Miehen JATKUVA valitus lapsiperhe-elämän vaikeudesta.

Joillekin ihmisille perhe-elämä on yksinkertaisesti liikaa. He eivät jaksa melua, lapset kuormittavat liikaa ja kaipaavat myös konkreettisesti omaa tilaa. Ehkä teidän tapauksessa ero olisi juuri se paras vaihtoehto, mies saisi sen oman elämänsä takaisin.

Pappaisällä hermot kireellä. Ymmärtäähän sen.

No itse valitat myös.

Miehestäsi nimittäin ja selvästi vähättelet hänen tunteitaan/kärsimystä

Tottakai se JATKUVA METELÖINTI voi oikeasti stressata, etkö sitä ymmärrä?

Toiset jaksaa melua ja toiset kaipaa hiljaisuutta, enkä tarkoita että 5min päivässä, vaan sitä että ihan oikeasti tietää, ettei millä hetkellä hyvänsä ala ulvonta taas.

Päivästä toiseen samaa, yrität rentoutua niin joku rääkyy ja riehuu, vain nukkuessa saa hetken rauhan, kunnes sama alkaa aamulla.

Lapsethan on ihan helvetin rasittavia, ei kaikista, mutta osalle kyllä.

Esim jos kaupassa joku pentu rääkyy, niin kyllä aika monella tekisi mieli kuristaa pentu hiljaiseksi, saati sitten että sitä joutuu kuuntelemaan 24/7.

Niin, moni nainen ei tunnu tajuavan kuinka hiton ärsyttävää lasten parkuminen on. Kuvitelkaa joku itseänne ärsyttävä/raivostuttava ääni, joka ei lopu.

Mitä jos pitäisit kuria niille lapsille ja opettaisit, ettei se huutaminen mitään auta?

37-vuotiaskin pelaa vain niillä korteilla joita on sattunut saamaan.

Jos toi on se vanhemmuuden malli jota hänellä itsellään on ollut lapsuudessa, niin hirveän vaikea hänen on tuosta petrata ilman ulkopuolista apua, vaikka kuinka aikuinen olisikin.

Perheneuvolasta saattaisi saada apua.

Lapsillehan tuo on kammottavaa. Eivät muista isästä kuin huutamisen ja kireän koti-ilmapiirin. Mikset jo eroa?

Tee miehelle selkeä suunnitelma ja iske se sille eteen: eroatte, mies muuttaa muualle. Elatusmaksut X e. Mies saa tavata lapsia milloin haluaa, mutta vähintää yksi päivä viikolla (töissäollessa yksi ilta) ja joka toinen viikonloppu ovat miehen  vastuulla perjantaista klo 16 sunnuntaille klo 18 asti. Sitten ilmoitat, että mies voi ryhtyä samantien pakkaamaan, tämä oli tässä. Hän saa vapautensa, sinä saat rauhan ikuiselta narinalta.

Veikkaanpa että syy ärtyisyyteen löytyy työttömyydestä, ei suinkaan perheestä (johon ärtymys purkautuu). Työttömyys on suurelle osalle ihmisistä todella kuluttavaa.

Täytyy sanoa, että ymmärrän miestä. Jatkuva unenpuute ja meteli alkaa ennen pitkää tuntua kidutukselta. Tarvitsen myös tilaa ympärilleni, joten koin pikkulapsen jatkuvan tarvitsevuuden raskaaksi, paljon raskaammaksi kuin mikään vaihe sen jälkeen. - Mutta kyllä se siitä ajan kanssa... jossain kohtaa töissäkäyntikin tuntui levolta.

N38, lapsi 16

No niino. Oma mies on samanlainen. Aika huonosti kestää sellaista kaaosta, mitä lapsiperheessä usein on jos on useampi pieni. Toisaalta mulla on itselläni myös noita hetkiä, kun tekis mieli huutaa haistakaa paska ja lähteä litomaan, paiskata ulko-ovi perässään kiinni. 

Miehellä on varmaan hermo kireällä sen työttömyydenkin vuoksi, voisin kuvitella. Tietysti en tunne miestäsi, mutta onhan se monelle kova paikka olla työtön. Jos sinä vielä hössötät niiden lasten kanssa, miehellä ei oikein ole omaa roolia/ paikkaa nyt perheessä. Yleensä mies on se joka tuo leivän pöytään jos äiti höösää kotona. Nyt mies vaan on. Olisko mahdollista sun ottaa joku työ, palata kouluun jo nyt? Jos mies jäisi kotiin lasten kanssa. Mies saisi tehdä asiat lasten kanssa niinkuin tykkää, ilman että sinä hengität niskaan ( meillä naisilla on se huono tapa, oikeasti). Ja ottaa vastuuta, silloin asioihin voi suhtautua eri tavalla kun on itse vastuussa eikä vaan pelkkä side kick. 

Varmasti hoidon aloituskin auttaa. Monille meistä vanhemmistakin tekee ihan hyvää, kun elämässä on jotain muutakin kuin omien lasten kanssa kotona oloa 24/7. 

Jätä se sika.

Vierailija kirjoitti:

No itse valitat myös.

