Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten toimia miehen kanssa jolla on tapana..
02.01.2017 |
..vastoinkäymisten kohdalla lietsoa itsensä aivan järkyttävään epätoivoon ja taantua käytökseltään täysin pikkulapsen tasolle?
Ymmärrän miehen ajatusmaailmaa ja sen, että lapsuus sijoitusperhe vähän väliä vaihtuen on jättänyt arvet eikä suhtautuminen asioihin ole aina niin järkevää.
Mies omistaa yrityksen, jossa vajaa 20 työntekijää. Firmalla menee hyvin mutta ajoittain hän on tosi stressaantunut. Onneksi on pystynyt vähentämään työmääräänsä siten että entisen 12 h työpäivän sijaan tekee yleensä ihan normaalin 7-8 h päivän.
Muutama päivä sitten mies alkoi kiukutella ja stressata jostain aivan älyttömästä asiasta, joka ei siis liittynyt minuun, Mies käyttäytyi kuin lapsi, tiuski ja oli marttyyri, kaikki koko elämää myöten meni päin vittua eikä mikään ollut hyvin. Koitin lohdutella että mikä nyt on niin huonosti, mies vastasi vaan että "kaikki" (oikeasti yksi työprojekti piti saada vain päätökseen, ja asia oli periaatteessa jo hoidossa, mutta eihän mies sitä eritellyt vaan tylysti ja kiukutellen ilmoitti että kaikki on pielessä elämässä). Päivän tätä katselin ja kun meno jatkui seuraavana päivänä, ja alkoi olla jo v-mäistä käytöstä ja tiuskimista minuakin kohtaan ja sama "elämässäni ei ole mitään hyvää" mulla hirtti totaalisesti kiinni. Sanoin miehellle että mikä vittu siinä on, että jos on paha mieli, sieltä ei osata nousta vaan lietsotaan itsensä täydelliseeen epätoivoon.
Minullakin on huonoja päiviä. Minä annan 100% perheelle ja miehelle, jotta hän pystyy pyörittämään yritystä, harrastamaan liikuntaa- ylellisyys johon minulla ei ole aikaa. Teen kokopäivätyötä, töiden jälkeen siivoan ja pyykkään kotona, teen ruoan, autan lasten läksyissä. Mies tulee töiden jälkeen salilta (ehdottoman tärkeä päästä harrastamaan liikuntaa jota voi purkaa stressiä) valmiiseen ruokapöytää, siistiin kotiin jossa vaatteetkin viikataan kaappiin puhtaina valmiiksi. Tämän lisäksi autan miehen työjutuissa, sikäli kun illalla on aikaa ja voin sanoa että koko päivä ensin omia duuneja, sitten kotiperheruokasiivous päälle, ei hirveästi nappaa alkaa vielä oikolukea ja kirjottaa tekstejä miehen firman juttuihin. Teen tämän, koska haluan auttaa miestäni, uskon että jonain päivänä tämä panostus kannattaa ja voin vähentää esim. omaa työssäkäymistä ja tehdä ehkä asioita joista pidän, harrastaa liikuntaa ja ennenkaikkea olla olematta väsynyt ihan kokoajan. Ja miehen mielestä hänen elämässään ei ole mitään hyvää, tokaisi kiukuspäissään että "samapa toi olis vaikka tappaa itsensä". Miehen firma menestyy pitkän uurastuksen jälkeen hyvin, kotona on omistautuva vaimo, kaiken pitäisi olla hyvin lukuunottamatta ajoittaista stressiä jota meillä kaikilla on. ..jatkuu..
Kommentit (7)
Vaadi itsellesi saman verran omaa aikaa, jota miehesi saa salilla käydessä. Älä myöskään passaa miestä, aikuinen ihminen ei mene rikki vaikka joutuisi hoitamaan omat pyykkinsä. Näytä viikko mitä kaikkea hoidat hänen puolestaan äläkä tee hänen eteensä mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvin vaikutat hoitavan asioita. Anna ukon tiuskia keskenään, siinähän mesoaa.
