Voiko joku kertoa mulle, mistä perheväkivalta pohjimmiltaan johtuu? Kokemuksia, ajatuksia, faktaa?

Kaikki edellä mainitsemasi syyt. Huono lapsuus, patoutuneita tunteita. Lisäksi useimmissa tapauksissa alkoholi. Alkoholi muuttaa aivotoimintaa. Alkoholi on "kuvassa mukana" varmaan 90% perheväkivallassa, muodossa jos toisessa.

Kotoa saatu malli. Lyömällä ratkotaan ongelmia. Tunteiden säätelyssä ongelmia. Alistaminen siten, että mies on nähnyt kotonaan isän lyövän äitiä - vallankäyttö.

Perimä ja ympäristötekijät.

Mikäli perheväkivaltaa, on haettava apua. Heti paikalla. On olemassa lukuisia tahoja, ammattilaisia, jotka osaavat antaa apua, toimintamalleja, jne. Mutta jos väkivaltainen toiminta jatkuu, niin muuta keinoa ei ole kuin pelastaa itsensä ja lapsensa. Lähde pois.

Suomessa on tilastojen mukaan enemmän väkivaltaa ja perheväkivaltaa verrattuna muihin Pohjoismaihin. Liian monet naiset ja lapset on tapettu tämän maan sairaan miehenmallin ja perheväkivaltaperinteen/-mallin vuoksi. Poikien kasvatuksessa on paljon vialla yhä.

Mutta mutta. On myös äitejä, jotka ovat väkivaltaisia lapsiaan kohtaan. Sitä on paljon. Suomessa ei puhuta perheväkivallasta. Koska lastensuojeluilmoitus ja huostaanotto.

Taustalla sotavuodet 1939-1945, tosin kautta aikojen suomalaiset olleet väkivaltaisia toisiaan, perheenjäseniä kohtaan.

Alkoholi, huono lapsuus, rankka elämä. Näin mun isällä.

Kyllä taustalla on lähes poikkeuksetta vastapuolen pitkään harjoittama henkinen väkivalta ja nalkutus. Joillain sitten tulee lopulta mitta täyteen ja päässä naksahtaa.

Suomalainen kulttuuri ylipäätään.

Tälläkin palstalla kun puhutaan väkivallasta, niin merkittävä osa osallistujista väheksyy väkivaltaista käytöstä, alkaen henkisestä väkivallasta ja päättyen siihen varsinaiseen pahoinpitelyyn: uhri varmaan jotenkin ansaitsi pahoinpitelynsä jne.

Sellainen asenne että järjestelmällisen väkivallaton kasvatus olisi "lepsua", ja että sillä aikaansaataisiin lapsille ongelmia (kun ne saadaan aikaan mm. sillä väkivallalla eri muodoissaan).

Sama monissa muissakin kulttuureissa, mutta joissakin kulttuureissa enemmän ja joissakin vähemmän. Esimerkiksi Ruotsissa vähemmän.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki edellä mainitsemasi syyt. Huono lapsuus, patoutuneita tunteita. Lisäksi useimmissa tapauksissa alkoholi. Alkoholi muuttaa aivotoimintaa. Alkoholi on "kuvassa mukana" varmaan 90% perheväkivallassa, muodossa jos toisessa.

Kotoa saatu malli. Lyömällä ratkotaan ongelmia. Tunteiden säätelyssä ongelmia. Alistaminen siten, että mies on nähnyt kotonaan isän lyövän äitiä - vallankäyttö.

Perimä ja ympäristötekijät.

Mikäli perheväkivaltaa, on haettava apua. Heti paikalla. On olemassa lukuisia tahoja, ammattilaisia, jotka osaavat antaa apua, toimintamalleja, jne. Mutta jos väkivaltainen toiminta jatkuu, niin muuta keinoa ei ole kuin pelastaa itsensä ja lapsensa. Lähde pois.

Suomessa on tilastojen mukaan enemmän väkivaltaa ja perheväkivaltaa verrattuna muihin Pohjoismaihin. Liian monet naiset ja lapset on tapettu tämän maan sairaan miehenmallin ja perheväkivaltaperinteen/-mallin vuoksi. Poikien kasvatuksessa on paljon vialla yhä.

Mutta mutta. On myös äitejä, jotka ovat väkivaltaisia lapsiaan kohtaan. Sitä on paljon. Suomessa ei puhuta perheväkivallasta. Koska lastensuojeluilmoitus ja huostaanotto.

