Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Erakoituneet, miten totuttautua julkisiin tiloihin?
06.01.2017 |
Kärsin vuosia kroonisesta unettomuudesta, minkä seurauksena erakoiduin ja masennuin. Menetin kaikki ystäväni. Olen nyt fyysisesti hieman paremmassa kunnossa, mutta minun pitäisi edelleen liikkua enemmän. Käydä esim. salilla lihaskuntoa parantaakseni ja kävellä pitempiä matkoja, mutta toisaalta myös laajentaa muuten elinpiiriäni ja totutella uudestaan erilaisiin tilanteisiin, kuten ruokailuun julkisilla paikoilla, teatterissa ja museoissa käynteihin jne.
Ongelma on, että vuosien erakoitumisen jälkeen minun on todella vaikea mennä julkisille paikoille. Ja ennen sairastumistani liikuin yleensä kavereiden kanssa näissä paikoissa. On todella vaikeaa lähteä kotoa yksin minnekään. Tuntuu, että kaikki huomaavat outouteni.
Miten saatte itsenne liikkumaan julkisilla paikoilla ja jopa rentoutumaan siinä määrin, että pystytte pysähtymään ja olemaan siinä tilanteessa hieman pitempään ja siedättämään itsenne ihmisten ympäröiminä olemiseen? En edelleenkään pysty esim. menemään vain aikaa kuluttamaan museoon. Minulla täytyy olla jokin tehtävä, johon keskittyä ja suorittaa se, jotta kykenen liikkumaan julkisilla paikoilla ja sitten palaan nopeasti takaisin kotiin. Joudun aina psyykkaamaan itseäni pitkään, että ylipäätään pääsen jonnekin. En pysty tekemään mitään spontaanisti kuten aikaisemmin. Millaisiin julkisiin paikkoihin voi mennä yksin? Mistä kannattaa aloittaa ja miten edetä, jotta ne eivät jää vain yksittäisiksi kokeiluiksi, vaan oikeasti elämä taas normalisoituisi ja voisin nauttia erilaisista paikoista ja muiden seurasta.
Kommentit (20)
Mene johonkin ryhmätoimintaan, esim mielenterveysyhdistykselle. Varmasti löytyy jos ei ihan pieni paikka ole. Itsellä se ainakin auttoi, mutta suurin apu itselleni tulee kun juttelen psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Niistä on tullut jo sellaisia että odotan niitä.
Lisäksi ajan pyörällä aika paljon. Pakkaset tosin vähän rajoittaa.
Reilu kymmenen vuotta meni omassa syrjäytymisessä ja ratkaisin ongelmia ja pelkoja viinalla. Voin kertoa että ei ollut kaikista fiksuin ratkaisu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten olisi luonnosvihko käteen ja piirrät/kirjoitat havaintoja ympäristöstä? Ulkomailla museoissa yms on usein opiskelijoita tuntikausia piirtämässä/kurjoittamassa. Siinä keskityt johonkin muuhun kuin muihin ihmisiin. Kirjasto voisi olla hyvä paikka totutella; lukusaleissa ollaan hiljaa ja yksin
Tässä asiassa uskon vahvasti mukavuusalueeseen enkä pakottamiseen. Pidä huoli, että liikut aktiivisesti ja paljon mukavuusalueellasi kodin ulkopuolella. Se kasvaa siitä sitten isommaksi ja isommaksi, lähes huomaamatta.
Erakoitunut kun olen, niin en tiedä. Kuka sulle käy kaupassa, tai mistä olet vuosien ajan saanut ruoat? Asutko kotona, minkä ikäinen olet? Käynyt töissä aiemmin?
Muistan itselläni paremmat ajat ja elämän olevan normaali, kun kävin koulussa. Sen jälkeen, kun opiskelut loppui niin pläts, elämä ylösalasin, ja itselläkin joutuu aina kauheat tsempit vetämään ennen kuin ulos lähtee. Yleensä en sinnekään sitten loppujen lopuksi mene yksin. Ja ulosmenossa vielä lisää ahdistaa se psyykkaus siihen, kuinka paljon energiaani joudun käyttämään jo psyykkaamiseen, se on turhauttavaa.
