Äiti tukistaa ja lapsi huutaa " älä äiti!" Ahdistaako teitä tällainen?

mutta oikeasti siinä on iso ero mitä ajattelee tehdä ja mitä tekee. Eiks joku viisas joskus sanonut että yksi murha päivässä mielessä pitää ihmisen järkevänä. Eli että ajattele rauhassa pahatkin ajatukset niin vältyt niiden tekemiseltä.



Ihmeen rauhallisia äitejä täällä on jos ei edes mielessään koska suutu lapselle.



Ja mitä sinä Suomen kasvatushistoriasta puhuit, sehän on ihan selvä että kasvatushistoriaan kuuluu tukistamiset, selkäsaunat ja vitsat. Ei sitä voi mihinkään hävittää.



Ei ajatuksilleen ja tunteilleen voi mitään, pääasia että pysyvät siellä pään sisällä. Joo ja siis tarkotan nyt lähinnä jotain tukistamista tai luunappia, se ei ehkä ole enää tervettä jos koko ajan ajattelee suunnilleen tappavansa lapsensa. Muistakaa kuitenkin että esim tuoreista esikoisen äideistä hyvin monet myöntävät että ovat saaneet välillä tunteen että tekis mieli heittää vauva seinään.

että Suomessa fyysinen kuritus on hyvin vähäistä verrattuna suureen osaan maailmaa. Mä en kanssa tajua kun täällä jeesustellaan sitä että äiti yhden kerran menettää hermonsa. Siis onko teistä oikeesti ihan sama juttu jos äiti säännöllisesti kurittaa 1-vuotiasta lastaan antamalla korvapuusteja tai että äiti kerran luunäppäsee 6-vuotiasta maailman napaa?

Pakko kirjoittaa, kun aihe on aikalailla viime aikoina pyörinyt omassakin päässä tosin vähän toisesta näkökulmasta.



Nimittäin sain itse koko lapsuuteni ajan erittäin rankasti selkääni. Ja meillä pelkkä käsi tai koivuniemen herra ei riittänyt vaan käytettiin nahkaista vyötä/koirantalutushihnaa. Olin lapsena ehkä tavallista villimpi tai vilkkaampi, mutta en mielestäni missään nimessä tuhma.



Olin perheen iltatähti ja näin jälkikäteen ajatellen taisin oirehtia monilla tempauksillani vanhempien ajan puutetta ja sitä, että koska joka tapauksessa tieisin saavani selkääni joka ikisestä pienestäkin rikkeestä ja joskus myös puhtaista vahingoista niin koin olevani jotenkin tavallista tyhmempi ja tuhmempi lapsi. Ja kaikista päälimmäisin ajatus lapsena oli, että äiti ei rakasta minua, koska lyö.



Sinänsä kotini ja perheeni oli muuten hyvin kunnollinen, tavallinen ja hyvä.



Selkään antaja oli aina äitini (todella arvostettu ja pidetty ihminen. Hyvässä ammatissa ja muutenkin hyvin aktiivinen ihminen) ja kun äitini yllättäen kuoli, kun olin 7 vuotias minulle ei oikein kerennyt jäsentyä äidistä selkeää kuvaa.



Nytten oman raskauden ja lapsen myötä olen ajatellut paljon omaa lapsuuttani ja miettinyt, että olisiko äitini toiminut samoin, jos olisi tiennyt, että kuolee niin varhain. Voin nimittäin suoraan sanoa, että minulla ei ole jäänyt äidistä kovin montaa hyvää muistoa, mutta ne selkään saamiset ja tukkapöllyt sitäkin paremmin. Ajatukset omasta äidistä on hyvin ristiriitaiset.



Omat lapseni eivät tule ikinä saamaan selkäänsä tai muutenkaan heitä ei tulla ruumiillisesti kurittamaan. Miksi pientä lasta saisi pahoinpidellä, kun eihän normaalit aikuiset ihmiset elämän muitakaan ongelmia ratkaise väkivallalla?



Kirjoitus lienee sekava, mutta jospas siitä joku jotain tolkkua saisi.

Mikä ketju! Kaikki äidit kuorossa puolustelevat tukistamisia ja muutakin. Voi hyvä luoja, että on uskomatonta miten tiukassa kurittamisen kierre istuu!



USKOKAA JO: Tukistaminen on laitonta ja TYPERINTÄ mitä voi suutuksissaan tehdä, siis sen ohella että kurittaa muutenkin fyysisesti. Tästä on erittäin paljon tutkimustietoa ja asiantuntija-aineistoa: jo pienikin fyysinen kuritus lannistaa lasta ja itsetuntoa.



