Eroa harkitsevat. Lukekaa eron aiheuttamista ongelmista lapsiin.

antaa sen mukainen esimerkki parisuhteesta? Elää vain onnettomana, ihmisen kanssa joka aiheuttaa mahdollisesti vakavia henkisiä/fyysisiä vammoja kaikille perheen jäsenilleen vuosikausia? Sen seuraukset ovat vieläkin pahempia..



Tosin voihan olla ettei ihan kaikkea ole lapselle selvitetty tarpeeksi hyvin, jos isoja ongelmia eron vuoksi tulee..

On suuri virhe, jos jatkaa liittoa VAIN lasten takia. Voi tosiaan olla, että lapset eivät silloin tuhri, mutta paljon suurempia henkisiä ongelmia voi heillä olla sitten siinä vaiheessa, kun itse perustavat perhettä eikä ole kunnollista mallia siihen!



Eli kannattaa sinunkin sivistää itseäsi vähän enemmän, että tietäisit tilanteiden ja asioiden olevan erilaisia - yleistäminen ei tähänkään aiheeseen sovi!

Kiitos kysymästä.



Joskus ero on paras ratkaisu, aika usein onni olisi kuitenkin saavutettavissa niin, että ihminen nöyrtyisi ja menisi itseensä, tekisi matkan omiin tunteisiin ja opettelisi kohtaamaan asioita.



Tämä on monille jo lapsesta asti traumatisoituneelle ihmisille aika paljon. Puhuminen ja omien tunteiden kohtaaminen on vaikeaa. Eikä nähäd edes sitä, miksi se kannattaisi.



Joka tapauksessa on väärin syyttää viatonta osapuolta erosta :(



ap

Ihmiset muuttuvat, elämäntilanteet muuttuvat...

Lukekaas ap:n kommentit uudestaan ja miettikää, mistä teitte päätelmän, että hän ei olisi erojen asiantuntija vaan päinvastoin?

Parisuhde on sananmukaisesti parisuhde (johon molempien tulee sitoutua, valitettavan usein se on vaan niin, että vain toinen sitoutuu ja siitä ongelmat alkaa), mutta tottakai se vaikuttaa aina myös lapsiinkin. Niin hyvässä kuin pahassa. Samoin myös ero. Epäilenpä, että kukaan kellä on lapsia, niin tuskin eroaa ihan vaan parin viikon miettimisen jälkeen. Keskiarvo on joku pari vuotta. Joskus asiat vaan menevät niin solmuun ettei niiden aukaiseminen ole mahdollista ja jos kyseessä on esimerkiksi pettämistä, alkoholismia tai väkivaltaa, niin uskon, että kaikkien, myös lasten kannalta, on parasta jatkaa eri osoitteissa.

Väitänkö jossakin, että osaisin ennustaa tulevaa? En.



Väitteeni on edelleen se, että lasta ei saa syyttää erosta oirehtimisesta.



(Liäskis haluaisin, että eroa harkitseva ihminen kävisi omat tunteensa läpikotaisin läpi ja miettisi sitten, onko kyse omasta kriisistä vai toisen vioista.)

Se, ettei aina synkkaa sen puolison kanssa (sekin KUULUU ASIAAN!) ei ole syy erota. Ihmiset kasvavat henkisesti eri tahtia ja toisella voi olla vakavia ongelmia oman kasvunsa kanssa ja se heijastuu parisuhteeeseen erilaisina ongelmina. Siksipä pitäisikin kaikille lapsiperheille jotka eroa harkitsevat olla PAKOLLILNEN perheneuvonta. Mistä ihmeesestä aikuiset ihmiset ovat saaneet päähänsä sen, että parisuhteessa ITSELLÄ pitää olla kivaa, muuten kurjistuu eikä pääse elämään hyvää elämää (tietysti on poikkeuksia, mutta senhän tajuaa jokainen, tarkoitan nyt näitä " olimme 2 vuotta rakastuneita kuin kanit ja sitten se vaan lässähti ja nyt olemme eroamassa" -tyyppejä.

Kun on lapsia hankkinut, LASTEN etu on oltava ensimmäisenä mielessä.

Vierailija:

Lukekaas ap:n kommentit uudestaan ja miettikää, mistä teitte päätelmän, että hän ei olisi erojen asiantuntija vaan päinvastoin?

Mä kysyin vaan asiaa, joka jäi mulle epäselväksi. Sain erittäin täydentävän asiallisen vastauksen. Olen tyytyväinen tähän.

Olen ap:n kanssa täsmälleen samaa mieltä siitä ettei tänä päivänä ehkä osata katsoa asioita toisten kannalta ollenkaan. Se on se oma napa, joka on tärkein.. Puhuminen parisuhteessa on kaiken a ja o.

2

Tiedän näitä tapauksia. Sitten haikaillaan entisen perään eikä saada otetta elämästä. Energia käytetään exän uusperheen terrorisoimiseen. Tai toistetaan aikaisemman liiton virheet uudessa liitossa.



En todellakaan usko, että kaikki eroajat olisivat aidosti harkinneet tekonsa läpikotaisin. Miten se olisi mahdollista, että eroaminen on asia, joka osataan tehdä aina oikein, kun ei osata montaa yksinkertaisempaakaan asiaa hoitaa kunnialla?

