Vakavasti masentunut- mikä pitää sinut vielä elossa?
Mietin tässä yksi kerta, kun tunsin oloni masentuneeksi, että mikä pitää _oikeasti_ vakavasti masentuneen ihmisen elossa? Jos ei ole toivoakaan huomisesta, ei näy yhtään valoa tunnelin päässä, niin mikä on kuitenkin se, mikä auttaa jaksamaan? Vai näkeekö kuitenkin todella masentuneena silti edes pienen valon tunnelin päässä?
Kommentit (37)
Se että olen niin kauan elänyt masennuksen kanssa että tiedän että kaudet menevät sykleissä ja pikkuhiljaa jossain vaiheessa tulee parempi kausi. Eihän se sillä hetkellä paljoa lohduta, mutta on kuitenkin totuus, sillä hetkellähän se tuntuu siltä että ei ole enää mitään menetettävää.
Vaikka sillä hetkellä tuntuu että kaikilla olisi parempi kun vain kuolisin pois, niin olen nähnyt kun olen teholla maannut letkuissa että kyllä se niille muille tuntuisi. Se tällä hetkellä pitää minut elossa vaikka en oikeasti jaksaisi enkä oikeastaan edes haluaisi.
Lapsuuden perhe. Ovat kokeneet niin paljon kaikkea paskaa, etten voisi tehdä sitä heille.
Voisipa vaan kuolla ja olla kuolematta.
N26
En vain uskalla tappaa itseäni, ehkä joku kaunis päivä saan tarpeeksi rohkeutta. En näe mitään tulevaisuutta itselläni, olen vasta 23v ja hyvää vauhtia joutumassa sairaseläkkeelle.. siinä sitten pitäisi kituutella monta kymmentä vuotta, ei kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki masentuneet, hakekaa rohkeasti apua !
Ei sitä niin vaan saa.
Älkää nyt ainakaan itseänne tappako, kuluttakaa aikaanne vaikka näillä palstoilla ja yrittäkää parantaa maailmaa vaikka näiden eri palstojen kautta. Maailman pahuutta ja ahneita ihmisiä vastaan kampanjoidessa itse ainakin saan tarvittavaa voimaa jatkaa huomiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki masentuneet, hakekaa rohkeasti apua !
Ei sitä niin vaan saa.
Osastot ylitäynnä kun on jouduttu muita osastoja sulkemaan, kiitos sipilä. Ei ole hoitopaikkoja jos ei ole psykoosi tai vastaava päällä.
Minutkin kotiutettiin vuorokausi yliannostuksen jälkeen ilmoittamalla että osastolla ei ole tilaa, jos et voi perheen kanssa olla seuraavia viikkoja pakkosijoitetaan, mutta tilaa ei vain ole.
Kissa. Rakastan sitä helvetin kattia niin paljon etten voi tappaa itteäni kun en tiedä mitä sille sitten kävisi jos mua ei olisi. Jos kissalle jotain kävisi niin menisin sen perässä.
Usko Jumalaan, äiti, isä, sisko, ystävät ja toive että jonain päivänä olisin terve ja kokisin itseni onnelliseksi.
En pystyisi tappamaan itseäni äitini, kissojeni ja mieheni takia.. silti itsemurha ajatus käy jatkuvasti mielessä
Vierailija kirjoitti:
En tiedä. Olen miettinyt tuota kysymystä noin kuukauden. Ei ole ketään tai mitään minkä vuoksi jatkaa, tunnen itseni eläväksi kuolleeksi. En tee elämälläni mitään ja tuijotan samaa neljää yksiön seinää joka ikinen päivä. Välillä tuntuu siltä että pitäis mennä kävelylle mutta takin ja kenkien pukeminen on liian raskasta. En ole avannut postejakaan varmaan kolmeen kuukauteen joten kohta on varmaan kaikki ulosotossa, en edes välitä.
Sanoit ei ole ketään tai mistään, mutta kun sun tarvitsee vain itsesi takia jaksaa. Sä olet se tärkein ihminen sun elämässä.