Taustalla sotavuodet 1939-1945, tosin kautta aikojen suomalaiset olleet väkivaltaisia toisiaan, perheenjäseniä kohtaan.

Tässä tapauksessa kyseessä ei ole alkoholi lainkaan. Lisäksi tuo, että aina sanotaan että väkivaltaisen pitäisi hakea apua, mutta onko tästä avusta todella mitään hyötyä?

Ap

Nro 1:lle vastaisin, että meillä oli perheväkivaltaa, henkistä ja fyysistä. Silloin oli kampanja, jonka yhtenä tunnuksena oli kuva, jossa morsiamella oli musta silmä. Hain apua perheelle, kerroin miehen päihdeongelmasta ja siitä että mies juo kaikki rahat ja on väkivaltainen. Kunnasta sanottiin: "Ei teillä ole perheessä päihdeongelmaa". Olin todella hämmästynyt siitä, miten sosiaalitoimessa oli esillä tuon kampanjan mainoksia ja esitteitä ja palvelu oli tuota tasoa. Otin yhden esitteen talteen ja se on minulla varmaan vieläkin jossain, muistona siitä miten sokeita ihmiset voivat olla.  Jossain vaiheessa aloin jokaisen lyönnin jälkeen käydä lääkärissä, jotta on todisteita väkivallasta.

Asiat kääntyi "auttavalla taholla" melko päälaelleen ja siitä olen vieläkin katkera. Osittain tuntui olevan kyse siitä, että asiat olivat vieraita ja uusia työntekijöille ja ne oli helpompi kieltää kuin alkaa työskennellä niiden parissa ja antaa sitä apua. Toki sitten yritin hakea apua muualta.

Vielä muutama vuosi sitten lääkäri kirjoitti papereihini "taustalla väkivaltainen parisuhde".

Ihminen, joka oli työparina henkilölle, joka tuon meidän perheessä olleen päihdeongelman kielsi, on yhä töissä samassa kunnassa ja peräti sosiaalitoimen johtajana. Pieni kaupunki Varsinais-Suomessa.

Olen sitä mieltä, että ei kannata uskoa siihen että apua saa. Apua ei saa, oma kokemus.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä taustalla on lähes poikkeuksetta vastapuolen pitkään harjoittama henkinen väkivalta ja nalkutus. Joillain sitten tulee lopulta mitta täyteen ja päässä naksahtaa.

Huono suhde joko parannetaan tai lopetetaan. Huonoon suhteeseen ei jäädä esimerkiksi opettamaan aikuista ihmistä "käyttäytymään" väkivalloin.

Yllä oleva asenne on yksi hyvä esimerkki väkivallan kulttuurista Suomessa: oletetaan että asiat menevät niin kuin itse haluaa vaikka ei ilmaista omia haluja selvästi, petytään ja katkeroidutaan kun juttu ei menekään niin kuin haluaa ja joku vielä paikkaa toisen kommunikoinnin puutteita kommunikoimalla kahden edestä ja sitten otetaan joku lisästressi tähän, ja puretaan se siihen "ärsyttävään nalkuttajaan".

Vierailija kirjoitti:

Suomalainen kulttuuri ylipäätään.

Tälläkin palstalla kun puhutaan väkivallasta, niin merkittävä osa osallistujista väheksyy väkivaltaista käytöstä, alkaen henkisestä väkivallasta ja päättyen siihen varsinaiseen pahoinpitelyyn: uhri varmaan jotenkin ansaitsi pahoinpitelynsä jne.

Sellainen asenne että järjestelmällisen väkivallaton kasvatus olisi "lepsua", ja että sillä aikaansaataisiin lapsille ongelmia (kun ne saadaan aikaan mm. sillä väkivallalla eri muodoissaan).

Sama monissa muissakin kulttuureissa, mutta joissakin kulttuureissa enemmän ja joissakin vähemmän. Esimerkiksi Ruotsissa vähemmän.

Ruotsissa ei ole ollut sotatraumoja, joiden lieventymiseen yli sukupolvien ei olisi kulunut tarpeeksi aikaa. Suomessa on vieläkin elossa sodan kokeneita sukupolvia. Sodasta on vasta vähän aikaa suhteessa ihmishistoriaan. Kyllä se kaikki vaikuttaa vieläkin suomalaisiin ja siirtynyt polvelta toiselle, alkoholin ja juurikin väkivallan muodossa. Toivottavasti olisi nyt vähenemään seuraavien parin polven aikana...

