Lue keskustelun säännöt.
Tyttöystävä esittää masentunutta
08.01.2017 |
Aluksi haluan sanoa, etten halua väheksyä masennusta. Tiedän sen olevan vakava sairaus. Siskoni oli vuosia sitten pahasti masentunut, kuten myös hyvä ystäväni pari vuotta sitten, joten olen seurannut vierestä mitä se on. Tiedän myös ettei masennus näy eri ihmisillä samanlaisena.
Sitten itse asiaan. Olemme olleet yhdessä kaksi vuotta, rakastan häntä ja haluan olla hänen kanssaan. Tämän hetkinen tilanne on kuitenkin sietämätön.
Tyttöystäväni ei jaksa tehdä mitään arkisia asioita. Tiskikoneen päälle laittaminen on yli raskasta, syystä että hän on masentunut.
Hän irtisanoutui töistä vähän aikaa sitten juurikin tämän masennuksen vuoksi.
Syömässä, leffassa ja muutenkin kaikkea hauskaa tekemässä tyttöystävä kyllä jaksaa käydä. Käy lisäksi tosi useasti juhlimassa. Treenaa päivittäin salilla ja muutenkin huolehii itsestään. On kokoajan oma itsensä, ei mitenkään allapäin, kunnes pyydän esim. laittamaan pyykkikoneen päälle, käymään kaupassa jne.
Tyttöystävän kaveri oli viime vuonna masentunut. Jäi töistä pois jne. Tuolloin tyttöystävä sanoi että olisi kätevää olla masentunut, saisi vaan olla ja tehdä kivoja juttuja. En tiedä kuinka tosissaan tuon sanoi. Joka tapauksessa vähän tuon jälkeen alkoi tuo masennus hänellä. Ei ole käynyt lääkärissä tai millään muullakaan ammattilaisella, vaan on itse tehnyt tuon diagnoosin. Kun puhun avun hakemisesta on hän sitä mieltä että masennus on menossa parempaan päin.
Äsken oli kaiken huippu kuitenkin. Pyysin häntä tuomaan auton avaimet parkkipaikalla kun unohdin ne kotiin. Ei kuulemma voinut koska masensi älyttömästi. Kun tulin kaupasta kotiin hän kikatteli täällä jollekkin sarjalle ja söi tyytyväisenä jätskiä. Aikaväli alle puolituntia.
Kommentit (46)
Ap: väisty syrjään tyttöystävän elämästä ainakin hetkeksi. Nyt viikolla paras, että vaikka hänestä kuinka tykkäät, niin hän tekee kaiken vain koska voi.
Valitettavasti sinä olet käytöksen yksi mahdollistaja ja se ei muutu ikinä jos ei kerran ole pakko ja arki rullaa. Menet asumaan vaikka vanhempiesi nurkkiin muutamaksi kuukaudeksi ja teet tyttöystävälle tiettäväksi, että hän huolehtii ihan itse laskuistaan ja arjestaan, sinä huolehdit vain itsestäsi. Et edes pidä yhteyttä, sillä tietäähän sen, että homma lipsahtaa heti typeryyden puolelle. Olette riidelleet asiasta jo monta kertaa ja tyttö on saanut helpon arkensa sujumaan kun hieman draamailee, joten se tapa ei toimi. En siis ehdota täyttä eroa, vaan sitä, että nainen oppisi kantamaan aikuisuutensa itse kerrankin. Se ei ole liikaa vaadittu keneltäkään.
On ihan sama onko tämä tarina totta vai tarua, mutta tällaisia kyllä löytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ehkä masennus, mutta joku sillä päässä viiraa.
Todellakin. Tarina oli masentava, mutta se oli niin hauskasti ja hyvin kirjoitettu, että alkoi jo naurattamaan.
Kirjoitapa ap ylös näitä "masennuskohtauksia" ja niiden taustat aivan niin kuin kirjoitit tuohon aloitukseesikin. Ihan laitat viivaa allekkain ja keräät asioita viikon pari niin, että tyttönen ei asiaa huomaa. Sen jälkeen sanot, että olet varannut hänelle lääkärin ja tulet mukaan koska olet huolissasi hänestä ja rakastat häntä. Katsot miten tyttö reagoi. Jos hän on sitä mieltä, että lääkäriä ei tarvita, niin vetäiset listan esiin ja istutat hänet ruokapöydän ääreen hieman juttelemaan. Jos taas tyttö on valmis sinun kanssasi lääkäriin lähtemään, niin varaat oikeasti lääkärin yksityiseltä puolelta ja menette sinne listan kanssa yhdessä mutta kuitenkin niin, että et nolaa häntä ihan täysin.
