Lue keskustelun säännöt.
Lyhyen ihmisen arjen haasteita
08.01.2017 |
Ystäväni yllätti minut tänään kiipeämästä keittiön työtasolle seisomaan, aikomuksenani ottaa yläkaapista kakkukupu ylijääneelle kakulle. Ei kuulemma ole aikoihin nähnyt mitään niin erikoista kuin minut seisoskelemassa lieden ja tiskialtaan välissä :D
Tästä inspiroituneena, lyhyet ihmiset (ainakin alle sen 160 cm), jakakaahan kokemuksianne arjen haasteista ja nikseistä niiden päihittämiseen. Kaikki pussailusta auton ajamiseen kun ei mene meillä aina ihan niinkuin keskipituisilla :)
Kommentit (42)
Vierailija kirjoitti:
Ei arjen haaste, mutta tulin hyvälle mielelle:
pyysin HSL:n kuskilta kertalipun ja ihmettelin kyllä lipun halpuutta, mutta maksoin kuitenkin. Myöhemmin tajusin, että kuski oli veloittanut lasten lipun hinnan. Olen lähemmäs kolmekymppinen kuin 16-v.No joo, tämän huonona puolena on se, ettei työelämässä oteta vakavasti, kuten joku muukin on pätkänä kokenut.
Tästä, että luullaan nuoreksi tuli mieleen mulla tapaus. Olin liikkeellä lapseni kanssa, joka oli silloin 1-2v. Itse olin 30v. Eräs vähän vanhempi rouva luuli minua tämän lapsen isoveljeksi. Toki täytyy myöntää, että mun pukeutuminen oli tyyliin nahkarotsi ja farkut :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 32 vuotias, 154cm pitkä ja minulla on 2 lasta. Kerran meille tuli sähköasentaja ja kun avasin hänelle oven niin hän kysyi minulta: "Onko sinun vanhemmat kotona?" =)
Toi auton penkin kanssa välppääminen on kans yksi. Mies jaksaa vielä 20 vuoden avioliiton jälkeen olla hämmästynyt siitä että miten mä voin mahtua siihen väliin kun hän ei saa edes toista pakaraa sopimaan.
En ole ikinä omistanut farkkuja joiden lahkeita ei tarvitsisi kääntää. Ja hyvällä tuurilla kääntäminen auttaa, normaalisti siitä ei paljoa iloa ole kun polvet pussittaa puolivälissä pohjetta joka tapauksessa.
157
Ystäväni on tosi lyhyt ja lapsen kasvoinen joten baariin mentäessä monesti luullaan että hän on väärentänyt paperit. monet myös koittaa bustata hänet että muka alaikäinen baarissa.
Kaiken huippu silti oli se kun olimme tupakalla ja joku tuntematon tyttö tuli multa kysymään 'voiku sulla on söpö kaveri. mikä sen nimi on?'.
Vastasin vain et hän voi kertoa sen itse kun hän ei ole koira.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käytän pitkiä tunikoita mekkoina.
Pyydän usein kaupassa, että joku antaa minulle tuotteen ylähyllyltä.
158 cm
Palohälyttimen huutamisen saa taltutettua kun heiluttaa jollain lehdellä hälyttimen alapuolella kohti hälytintä! Ilmavirta hiljentää sen, eikä tarvitse nousta normaalia ylemmäs vaarallisilla viritelmillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen tasan 150 senttiä. Kotona ei ongelmia, koska omistan tikkaat, mutta kauppojen ostoskärristä voi olla vaikea saada pohjalta pientä tavaraa, pakastealtaan pohjalta sekä ylähyllyltä lähes mahdotonta ostaa mitään ilman apua. Autolla ajo on oma taiteenlajinsa, kun ajoasento on usein "venytetty" että yletyn polkimille. Oikeastaan nämä on ne suurimmat ongelmat, mutta ikävintä on se, jos joskus kerran kymmeneen vuoteen kolautat pään johonkin, niin se sattuu aivan helvetisti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Klassikko on päälle pärähtävä palovaroitin ja konstit yltää sammuttamaan se. Miehen ei tarvitse kuin käsi ojentaa...
Ai että, tästä muistuukin mieleeni, että kerran kävin suihkussa ovi auki ja tietysti vesihöyry laukaisin palovaroittimen. Onneksi meillä tehtiin juuri silloin remonttia ja kunnon rakennustikkaat oli valmiudessa huoneen nurkassa. Hyvät ja korkeat olikin, sen huomasivat varmasti naapuritkin, kun ilta-aikaan ikkunasta kajasti alaston 154 senttinen naisen ruumis tavoittelemassa palovaroitinta.
Kyllä minäkin ihmettelisin ruumista ikkunassa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niskani joutuu tosi tiukille ja meinaa katketa kun juttelen kaverini kanssa seisaalleen, kävellessä tai lenkkeillessä. Olen vähän yli 150cm itse ja kaverini 195cm.
149... Autona tietenkin automaatti 😊 en käytä ostoskärryä vaan koria. Vaatteet... No tiiätte. Ja kun käy salilla niin valitettavasti on myös hartioita. Kengätkin todella vaikea löytää jotka olis ok. Mutta minkäs teet kun ei pituutta heru lisää...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei nyt arjen haaste, mutta kokeilin joskus kovassa muodissa olleita ylipolvensaappaita. Ylettyivät sitten ihan haaroihin asti.