Jos sulla on ketään, joka lähtisi kanssasi ulos, lenkille tai mitään, kaupassakäyntiä? Yksin se on vielä vaikeampaa, mutta jos joku sulle tuttu ja läheinen tahtoisi ja voisi lähteä mukaasi 'tueksi', tai vaan yksinkertaisesti seuraksesi:)
Itselläni en näe vielä valoa tunnelinpäässä, mutta jossain sisimmässäin näen ja tunnen, että joku päivä mäkin pääsen täältä rotkosta ylös ja saisin elämääni rutiinia ja normaalisuutta, kuin aina vaan neljän seinän sisällä ahdistustusta, ja ahdistusta ulos menosta vielä. Joskus...
Siedättämällä vähä kerrassaan totutellen. Ei kerralla liikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama ongelma. Minä pyrin lähtemään joka päivä kotoa pois edes vähäksi aikaa. Käyn esim. lähikaupassa tai kävelyllä tai vain viemässä roskia. Jään nimittäin helposti vain jumittamaan kotiin ja sitten ulos lähteminen on entistä vaikeampaa. Pieni ulkoilu joka päivä helpottaa tätä kammoa. Tykkään myös käydä kirjastossa. Siellä tulee keskityttyä kirjoihin, joten muut ihmiset unohtuu. :) Haluaisin mennä itsekseni kahvilaan istuskelemaan, mutta en ole vielä saanut kerättyä rohkeutta siihen.
Vierailija kirjoitti:
Sama ongelma. Minä pyrin lähtemään joka päivä kotoa pois edes vähäksi aikaa. Käyn esim. lähikaupassa tai kävelyllä tai vain viemässä roskia. Jään nimittäin helposti vain jumittamaan kotiin ja sitten ulos lähteminen on entistä vaikeampaa. Pieni ulkoilu joka päivä helpottaa tätä kammoa. Tykkään myös käydä kirjastossa. Siellä tulee keskityttyä kirjoihin, joten muut ihmiset unohtuu. :) Haluaisin mennä itsekseni kahvilaan istuskelemaan, mutta en ole vielä saanut kerättyä rohkeutta siihen.
Jos ensin menee vaain pyörimään sinne kahvilaan ja pohtii pitkään, mitä ostaisi mukaan. Sitten ehkä joku kerta voisi vähän pidentää aikajännettä ja jäädä paikalle istumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä pystyn kyllä käymään kaupassa. Kirjoitan itselleni ostoslistan valmiiksi ja sitten keskityn vain järjestelmällisesti etsimään niitä tiettyjä tuotteita. Ulkoilen koiran kanssa eli sinänsä tulee liikuttua, mutta ahdistun, jos ihmiset ottavat kontaktia ja yritän vältellä katseita. Mun pitäis oikeasti saada lihaskuntoa kuntoon, koska menin todella huonoon kuntoon vuosia kestäneen kroonisen unettomuuden takia. Mutta pelkään mennä salille.
Tuo kirjasto oli tosi hyvä idea. Olen kerran käynyt jo kokeilemassa kirjastolla käyntiä, mutta silloinkin hain vain nopeasti ennalta katsomani kirjan hyllystä, lainasin sen itsepalveluautomaatilla, ja sitten taas nopeasti pois. Ulos lähteminen vaatii myös kauheasti ennalta valmistelua, että näyttää mahdollisimman normaalilta. Ennen tykkäsin pitää värikkäitä vaatteita. Nyt menee kauheasti aikaa siihen, että löydän mahdollisimman huomaamattomat vaatteet, mutta silti tarpeeksi siistit etten iske kenenkään silmään huonolla tai hyvällä tavalla.
Asuin opiskelija-asunnossa pahimmat erakkovuoteni, sitten vanhempien luona. Nyt taas itsekseni. Mulla jäi opinnot kesken ja haluaisin niitä jossakin vaiheessa jatkaa, mutta en pysty menemään yliopistolle. Ihmisten läsnäolo esim. massaluennoilla ahdistaa ja se puheen hälinä, jota on vaikea sietää erakoitumisen jälkeen. Kun keskustelu muutenkin on tosi tökkivää ja mua alkaa helposti itkettää, jos olen ihmisten kanssa tekemisissä, niin on vaikea kuvitella miten opiskelua voisi tällä hetkellä viedä eteenpäin. On kamalaa olla koko ajan itkua pidätellen ja silti yrittää esittää ihmisille, että joo olenpas rento, älä pelästy mua...