Ja sen kyllä huomaa, kun tätä palstaa lukee: tässäkin ketjussa jopa puolustellaan sitä, että itseään on kuritettu lapsena. Näin se vaan on mahti valtava meillä vanhemmilla:-( Kaikkien ikävimpiä ovat kommentit, että " lapset nyt huutaa mitä sattuu" ja että tukistaminen ei tekisi kipeää.



Kunpa teitä kaikkia kävisi naapurin emäntä tai isäntä läpsimässä, saisitte vähän perspektiiviä SIITÄ MITEN NOLAAVAA JA ALISTAVAA SE ON!!!!



T: Äiti, kaksi lasta ja toinen uhmassa, eikä ole tarvinnut vielä koskaan nostaa kättään lasta vastaan

Näinkö tavallista lasten tukistelu ja kuritus on?



En oikein tahdo uskoa, luulen että nyt heräävät vain ne joille tulee tarve puolustella. Toivoisin, että tämä olisi totta. Toisaalta on tutkittu, että 80% suomalaisista nuoristakin äideistä käyttää väkivaltaa lastaan kohtaan.



Nyt pian jotain kampanjaa asiasta, ei saa olla totta että koulutetussa maassa on näin alkeellista menoa.



Äiti

sulla ei sitten taida olla hajuakaan vaikeiden lasten kasvatuksesta.

Koskettava juttu. Näin juuri luulen, että lapset kokevat ruumiillisen kurituksen, oli se sitten mitä tahansa.



Kiitos nro 19 että kirjoitit ajatuksesi, antaa uskoa siihen että täällä on äitejä, jotka todella osaavat kasvattaa lapsiaan ja ovat siten ns. hyviä äitejä ajatellen lapsensa parasta ilman väkivaltaa.



Ap



PS: Minua ei kuritettu lapsena fyysisesti mutta risua ja remmiä haettiin joskus esille aika vähäisistä syistä kuten esim. että serkukset riehuivat illalla yhdessä ennen nukkumaanmenoa tms. Olen kysynyt äidiltä, miksi näin tekivät mutta se oli kuulema tapa. Onneksi eivät käyttäneet mutta ahdistavalta tuntui silti. Tukistamista en muista eikä vanhemmat tunnusta, joten tuskin on tukistettu.

19 kirjoitus on kamala, muttei liity mitenkään ainakaan minun mielestäni pieneen nippasuun hiuksista. No, kukin kasvattaa lapset tavallaan. Itse olemme joutuneet hakemaan yhden lapsemme kasvatukseen apua kasvatusneuvojalta. Yhdessä noilla käynneillä olemme pohtineet kasvatuksen rajoja. Ja ainoa tosiasia on vaan se , että jollain lapsi on loppuen lopulta saatava rauhoittumaan, ja aina ei pelkkä puhe riitä. Niin on lapsissa eroja.

Näin väitti joku tässä ketjussa, mutta on oman mielikuvituksen tuotetta tai sitten on kasvatusneuvojana ollut naapurin kotiäitikaveri:-D

Outoa logiikkaa.



Kukaan lapsi ei ole vaikea syntyessään. On vain vaikeita vanhempia traumoineen (jotka usein tulleet juuri sellaisesta kasvatuksesta, mitä itse harrastaa lastensa suhteen nykyisin).



Anteeksi vain, mutta perustelunne ovat ontuvia ja subjektiivisia. Lapsi on sellainen kuin on vanhempansa. Miksi se on niin kovin vaikea ymmärtää. Peruspahuutta ja vaikeutta ei lapsessa ole.

kuinka moni käyttää fyysistä kuritusta / rankaisua rauhallisesti harkiten, surullisena, pahoitellen, että nyt on vissiin pakko turvautua tähän keinoon kun ei mikään muu auta? Eikö siinä tilanteessa ole AINA kyseessä vanhemman oma raivo, vihan tunne? Kiukku siitä, että lapsi " hyppii silmille" ? Hallinnan tunteen menetys?



Fyysistä kuritusta perustellaan sillä, että " mikään muu ei auta" . Mitä muuta on yritetty? Miksi lapsen pitäisi aina totella siinä silmänräpäyksessä kuin joku koira? Lapsen KUULUU uhmata, ja aikuisen täytyy se kestää. Fyysisellä kurituksella lapsi oppii vain, ettei tarvi totella, aikuinen ei ole tosissaan ennekuin käsi käy ja tukka soi. Ja kynnys nippailuun ja nappailuun alenee koko ajan



Minä sain lapsena tukkapöllyä ja luunappeja, selkään ja pari kertaa hakattiin oikein kunnolla. Kauheinta on muistaa se viha isän katseessa ja pelko siitä, että kohta sattuu. Ja kyseessä olivat pienet uhmat, pienet virheet, pieni riehuminen väärällä hetkellä, aina vain vähäisemmät teot.



