Äiti tukistaa ja lapsi huutaa " älä äiti!" Ahdistaako teitä tällainen?

lähtenyt liikkeelle ihan lapsistaan huolta pitävän äidin tuskaisasta kirjoituksesta kun vanhempi lapsista uhmaa oikein kunnolla.



Minä en hyväksy ruumiillista kuritusta, mutta en voi myöskään jeesustella samalla tavalla kuin monet kirjoittajat. Hyvänen aika, lastahan ei ole laiminlyöty muuta kuin sen yhden kerran. Tämä maa on täynnä lapsia joita kohdellaan tuhat kertaa huonommin.



Ei ole puolusteltavaa että lapseen kajotaan, mutta vähän suhteellisuudentajua sentään kuulutan. Yksi tukistus kerran elämässä EI OLE SAMA asia kuin vyöremmillä pahoinpitely useasti.

En yrittänytkään millään muotoa verrata selkäsaunaa ja tukkapöllyä. Vaikka en kumpaakaan tekoa millään lailla hyväksy tai kumpaakaan " kasvatus" tapaa ei missään tilanteessa minulle saa niin hyvin perusteltua, että ne hyväksyisin. Mutta nämähän ovat vain minun ajatuksiani ja mielipiteitäni.



Niin ja en ole etes lukenut sitä toista ketjua johon tässä pinossa on viitattu.



T:19

tukistaako ikinä koskaan, vaan siinä, ottaako sen hyväksyttäviin keinoihinsa. Jokainen tekee erehdyksiä, niitä voi pyytää anteeksi ja yrittää jatkossa olla sortumatta.



Olen vaan vakaasti sitä mieltä, että jos ottaa kasvatusvälineeksi tukistamisen ym, kynnys sen käyttöön alenee koko ajan, kun se on niin " helppo" ja tehokas, nopea konsti! Muiden keinojen, järkevien rangaistusten, selittämisen ym osuus vähenee koko ajan.

Ja se, että vain toteaa: " Tottakai siitä tulee minulle paha olo" , kuvastaa minusta ihan selkeästi sitä, että tukistamisen hyväksyy itsestäänselvyytenä " kasvatuskeinoksi" .



Eräs kaverini sanoi tajunneensa vasta sitten, kuinka usein hän lapsiaan tukisti, kun hän vähitellen huomasi, että aina kun hän lähestyy lasta, tämä panee kätensä päänsä päälle suojaksi - vaikka äidillä ei välttämättä ollut edes sillä kerralla aikomus tukistaa.



Saman huomasin itsekin yhdestä hänen lapsestaan: aina kun aikuinen tuli häntä lähemmäksi, lapsi suojasi päänsä.



Minusta on ihan omituista, etteivät ihmiset tajua, että siinä vaiheessa, kun voimakeinoihin mennään, peli on menetetty. Tukistaminenkin on voimakeino, lapsi ei voi siltä suojautua. Ainoastaan yrittää suojata päänsä.

Vierailija:

ap, minua kiinnostaisi tietää että onko sinua kuritettu fyysisesti lapsena?

minua on, eikä minulle todellakaan ole jäänyt mitään traumoja asiasta, päin vastoin, voin rehellisesti sanoa, että oli niin kamala pentu, että hyvä vaan että sain muutaman kerran isän kädestä ja monet tukkapöllyt, en halua edes ajatella minkälainen olisin, jos vanhempani eivät minua olisi kurittaneet...

oma tyllerö on vielä niin pieni, että häntä ei tarvitse vielä kasvattaa, mutta kun hän tulee ikään, jossa kasvatusmenetelmät on " valittava" , niin jos tarpeen vaatii, niin en rupea säästelemään voimakeinoja. Tietysti toivon että pystyn kasvattamaan lapseni, niin etten joudu repimään häntä hiuksista, jne. mutta jos muita keinoja ei ole ja se on viimeinen mahdollisuus, niin varmasti myös kokeilen sitä.

ja vielä sen verran ap, että kun lapset ovat kaikki yksilöitä, erilaisia, osa on kilttejä, osa aivan kamalia, sinun lapsesi saattavat olla sieltä kilteimmästä päästä, etkä välttämättä tiedä minkälaista on, jos lapsi on " kamala" ...

Joo, tätä minäkin olen pohtinut. Minua on tukistettu lapsena ja kerran olen saanut selkäänikin, eikä mulle TODELLAKAAN ole jäänyt siitä mitään traumoja eikä pahoja fiiliksiä vanhempiani kohtaan. Ja kyllä mä muistan, etten miettinyt siinä tilanteessa että miksi äiti satuttaa minua, tiesin tasan tarkkaan että miksi.