Miehestäsi nimittäin ja selvästi vähättelet hänen tunteitaan/kärsimystä

Tottakai se JATKUVA METELÖINTI voi oikeasti stressata, etkö sitä ymmärrä?

Toiset jaksaa melua ja toiset kaipaa hiljaisuutta, enkä tarkoita että 5min päivässä, vaan sitä että ihan oikeasti tietää, ettei millä hetkellä hyvänsä ala ulvonta taas.

Päivästä toiseen samaa, yrität rentoutua niin joku rääkyy ja riehuu, vain nukkuessa saa hetken rauhan, kunnes sama alkaa aamulla.

Lapsethan on ihan helvetin rasittavia, ei kaikista, mutta osalle kyllä.

Esim jos kaupassa joku pentu rääkyy, niin kyllä aika monella tekisi mieli kuristaa pentu hiljaiseksi, saati sitten että sitä joutuu kuuntelemaan 24/7.

Niin, moni nainen ei tunnu tajuavan kuinka hiton ärsyttävää lasten parkuminen on. Kuvitelkaa joku itseänne ärsyttävä/raivostuttava ääni, joka ei lopu.

Mitä jos pitäisit kuria niille lapsille ja opettaisit, ettei se huutaminen mitään auta?

Ei kun:

Ihminen joka ei omia jälkeläisiään jaksa on todennäköisesti saanut aika ankaran kasvatuksen ja lähinnä saanut näkyä muttei kuulua.

Tällaisella ihmisellä ei todellakaan ilman apua ole paukkuja kestää perhe-elämää ilman esimerkiksi yllä mainittua valittamista ja räjähtelyä.

Apua kuitenkin on saatavilla jos tämän ongelmansa tajuaa itse ja sitä apua hakee. Esimerkiksi työkykyiset saavat Kela-terapiaa, ja perheneuvolasta saa apua, ja pariterapia auttaa. Valkonauhaliitto, jotkut kaupungit ja kirkko tarjoavat ilmaista keskusteluterapiaa.

Lasten kurittaminen hiljaisiksi siirtää ongelman seuraavan sukupolven hoidettavaksi.

Minäkin veikkaan että on mies on stressaantunut työttömyyden takia ja siksi napsahtelee lasten takia. Onko hän aina ollut lyhytpinnainen/herkkä äänille?

Mies tuntee itsensä kykenemättömäksi, kun on työtön eikä voi elättää teitä. Hän oli varmaan haaveillut sellaisesta, että tuo leivän pöytään eikä ole siellä hoitamassa lapsia ja kuulemassa kiljuntaa, minkä ap osaa paremmin. Tästä suunnasta lähtisin parantamaan tilannetta, ei heti eroa vireille.

Vierailija kirjoitti:

Pappaisällä hermot kireellä. Ymmärtäähän sen.

Typerä pilkka iästä piti siis laittaa tännekin.

Kyllä pentu ymmärrät kun kasvat aikuiseksi, että monesti ikä juuri tuo tyyneyttä ja tasapainoa.

Jos olen itse viikon tai kaksikin työttömänä, minua alkaa ahdistamaan ja vituttamaan. On ollut aika paljon määräaikaisia pätkiä ja ne välit työttömänä ovat olleet yhtä helvettiä.. Siinä samalla alkaa se perhe-elämäkin ottamaan aivoon.

-N26 ja 6 v lapsi.

Musta itse asiassa suurin ongelma on, ettei mies ymmärrä lähteä jonnekin muualle kun on ylikuormittunut vaan jää kotiin myrkyttämään ilmapiiriä, mikä ei auta lainkaan vaan vaan kuormittaa lisää.

Lapsilla aina etusija kotiin ja kotona olemiseen normaalisti. Jos se haittaa, niin sitten pitää mennä muualle itse.

Tuon miehen pitää alkaa tehdä asioita ihan itse, mennä kavereilleen/vanhemmilleen/hostelliin nukkumaan--- käydä kävelyllä yms. yms.

Ja kun hänen akkunsa ovat vähän latautuneet, pitäisi alkaa kyllä pitää huolta synkin akuista.

Sanoisin myös sen, että oot varmaan yrittänyt olla "ymmärtävä", "joustava", ja "huomioonottava". Nyt on aika lopettaa käytöksen edesauttaminen, joka johtaa vaan siihen, että hiiviskelette kotona (ja tuo valittaminen on pahenevat henkistä väkivaltaa teitä kohtaan). Lasten pitää voida olla kotona normaalisti ja aikuisten pitää voida pitää huolta omasta väsymyksestään yms.

Onhan pikkulapsi vaihe rankkaa yms. ja varmaan vastuu perheestä painaa eli siis väsymys ja kärttyisyys ei ole yllättävää mutta ei silti voi vaan oksentaa pahaa oloaan perheen päälle.

Eroamisesta: tämä selkeä kriisivaihe on mielestäni tyhmä aika erota. Anna miehelle vähän omaa aikaa yms (lue: pakota miehen ottamaan omaa aikaa), odota kun hoito yms. alkaa ja katso miten tilanne kehittyy...Mutta älä myöskään suostu siihen, ettei hän ota itsestään vastuuta ja vaan murisee. Eli lopetathan itse myös edisauttamisen.