Kiitos hervottomista nauruista! Repesin oikein kunnolla.
Itsekin olen vain 160-senttinen, mutta ylipolvensaappaat jäävät kohtuulliselle korkeudelle eli polven yläpuolelle. Sinun täytyy olla todella lyhyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ylettyminen ei enää tuota ongelmia, kun kai sitä on jo niin itsestäänselvästi kaikki apukeinot käytössä. Kotona emännänjatko, joka tunnetaan muillakin nimillä. Kätevämpi kuin A-tikkaat ja kyllä sillä melkein 160-senttinen yltää vaikka kattolamppuun.
Nykyään jätän kyllä kaikki kurkottelua tai kiipeämistä vaativat hommat pitemmille, tai ainakin tasapainoisemmille. Pyykkien kuivumaanlaitto on tosin edelleen vaikeaa. Lakanan alareuna voi jäädä roikkumaan maahan, jos en asettele sitä erityisen huolellisesti sellaiselle korkeudelle, johon yllän.
Vaatteet ovat edelleen ongelma. Sukkia ja sukkahousuja löytyy, mutta alusvaatteittenkin kanssa on vaikeaa. Korkeavyötäröiset housut yltävät kainaloon. Jopa rintaliivien kanssa on vaikeaa, kun juuri niiden kohdalta vyötärön ja kainalon väliltä puuttuu kriittinen kymmensenttinen. Kaarituet painavat sieltä ja täältä, ja muutenkaan sopivia ei löydy ainakaan G-kuppiselle mistään.
En yletä kaupassa tai kotona yläkaapeille, hattuhyllylle tai tosiaan saa syvistä pakastealtaista noukittua pohjalla olevia tuotteita. Vaatteet istuu huonosti, kun pienempään kokoon eivät rinnat mahdu paidoissa, mutta isommassa koossa hihat ovat huvittavan pitkät. Sukkahousut rullaantuu haaroihin, kun ne ovat liian pitkiä. En pysty kantamaan kunnolla suuria esineitä, kun käsien ympärysmitta on selkeästi pienempi kuin pidemmillä. Jos tiedätte sellaisia seikkailutaloja kuten Prison Island niin niihin suunnitellut "hankalakulkuiset" huoneet tai kentät ovat minulle sopivia eikä lainkaan ahtaita tai haastavia, eli hupia ei niistä saa. Yleisötapahtumat vain ärsyttävät, kun ei kuitenkaan näe muiden takaa mitään. Kerran erään bändin keikalla minut kolkattiin alas, kun laulajan heittämä vesipullo lensi minua kohti ja kun sitä kurottaneet kädet laskeutuivat alas niin erään miehen kyynärpää iski minulta hetkeksi tajun pois osuessaan kovaa takaraivoon. Penkit, autot, kaiteet, kahvat, ikkunat jne. on suunniteltu pidempiä varten.
Etuja: jostain syystä suurin osa ainakin vanhoista keittiötasoista ovat tosi matalia, lähinnä ihmetyttää ja harmittaa pidempien ihmisten puolesta miten epäergonomisesti muut joutuvat kyyristelemään. Pystyn helpommin mahtumaan ahtaisiin paikkoihin fiksaamaan tai hakemaan jotakin. Sohvat ja sängyt yms. tuntuvat mukavan isoilta.
Kun aiemmin lähes tuntematon henkilö työpaikalta huomauttelee omasta ulkonäöstäni negatiivisesti ja puhuu ilkeästi ilman syytä. Hänellä luultavasti keski-iän kriisi, Napoleon syndrooma jne, jne. Ongelmaan ratkaisu: Kysymys tuuleeko siellä alhaalla ja ehdotus, että voi mennä kotiin kasvamaan pituutta :)) Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
Automaattivaihteinen auto on paras ajettava pätkälle, parhaat säädöt ainakin mulle löytynyt niistä. T. 152 cm
Ihmiset, joilla on reppu tai käsilaukku kainalossa ruuhkaisissa paikoissa, kuten ratikassa tai keikoilla, hakkaavat minua usein laukulla kasvoihin.
En voi käyttää pitkiä hameita tai maximekkoja ja housujen löytäminen on tosi haastavaa. Lisäbonuksena on jalka kokoa 34...
Tämä nyt ei ole jokapäiväinen haaste, mutta en voi käydä Linnanmäen Kirnussa, koska en yllä kipuamaan istuimelle :D
En saa vaihdettua kattolamppua edes keittiöjakkaran avulla.
Ei arjen haaste, mutta tulin hyvälle mielelle:
pyysin HSL:n kuskilta kertalipun ja ihmettelin kyllä lipun halpuutta, mutta maksoin kuitenkin. Myöhemmin tajusin, että kuski oli veloittanut lasten lipun hinnan. Olen lähemmäs kolmekymppinen kuin 16-v.
No joo, tämän huonona puolena on se, ettei työelämässä oteta vakavasti, kuten joku muukin on pätkänä kokenut.