Tuollaisen pelleilyn vain pitää loppua tai sitten sinun pitää ottaa hieman etäisyyttä.
Tossa voisi olla ideaa. Ehkä avaisi jopa hänen omia silmiään siitä miten naurettavaa hänen käytöksensä on. Toisaalta pelkään että laittaa jonkun esityksen pystyyn siitä etten ymmärrä hänen masennustaan. Ollaan jo riidelty aiheesta monta kertaa. Kaava on aina sama. Tyttöystävä selittää miten en ymmärrä hänen masennustaan, sitä raastavaa kipua ja synkkyyttä mikä hänen sisällään on. Sitten vetäytyy makkariin viltin alle kyhnöttämään ja chattailemään kavereille. N. vartin - puolentunnin päästä alkaa kuulua miten hän voisi ehkä piristyä jos hakisin suklaata, hieroisin selkää tms. Vika siis minussa kun en ymmärrä.
Ei ole sinun tehtäväsi parantaa häntä. Raastavaan kipuun ja synkkyyteen tarvitaan ammattiapua. En ymmärrä, jos hänellä on noin sietämätöntä, miksi hän ei hakeudu lääkäriin? Hän on itse diagnosoinut itsensä, ja nyt sinun pitäisi elää sen mukaan. Ei tuo nyt ihan reilulta kuulosta. Miten hän voi väittää, että diagnoosi on oikea? Ja jos onkin, miten kauan sinun pitää jaksaa hänen hoitamatonta masennustaan? Juu ei näin :)
Eiköhän tyttöystävän pitäisi hankkia keskusteluapua/ hoitoa oireisiinsa...?
Tuollaiset "masentuneet" pilaavat oikeasti masentuneiden maineen. Luokallani oli lukiossa pari "masentunutta" jotka huutelivat siitä kovaan ääneen, saivat erivapauksia tehtävissä ymym. mutta aina jaksoivat bilettää, shoppailla, käydä kahvilla - tehdä kaikkea kivaa.
Samalla kun minä hiljaa kärsin. Tein kaikki työt niinkuin piti. Valvoin yöt itkien, keräsin itseni kasaan, lähdin kouluun. Esitin iloista koko päivän, mutta kun pääsin kotiin romahdin vain sänkyyn ja makasin siellä melkein koko ajan. Tein pakolliset asiat, ei muuta. Kukaan ei tiennyt. Laihduin pahasti alipainoiseksi.
Nykyään masennus on hallinnassa (ilman lääkkeitä). On päiviä kun en jaksaisi edes noista ylös, en jaksaisi syödä, käydä töissä. Mutta on pakko. Mutta kun teen pakolliset asiat, en jaksa muuta. En todellakaan jaksaisi mennä kahville, treenata, bilettää. Ei minulla ole enää ystäviä, koska en jaksa pitää yhteyttä.
Sinun pitäisi vaan ihan suoraan sanoa tyttöystävällesi mitä ajattelet. Kuulostaa lapselliselta ja typerältä ihmiseltä. En haluaisi uskoa, että tuo on totta, mutta tiedän monta tuollaista "masentunutta".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ehkä masennus, mutta joku sillä päässä viiraa.
Todellakin. Tarina oli masentava, mutta se oli niin hauskasti ja hyvin kirjoitettu, että alkoi jo naurattamaan.
Kirjoitapa ap ylös näitä "masennuskohtauksia" ja niiden taustat aivan niin kuin kirjoitit tuohon aloitukseesikin. Ihan laitat viivaa allekkain ja keräät asioita viikon pari niin, että tyttönen ei asiaa huomaa. Sen jälkeen sanot, että olet varannut hänelle lääkärin ja tulet mukaan koska olet huolissasi hänestä ja rakastat häntä. Katsot miten tyttö reagoi. Jos hän on sitä mieltä, että lääkäriä ei tarvita, niin vetäiset listan esiin ja istutat hänet ruokapöydän ääreen hieman juttelemaan. Jos taas tyttö on valmis sinun kanssasi lääkäriin lähtemään, niin varaat oikeasti lääkärin yksityiseltä puolelta ja menette sinne listan kanssa yhdessä mutta kuitenkin niin, että et nolaa häntä ihan täysin.