Vierailija kirjoitti:

Nro 1:lle vastaisin, että meillä oli perheväkivaltaa, henkistä ja fyysistä. Silloin oli kampanja, jonka yhtenä tunnuksena oli kuva, jossa morsiamella oli musta silmä. Hain apua perheelle, kerroin miehen päihdeongelmasta ja siitä että mies juo kaikki rahat ja on väkivaltainen. Kunnasta sanottiin: "Ei teillä ole perheessä päihdeongelmaa". Olin todella hämmästynyt siitä, miten sosiaalitoimessa oli esillä tuon kampanjan mainoksia ja esitteitä ja palvelu oli tuota tasoa. Otin yhden esitteen talteen ja se on minulla varmaan vieläkin jossain, muistona siitä miten sokeita ihmiset voivat olla.  Jossain vaiheessa aloin jokaisen lyönnin jälkeen käydä lääkärissä, jotta on todisteita väkivallasta.

Asiat kääntyi "auttavalla taholla" melko päälaelleen ja siitä olen vieläkin katkera. Osittain tuntui olevan kyse siitä, että asiat olivat vieraita ja uusia työntekijöille ja ne oli helpompi kieltää kuin alkaa työskennellä niiden parissa ja antaa sitä apua. Toki sitten yritin hakea apua muualta.

Vielä muutama vuosi sitten lääkäri kirjoitti papereihini "taustalla väkivaltainen parisuhde".

Ihminen, joka oli työparina henkilölle, joka tuon meidän perheessä olleen päihdeongelman kielsi, on yhä töissä samassa kunnassa ja peräti sosiaalitoimen johtajana. Pieni kaupunki Varsinais-Suomessa.

Olen sitä mieltä, että ei kannata uskoa siihen että apua saa. Apua ei saa, oma kokemus.

Tätä olen itsekin pohtinut, usein palstoilla aina tarjotaan moniin ongelmiin "hae ulkopuolista apua" -mantraa, millä ihmiset varmasti tarkoittavat vain hyvää ja haluavat auttaa. Mutta millaista apua oikeasti on saatavilla on varmasti eri juttu...

Googlatkaa ensi- ja turvakotien lähisuhdeväkivaltatyö.

Sieltä saa apua joka todella auttaa. Ja niin auttaa myös Kela-terapia.

Meillä väkivalta alkoi niin päin että minä löin ensin enkä ole ihan pieni ja heikko vaikka nainen olenkin. Mies seurasi perässä samaan kuoppaan.

Ja kaava meni näin että alettiin tapella, minulla volyymi nousi, mies ei kestänyt huutoa jota yritti hiljentää alkamalla todella ilkeäksi josta minä innostuin viskomaan ja rikkomaan tavaroita, ja oikein vihan vimmassani myös lyömään miestä joka löi sitten takaisin.

Tulee välillä hullu olo siitä että meillä on ollut todella kamalia aikoja, mutta nyt menee ihan mukavasti ja ennustan että tulee edelleen menemään.

Monien mutkien kautta tähän on päästy, ja esimerkiksi se että kun minä aloin edetä terapiassani ja rauhoituin, niin mies olikin seuraavilla kerroilla se joka löi, ja minä en.

Silti yksissä ollaan edelleen, otetaan nykyisin toisemme ja itsemme paremmin huomioon ja tehdään yhteistyötä aina vaan paremmin kommunikaation kehittyessä. Kai me ollaan molemmat niin kamalia ettei kehtaa enää muiden kanssa ruvetä yrittämään :D

Vierailija kirjoitti:

Nro 1:lle vastaisin, että meillä oli perheväkivaltaa, henkistä ja fyysistä. Silloin oli kampanja, jonka yhtenä tunnuksena oli kuva, jossa morsiamella oli musta silmä. Hain apua perheelle, kerroin miehen päihdeongelmasta ja siitä että mies juo kaikki rahat ja on väkivaltainen. Kunnasta sanottiin: "Ei teillä ole perheessä päihdeongelmaa". Olin todella hämmästynyt siitä, miten sosiaalitoimessa oli esillä tuon kampanjan mainoksia ja esitteitä ja palvelu oli tuota tasoa. Otin yhden esitteen talteen ja se on minulla varmaan vieläkin jossain, muistona siitä miten sokeita ihmiset voivat olla.  Jossain vaiheessa aloin jokaisen lyönnin jälkeen käydä lääkärissä, jotta on todisteita väkivallasta.

