasukkaisuuden takia en halunnut mennä ulos paljoa, ihan vaan välttääkseni turhat riidat. Ei hän siis kieltänyt, mutta halusin itse ehkäistä hänen mököttämisensä.

Hän sai minut aina tuntemaan pahaa mieltä siitä että olin aina sosiaalinen, minulla oli paljon kavereita, olin kokenut paljon kaikkea ja matkustellut siellä täällä. Hän ei ollut kokenut niin paljoa eikä ollut matkustellut kertaakaan ulkomailla. Tiedän ettei vika ollut minussa, mutta hänen mökötys ja piikittely sai minut ahdistumaan.

Eroaminen yhteisestä kodista on hankalaa, mutta loppujen lopuksi paljon helpompaa kuin elää miehen kanssa, joka ei tee onnelliseksi.

Kaikkea hyvää sinulle.