Tuollaisen pelleilyn vain pitää loppua tai sitten sinun pitää ottaa hieman etäisyyttä.
Tossa voisi olla ideaa. Ehkä avaisi jopa hänen omia silmiään siitä miten naurettavaa hänen käytöksensä on. Toisaalta pelkään että laittaa jonkun esityksen pystyyn siitä etten ymmärrä hänen masennustaan. Ollaan jo riidelty aiheesta monta kertaa. Kaava on aina sama. Tyttöystävä selittää miten en ymmärrä hänen masennustaan, sitä raastavaa kipua ja synkkyyttä mikä hänen sisällään on. Sitten vetäytyy makkariin viltin alle kyhnöttämään ja chattailemään kavereille. N. vartin - puolentunnin päästä alkaa kuulua miten hän voisi ehkä piristyä jos hakisin suklaata, hieroisin selkää tms. Vika siis minussa kun en ymmärrä.
Ahhahahaa!! Täähän on kuin elokuvasta. Kyllä sun kannattaa harkita kirjailijan uraa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuollaiset "masentuneet" pilaavat oikeasti masentuneiden maineen. Luokallani oli lukiossa pari "masentunutta" jotka huutelivat siitä kovaan ääneen, saivat erivapauksia tehtävissä ymym. mutta aina jaksoivat bilettää, shoppailla, käydä kahvilla - tehdä kaikkea kivaa.
Samalla kun minä hiljaa kärsin. Tein kaikki työt niinkuin piti. Valvoin yöt itkien, keräsin itseni kasaan, lähdin kouluun. Esitin iloista koko päivän, mutta kun pääsin kotiin romahdin vain sänkyyn ja makasin siellä melkein koko ajan. Tein pakolliset asiat, ei muuta. Kukaan ei tiennyt. Laihduin pahasti alipainoiseksi.
Nykyään masennus on hallinnassa (ilman lääkkeitä). On päiviä kun en jaksaisi edes noista ylös, en jaksaisi syödä, käydä töissä. Mutta on pakko. Mutta kun teen pakolliset asiat, en jaksa muuta. En todellakaan jaksaisi mennä kahville, treenata, bilettää. Ei minulla ole enää ystäviä, koska en jaksa pitää yhteyttä.
Sinun pitäisi vaan ihan suoraan sanoa tyttöystävällesi mitä ajattelet. Kuulostaa lapselliselta ja typerältä ihmiseltä. En haluaisi uskoa, että tuo on totta, mutta tiedän monta tuollaista "masentunutta".
Minusta taas ihan oikeasti masentuneena tuo on vähän vääränlainen lähtökohta, että masentunut ei saisi ikinä tehdä mitään kivaa. Parempi että tekee jotain, kun että ei tee mitään. Parempi että tekee jotain sellaista mitä pystyy romahtamatta tekemään kuin yrittää pakottaa itsensä velvollisuuksiin ja itkee loppupäivän pystymättä enää mihinkään. Jokaisella oma selviytymiskeinonsa. Sinä itsekin masentuneena sorruit arvioimaan toisten psyyken tilaa sen perusteella, mitä ulospäin näkyy.
Mahdollinen masennuksen teeskentely on kyllä kiehtova aihe. Millainen ihminen pystyy moiseen, tai tulee edes ajatelleeksi tehdä niin? En toivoisi tätä sairautta kenellekään, mutta teeskentelijät tai lintsarit saisivat kyllä kokea ihan oikean masennuksen, edes päivän verran.