Kolmikymppinen olen. Tuntuu, että koko elämä on mennyt ohi, varsinkin jos tässä ei ala tapahtumaan nopeaa muutosta.
Olen siis ollut asiakaspalvelutyössä opiskelun ohella aikaisemmin eli olen kyllä ihan pärjännyt ihmisten kanssa ennen. Nyt olen jotenkin täysin jumiutunut eikä kehitystä tapahdu. Mulla päivät muodostuvat vain koiran lenkittämisestä ja 1-2 krt viikossa käyn kaupassa hakemassa ruokatarvikkeet. En ole tästä jotenkin päässyt eteenpäin. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsemppiä! Minäkin jätin korkeakoulun väliin muista kuin älyllisistä syistä. Löysin kuitenkin ammattikorkean, jonka sain sinniteltyä läpi ja sain jopa stipendin parhaana opiskelijana. Olen toistaiseksi onnistunut luovimaan töissä, mutta en tiedä onnistuuko se eläkeikään asti. Jokainen työssä vietetty vuosi on tietyllä tavalla saavutus.
Vierailija kirjoitti:
Olen siis ollut asiakaspalvelutyössä opiskelun ohella aikaisemmin eli olen kyllä ihan pärjännyt ihmisten kanssa ennen. Nyt olen jotenkin täysin jumiutunut eikä kehitystä tapahdu. Mulla päivät muodostuvat vain koiran lenkittämisestä ja 1-2 krt viikossa käyn kaupassa hakemassa ruokatarvikkeet. En ole tästä jotenkin päässyt eteenpäin. -ap
Onko teidän kunnassa mitään kuntouttavaa toimintaa tai terapiamahdollisuutta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen siis ollut asiakaspalvelutyössä opiskelun ohella aikaisemmin eli olen kyllä ihan pärjännyt ihmisten kanssa ennen. Nyt olen jotenkin täysin jumiutunut eikä kehitystä tapahdu. Mulla päivät muodostuvat vain koiran lenkittämisestä ja 1-2 krt viikossa käyn kaupassa hakemassa ruokatarvikkeet. En ole tästä jotenkin päässyt eteenpäin. -ap
Onko teidän kunnassa mitään kuntouttavaa toimintaa tai terapiamahdollisuutta?
Kävin kuntoutuskurssin vuosi sitten kun pysyin jo paremmin tolpillani. Sain kyllä tehtyä kurssin loppuun, jopa siihen sisältyneen lyhyen harjoittelujakson, mutta sosiaalisuuteni ei oikein päässyt kehittymään kun vietin tuonkin harjoittelun yksin kirjallista raporttia vääntäen. Kurssi alkoi yhteisosuudella, jossa oli myös muita mielenterveyskuntoutujia mukana, mutta eipä meillä oikein ollut muuta yhteistä näiden ongelmien lisäksi, joten yhteyttä ei olla pidetty kurssin jälkeen. Lisäksi tuo kurssi oli ensimmäinen kontakti vieraisiin ihmisiin monen erakkovuoden jälkeen (siis kaupantätien ja lääkäreiden lisäksi), joten sielläkin lähinnä vaan itkeskelin ja nieleskelin pahaa oloa ja yritin sinnitellä loppuun. Oli hirvittävän raskasta kun joutui olemaan monta tuntia yhtäkkiä samassa tilassa vieraiden ihmisten kanssa ja olin koko ajan todella uupunut.
