Minusta ei pidetä missään työpaikassa. Koko kouluaika kiusattiin. Milä minussa on vikana?

Ihan hyvä kysymys ja tarpeellista miettiä myös omaa rooliaan ellei oikein tule muiden kanssa toimeen. Sama syy voi olla vaikuttanut jo lapsena kuin nyt. Jokin asia ärsyttää muita. Ehkäpä juuri huono itsetunto. Huonommuudentunne, kokemus ettei kelpaa saa muut karsastamaan

Hirveitä junttisuomalaisia tämäkin ketju täynnä. :D Ap vaikuttaa kaikkein normaaleimmalta paitsi, että miettii liikaa, mitä mieltä muut ovat hänestä. Minä olen tottunut tervehtimään ja vaihtamaan pari sanaa työkaverien kanssa aina kun on tilaisuus. Jotkut ovat tuppisuita, mutta se on heidän ongelmansa. Toiset taas juttelevat joko heti tai alkavat jossain vaiheessa jutella takaisin. :) Miehenkin muuten löysin töistä, ihastui minuun, koska olen niin iloinen. Kaikkea hyvää ap!

Vierailija kirjoitti:

Tosi kurjalta tuntuu, että vaikka kuinka luen erilaisia vinkkejä sanomattomista säännöistä ja smalltalkista, mokaan silti aina jotenkin. Olen kuitenkin saanut palautetta muutamilta asiakkailta siitä että kanssani on hauska jutella, olen ystävällinen ja hyvä tyyppi. Uskon itsekin niin, enkä ymmärrä mistä kiikastaa. En tunnu sopivan mihinkään työhön. Aina käy niin ettei minusta pidetä. Sekä työkavereista että osasta asiakkaista huomaa, ettei minua pidetä ammattimaisena. Varmaan ihmisiä ärsyttää sähläävä, unohteleva, oppimishäiriöinen add-henkilö. Työkavereilla on diagnoosini kyllä tiedossa (ovat neuropsykiatrian ammatti-ihmisiä), mutta silti tuntuu että kaikkia aina vaan ottaa päähän olemassaoloni. Olen silti näiltä terveiltäkin työkavereilta kuullut, että tässä työpaikassa on todella vaikea pysyä kartalla siitä mitä tapahtuu. On ihan päivittäistä, ettei tiedetä missä työkaveri tai pomo huitelee, mitä on asiakkaiden kanssa sovittu, keitä on tulossa käymään jne. Kukaan ei ikinä tiedä mistään mitään, vaan jotenkin maagisesti pitäisi vaan tietää, tai pidetään epäammattimaisena.

Olen huomannut että ihmisiä ärsyttää kun puhun heille. Tänään aloitin aamun sanomalla työkaverille "Jännä miten nyt on ihan pirteä vaikka on nukkunut vain 3,5h ja eilen olin nukkunut 9h ja olin tosi väsynyt. Erikoista miten noin menee." hän tuntui ärsyyntyvän tästä, en kyllä tosiaan ymmärrä miksi. Jotenkin mielessäni näin, että tästä olisi kehkeytynyt keskustelu unen eri vaiheista. En tiedä mitä oikein ajattelin, kai se oli tyhmä ajatus. Toinen juttu mistä puhuin oli että "Arvaa mitä maksaa kissan hammashoito? 800 euroa! Huh huh. Mutta täytyy tietysti jotenkin hoitaa että saa tarvittavaa hoitoa. On noi kyllä kalliita." Työkaverin reaktio oli tyyliin "Jaa.". Tässäkin kohtaa ajattelin, että aiheesta kehkeytyy keskustelu eläinten sairaanhoidon tilasta kotikaupungissa ja Suomessa yleisesti. Taas typerä olettamus.

Mikä mussa on oikein vikana? Olen ystävällinen ja huumorintajuinen ihminen, voiko add-piirteet tosiaan ärsyttää muita niin paljon että olen sietämätöntä seuraa? Jos on näin, niin tuntuu kyllä todella pahalta.. minkäs minä voin sille, että synnytyksessä oli hapenpuute ja minusta tuli tällainen. Tunnen olevani lievästi vammainen. Olen aina ollut jotenkin ulkopuolinen kaikesta. Pikkuhiljaa alkaa todenteolla masentamaan, kun vuosien kovasta yrityksestä huolimatta en sovi vieläkään mihinkään. En jaksaisi enää yrittää, kun aina saa pettyä.

Nykyään on muotia olla koulukiusattu. Nyt on niin että kiusattu on pyhimys ja kiusaajat alinta kastia koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Tosi kurjalta tuntuu, että vaikka kuinka luen erilaisia vinkkejä sanomattomista säännöistä ja smalltalkista, mokaan silti aina jotenkin. Olen kuitenkin saanut palautetta muutamilta asiakkailta siitä että kanssani on hauska jutella, olen ystävällinen ja hyvä tyyppi. Uskon itsekin niin, enkä ymmärrä mistä kiikastaa. En tunnu sopivan mihinkään työhön. Aina käy niin ettei minusta pidetä. Sekä työkavereista että osasta asiakkaista huomaa, ettei minua pidetä ammattimaisena. Varmaan ihmisiä ärsyttää sähläävä, unohteleva, oppimishäiriöinen add-henkilö. Työkavereilla on diagnoosini kyllä tiedossa (ovat neuropsykiatrian ammatti-ihmisiä), mutta silti tuntuu että kaikkia aina vaan ottaa päähän olemassaoloni. Olen silti näiltä terveiltäkin työkavereilta kuullut, että tässä työpaikassa on todella vaikea pysyä kartalla siitä mitä tapahtuu. On ihan päivittäistä, ettei tiedetä missä työkaveri tai pomo huitelee, mitä on asiakkaiden kanssa sovittu, keitä on tulossa käymään jne. Kukaan ei ikinä tiedä mistään mitään, vaan jotenkin maagisesti pitäisi vaan tietää, tai pidetään epäammattimaisena.