Ei elämässä ole tarkoitusta kuin se mitä/mikä on itselleen.Jos sulla ei ole ihmisiä ympärilläsi sitä paremmalla syyllä nyt ajattelet vain itseäsi ja lupaat mulle, että rakastat ja hoidat itsesi kuntoon.Lähimpään terveyskeskukseen tai suoraan psykiatrian päivystykseen.Sieltä saat apua nykyiseen olotilaan ja alat pikkuhiljaa taas rakastamaan itseäsi ja elämää.Se vie aikaa, mutta lupaan sulle, että jos jaksat ottaa ton ekan askeleen kohti avunantajaa sua talutetaan niin kauan kunnes jaksat itse kulkea. Suojelusenkeleitä elämääsi 💗
Vierailija kirjoitti:
Älkää nyt ainakaan itseänne tappako, kuluttakaa aikaanne vaikka näillä palstoilla ja yrittäkää parantaa maailmaa vaikka näiden eri palstojen kautta. Maailman pahuutta ja ahneita ihmisiä vastaan kampanjoidessa itse ainakin saan tarvittavaa voimaa jatkaa huomiseen.
Vakavasti masentuneena en ainakaan itse yksinkertaisesti välittänyt mistään. Vaikka "normaalitilassa" olenkin maailmanparantaja-idealisti-tyyppiä, masentuneena minua ei kiinnosta, vaikka puoli maailmaa tapettaisiin. Lisäksi keskittymiskyky ei riitä kokonaisten lauseiden lukemiseen saati kirjoittamiseen.
Monesti kuulee ihmisten sanovan tai kirjoittavan, että "jos olisin niin masentunut, että haluaisin kuolla, tekisin sitä sun tätä vaarallista, jotta mahdollisella kuolemallani ainakin olisi hyvä tarkoitus". Tai sitten juuri noita juttuja, että "jos olisin masentunut ja olisin vain kotona kaikki päivät, tekisin sitä sun tätä, mitä en nyt ehdi tekemään mutta minkä koen tärkeäksi". Silloin unohdetaan, että masentunut ei ole samalla tavalla toimintakykyinen kuin ei-masentunut eikä masentuneella useinkaan ole samanlaisia toiveita tai tavotteita.
Tavallaan ärsyttävää: mikseivät nämä ihmiset itse mene tekemään sitä, minkä kokevat tärkeäksi? Ilmeisesti siksi, että täytyy käydä töissä ynnä muuta normielämään kuuluvaa puuhastelua + ei halua kuolla. Tietoisku: masennuksesta toipuvat ja lievemmin masentuneet ihmiset tekevät ihan niitä samoja töitä ja normijuttuja kuin tekin. Vakavasti masentuneet taas eivät tee normijuttuja, koska eivät jaksa tehdä MITÄÄN. Ja heidän pitäisi pelastaa maailma?
Vierailija kirjoitti:
En tiedä. Olen miettinyt tuota kysymystä noin kuukauden. Ei ole ketään tai mitään minkä vuoksi jatkaa, tunnen itseni eläväksi kuolleeksi. En tee elämälläni mitään ja tuijotan samaa neljää yksiön seinää joka ikinen päivä. Välillä tuntuu siltä että pitäis mennä kävelylle mutta takin ja kenkien pukeminen on liian raskasta. En ole avannut postejakaan varmaan kolmeen kuukauteen joten kohta on varmaan kaikki ulosotossa, en edes välitä.
Sanoit ei ole ketään tai mistään, mutta kun sun tarvitsee vain itsesi takia jaksaa. Sä olet se tärkein ihminen sun elämässä.
Ei elämässä ole tarkoitusta kuin se mitä/mikä on itselleen.Jos sulla ei ole ihmisiä ympärilläsi sitä paremmalla syyllä nyt ajattelet vain itseäsi ja lupaat mulle, että rakastat ja hoidat itsesi kuntoon.Lähimpään terveyskeskukseen tai suoraan psykiatrian päivystykseen.Sieltä saat apua nykyiseen olotilaan ja alat pikkuhiljaa taas rakastamaan itseäsi ja elämää.Se vie aikaa, mutta lupaan sulle, että jos jaksat ottaa ton ekan askeleen kohti avunantajaa sua talutetaan niin kauan kunnes jaksat itse kulkea. Suojelusenkeleitä elämääsi 💗
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää nyt ainakaan itseänne tappako, kuluttakaa aikaanne vaikka näillä palstoilla ja yrittäkää parantaa maailmaa vaikka näiden eri palstojen kautta. Maailman pahuutta ja ahneita ihmisiä vastaan kampanjoidessa itse ainakin saan tarvittavaa voimaa jatkaa huomiseen.