Käyn tällä hetkellä yksityisellä terapeutilla, mutta asiat eivät vain millään tunnu etenevän. Olen jämähtänyt pienten edistysaskeleiden jälkeen ja aika vain kuluu ja kuluu... -ap
Valitse paikat kiinnostuksenkohteittesi mukaan. Sinulla ne voisivat olla vaikka kirjakauppa, lemmikkieläintarvikeliike tai esim. pelikauppa jos harrastat pelaamista. Voi tuntua hölmöltä, kun tavallisesti teet varmaan ostokset netissä. Älä ota tehtävälistaa mukaan, mutta mene aluksi vaikka pariksi minuutiksi käymään. Katso myös ns. uniformu valmiiksi: vaatekerta jolla liikut ihmisten ilmoilla ja se on aina helposti saatavilla. Vähän sama idea kuin vaikka lenkkeilyn aloittamisessa. Tee lähteminen helpoksi ja tee vähän jotain, älä vaadi itseltäsi liian pitkää suoritusta. Ulkona käytkin jo päivittäin, se on hyvä. Ota ohjelmaan vaikka joka toinen päivä tällainen käynti jossain muualla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Valitse paikat kiinnostuksenkohteittesi mukaan. Sinulla ne voisivat olla vaikka kirjakauppa, lemmikkieläintarvikeliike tai esim. pelikauppa jos harrastat pelaamista. Voi tuntua hölmöltä, kun tavallisesti teet varmaan ostokset netissä. Älä ota tehtävälistaa mukaan, mutta mene aluksi vaikka pariksi minuutiksi käymään. Katso myös ns. uniformu valmiiksi: vaatekerta jolla liikut ihmisten ilmoilla ja se on aina helposti saatavilla. Vähän sama idea kuin vaikka lenkkeilyn aloittamisessa. Tee lähteminen helpoksi ja tee vähän jotain, älä vaadi itseltäsi liian pitkää suoritusta. Ulkona käytkin jo päivittäin, se on hyvä. Ota ohjelmaan vaikka joka toinen päivä tällainen käynti jossain muualla.
Mulla on tosi vaikea jättää toi tehtävälista pois. Pelkään, että juuri tuolla herätän sitä huomiota. Jos siis menen jonnekin, enkä tee jotakin tai suorita jotakin tehtävää ja sitä käyntiä täydellisen normaalisti läpi.
Jos menen kauppaan, enkä osta sieltä mitään, niin herätän huomiota, koska luultavasti vain haahuilen omituisena ympäriinsä. Tai jos menen sinne salille, enkä osaa käyttää laitteita tai en jaksa tehdä mitään ja mua alkaa heikottaa (mikä on todella todennäköistä), niin sehän kiinnittää hirveästi huomiota. En siis pääse yli siitä ajatuksesta, että mun pitää suoriutua siellä julkisella paikalla niin täydellisen normaalisti, että kukaan ei varmasti kiinnitä muhun mitään huomiota. Jos en täytä tiettyjä ehtoja kuten pukeutumisen, tehtävien suorittamisen ja niiden oikean ajoittamisen mukaan, niin koen että ei kannata yrittää, koska epäonnistun ja ihmiset kiinnittävät muhun huomiota. Miten tällaisesta ajattelusta pääsisi eroon?
Mutta kiitos kaikille vinkeistä!
Aion kokeilla ainakin tuota kirjastoa, koska siinä mun ei tarvitse vielä luopua tehtävälistasta eli voin etsiä sieltä jonkun kirjan ja jäädä sitten vaikka 15 minuutiksi lukemaan sitä lukusalissa ennen kuin lähden kotiin. Ja sitten ensi kerralla jään pitemmäksi aikaa lukemaan ja jossakin vaiheessa siirryn lukemaan kirjaston kahvilaan.
Tuo piirustaminen ja havaintojen ylös kirjaaminen voisi myös sopia mulle. Kokeilen sitä myös jossakin vaiheessa. Keväällä ainakin luonnon muutoksien kirjaaminen voisi olla luontevaa tuolla tavoin.
Yritän keksiä vielä, miten pääsisin salille, vaikka siihen liittyykin todella paljon pelkoja. Mutta se olisi myös todella tärkeä kunnon kannalta. Ehkä ensimmäinen kerta voisi olla vain yleensäkin salikortin ostaminen ja vasta toisella kertaa menee mahdollisimman aikaisin salille, niin saa yksin kokeilla vaikka juoksumattoa.
Opiskelussa joudun varmaan edelleen pitämään taukoa, ellei löydy jotain sopivia etäkursseja, koska en pysty vielä lähiopiskeluun.
Yritän nyt näillä suunnitelmilla pikkuhiljaa monipuolistaa arkeani.
Onko teidän kaupungissa päiväsairaala toimintaa? Itsellä erakoituminen ei ollut aivan noin voimakasta, mutta huomattavaa kylläkin. Päiväsairaala auttoi todella paljon sosiaalisiin tilanteisiin, tosin ensimmäisen päivät ja viikkokin oli todella hankala, mutta sen jälkeen helpotti.