Asiat kääntyi "auttavalla taholla" melko päälaelleen ja siitä olen vieläkin katkera. Osittain tuntui olevan kyse siitä, että asiat olivat vieraita ja uusia työntekijöille ja ne oli helpompi kieltää kuin alkaa työskennellä niiden parissa ja antaa sitä apua. Toki sitten yritin hakea apua muualta.

Vielä muutama vuosi sitten lääkäri kirjoitti papereihini "taustalla väkivaltainen parisuhde".

Ihminen, joka oli työparina henkilölle, joka tuon meidän perheessä olleen päihdeongelman kielsi, on yhä töissä samassa kunnassa ja peräti sosiaalitoimen johtajana. Pieni kaupunki Varsinais-Suomessa.

Olen sitä mieltä, että ei kannata uskoa siihen että apua saa. Apua ei saa, oma kokemus.

Kiitos kun jaoit sun kokemuksen. Voisit jopa julkaista ihan surutta tuon kunnan työntekijän nimen (vaikka tiedän ettet tee sitä ja sinullakin olisi jonkinlainen tunnistautumisvaara). Itse olen työskennellyt ja olen valmistumassa sosiaalialalle, jossa väkivallan tunnistaminen ja siihen liittyvä auttamistyö on merkittävää. Olen seurannut välillä järkyttyneenä sivusta, kun jotkut kollegat ovat aivan pihalla kaikesta. Siis järkyttävää asiakkaan vähättelyä tai väärinymmärtämistä. Itseasiassa juurikin nämä epäpätevät kollegat ovat saaneet minun mieleni muuttumaan ja aion vältellä tiettyjä toimenkuvia. Erityisesti kunnallisella tällainen väkivaltaosaaminen on oikeasti heikkoa. Järjestöissä meininki on taas erilainen, koska siellä asiantuntemus on spesifimpää ja suutautunut pelkästään väkivaltatyöhön. Mutta kyllähän kaikkiin työyhteisöihin kuuluu mätiä yksilöitä, ei siitä mihinkään pääse...

Väkivaltainen ihminen on sairas. Taustalla voi olla Esim. Impulsikontrollihäiriö, päihdeongelma, jokin mielisairaus tai adhd. Hakekaa apua lääkäriltä.

Vierailija kirjoitti:

Googlatkaa ensi- ja turvakotien lähisuhdeväkivaltatyö.

Sieltä saa apua joka todella auttaa. Ja niin auttaa myös Kela-terapia.

Meillä väkivalta alkoi niin päin että minä löin ensin enkä ole ihan pieni ja heikko vaikka nainen olenkin. Mies seurasi perässä samaan kuoppaan.

Ja kaava meni näin että alettiin tapella, minulla volyymi nousi, mies ei kestänyt huutoa jota yritti hiljentää alkamalla todella ilkeäksi josta minä innostuin viskomaan ja rikkomaan tavaroita, ja oikein vihan vimmassani myös lyömään miestä joka löi sitten takaisin.

Tulee välillä hullu olo siitä että meillä on ollut todella kamalia aikoja, mutta nyt menee ihan mukavasti ja ennustan että tulee edelleen menemään.

Monien mutkien kautta tähän on päästy, ja esimerkiksi se että kun minä aloin edetä terapiassani ja rauhoituin, niin mies olikin seuraavilla kerroilla se joka löi, ja minä en.

Silti yksissä ollaan edelleen, otetaan nykyisin toisemme ja itsemme paremmin huomioon ja tehdään yhteistyötä aina vaan paremmin kommunikaation kehittyessä. Kai me ollaan molemmat niin kamalia ettei kehtaa enää muiden kanssa ruvetä yrittämään :D

Kiitos paljon kun kerroit kokemuksestasi! Onko teillä mukana ollut alkoholi vai onko tälle välivältakaavalle terapian myötä löytynyt jokin syy?

Alkoholilla ei osuutta asiaan, mutta meillä molemmilla on persoonallisuushäiriöpiirteitä, peräti sillä tavalla vastakkaisista häiriöistä että ei ihmekään että tuli riideltyä niin valtavasti.

Persoonallisuushäiriö ei kuitenkaan ole mikään syy minusta. Luulen että on mahdollista omata niitä häiröpiirteitä, ja olla silti tappelematta kuin villieläin.

