Lue keskustelun säännöt.
Miten uskaltaa muutta yhteen uusperheeksi?
04.01.2017 |
Oletteko te muut uskaltaneet hyvin muuttaa yhteen uusperheeksi? Meillä miehen kanssa jo monta vuotta seurustelua takana ja puheissa ollut yhteenmuutto kesällä. Minua on vain ihan kauheasti alkanut ahdistamaan asia. Olen asunut reilut 4-vuotta yksin lasten kanssa ja oppinut nauttimaan elämästä ainoana aikuisena. Siis siitä, että lasten nukkumaan mentyä voin tehdä juuri mitä haluan, tehdä omat aikatauluni ja päättää miten asiat huolehdin, mitä ostan jne. Rakastan miestäni, mutta hänen lapsensa on ns. vapaan kasvatuksen tulos. Minua pelottaa miten jaksan arjessa hänen lastaan. Lisäksi se, että mies on kovin tuhlailevainen (hänellä on kyllä siihen rahaa) ja minä taas elän hieman toisella tapaa. Pelkään myös, että lasteni isä pienentäisi yhteenmuuton myötä elatusmaksuja ja sitten en pärjäisi enää millään. Meillä olisi yhteenmuuton myötäkin uuden mieheni kanssa täysin omat asuntolainat ja rahat, joten kuluni eivät yhteenmuuton myötä laskisi yhtään (päinvastoin menetän jo lapsilisien yksinhuoltajakorotukset, joten käteen jäävä raha vähenee jo muutoinkin). Kaikenlaisia kokemuksia ja mielipiteitä otetaan mielellään vastaan!
Kommentit (50)
Vierailija kirjoitti:
No olisi minulla se, että minulla olisi taas perhe, jossa itsekin saisin joskus hellyyttä ja huomiota. Mutta toisaalta siltä minustakin välillä tuntuu? Luulen myös, että mies laittaa poikki, jos en haluakaan muuttaa yhteen. Pelkään myös sitä, miten kaikkien lasten elämä olisi tasa-arvoista, kun yksi on tottunut saamaan kaiken mitä ikinä haluaa.
ap
Kuulostaa siltä, että mies haluaa talouden- ja lapsenhoitajan itselleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hahhaa, vai hellyyttä ja läheisyyttä!! Riitoja ja katkeruutta te saatte :DD
Meillä siis minun lapseni eivät muuta vaan omat minulla, miehen lapsi asuu vuoroviikoin isällään ja äidillään. minun siis tulisi kestää tätä säännötöntä lasta puolet ajasta. Ja tuo lähekkäin muutto ei ole ratkaisu, sillä mies on sanonut myyvänsä ja muuttavansa ihanasta talostaan vain meidän yhteiseen vielä ihanampaan ja isompaan taloon.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä tee sitä. Minä muutin pari vuotta sitten miehen kanssa yhteen. Hänellä on kaksi lasta ja he ovat myös, eh, aika eläväisiä. Joka toinen viikonloppu on pelkkää sirkusta, lapset mekastaa, riehuu, hyppii pitkin sohvia, eivät ole kuulleetkaan että ruokapöydässä pitäisi persaus pysyä penkissä vaan hyppivät kuin apinat. Kun sanon että mennään nukkumaan niin vastaus on että miks, kello on vasta X. Saavat siis valvoa äidillään tosi myöhään. Äitinsä luona ovat myös tottuneet ettei mitään siivota, koskaan. Joten arvaa saanko siivota koko ajan pikku kullanmurujen jälkiä... Olen niin väsynyt. ..
Kuvittelin myös että kiintyisin lapsiin ja he alkaisi tuntua "omilta". Näin ei ole käynyt, lähinnä päinvastoin. Pidättelen suoraan sanottuna inhon tunteita. Omatkin lapseni kärsii näistä sirkus-viikonlopuista ja he odottavat koska ollaan "omalla" porukalla.Summa summarum: en suosittele. Pitäkää omat kämpät. Peruisin itse tän meidän yhteenmuuton mutta hitto kun mentiin ottamaan asuntolaina ja se on kummallekin yksin ihan liian iso. Nalkissa ollaan!
Mulle kävi samoin, niin tutulta kuulostaa. Alkuun meni ihan ok, mut sitten alkoi nää sirkusviikonloput, kun kumppanin lapset tuli. Olin niin puhki, etten saanut enää oikein untakaan, koska kärsin koko tilanteesta. En myöskään kiintynyt lapsiin, lopulta tunsin miltei ahdistusta jo lapsiviikonlopuista. Mulla ainoa ratkaisu ole ero, en vaan jaksanut sitä sirkusta
Minä erosin siinä vaiheessa kun jo edellisenä viikonloppuna rupesi ahdistamaan, että täytyy ottaa kaikki irti näistä rauhallista viikonlopuista.
Ei se yhteenmuutto kannata, jos lapset on jo lähtökohtasesti erilailla kasvatettuja.