"Olisi kätevää olla masentunut." Ihana jo ajatuksenakin! Olisihan se joskus mukavaa vain heittäytyä olemaan, puuhastelemaan juuri sitä mistä itse tykkää ja jättää kaikki arkihuolet muiden niskaan. Ja jos kaverit olisivat samanlaisia, niin kyllä siinä muutama kuukausi nopeasti menisi. Mitäköhän minä tekisin ajankulukseni...? Lueskelisin paljon, katsoisin kaikki kivat katsomatta jääneet leffat ja sarjat, söisin, olisin netissä, nukkuisin aamulla ainakin yhteentoista.. Ja mitä jättäisin tekemättä: lapsista ja perheestä huolehtimisen, kodin siivoustyöt, pyykinpesun (no omani voisin pestä, muut peskööt omansa), kaupassa käynnin muuten kuin namin ostossa ja työt, ne tietenkin olisivat vain rasite, kyllähän laskut joutavat odottaa. Wau, pitäisikö tästä tehdä uusi trendi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis mitä vittua. Millä rahalla tää tyttöystävä elää, vai joudutko sä nyt myös elättämään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole oikeaa masennusta nähnytkään tuo. Todellisuudessa masentunut ei jaksa mitään - tai jos jaksaa, niin nippa nappa ne pakolliset jutut, kuten kotityöt. Huh. Törkeää käytöstä ja huomiohakuisuutta!
Tiedoksi vaan, että masennustakin voi olla erilaista, ei kaikki näy ulospäin. Mäkin olen esittänyt roolia, pitänyt kulisseja pystyssä ja tehnyt sitä ja tätä - ja joka ilta toivonut kuolevani.
Jep, sama täällä. Käynyt töissä koko ajan, hoitanut kotityöt ja lemmikit vimpan päälle, huolehtinut itsestä jne. Ja koko ajan suunnitellut/harkinnut itsemurhaa ja ollut kuukausia mustassa kuilussa vailla mitään toivoa tulevasta. Please älkää yleistäkö. AP:n tilanteeseen en ota kantaa, mutta ette voi väittää, että ihmisen jaksamisesta ja tekemisistä voisi suoraan päätellä, onko joku "oikeasti" masentunut vai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tekosairas laiska paskiainen. Laita pitkin tietä.
Tuohan on niin kuin suurin osa naisista. Tekevät kyllä mielellään kaikkea mukavaa, mutta työhommat ei oikein kiinnosta. Pitäisi saada palkkaakin siitä, että "hoitaa kotia". Ja nämä naisvaltaiset alat valittavat palkan pienuudesta. Tekevät jotain hoitohommia, jossa ei ole minkäänlaista tuottavuutta eikä tulosvastuuta. Sitten pitäisi vielä saada lisää palkkaa.
Miehet raatavat tulosta tahkoavilla vientialoilla pitkää päivää ja jos he saavat vähän enemmän palkkaa kuin naiset, jotka eivät suostu edes kotia imroimaan ilman exstrakorvasuta, niin heti on joku tasaarvovaltuutettu ämmä ulisemassa palkkaeroista. Vittu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Olisi kätevää olla masentunut." Ihana jo ajatuksenakin! Olisihan se joskus mukavaa vain heittäytyä olemaan, puuhastelemaan juuri sitä mistä itse tykkää ja jättää kaikki arkihuolet muiden niskaan. Ja jos kaverit olisivat samanlaisia, niin kyllä siinä muutama kuukausi nopeasti menisi. Mitäköhän minä tekisin ajankulukseni...? Lueskelisin paljon, katsoisin kaikki kivat katsomatta jääneet leffat ja sarjat, söisin, olisin netissä, nukkuisin aamulla ainakin yhteentoista.. Ja mitä jättäisin tekemättä: lapsista ja perheestä huolehtimisen, kodin siivoustyöt, pyykinpesun (no omani voisin pestä, muut peskööt omansa), kaupassa käynnin muuten kuin namin ostossa ja työt, ne tietenkin olisivat vain rasite, kyllähän laskut joutavat odottaa. Wau, pitäisikö tästä tehdä uusi trendi?
Näinhän moni terve ajattelee masentuneen arjesta. Todellisuudessa elämä ei ole ihanaa, vaikka töissä ei jaksa käydä ja vapaa-aikaa on riittävästi telkkarin tuijottamiseen. Moni masentunut tekee itsemurhan, vaikka voisi ylläolevan ehdotuksen mukaan nauttia siitä ettei tee mitään, huolehdi asioistaan ja nukkuu kaiket päivät.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole oikeaa masennusta nähnytkään tuo. Todellisuudessa masentunut ei jaksa mitään - tai jos jaksaa, niin nippa nappa ne pakolliset jutut, kuten kotityöt. Huh. Törkeää käytöstä ja huomiohakuisuutta!