M
Nyt sulla on elämäsi tilaisuus. Älä anna periksi!
Hyvä, että sait miehen miettimään. Ei voi ihmisiä kohdella miten sattuu.
Mies on jo pyytänyt nöyrästi anteeksi, moneen kertaan. Jos anteeksi pyytäminen ei auta, mitä siis haluat häneltä?
Ei pidä venyä yhtään yli sen pisteen, jossa ryhtyy marttyyriksi koska ei arvosteta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä lukeeko aloittaja tätä ketjua enää, mutta antaisin vinkin: ei kannata joustaa enää yhtään enempää kuin mitä kuminauha antaa periksi. Mä en kuuntelisi tuollaista kitinää, mä en antaisi miehen olla yksi lapsista jonka ei tarvitse olla vastuussa perheestään ja lisäksi ottaisin omaa aikaa paljon hanakammin. Todellakaan aina lopussa ei kiitos seiso, joten senkin takia laittaisin nyt asiat uuteen järjestykseen. Mäkin seurustelin aikanani miehen kanssa, joka lietsoi itseään äärimmäiseen epätoivoon, paniikkiin ja alhoon. Kun en jaksanut kuunnella sitä, niin hän suuttui lisää ja syytteli vastuuttomuudesta, mutten tiedä mitä hyötyä tuollaisesta tulessa kierimisestä oikein on. Lopulta erosimme miehen todellisuudentajuun liittyen (hiukan erikoinen tapa vääristellä totuutta, ja tää epätoivoon lietsominen oli vielä lievää siihen verrattuna).
Alue: Aihe vapaa
..jatkoa..
En tiedä teinkö väärin ku suutuin totaalisesti. sanoin miehelle, että ihanko minä, perhe, koti, kaikke jotka sinun eteesi vaivaa nähdään ja sinun hyvinvoinnista välitetään, emme ole MITÄÄN. Mies tajusi menneensä liian pitkälle, pyyteli nöyrästi anteeksi, sanoi ettei voi sille mitään että kun se negatiivisen ajattelun kierre lähtee käyntiin, sitä ei voi pysäyttää.
Minä olen edelleen suunnattoman vihainen ja loukattu, koen että vittuako sitä edes yritän ja sinnittelen. Monet kerrat olen meinannut kotimatkalla bussissa nukahtaa kun olen vaan niin väsynyt, mutta en pura sitä mieheen. Silloinkin kun mummoni kuoli, en ulvonut asiaa jo valmiiksi työasioiden kanssa pähkäilevälle miehelle vaan nielin suruni ja juttelin asiasta ystäväni kanssa.
Olen aivan helvetin väsynyt toimimaan miehelle terapeuttina ja äitinä. Sanoin eilen että lähteköön menemään sitten, onpahan yksi ruokittava suu vähemmän, ja pyykkiä vähemmän pestävänä ja vähemmän kiukuttelua niskassa. Mies meni sohvalle nukkumaan kiukkusena (oli paniikissa jopa vähän) ja aamuyöllä tuli viereeni. Aamulla lähdin töihin, mies mutisi vaan "anteeksi" unisena. uskon että on oikeasti pahoillaan käytöksestään
Yleensä viestittelemme päivän mittaan, mutta tänään en ole kuullut miehestä sanaakaan, tosin en ole itsekään laittanut viestiä.
Mietin vaan, piten pitkälle pitää venyä? Venyn vaikka kaksi kertaa maailman ympäri, jos toinen näkee ja arvostaa panostani, mutta nyt tuli selväksi että vaikka annan periaatteessa kaikkeni hänelle, se on sama kuin "ei mitään". Moni miehen ystävä sanoo usein miehelle miten onnekas tämä on kun on kotona ymmärtäväinen ja ahkera vaimo, mutta näköjään miehelle se on yks vitun hailee.
Tiedän että tekstini kuulostaa varmaan epäjohdonmukaiselta, mutta kuten sanoin olen loukattu ja surullinen. Miten tässä pitäisi toimia?
ap