Koska ne voi.

Yksinäisen ihmisen on vaikea harrastaa perheväkivaltaa missään muodossa, vaikka olisi miten nuppivikainen tapaus hyvänsä.

Jos suhteessa on minkäänlaista väkivaltaa -> siirrytään eri osoitteisiin.

Hyvin on tullut esiin syitä, mutta tämä jäi vielä puuttumaan...ylpeys, itsensä syyllistäminen, itseppä olen valinnut näin, kukaan ei mua usko, en pysty nyt eroamaan lasten/rahan/tjms. takia, kyllä se siitä rauhoittuu, on vaan kestettävä. Elämäni ensimmäiset 16 vuotta perhehelvetissä eläneenä voin sanoa että perheväkivalta voi johtua myös vastaanottavan puolen "olen tämän ansainnut" mentaliteetista.

Ja kyllä, ymmärtääkseni molemmat osapuolet kantoivat mukanaan omien perheidensä näkymätöntä taakkaa yhteiseen perheeseensä.

Vierailija kirjoitti:

Koska ne voi.

Yksinäisen ihmisen on vaikea harrastaa perheväkivaltaa missään muodossa, vaikka olisi miten nuppivikainen tapaus hyvänsä.

Jos suhteessa on minkäänlaista väkivaltaa -> siirrytään eri osoitteisiin.

Tämä on helpommin sanottu kuin tehty, väkivallan uhrilla ei todellakaan ole helppoa, näin ajattelin itsekin ennen kuin koin itse välkivaltaa, ei se lähteminen olekaan niin helppoa, koska se on edelleen se sama rakas ihminen joka on nyt yhtäkkiä syyttä alkanut väkivaltaiseksi, se on valtava pettynmys.. 

Vierailija kirjoitti:

Hyvin on tullut esiin syitä, mutta tämä jäi vielä puuttumaan...ylpeys, itsensä syyllistäminen, itseppä olen valinnut näin, kukaan ei mua usko, en pysty nyt eroamaan lasten/rahan/tjms. takia, kyllä se siitä rauhoittuu, on vaan kestettävä. Elämäni ensimmäiset 16 vuotta perhehelvetissä eläneenä voin sanoa että perheväkivalta voi johtua myös vastaanottavan puolen "olen tämän ansainnut" mentaliteetista.

Ja kyllä, ymmärtääkseni molemmat osapuolet kantoivat mukanaan omien perheidensä näkymätöntä taakkaa yhteiseen perheeseensä.

Tämä on kyllä aika syyllistävä kommentti väkivallan uhria kohtaan. En usko, että monikaan uhri ajattelee "olen tämän ansainnut", vaan syyt lähtemättömyyteen ovat ehkä pelko, miten lasten käy kun eroaa, alkaako väkivaltainen ex häiritä elämää, taloudellinen tilanne, syitä on varmasti monia. Ihmiset eivät tajua, että se ei ole joku tuntematon ihminen joka on väkivaltainen, vaan se kaikista rakkain oma puoliso, jonka kanssa on ehkä perhekin perustettu.. En silti usko että moni ajattelee ansaitsevansa väkivaltaista kohtelua, mutta haluavat lähtemisen sijaan että väkivalta loppuu.. Mutta loppuuko se, jos apua saa, olikin alkuperäinen kysymys? Ja edelleen, mistä se pohjimmiltaan johtuu?

Ap

Lyhyesti ja tiivistetysti parisuhdeväkivalta on vallankäyttöä. Toinen alistaa toista saadakseen itse jotain, esim pelkän vallantunteen tai että kaikki tehdään hänen haluamallaan tavalla tai vapautuksen kotitöistä tms. Eli pelkkää vallankäyttöä. Ja voi olla sitä vain puolisoa kohtaan koska kokee omistavansa hänet ja olla oikessti mukava kaikille muille.

Kyse on vallasta, jota alkkiksella tai muuten elämänsä pilanneella ei ole. Hakkaamalla osoittaa olevansa vahvempi, ja luulee että nyt valta on hänellä. Hän voi käskyttää ja alistaa uhria. Vaikka elelisi toisen rahoilla, toisen kodissa ja toisen armoilla. Sairauttahan tuo jollakin tavalla on. Normaali ihminen ei kykene hakkaamaan rakastamaansa lähimmäistä. Nuo kykenee, ja vielä säännöllisesti. Jos olisi koira, lopetettaisiin.