Ei pidä paikkaansa. Itse keskivaikean (ihan diagnosoidun) masennuksen läpikäyneenä voin sanoa, että edes esimieheni ei ollut uskoa kun kerroin asian hänelle. Ei kuulemma työpaikalla näkynyt mitenkään ulospäin. Syy masennukseen ei ollut työpaikalla, ehkä se muutti tilannetta. Mutta öisin en nukkunut, ruoka ei maistunut, laihduin, en jaksanut ystäviä, en mitään muuta kuin pakolliset kotihommat ja duunin. Mutta ap:n tyttiksen diagnoosi on kyllä lapamato, eikä mikään masennus. Ja ap mahdollistaa sen (nähtävästi) maksamalla kummankin elämisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuohan on niin kuin suurin osa naisista. Tekevät kyllä mielellään kaikkea mukavaa, mutta työhommat ei oikein kiinnosta. Pitäisi saada palkkaakin siitä, että "hoitaa kotia". Ja nämä naisvaltaiset alat valittavat palkan pienuudesta. Tekevät jotain hoitohommia, jossa ei ole minkäänlaista tuottavuutta eikä tulosvastuuta. Sitten pitäisi vielä saada lisää palkkaa.
Miehet raatavat tulosta tahkoavilla vientialoilla pitkää päivää ja jos he saavat vähän enemmän palkkaa kuin naiset, jotka eivät suostu edes kotia imroimaan ilman exstrakorvasuta, niin heti on joku tasaarvovaltuutettu ämmä ulisemassa palkkaeroista. Vittu!
Toivottavasti et koskaan sairastu, mihinkään.
Joo ei se kyllä niin ole että jos on masentunut niin ei voi jaksaa tehdä koskaan mitään ei edes katsoa telkkaa, ei voi koskaan nauraa, ei voi käydä töissä ja aina on yhtä masentunutta. Tai sitten minä sain ihan väärän diagnoosin, koska mikään edellä mainituista ei pätenyt minuun vaikka oli diagnoosina vaikea masennus.
Ap:n tyttöystävästä en osaa sanoa teeskenteleekö vai ei. Mutta monet masentuneet "hoitavat" tilaansa alkoholilla ja toisaalta alkoholi masentaa. Siinä voi olla selitys bilettämiselle. Pakottaisin menemään lääkäriin.
Tiesin, että "oikeasti" masentuneet alkavat heti vaahtoamaan sairaudestaan! :D
Vierailija kirjoitti:
Tuollaiset "masentuneet" pilaavat oikeasti masentuneiden maineen. Luokallani oli lukiossa pari "masentunutta" jotka huutelivat siitä kovaan ääneen, saivat erivapauksia tehtävissä ymym. mutta aina jaksoivat bilettää, shoppailla, käydä kahvilla - tehdä kaikkea kivaa.
Samalla kun minä hiljaa kärsin. Tein kaikki työt niinkuin piti. Valvoin yöt itkien, keräsin itseni kasaan, lähdin kouluun. Esitin iloista koko päivän, mutta kun pääsin kotiin romahdin vain sänkyyn ja makasin siellä melkein koko ajan. Tein pakolliset asiat, ei muuta. Kukaan ei tiennyt. Laihduin pahasti alipainoiseksi.
Nykyään masennus on hallinnassa (ilman lääkkeitä). On päiviä kun en jaksaisi edes noista ylös, en jaksaisi syödä, käydä töissä. Mutta on pakko. Mutta kun teen pakolliset asiat, en jaksa muuta. En todellakaan jaksaisi mennä kahville, treenata, bilettää. Ei minulla ole enää ystäviä, koska en jaksa pitää yhteyttä.
Sinun pitäisi vaan ihan suoraan sanoa tyttöystävällesi mitä ajattelet. Kuulostaa lapselliselta ja typerältä ihmiseltä. En haluaisi uskoa, että tuo on totta, mutta tiedän monta tuollaista "masentunutta".