No meillä mies haluaa, että vietämme niin lapsi- kuin lapsettomat viikonloput yhdessä. Ja ahdistaa minuakin. Haluaisin lapsiviikonloppuina suoraan sanottuna olla mieluummin vain omien lasteni kanssa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä tee sitä. Minä muutin pari vuotta sitten miehen kanssa yhteen. Hänellä on kaksi lasta ja he ovat myös, eh, aika eläväisiä. Joka toinen viikonloppu on pelkkää sirkusta, lapset mekastaa, riehuu, hyppii pitkin sohvia, eivät ole kuulleetkaan että ruokapöydässä pitäisi persaus pysyä penkissä vaan hyppivät kuin apinat. Kun sanon että mennään nukkumaan niin vastaus on että miks, kello on vasta X. Saavat siis valvoa äidillään tosi myöhään. Äitinsä luona ovat myös tottuneet ettei mitään siivota, koskaan. Joten arvaa saanko siivota koko ajan pikku kullanmurujen jälkiä... Olen niin väsynyt. ..
Kuvittelin myös että kiintyisin lapsiin ja he alkaisi tuntua "omilta". Näin ei ole käynyt, lähinnä päinvastoin. Pidättelen suoraan sanottuna inhon tunteita. Omatkin lapseni kärsii näistä sirkus-viikonlopuista ja he odottavat koska ollaan "omalla" porukalla.Summa summarum: en suosittele. Pitäkää omat kämpät. Peruisin itse tän meidän yhteenmuuton mutta hitto kun mentiin ottamaan asuntolaina ja se on kummallekin yksin ihan liian iso. Nalkissa ollaan!
Mulle kävi samoin, niin tutulta kuulostaa. Alkuun meni ihan ok, mut sitten alkoi nää sirkusviikonloput, kun kumppanin lapset tuli. Olin niin puhki, etten saanut enää oikein untakaan, koska kärsin koko tilanteesta. En myöskään kiintynyt lapsiin, lopulta tunsin miltei ahdistusta jo lapsiviikonlopuista. Mulla ainoa ratkaisu ole ero, en vaan jaksanut sitä sirkusta
Minä erosin siinä vaiheessa kun jo edellisenä viikonloppuna rupesi ahdistamaan, että täytyy ottaa kaikki irti näistä rauhallista viikonlopuista.
Ei se yhteenmuutto kannata, jos lapset on jo lähtökohtasesti erilailla kasvatettuja.
Sepä se kun ahdistaa koko ajan kun tietää että kohta ne pyörremyrskyt taas ilmestyy koko viikonlopuksi karjumaan, riehumaan ja tappelemaan keskenään... Sydän muljahtelee rinnassa ahdistuksesta kun ajattelen esim. ensi kesää, lasten äiti yrittää nakittaa lapset meille taas 5-8 VIIKOKSI eikä mies kehtaa sanoa että nuo viikonloputkin on jo ihan liian rankkoja...
-se lapsipuoliinsa väsynyt
Minä kestäisin kyllä varmaankin joka toisen viikonlopun tätä tyttöä, mutta ajatuskin, että puolet ajasta ahdistaa kyllä. Ja kun tällä lapsella ei myöskään ole esim. tarkkoja nukkumaanmenoaikoja viikolla. Tulevat isänsä kanssa milloin sattuu kotiin ja möykkäävät sitten, vaikka minun lapseni ovat jo nukkumassa. Sama aamuisin, kun tyttö herää, heräävät kaikki. Omat lapseni olen kyllä opettanut, että aamulla ollaan hiljaa, jos muut nukkuvat. Ja kun on tottunut koko ajan olemaan huomion keskipisteenä viikonloputkin ovat tosi raskaita. Lapsi ei voi tehdä mitään ilman aikuisia, vaikka on 7-vuotta.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulet väsynään ja tympääntymäään, jos yhteen muuttoon suostut...vain hyvältä tuntuvaan uusperhekuvioon kannattaa muuttaa.
Ajattelin ensin että olen täällä samassa tilanteessa. Mutta minä sentään ymmärrän että yhteen muuttaminen ei tekisi meistä perhettä. Minun kohdalla ongelma on juuri se. Mies ja teinipoika ovat edelleen lähinnä kohteliaita toisilleen vielä parin vuoden seurustelun jälkeen, mitään kovin rentoa välittömyyttä ei edelleenkään ole heidän välillään.
Erillään asuminen on mielestäni heille hyvä ratkaisu, koska eivät joudu tulemaan toimeen 24/7. Ovat fiksuja molemmat, mutta käyhän kimppa-asuminen hermoille.
Mies alkaa olla kyllästynyt laukkujen kanssa kulkemiseen vaikka asummekin aika lähekkäin. Hän kokee torjuntana että en vieläkään halua muuttaa yhteen. Hänelle se olisi rakkauden osoitus. Minulle se on vain käytännön järjestely, en voisi yhtään enempää häntä rakastaa.