Pitkien, vuosikymmenten mittaisten avioliittojen kariutuessa voidaan jo puhua erilleen kasvamisesta. Elämäntilanteiden muuttumisen taas ei pitäisi vaikuttaa parisuhteeseen, jos pariskunta on jo alunperin hyvin toisilleen sopiva. Korkeintaan kasvattavasti. Nykyään painotetaan niin paljon sitä hullaantumista ja intohimoa parinvalinnassa, että harkintaa pidetään kylmäverisenä, eikä järkeään saisi käyttää. Mutta kaikki vähänkin elämää nähneet tietää kyllä, että jos nivusiaan (siis sydäntään...) seuraa parinvalinnassa, siitä aika harvoin syntyy onnistunut avioliitto.

4

Vierailija:

Ihmiset muuttuvat, elämäntilanteet muuttuvat...

Kyllä ne ihmiset valitettavasti voivat muuttuakin. Esimerkiksi miehet alkoholisoituvat noin 15 vuodessa keskimäärin. Jos on vaikka 20-vuotiaana aloitettu juominen, niin juuri parhaassa isäiässä 35-vuotiaana saattaakin entinen viikonloppujuoja olla jo ihan todellinen alkoholin ongelmakäyttäjä, josta perheelle tulee ongelmia. Samoin ihmisille saattaa puhjeta vaikkapa mielenterveydellisiä ongelmia.

Tiedän todella monia, jotka ovat eronneet melko heppoisin syin. Ovat " kasvaneet erilleen" ja " lakanneet rakastamasta" , kun perheessä on ihan pieniä lapsia. Ja ero on tietenkin perusteltu lapsen parhaalla. Pahasti vaan näyttää siltä, ettei se elämä ole eron myötä parantunut.



On meilläkin ollut välillä hankalampaa. On tuntunut siltä, että valitsi sittenkin ihan väärän puolison ja ainoa syy yhteiselämään ovat lapset. Kummasti ne ajatukset ovat lasten kasvaessa ja elämän vähän rauhoittuessa kadonneet. Välillä tuntuu tosiaan siltä, että ihan liian helposti luovutetaan.

jos vain tapaamiset sujuu. Ihan tasapainoisia lapsia tulee silti. Parisuhteen pitää olla hyvä, ei kannata olla yhdessä lasten tai velkojen takia pelkästään.

ilmapiiri niin ankeeta

Nykyään ihmiset ovat niin äkkivääriä, itsekkäitä ja malttamattomia, että kun asiat eivät natsaa, niin erotaan äkkiä. Kun puhut nöyryydestä, epäilen tietääkö monikaan mitä se edes tarkoittaa. Minulle se kertoo jostakin hyvästä luonteenominaisuudesta, mutta moni vastaa siihen: " no en kai anna kenenäkkän potkia itseäni päähän nöyristelemäällä ja sieätmällä mitä vaan" .

Lapset sairastivat ja parisuhdetta ei ehtinyt hoitaa kun aina väsytti. Välillä mietimme eroakin ja sitä, onko meillä mitään yhteistä.



Kun lapset kasvoivat, aloimme huomata toisissamme ihan uusia piirteitä. Minä itsenäistyin ja sain omaa aikaa, mies ei ollut enää niin väsynyt ja jaksoi huomioida minua. Keskustelimme paljon ja huomasimme, että kokemamme oli vahvistanut meitä ihmisinä ja ei ole mitään tarvetta enää luovuttaa. Nykyään elämä on hyvää ja tasaista. Ei säkenöivää intohimoa kuten ennen lapsia, mutta turvallista rakkautta, minkä voimalla on hyvä elää.



Jos olisimme eronneet niin olisimmeko onnellisempia? Lapset juoksisivat kahden kodin väliä ja meillä olisi ehkä herra tietää, kuinka mones uusi puoliso jo yrittämässä uutta elämää meidän kanssamme. Voisi olla lisää sinun ja minun lapsia ja yhteisiä kelle sattuu. Olemme onnellisia, että emme antaneet periksi vaikeina vuosina kuten hyvin moni muu ikätovereistamme. Ei käy kateeksi nämä uusperhekuviot.

Vierailija:

Jos olisimme eronneet niin olisimmeko onnellisempia? Lapset juoksisivat kahden kodin väliä ja meillä olisi ehkä herra tietää, kuinka mones uusi puoliso jo yrittämässä uutta elämää meidän kanssamme. Voisi olla lisää sinun ja minun lapsia ja yhteisiä kelle sattuu. Olemme onnellisia, että emme antaneet periksi vaikeina vuosina kuten hyvin moni muu ikätovereistamme. Ei käy kateeksi nämä uusperhekuviot.

Olen samaa mieltä, että ihan heppoisin perustein ei pidä erota. Teillä on varmasti ollut vaikeaa, mutta entäpä, jos niiden vaikeuksien keskellä mies (tai miksei sinäkin, ilmeisesti nainen) olisi pettänyt, ollut alkoholisti ja vieläpä nyrkki heilunut. Se, että " ei ole kivaa" ei saisi olla lapsiperheen eron syy, mutta sellaisessa tilanteessa pitäisi osata hakea sitten apua jostain, ei siitäkään hyvää seuraa, jos lapsien vanhemmat ovat jatkuvasti suruissaan. No, mutta se mitä kai yritän tässä sanoa, että on vaikeuksia ja vaikeuksia. Jollekin se on vaikeus, kun ei ole vaikka yhteisiä intressejä, toiselle taas vaikeus on se, että saa joka viikonvaihde pelätä, että mihin isku tällä kertaa osuu. Lisäksi on syytä muistaa, että ihmisten sietokynnys on kovin erilainen. Siinä missä yksi ei eroa hakkaavasta miehestään, voi toiselle olla vaikka jatkuva pieni nälviminen sellainen, että ajaa ihmisen masennukseen asti.

Kaikki ei kuule ihan huvikseen ja heppoisin mielin eroa.