Miten estän tytärtäni tekemästä elämänsä suurinta virhettä?

Osta tyttö. Maksa hänelle oma koti puoleksi vuodeksi. Onko mies muuten ok?

Ompas mukava asenne äidillä. Mikset voi tukea? Kyllähän nuoret pariskuntanakin voivat nauttia elämästään ja elää huoletonta nuoruutta? Ei tässä kenenkään elämä ole pilalle menemässä. Ja pidä ovet avoinna, voihan se sieltä takaisin kotiinkin päätyä, mutta ei se maailman suurin katastrofi ole.

Vierailija kirjoitti:

Osta tyttö. Maksa hänelle oma koti puoleksi vuodeksi. Onko mies muuten ok?

Just, juuri noin toimiikin aikuista lastaan tukeva ja aikuismaisesti käyttäytyvä vanhempi... Ei ku... 

Onpa siinä taas kannustava äiti...

Olisit jättäny lapsesi tekemättä.

Taas joku vitun idiootti joka hylkää lapsensa ja lopettaa rakastamisen/välittämisen, kun lapsi ei taivu vanhempiensa luomiin muotteihin.

Jotkut ovat niin jästipäitä, ettei voi puhua edes hyvällä. Sitten täytyy vaan antaa tehdä mokansa.

Anna muuttaa.... jos se osottautuu virheeks se oppii siitä niinku elämässä kuuluu tehä. Tunnen monta jotka muuttanu ekaan kämppään kumppanin kanssa ja ei mitään ongelmia ollu. "Leikkiä kotia".... luoja nyt

Oot oikeilla jäljillä! Ensin itsenäistytään ja sit vasta leikitään kotia. T.n24

Et voi elää tyttäresi elämää hänen puolestaan, päästä irti hänestä.

Jokaisella on oikeus tehdä omat virheensä tai löytää onnensa.

Itse elän lähes samassa elämäntilanteessa, tytär muutti puoli vuotta sitten avoliittoon suoraan lapsuuskodista. Tuen nuoria. Molemmat opiskelevat.

Toki tällä elämänkokemuksella olisin toivonut, että olisi muuttanut yksin ja elänyt itsekseen jonkin aikaa. Rakastumiselle ei voi mitään, tunteet ja biologia yhdessä määrittää elämämme suuntaa. Itsekin lähdin nuorena lapsuuskodista ja menin naimisiin joka myöhemmin osoittautui virheeksi.

Nuorella parilla on omat haasteensa mutta se on heidän oma juttunsa johon ei passaa liikaa sotkeentua. Käytännön asioissa neuvon toki pyydettäessä.

Joo se kerkee mennä vielä bänks se suhde ja sitten muuttavat omilleen. Anna mennä

Jos elämän suurin virhe on avoliitto niin on pienet virheet.

Suuria virheitä mielestäni olisivat, huumeiden käyttäminen, opiskelemattomuus, jättäytyminen sosiaalituille, alkoholisoituminen, rikollisuus.

Muistelepa aloittaja omaa nuoruuttasi, olisiko sinua voinut pysäyttää omat vanhempasi parisuhdeasioissa.

Me ihmiset olemme eläimä ja meillä on omat himomme ja viettimme, pesänrakentaminen on normaalia ja luonnollista eikä siinä ole mitään väärää.

Aika turha trolli.

Miksipä sinä aikuisen lapsesi kanssa asuisit, kun eikös aikuiset asu omillaan?

Itse muutin tuon ikäisenä avokkini (nykyisen aviomieheni) kanssa saman katon alle. Kummatkin suoraan lapsuudenkodista. Äiti oli kannustava ja innoissaan muutostani ja hän auttoi paljon muuttoasioissa. Kaikki meni tosi hyvin ja silloin vasta elettiinkin huoletonta vapaata nuoruutta. Hyviä muistoja.

Jos ensimmäinen kumppani sattuu olemaan narsisti se tyttö ei halua enää ikinä muuttaa kenenkään kanssa yhteen. Ne jotka on itsenäistyny omillaan, tietää minkälaista kohtelua voi sietää ja mitä ei ja voi välttää huonot kumppanit heti alkukättelyssä. Muutin kans yhteen siinä 17v:nä ja oli ehkä yks isoimmista virheistä mitä vaan voi olla. Mun katon alle ei tuu enää ikinä ketään asumaan. Mä en saanu edes lukea kirjoja, koska se oli poikkiksen huomiosta kuulemma pois. Uudet vuodet piti olla yksin kotona, viestit luettiin facesta ja puhelimesta, hirveetä kämpän sotkemista, rahan lainausta (vieläki 700e auki, jota koskaan en tule saamaan), tavaroita ja ruokaa pölli, baarista piti lähtee just sillon ku se halus tai kiristys alko (huvittavinta että kyseinen herra oli toisessa maassa sillon) katoamistemppuja jolloin olin huolesta suunniltaan, mun vihamiestä kävi nusasee. Itsetunnon tuhoamista. Varmasti kaikki miehet ei ole tuollaisia ja muuta paskaa mutta ei mun kohalle ole koskaan sattunu mitään hyvää miestä. Varatutkin pistää säännöllisesti viestiä ja flirttailee irl. Iha sikoja kaikki!

No ainakaan yrittämällä estää itsenäinen päätöksenteko ei itsenäistymistä tueta. Jos mies ei ole mikään sekopää, niin ei se yhteenmuutto elämää pilaa. 

Vierailija kirjoitti:

20-vuotias tyttäreni aikoo muuttaa avoliittoon miehensä kanssa, mutta ei ole koskaan asunut omillaan. Olen yrittänyt puhua järkeä. Olen sanonut että ensin pitää asua yksin ja elää huoletonta nuoruutta, ei leikkiä kotia.

Odotanko vain kärsivällisesti siihen asti että tulee häntä koipien välissä takaisin?

Miksi hän tulisi takaisin?

En minäkään ole ikinä asunut omillani. 18-vuotiaana muutin lapsuudenkodistani pois ensimmäisen avomieheni luokse. 23-vuotiaana rakastuin toiseen, erosin ekasta avomiehestäni ja muutin suoraan uuden miehen luokse. Hänen kanssaan ehdin olla pari vuotta naimisissakin, kunnes hänestä kuoriutui täysi sika jota ei tuntunut kiinnostavan suhteemme enää ollenkaan. 29-vuotiaana tapasinkin kaikeksi onneksi nykyisen aviomieheni ja sain siitä voimaa päättää ensimmäinen täysin surkea avioliittoni. Nyt 36-vuotiaana meille on uuden mieheni kanssa siunaantunut kaksi ihanaa lasta ja yhteinen omakotitalo, ja tiedämme molemmat tämän liiton kestävän kunnes kuolema meidät erottaa.

Ei siis mielestäni ole mikään virhe, jos ei ole elämänsä aikana asunut koskaan yksin. Ihan hyvin voi pärjätä ja elää sitä huoletonta nuoruutta, vaikka asuisikin avoliitossa. Minun tapauksessani ainoat virheeni olivat edelliset kumppanini.