Opin pelkäämään, vihaamaan ja odottamaan kostoa. En pidä isääni yhteyttä ja välit äitiin ovat etäiset. Minä sain kyllä traumoja ja pelkään sitä päivää, kun tartun 2-vuotiastani tukasta. Lähellä on ollut.



Saako aviopuolisosi nippailla ja tukistaa sinua, jos et ole hänelle mieleisesti??

Minuakin on äiti hakannut ym milloin mistäkin syystä; avhinko tai tahallinen niskoittelu. Énkä mieölestäni ole ollut mitenkään erityisen tuhma tai tyhmä.



Eip äole minullakaan montaa hyvää muisto äidistäni, jos hän nyt kuolee. Hän on sairas ja voi lähteä täältä koska tahansa. Enkä osaa edes puhua hänen kanssaan; tuskin sanomme edes moi, vaikka viikoittain näämme!! :((





Omia lapsiani en halua kohdella samoin!!



t.nainen78

Se on malttinsa menettämistä ja huonoa vanhemmuutta. Et ilmeisesti olekaan kypsä äidiksi.

se että äiti yhen kerran tukistaa sutuspäissään lastaan ei ole sama asia kun jos äiti selkäsaunattaa pari kertaa viikossa tai muuten PAHOINPITELEE. Voitte hokea saman tuhanteen kertaan mutta nämä kaksi asiaa on kuin päivä ja yö!!!



Tukistaminen, vaikka sen yhden kerram ON tuomittavaa mutta ei sitä voi edes verrata säännöllisen _pahoinpitelyn_ kanssa. Eka on inhottavaa mutta sillä ei oo kauaskantosia seurauksia niin kun tolla tokalla!



Mutta se on hyvä että te ette ikinä ole tehneet mitään mitä olisitte katuneet. Jos näin käy niin toivottavasti keltään ei riitä teillekään ymmärrystä!



Ap:n alotus oli hölmö, mun mielestä, eiköhän Suomi nyt oo yks parhaita maita tän asian suhteen.

Olet täysin oikeassa ja kirjoituksesi sattuu varmasti kaikkiin, jotka kurittavat lastaan, siis jos on mitään suhteellisuuden tajua ja äidin sydäntä ylipäänsä olemassa.



Vastatkaapa siis nyt tähän kysymykseen, mitä 27 esitti: saako puolisosi tukistaa sinua, jos kokee että mikään muu ei oikein auta???????

aha, se on siis tuomittavaa vaan suutuspäissä tehtynä. No hyvä niin voin kertoo naapureille täällä etelässä että av:läiset ei tuomitse teitä koska te näppäsette lapsia sormille varmaan joka päivä ilman mitään raivoja!

... ehdottoman tottelemisen vaatimuksesta seuraa, että mistään asioista ei neuvotella eikä niitä perustella. Vanhempi määrää ja se saa luvan riittää. " Niin kauan kuin asut minun kattoni alla, teet juuri niin kuin minä sanon" riittää perusteluksi joka asiaan.



Tästä seuraa, että ei opi pitämään puoliaan, vihaa auktoriteetteja tai alistuu niille. Ei opi elämässä tarvittavia taitoja. En tarkoita, että joka pikkuasiasta täytyy käydä pitkät neuvottelut lapsen kanssa - en - mutta sokea tottelu, siinäpä vasta elämän eväs.



27

Kierrätykseen, sotiin, kodin ULKOPUOLELLA tapahtuvaan väkivaltaan ei voi kuin iskeä toivon.

vaan johtuu siitä, että et ole vielä itse kasvanut aikuiseksi. Kuulostaa aika surulliselta, että olet pitänyt itseäsi kamalana ja pidät vieläkin. Ehkä se johtuu juuri siitä, että pahoinpidelty lapsi ottaa usein syyt niskoilleen ja päästää vanhempansa pahasta.

Mieheni ei ole vastuussa minun teoista enkä minä mieheni.

Mutta me molemmat olemme vastuussa lapsemme teoista ym. ja meillä on valtaa häneen nähden erilailla kuin toisiimme.

Lapsella tosin ei ole tällaista valtaa eikä vastuuta toisiin ihmisiin nähden.

Siksi mieheni ei tukista minua.

Vierailija:

Vastatkaapa siis nyt tähän kysymykseen, mitä 27 esitti: saako puolisosi tukistaa sinua, jos kokee että mikään muu ei oikein auta???????