Nolasin itseni todella pahasti..
Ihan alkuun haluan ilmoittaa, että vaikka tämä saattaa kuulostaa provolta, niin sitä tämä ei ole.
Olin eilen kavereiden kanssa uudenvuoden kunniaksi muutamilla baarissa. Kaikilla kavereillani on tyttöystävät, mutta minulla ei, eikä ole koskaan ollutkaan. Noh, siinä kun oltiin muutamat bisset juotu naamaan, niin kaverini alkoivat vinkkaamaan, että iske joku tyttö kiinni. En ole semmoinen tyyppi ja olen tosi epävarma itsestäni, eikä tulisi kuulonkaan, että minä uskaltaisin mennä iskemään ketään tyttö baarissa, edes humalassa.
Siinä kuitenkin kävi niin, että kaverieni painostuksesta menin juttelemaan jollekkin tytölle. Vähän aikaa juteltuani huomasin että ei tämä olekaan niin hankalaa, ja huomasin että meillähän synkkaa ihan hyvin. Juotiin siinä muutamat vielä ja tutustuttiin toisiimme. Huomattiin että kello oli jo aika paljon, ja hän ehdotti, että mitä jos saattaisin hänet kotiin, kun lähdemme baarista. Mieleeni pompahti heti se, että nyt menetän neitsyyteni. Minua alkoi jännittämään aivan älyttömästi, mutta keräsin kuitenkin itseni kokoon, ja mumisten vastasin että mikäs siinä.
Nyt en mene yksityiskohtiin, mutta päästyämme heille, hän teki aloitteen, ja päädyimme sänkyyn.. Kaikki miehet varmasti tietää tän fiiliksen ekalta kerralta, että eihän se kauaa kestä.. Laukesin ennenkuin ehdimme aloittaa yhdyntää. Minua hävettää aivan tajuttomasti! Selvisi, että kyseinen tyttö on vieläpä samasta koulusta kun minä! En tiedä mitä tehdä, tuntuu että minusta alkaa leviämään jotain juoruja kohta.. Lähdin laukeamiseni jälkeen ahdistuneena mitään sanomatta kotiin kiireen vilkkaa. Emme vaihtaneet edes numeroita tai mitään.
Mitä teen? Ilkkujat/vitsailijat voi jättää kommentoimatta..
Kommentit (42)
Joo, myönnettäköön että olisin kyllä voinut jäädä laukeamisen jälkeen silti tytön luokse, ja jutella hänen kanssaan tästä "normaalista ilmiöstä", eihän sitä tiedä, vaikka hän olisi ymmärtänytkit asian. Mutta joo, mennyt mikä mennyt, ei voi mitään. Pitää vaan keskittyä tulevaan.
Päivittelen tänne sitten että miten kävi, kunhan saan juteltua kyseisen tytön kanssa!
-ap
Mua harmittaisi, että lähdit pois noin vain. Eli sun kanttaa laittaa tekstari jos numero löytyy (mitä pikemmin sen parempi! Tilanne pahenee ajan kanssa jos hän ehtii vatvoa asiaa mielessään kuten naiset tekevät), että anteeksi ja että pidät hänestä kovasti ja olisit iloinen, jos hän haluaisi lähteä kanssasi esim kävelylle ensi viikolla. Hän varmaan pitää sinusta, kun keran lähti mukaasi, joten kannattaa yrittää. Mutta esittäisin tosiaan anteeksipyynnön, eytei tyttö pidä sua kusipäänä ja luule että halusit loukata lähtemällä pois. Jos nolottaa, niin sano vaikka, että sulle tuli oksettava olo ja ryntäsit siksi pois.
Vierailija kirjoitti:

Mulle kävi kertan niin, että mies ryntäsi pois kesken kuhertelun. Olin tosi loukkasntunut kun luulin, ettei hän pitänyt musta. Jälkeenpäin hän kertoi, että oli saanut ripulin eikä kehdannut käydä vessassa luonani... Olin helpottunut, että vika ei ollut mussa ja mentiin myöhemmin naimisiinkin!
No eipä tuo mitään mahdottoman noloa ollut. Olisit tyytyväinen, että pääsit naisen kanssa kuitenkin joihinkin hommiin ensimmäistä kertaa elämässäsi.
Jos naisella on yhtään järkeä päässään, niin ei lähde tuota juttua levittelemään.
Vierailija kirjoitti:
No on mälsä akka, jos haittaa.