Minun täytyy vain tässä kohtaa pysyä järkevänä ja ajatella lapsen etua. Teinillä on muutenkin myrskyisät ajat, siihen isäpuoli on rankkaa. Kun meillä on aikoja kahden, ehkä parina iltana viikossa, saan kontaktin siihen mitä teinin elämässä ja mielessä liikkuu.
Vaikka muuttaisi yhteen, ei siitä välttämättä hitsaudu uusi perhe vaan pari-kolme erillistä leiriä.
Ja muuten, elatusmaksua ei ole oikeutta alentaa jos siihen muuttaa joku. Ei se lapsi yhtään sen vähempää kuluta, eikä uusi aikuinen ole sen vanhempi ja elatusvelvollinen.
Tämä siis teoriassa. Käytännössä olen aika varma että katkera exäni myös sanoisi ettei kustanna minun asumista nyt kun minulla on toinen mies. Ei vaan suostu ymmärtämään että lapsen elämäähän hän kustantaa, ei minun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meilläkin siis pelkään että mies jossain vaiheessa haluaa erota jos emme muuta yhteen, mutta sille en sitten voi mitään.
Ap älä nyt ihmeessä suostu yhteen muuttoon, kun selvästi pelkäät sitä noin paljon.
Sitä paitsi sinulla on oikeus olla vain omien lasten kanssa, minäkin vietän osan aikaa vain oman lapsen kanssa. Onhan se nyt ihan selvää.
-30
Tärkeintä on, ettei kenenkään osapuolen elämä huonone. Jos pystyt siihen, niin muuttakaa yhteen.
T. Uusperheilijä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä asuin miehen kanssa jonka lapset tuli joka toinen viikonloppu. Luulin että kun ei minulla ollut omia lapsia, kiintyisin heihin, mutta ei se niin mennyt. Heille olin vähän jotain ylimääräistä välttämätöntä, eivät hekään kiintyneet minuun.
Saimme yhteisen lapsen, ja on koomista että mies(nykyään exä) olin yhteisen lapsen kanssa ankarampi kasvattaja kuin oli koskaan niiden kullanmurujen kanssa. Myönsi joskus itsekin että yritti paikata siitä syyllisyyttä että jätti heidät.
Mutta siis joo, mikään enempi yhdessä asuminen tai vuosien tunteminen ei kyllä saa toisen lapsia tuntumaan omilta.
Elatusmaksut alentuvat, jos asumiskulut alentuvat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin minäkin viihdyn kyllä lapsiviikonloput hyvin omien lasteni kanssa. Miehellä tuntuu olevan selvästi se, että hänen ainokaisensa tarvitsisi seuraa ja selittää kuinka lasten on kiva saada olla yhdessä.
Minäkin halusin vielä vuosi sitten muuttaa yhteen. Nyt on vain aina selkeämmin alkanut ahdistamaan koko ajatus. Lisäksi tuntuu, etten jaksa enää yhtään ylimääräisiä ihmisiä, joiden sotkuja saisin korjailla. Samoin yksi asia, joka minua asiassa painaa on raha. Meillä on miehen kanssa todella iso tuloero ja yhteenmuuton myötä minulta lähtisi vielä lapsilisien yksinhuoltajakorotuksetkin. En oleta miehen elättävän minua tai lapsiani, mutta mielestäni on myös väärin, että elämäni tiukentuisi yhteenmuuton myötä. Samoin ahdistaa, kun mies asettaa "ehtoja" asioista, joihin minulla täytyy olla varaa.
ap
Niin ja siis asumiskuluni eivät alentuisi yhtään mihinkään. Sepä se juuri, miksi mielestäni on todella väärin, jos vielä elatusmaksutkin alentuisivat. Isommasta talosta minun asuntolainani ja osuuteni olisi juuri se mikä nykyisestä asunnosta ja edelleen maksaisin neljän hengen vedet, sähköt, ruuat jne.
32 jatkaa
Sinuna en muuttaisi, jos ahdistaa.
Meillä tämä toimii hyvin, koska meidän periaate on, että jokainen saa elää sitä elämää mitä haluaa. Ei mitään ehtoja ja vaatimuksia toisille.
Oletko taas se sama peittojen ja pyyhkeiden raahaaja?
Vierailija kirjoitti:
Oletko taas se sama peittojen ja pyyhkeiden raahaaja?
Se oli aikanaan aikamoinen ketju... Jos se olet, niin älä todellakaan muuta. Mieshän oli kusipää.
En ole mikään peittojen ja tyynyjen raahaaja. Haluisin vain kuulla kokemuksia/mielipiteitä.
ap
Mulle kävi samoin, niin tutulta kuulostaa. Alkuun meni ihan ok, mut sitten alkoi nää sirkusviikonloput, kun kumppanin lapset tuli. Olin niin puhki, etten saanut enää oikein untakaan, koska kärsin koko tilanteesta. En myöskään kiintynyt lapsiin, lopulta tunsin miltei ahdistusta jo lapsiviikonlopuista. Mulla ainoa ratkaisu ole ero, en vaan jaksanut sitä sirkusta