Vakavasti masentuneena en ainakaan itse yksinkertaisesti välittänyt mistään. Vaikka "normaalitilassa" olenkin maailmanparantaja-idealisti-tyyppiä, masentuneena minua ei kiinnosta, vaikka puoli maailmaa tapettaisiin. Lisäksi keskittymiskyky ei riitä kokonaisten lauseiden lukemiseen saati kirjoittamiseen.
Monesti kuulee ihmisten sanovan tai kirjoittavan, että "jos olisin niin masentunut, että haluaisin kuolla, tekisin sitä sun tätä vaarallista, jotta mahdollisella kuolemallani ainakin olisi hyvä tarkoitus". Tai sitten juuri noita juttuja, että "jos olisin masentunut ja olisin vain kotona kaikki päivät, tekisin sitä sun tätä, mitä en nyt ehdi tekemään mutta minkä koen tärkeäksi". Silloin unohdetaan, että masentunut ei ole samalla tavalla toimintakykyinen kuin ei-masentunut eikä masentuneella useinkaan ole samanlaisia toiveita tai tavotteita.
Tavallaan ärsyttävää: mikseivät nämä ihmiset itse mene tekemään sitä, minkä kokevat tärkeäksi? Ilmeisesti siksi, että täytyy käydä töissä ynnä muuta normielämään kuuluvaa puuhastelua + ei halua kuolla. Tietoisku: masennuksesta toipuvat ja lievemmin masentuneet ihmiset tekevät ihan niitä samoja töitä ja normijuttuja kuin tekin. Vakavasti masentuneet taas eivät tee normijuttuja, koska eivät jaksa tehdä MITÄÄN. Ja heidän pitäisi pelastaa maailma?
Hyväksyt nyt itsesi masentuneena ja älä ota itseesi typeristä "yritä piristyä nyt vaan" kommenteista. Ihminen joka ei ole koskaan käynyt läpi tätä suurten sielujen pimeyttä, kuvittelee sitä tavalliseksi ..tutukseksi. Vain sinä itse tiedät oman tuskasi ei kukaan muu.
Nyt alkaa olla aika ruveta kaikesta huolimatta näkemään sen ihanan ihmisen sen pimeyden takaa.Pikku hiljaa ja pienin askelin toivoa tulevasta tulet varmasti selättämään tämän sairauden. Oikea lääkitys ja hoito auttaa ja muista ei tästä sairaudesta koskaan parane, mutta oikealla asenteella, lääkityksellä ja hoidolla voin sanoa, että vielä tulee olemaan päiviä jolloin aurinko paistaa ja jäljellä on musta muisto vain menneestä. Tsemppiä, et ole yksin 💗
Sä olet sä ja maailman paras sä ja se mitä teet on just oikein sun kohdalla, ei maailmaa parantamalla saa masennusta poistumaan vaan itsestään huolehtien saattaa jonakin päivänä voimavaroja riittää maailmallakin.
Tämä on vanha keskusteluketju. Löysin tämän, kun googlailen masentuneena.
Mikäkö pitää elossa vaikka on masentunut?
Varmaan biologinen eloonjäämisvietti. Vaikka tuskan hetkellä haluan kuolla ja löytää rohkeutta itsemurhaan, valitettavasti mun mieli rauhoittuu ja alkaa ajatella "järkevästi". Se kertoo, etten oikeasti halua kuolla, niinkun en haluakaan. Mutta kuolema olisi helpotus.
Haluaisin uskaltaa tappaa itseni ja joskus harjoittelen sitä. Kipu kuitenkin pelottaa vähän. Ja se että en onnistu satuttamaan tarpeeksi. Tekohetkellä usein myös rakkaus tuntuu vahvana rinnassa. Rakkaus muutamaa läheistä kohtaan.
Hengittäminen - kirjaimellisesti. Ja sekin käy työstä. Syksyllä yritin tappaa itseni syömättömyyteen, mutta vieläkin henki pihisee. Kunpa vain nukahtaisi pois.
1) No joka tapauksessa täältä kaikki kuollaan, ennemmin taikka myöhemmin. Sen kun vain odottelee.
2) Siisti lähtö. Jos tekisi jotakin, sen pitäisi onnistua 100% varmasti, ettei jää kitumaan tai vammaiseksi.
3) Häpeä. En halua, että kukaan löytää minun ruumiini.
4) Lapset ja omat vanhempani. En voisi tehdä heille sitä koskaan.
Pelko siitä et jäisin vihannekseks lopuks ikää kun en onnistuiskaa!