Minä olisin jatkanut pussailua ja hyväilyä. Ja yrittänyt jonkin ajan kuluttua uudelleen :)
Lisään tähän vielä, että jos olisin tuo tyttö, niin ilahtuisin tosi paljon, jos ottaisit yhteyttä. Ei välttämättä heti eikä hetkenkään kuluttua kannata ottaa puheeksi tuota seksihommaa, vaan jutella niitä näitä. Kertoa, että oli kivaa, ja että olisi kiva tavata uudelleenkin. Ja kun hetki on sopiva, pyytää anteeksi pikaista poistumista ja sanoa rehellisesti, että jännitti ja pelkäsit tuottaneesi pettymyksen.
Muista kuitenkin, ettet aseta liikaa odotuksia tuolle jutulle. Tyttö saattaa paljastua ihan ääliöksi tai sellaiseksi, joka useinkin harrastaa yhden illan juttuja (ja oletettavasti ei silloin oikein ole tyyppisesi. Mutta tässäkin tapauksessa anna mahdollisuus.). Älä kerro itsestäsi liikaa heti, älä anna kaikkea kerralla. Tutustu ensin kunnolla. Seksijuttuja kannattaa harkita seuraavan kerran mielestäni sitten, kun olette tutustuneet jo kunnolla ja voit suoraan kertoa kokemattomuudestasi.
Höps. Ei tossa ole mitään noloa. Tosin olisihan toi homma ollut varmasti vielä korjattavissa, jos kuitenkin olet..nuori henkilö.
Jos vaikutti siltä että tyttö olisi ehkä kiinnostunut susta ja sinä hänestä niin voithan laittaa viestiä ja pyytää näkemään. Voi tosin olla, että tyttöä hävettää tai hämmentää myös tilanne (siis ehkä tyttöä hävettää, että lähdit ykskaks ja jätit tytön sanomatta mitään) ja haluaa unohtaa koko jutun, eikä välttämättä ole halukas tapaamaan, varsinkin, kun olette samassa koulussa. Itse ehkä laittaisin viesitn, että sori että lähdit sillä tavalla tms. vaikka, et olisi kiinnostunutkaan tytöstä niin ehkä viesti vähän paikkailee lähtöäsi. Nyt tytölle jäi varmasti todella outo fiilis koko tapahtuneesta.
Näin käy, kun lähtee virittelemään esiaviollista seksiä. TEHÄN OLITTE VASTA TAVANNEET, HYVÄ TAVATON!!
Vierailija kirjoitti:
Ei auta muuta kuin tehdä itsemurha.
soita hätäpuhelimeen!!
Sulta jäi ne kolme työntöä pois. Ei hätää, jäipä tytölle jotain odotettavaa.
Ymmärrä että sun ikäisellä se olisi ollut uudestaan pystyssä viidessä minuutissa kun tyttö olisi siihen tarttunut. Ja ehkä olisit taas tullut äkkiä. Mutta jätit tytön ilman omaa tyydytystä, tuskin hän sellaistaa unohtaa, voi olla jopa loukkaantunut kun et uudestaan halunnut.
Joo elikkäs, ap täällä kirjoittelee. Näin tyttöä tänään koulussa, käytävällä ennen ruokailuun menoa. Hän tunnisti minut heti, ja lähti kävelemään ahdistuneena poispäin. Hän oli selvästi ahdistunut, eikä halunnut nähdä minua. Keräsin vähäisen rohkeuteni kasaan, ja juoksin hänet kiinni. En oikein muistanut enää kännisen uudenvuoden jälkeen että miltä hän tarkalleen ottaen näytti. Näky oli taivaallinen. Suupieleni nousivat väkisinkin ylöspäin, mumisin että vika ei ollut sinussa, vaan siinä mitä jokainen mies tulee kokemaan ekalla kerralla. Selitin hänelle, että ahdistuin ennenaikaisesta laukeamisestani, eikä mikään johtunut hänestä. Näin hymyn hänen huulillaan.. :)
Noh, aikamme juttelimme, ja huomasin että minähän kiinnostun vain enemmän ja enemmän hänestä. Sovimme, että menemme huomenna kahville koulun jälkeen. Tuntuu, että ehkä minä en olekaan ilman tyttöystävää lopunelämääni, vaikka aina olen siitä ollut varma. Kiitos kavereitteni! <3 Vatsassani kihelmöi, hän antoi jopa pusun mulle poskelle.