Olen huomannut että ihmisiä ärsyttää kun puhun heille. Tänään aloitin aamun sanomalla työkaverille "Jännä miten nyt on ihan pirteä vaikka on nukkunut vain 3,5h ja eilen olin nukkunut 9h ja olin tosi väsynyt. Erikoista miten noin menee." hän tuntui ärsyyntyvän tästä, en kyllä tosiaan ymmärrä miksi. Jotenkin mielessäni näin, että tästä olisi kehkeytynyt keskustelu unen eri vaiheista. En tiedä mitä oikein ajattelin, kai se oli tyhmä ajatus. Toinen juttu mistä puhuin oli että "Arvaa mitä maksaa kissan hammashoito? 800 euroa! Huh huh. Mutta täytyy tietysti jotenkin hoitaa että saa tarvittavaa hoitoa. On noi kyllä kalliita." Työkaverin reaktio oli tyyliin "Jaa.". Tässäkin kohtaa ajattelin, että aiheesta kehkeytyy keskustelu eläinten sairaanhoidon tilasta kotikaupungissa ja Suomessa yleisesti. Taas typerä olettamus.

Mikä mussa on oikein vikana? Olen ystävällinen ja huumorintajuinen ihminen, voiko add-piirteet tosiaan ärsyttää muita niin paljon että olen sietämätöntä seuraa? Jos on näin, niin tuntuu kyllä todella pahalta.. minkäs minä voin sille, että synnytyksessä oli hapenpuute ja minusta tuli tällainen. Tunnen olevani lievästi vammainen. Olen aina ollut jotenkin ulkopuolinen kaikesta. Pikkuhiljaa alkaa todenteolla masentamaan, kun vuosien kovasta yrityksestä huolimatta en sovi vieläkään mihinkään. En jaksaisi enää yrittää, kun aina saa pettyä.

Jospa sinusta vain tuntuu, että ihmiset ärsyyntyvät, eli tulkitset väärin. Se, että jostain avauksesta ei synny keskustelua, ei tarkoita sitä, että vastapuoli olisi ärsyyntynyt. Aina, tai oikeastaan usein ei vain synny keskustelua. Jos itsevarmuutesi on kokenut kolauksia, oletat kyseessä olevan torjunta. Ja mitä pahemmin märehdit asioita, sen pahempi kierre syntyy.

Jos asiakkailta tulee hyvää palautetta, olet todennäköisesti ihan hyvä tyyppi, oikeasti. Suurin osa arjen kanssakäymisestä vain ei kenelläkään johda mihinkään syvälliseen keskusteluun. Leuka pystyyn vaan.

Vanha ketju, mutta et ole ap ainoa tuntemusten kanssa.

Koen itsekin jostain syystä usein työpaikalla, ettei minusta pidetä.

Olen introvertti, lämmin, kohtelias ja haluan hoitaa asiat hyvin.

Olen saanut hyvää palautetta työkavereilta ja pomolta ja minussa on nähty hyviä puolia.

Silti tuntuu pidemmän päälle, vaikka hoidan asiat hyvin ja ei ole mitään ongelmia jään jotenkin ulkopuolelle.

Tulee tunne että olen jotenkin huono.

Voi olla, että itsellä ulkopuolisuuden tunne liittyy huonoon itsetuntoon menneisyydestä johtuen.

Sama toistuu eri työpaikoissa. En oikein tiedä mistä kiikastaa vaikka olen yrittänyt työstää ja puhua asiasta. Selkeää syytä ei tunnu löytyvän.

No muhunkin ärsyynnytään, ja mulle on sanottu mm seuraavaa :

Älä ole niin tehokas, se saa meidät muut näyttämään huonommalta

Aina pitää olla niin kaunis (sarkastisesti, olen luonnonkaunis)

Enpaattisuus on heikkoutta

Ilosuus on teeskentelyä.

Noista ym helppo vetää johtopäätöksiä. Osa ihmisistä pitää rationaalisen tönköistä ihmisistä etenkin Suomessa, mutta se ei mua haittaa koska itsekin pidän mistä pidän.

Olen myös kiusattu introvertti. Työpaikoilla en koskaan pääse piireihin sisään. Tervehdyksiini ei vastata ja jos osallistun keskusteluun, sanomiseni ohitetaan.

Vierailija kirjoitti:

Tuollaisia työpaikkoja on valitettavasti olemassa. Kun ihmiset eivät puhu kissanhampaanhoidosta, he eivät puhu myöskään työn kannalta olennaisista asioista. Ollaan hiljaa vaan, kun kerran Suomessa ollaan. Hyvä työilmapiiri syntyy juuri 'turhasta' jutustelusta, joka pitää puheyhteyden auki. Silloin on helppo jakaa myös 'tärkeitä' tietoja.

Kyllä. Juuri näin.