Masennusta on erilaista. Epätyypillisessä masennuksessa ihminen säilyttää toimintakykynsä, vaikka olisikin kadottanut elämänhalunsa. Minä sairastan epätyypillistä masennusta, olen sairastanut jo vuosia, eikä tämä ulkopuolisille näy muutoin kuin ilottomuutena ja tummina silmänalusina. Epätyypillisessä on olennaista, että hyvät asiat vaikuttavat positiivisesti mielialaan, kun taas tyypillisessä masennuksessa mukavatkaan asiat eivät kohenna oloa. Siksi hoidan sairauttani mm. liikkumalla, olen sitten sairaslomalla tai en. Liikunta vaikuttaa suoraan aivokemioihin ja pakotan itseni salille ja lenkille vaikka itku kurkussa. Vähitellen mieliala paranee.
Mulla epätyypillinen oireilee vakavina univaikeuksina. Saatan viikkokausia nukkua vain tunnin, pari yössä. Saatan kadottaa todellisuustajuni hetkellisesti, eli en tiedä, olenko unessa vai valveilla. Lisänä itsetuhoiset ajatukset jotka hoitamattomina pahenevat itsemurhan suunnitteluun. Eristäydyn ihmisistä, mutta saatan joskus piipahtaa ihmisten ilmoilla. Kotona en jaksa tehdä mitään enkä käydä esim. suihkussa. Eli epätyypillinen on ihan yhtä vakava, mitä tyypillinenkin, vaikka olisinkin toimintakykyisempi, mitä tyypillisesti masentunut.
Olen käynyt mm. töissä sitkeästi, vaikka masennuksessani olisikin pahempi vaihe päällä. Pysyn hämmästyttävän pitkään toimintakykyisenä univeloista huolimatta. Vaatii vaan enemmän skarppausta, jos dissosioin kesken päivän. Pidempään jatkuneena joudun hakemaan saikkua ja saikun aikana pakotan itseni tekemään niitä mukavia juttuja, esim. liikkumaan, koska nämä tekevät minut taas työkykyiseksi (vaikuttaen niihin aivokemioihin).
Olen tuona aikana varmasti ulkopuolisen silmiin vaikuttanut lintsarilta.
Ap:n tyttöystävä ei ole kyllä masennusta nähnytkään. Ei tyypillistä eikä epätyypillistä. Jotain muuta häikkää taustalla, sillä mieleltään terve ei halua vain loisia muiden taakkana.
Vierailija kirjoitti:
Tiesin, että "oikeasti" masentuneet alkavat heti vaahtoamaan sairaudestaan! :D
Niin katsos se mitä sinä pidät teeskentelynä, on ihan oikeaa masennusta. Ei terve ihminen yritä esim. tappaa itseään lääkkeillä, vai kuinka? Vai tulisiko sinulle mieleen, että nytpäs ilman mitään syytä, vaikka elämä on jees niin vetelempä nämä napit tästä naamaan ja katotaan heräänkö aamulla? Ja mullakaan tämä ei näy päällepäin, varsinkaan sinunkaltaisille idiooteille, koska olen lapsuudenperheessäni oppinut teeskentelemään, vaikka elimmekin perhehelvetissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollaiset "masentuneet" pilaavat oikeasti masentuneiden maineen. Luokallani oli lukiossa pari "masentunutta" jotka huutelivat siitä kovaan ääneen, saivat erivapauksia tehtävissä ymym. mutta aina jaksoivat bilettää, shoppailla, käydä kahvilla - tehdä kaikkea kivaa.
Samalla kun minä hiljaa kärsin. Tein kaikki työt niinkuin piti. Valvoin yöt itkien, keräsin itseni kasaan, lähdin kouluun. Esitin iloista koko päivän, mutta kun pääsin kotiin romahdin vain sänkyyn ja makasin siellä melkein koko ajan. Tein pakolliset asiat, ei muuta. Kukaan ei tiennyt. Laihduin pahasti alipainoiseksi.
Nykyään masennus on hallinnassa (ilman lääkkeitä). On päiviä kun en jaksaisi edes noista ylös, en jaksaisi syödä, käydä töissä. Mutta on pakko. Mutta kun teen pakolliset asiat, en jaksa muuta. En todellakaan jaksaisi mennä kahville, treenata, bilettää. Ei minulla ole enää ystäviä, koska en jaksa pitää yhteyttä.
Sinun pitäisi vaan ihan suoraan sanoa tyttöystävällesi mitä ajattelet. Kuulostaa lapselliselta ja typerältä ihmiseltä. En haluaisi uskoa, että tuo on totta, mutta tiedän monta tuollaista "masentunutta".