Tuskin ketään kiinnostaa, mutta aattelin nyt kuitenkin jakaa tän tänne, kun kerran eilen aloitin tästä asiasta tänne kertomaankin. Loppu hyvin kaikki hyvin, ainakin toistaiseksi!
:DD Siis et ehtiny työntää mulkkua edes pillun huulillekaan asti kun jo laukesit? Ehtiitkö nähdä edes sen pillua ennen kun laukesit?
Mitä vittua :DD
En kestä tätä naurua! Anteeks, mut tää on vaan niin huvittavaa......

Tässä on trolli joka on ehkä ilkeä nuori nainen tai todennäköisemmin nuori mies jolle pimppi jutut ei ole kauhean tuttuja.
AP:lle kommentti:
Pyri olemaan itsevarmempi, helpointa se on siten että keräät rohkeuden ja kakistat ulos mitä ajattlet,sait jo todisteen siitä että se todella toimii ja itsellä on paljon helpompi olla kun sanoo suoraan ajatukset eikä pyörittele ja burgeroi niitä.
Huomasit itsekkin miten tyttö oli aivan ahdistunut kun se ei tiennyt yhtään missä mennään tai mitä ajattelet, kun kerroit asioista suoraan kaikki oli paremmin.
Joku tässä tarinassa haiskahtaa. Ja se on tuo tarinan jatko ja siinä piilevä "opetus". Taitaa olla jonkun av-mamman faabeleita.
Vierailija kirjoitti:
Joo elikkäs, ap täällä kirjoittelee. Näin tyttöä tänään koulussa, käytävällä ennen ruokailuun menoa. Hän tunnisti minut heti, ja lähti kävelemään ahdistuneena poispäin. Hän oli selvästi ahdistunut, eikä halunnut nähdä minua. Keräsin vähäisen rohkeuteni kasaan, ja juoksin hänet kiinni. En oikein muistanut enää kännisen uudenvuoden jälkeen että miltä hän tarkalleen ottaen näytti. Näky oli taivaallinen. Suupieleni nousivat väkisinkin ylöspäin, mumisin että vika ei ollut sinussa, vaan siinä mitä jokainen mies tulee kokemaan ekalla kerralla. Selitin hänelle, että ahdistuin ennenaikaisesta laukeamisestani, eikä mikään johtunut hänestä. Näin hymyn hänen huulillaan.. :)
Noh, aikamme juttelimme, ja huomasin että minähän kiinnostun vain enemmän ja enemmän hänestä. Sovimme, että menemme huomenna kahville koulun jälkeen. Tuntuu, että ehkä minä en olekaan ilman tyttöystävää lopunelämääni, vaikka aina olen siitä ollut varma. Kiitos kavereitteni! <3 Vatsassani kihelmöi, hän antoi jopa pusun mulle poskelle.
Tuskin ketään kiinnostaa, mutta aattelin nyt kuitenkin jakaa tän tänne, kun kerran eilen aloitin tästä asiasta tänne kertomaankin. Loppu hyvin kaikki hyvin, ainakin toistaiseksi!
Epäuskottava tämä tarinan jatko. Joku mamma siellä yrittää sepittää opettavaisia kertomuksia palstan kilttimiehille. 1/5
Käy ensi kerralla vaikka vessassa vetämässä hanskaan ennen varsinaista koitosta :)
Tämä viesti kuuluisi jollekin "Kysy Erkki-sedältä"- murroskäisten palstalle :) :) Tyttö sitä ja tyttö tätä... Puhu nyt edes naisesta, pikkupoika :)
Ole mies ja mee käymään sen naisen luona. Sano että olit pikkasen päästä pyörällä ja sait lievän ahdistuskohtauksen kun hommat "karkas käsistä". Tärkeintä on et meet ja hoidat tilanteen kuntoon etkä piileskele kotona kuin joku säikähtänyt ajokoira. Mies vastaa teoistaan eikä pakene vastuuta!
Mitäs hihhuleita täällä taas kirjoittelee? Taitaapi olla kateellisten puheita, liekkö itsellä hankaluuksia itsellä kumppanin löytämisessä? Noh, what ever. Vihaajat vihaa, mutta tämä ei ollut provo ketju, en saa mielihyvää foorumille valehtelusta.
-ap
Nolointa tuossa oli karkuun juokseminen kesken illan.