Vierailija kirjoitti:

Tee miehelle selkeä suunnitelma ja iske se sille eteen: eroatte, mies muuttaa muualle. Elatusmaksut X e. Mies saa tavata lapsia milloin haluaa, mutta vähintää yksi päivä viikolla (töissäollessa yksi ilta) ja joka toinen viikonloppu ovat miehen  vastuulla perjantaista klo 16 sunnuntaille klo 18 asti. Sitten ilmoitat, että mies voi ryhtyä samantien pakkaamaan, tämä oli tässä. Hän saa vapautensa, sinä saat rauhan ikuiselta narinalta.

Mä en tajua miksi naiset kuvittelevat olevansa asemassa, jossa he aina erossa päättävät ja sanelevat kaiken. Ei se näin mene, todellakaan. Ap:lla ei ole mitään oikeutta ladella vaatimuksia ja kuvitella että miehen tulee toimia niiden mukaisesti.

Vierailija kirjoitti:

Musta itse asiassa suurin ongelma on, ettei mies ymmärrä lähteä jonnekin muualle kun on ylikuormittunut vaan jää kotiin myrkyttämään ilmapiiriä, mikä ei auta lainkaan vaan vaan kuormittaa lisää.

Lapsilla aina etusija kotiin ja kotona olemiseen normaalisti. Jos se haittaa, niin sitten pitää mennä muualle itse.

Tuon miehen pitää alkaa tehdä asioita ihan itse, mennä kavereilleen/vanhemmilleen/hostelliin nukkumaan--- käydä kävelyllä yms. yms.

Ja kun hänen akkunsa ovat vähän latautuneet, pitäisi alkaa kyllä pitää huolta synkin akuista.

Sanoisin myös sen, että oot varmaan yrittänyt olla "ymmärtävä", "joustava", ja "huomioonottava". Nyt on aika lopettaa käytöksen edesauttaminen, joka johtaa vaan siihen, että hiiviskelette kotona (ja tuo valittaminen on pahenevat henkistä väkivaltaa teitä kohtaan). Lasten pitää voida olla kotona normaalisti ja aikuisten pitää voida pitää huolta omasta väsymyksestään yms.

Onhan pikkulapsi vaihe rankkaa yms. ja varmaan vastuu perheestä painaa eli siis väsymys ja kärttyisyys ei ole yllättävää mutta ei silti voi vaan oksentaa pahaa oloaan perheen päälle.

Eroamisesta: tämä selkeä kriisivaihe on mielestäni tyhmä aika erota. Anna miehelle vähän omaa aikaa yms (lue: pakota miehen ottamaan omaa aikaa), odota kun hoito yms. alkaa ja katso miten tilanne kehittyy...Mutta älä myöskään suostu siihen, ettei hän ota itsestään vastuuta ja vaan murisee. Eli lopetathan itse myös edisauttamisen.

.

Mistä ihmeestä sä tiedät kuinka ymmärtäväinen ja empaattinen ihminen ap on ollut? Ei se ainakaan aloituksesta käynyt millään tavalla ilmi.

Vierailija kirjoitti:

-Lapset metelöi

-Lapset huutaa

-Ei rauhaa

-Ei hiljaisuutta

-Ei saa nukkua tarpeeksi

-Ei saa syödä rauhassa

-Ulkona oleminen yhtä helvettiä kun pienin huutaa

Valitus on ihan jatkuvaa. Nyt aamulla nousi makuuhuoneesta vihasena kuin karhu kun toinen lapsista itki lyötyään pään pöydän kulmaan. "Miten te jaksatte huutaa HETI aamusta?!" Johon räjähdin että miten se jaksaa alottaa ton valittamisen heti aamusta?! Välillä tuntuu ettei uskalla edes hengittää ettei mies keksi taas valittamisen aihetta. Huokailee katkerana/kateellisena jonkun sinkkuystävänsä elämää kun saa rauhassa elää yksiössään ja hänen elämänsä on "tällaista". Olen sanonutkin että herra on hyvä ja muuttaa pois.... oma arkikin on ihanan leppoisaa jos mies sattuu kokonaisen päivän olemaan asioilla koska ainut minkä mies hoitaa kunnialla on ruuanlaitto (siitä olenkin erityisen kiitollinen 😇 )...

Homma on taas korostunut nyt talvella miehen työttömyyden (& jatkuvan kotonaolon myötä) ja kun en voi lasten kanssa olla ulkona monta tuntia putkeen toisin kuin kesäisin... Lapset on menossa syksyllä tarhaan ja minä kouluun niin ehkä tää sitten helpottaa?! Käyttäytyykö muiden lasten isät yhtä itsekkäästi?!

Mies on (uskokaa tai älkää) 37 - vuotias ja meidän lapset 5v ja 1v.

Kumpi niitä lapsia halus hommata? Oliko mies innostunut alunperinkään vai painostitko homman tai "unohdit" ehkäisyn?

Miksi on kaksi lasta pitänyt tehdä?eikö olisi kannattanut nuorempi jättää tekemättä?