Aloita pikkihiljaaa ja oman olotilan mukaan. Tosin ei kannata liikaa keskittyä omaan olotilaan. Esim. illalla pimeällä mene vaikka lenkille niin, että kuuntelet samalla musiikkia. Sitten kun se alkaa sujumaan niin päiväsaikaan ja ihmisten pariin. Jos tuntuu vaikealta mennä suoraan vain kuljeskelemaan kaupungille niin voithan käydä vaikka kirjastossa hakemassa jonkun kirjan ja ehkäpä sen jälkeen vaikka kahville.
Tosin eivät kaikki ole ylipäätään sen tyyppisiä, että voisivat vain "hengailla" kaupungilla. Toiset vaativat sen tekemisen. En jotenkin itsekään pysty vain pyörimään kaupungilla. Itsekin yritän harjoitella yksin kahvilla tai syömässä käymistä. Se tuntuu vain jotenkin hankalalta.
Vierailija kirjoitti:
Onko teidän kaupungissa päiväsairaala toimintaa? Itsellä erakoituminen ei ollut aivan noin voimakasta, mutta huomattavaa kylläkin. Päiväsairaala auttoi todella paljon sosiaalisiin tilanteisiin, tosin ensimmäisen päivät ja viikkokin oli todella hankala, mutta sen jälkeen helpotti.
On meillä. Mulla vaan ei jäänyt sen kuntoutuskurssin jälkeen kauhean hyvää oloa siitä vertaisryhmätoiminnasta. Tai meillä ainakin ihmiset puhuivat juurikin vain niistä mielenterveysongelmista ja mulla oli sen takia jatkuvasti raskas olo. Jotenkin se elämä kietoutui liikaa niiden samojen juttujen ympärille, kun keskusteli ensin terapeutin kanssa ongelmistaan ja analysoi kaikkia tekemisiään ja sitten vielä joka päivä sen vertaistukiryhmänkin kanssa käytiin samantyylisiä juttuja läpi, kun mikään muu meitä ei oikein yhdistänyt. Sinänsä joku harrastus tai muu toiminta, jossa tapaisi säännöllisesti muita ihmisiä olisi kyllä hyvä idea. Mutta ehkä vasta myöhemmin, kun on asioita, joista puhua ilman itkuherkkyyttä. Nyt jos joku kyselee jotakin, niin en osaa jutella normaalisti vaan lukkiudun tai alkaa itkettää, kun tuntuu ettei elämässä ole oikein muuta kuin tämä kuntoutuminen ja oman omituisuutensa peittely-yritykset.
Vierailija kirjoitti:
Aloita pikkihiljaaa ja oman olotilan mukaan. Tosin ei kannata liikaa keskittyä omaan olotilaan. Esim. illalla pimeällä mene vaikka lenkille niin, että kuuntelet samalla musiikkia. Sitten kun se alkaa sujumaan niin päiväsaikaan ja ihmisten pariin. Jos tuntuu vaikealta mennä suoraan vain kuljeskelemaan kaupungille niin voithan käydä vaikka kirjastossa hakemassa jonkun kirjan ja ehkäpä sen jälkeen vaikka kahville.
Tosin eivät kaikki ole ylipäätään sen tyyppisiä, että voisivat vain "hengailla" kaupungilla. Toiset vaativat sen tekemisen. En jotenkin itsekään pysty vain pyörimään kaupungilla. Itsekin yritän harjoitella yksin kahvilla tai syömässä käymistä. Se tuntuu vain jotenkin hankalalta.
Mulla on musiikin kanssa tapahtunut sellainen outo juttu, että en pitkään aikaan pystynyt kuuntelmaan musiikkia. Se muistutti liikaa menneestä, jolloin vietti ystävien kanssa hauskoja hetkiä. Nyt olen yrittänyt iltaisin kuunnella musiikkia, mutta vain sellaisia uutuuksia, joihin mulla ei liity mitään muistoja.
Mä en vielä kans pysty syömään ulkona. Mutta ajattelin kokeilla sitä, että haen noutoruokaa joku kerta. Mietin annoksen valmiiksi ja sitten menen vain nopeasti hakemaan sen. Sit ehkä seuraavalla kerralla pystyn jäämään paikan päälle syömään, kun paikka jo vähän tutumpi. Ajattelin tehdä tämän lounasajan ulkopuolella, niin paikalla ei ole niin paljon muita ihmisiä.
Alue: Aihe vapaa
Ei vinkkejä, neuvoja?