Masennusta on erilaista. Epätyypillisessä masennuksessa ihminen säilyttää toimintakykynsä, vaikka olisikin kadottanut elämänhalunsa. Minä sairastan epätyypillistä masennusta, olen sairastanut jo vuosia, eikä tämä ulkopuolisille näy muutoin kuin ilottomuutena ja tummina silmänalusina. Epätyypillisessä on olennaista, että hyvät asiat vaikuttavat positiivisesti mielialaan, kun taas tyypillisessä masennuksessa mukavatkaan asiat eivät kohenna oloa. Siksi hoidan sairauttani mm. liikkumalla, olen sitten sairaslomalla tai en. Liikunta vaikuttaa suoraan aivokemioihin ja pakotan itseni salille ja lenkille vaikka itku kurkussa. Vähitellen mieliala paranee.
Mulla epätyypillinen oireilee vakavina univaikeuksina. Saatan viikkokausia nukkua vain tunnin, pari yössä. Saatan kadottaa todellisuustajuni hetkellisesti, eli en tiedä, olenko unessa vai valveilla. Lisänä itsetuhoiset ajatukset jotka hoitamattomina pahenevat itsemurhan suunnitteluun. Eristäydyn ihmisistä, mutta saatan joskus piipahtaa ihmisten ilmoilla. Kotona en jaksa tehdä mitään enkä käydä esim. suihkussa. Eli epätyypillinen on ihan yhtä vakava, mitä tyypillinenkin, vaikka olisinkin toimintakykyisempi, mitä tyypillisesti masentunut.
Olen käynyt mm. töissä sitkeästi, vaikka masennuksessani olisikin pahempi vaihe päällä. Pysyn hämmästyttävän pitkään toimintakykyisenä univeloista huolimatta. Vaatii vaan enemmän skarppausta, jos dissosioin kesken päivän. Pidempään jatkuneena joudun hakemaan saikkua ja saikun aikana pakotan itseni tekemään niitä mukavia juttuja, esim. liikkumaan, koska nämä tekevät minut taas työkykyiseksi (vaikuttaen niihin aivokemioihin).
Olen tuona aikana varmasti ulkopuolisen silmiin vaikuttanut lintsarilta.Ap:n tyttöystävä ei ole kyllä masennusta nähnytkään. Ei tyypillistä eikä epätyypillistä. Jotain muuta häikkää taustalla, sillä mieleltään terve ei halua vain loisia muiden taakkana.
Tarkoituksenani ei ollut vähätellä eri tyyppisiä masennuksia. Totta kai joskus on sellainen vaihe, että jaksaa mennä bilettämään, jaksaa käydä kahvilla ja laittautua. Mutta se vie niin paljon voimia, että sen jälkeen on ihan poikki.
Ei minustakaan syitä näkisi. Käyn töissä viitenä päivänä viikossa, tutuille olen aina iloinen ja juttelen. Laittaudun nätiksi töihin. Mutta kun pääsen kotiin ei voimia riittäisi enää mihinkään. Hoidan pakolliset kotityöt, jos ei olisi töitä ne jaksaisi edes suihkuun mennä. Poikaystäväni vuoksi jaksan skarpata vähän. Mutta tiedän että häntä harmittaa alakuloisuuteni, se että olen poissa oleva ja en jaksa käydä hänen kanssaan kahvilassa, ravintolassa tai muuten vaan kaupungilla. Haluaisin kyllä. Ehkä kerran kahdessa kuukaudessa se onnistuu. Viime vuonna olin kaksi kertaa baarissa ja yhden kerran kahvilla. Kuulostaa säälittävältä...
Minäkin kärsin univaikeuksista. Jostakin sitä voimaa kuitenkin tulee mennä töihin ja hoitaa jotkut asiat.
Mä nään tässä 3 vaihtoehtoa. 1 tyttöystävä on laiska paska, joka juoksuttaa sua masennuksen nojalla (aika kylmä ihminen joka tuohon pystyy). 2 tyttöystävä luulee olevansa masentunut, vaikka on vain tylsistynyt. 3 tyttöystävällä on pahoja mielenterveydellisiä ongelmia, jotka heittää enemmän kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön päin. Joka tapauksessa aika pahasti kohtelee sua, eikä nuo vaihtoehdot oo kovin hyviä joten mieti mitä saat tuosta suhteesta ja jätä se sika.