Ystävä ei kutsu koskaan mua juhliin

Sinkkuudesta toi johtuu, ei pariskuntabileisiin ole yksinelävillä asiaa. Lakkaa säkin kutsumasta sitä omiin juhliisi, ja lopeta muutenkin yhteydenpito moiseen luuseriin.

Vierailija kirjoitti:

Miten määritellään ystävä ja kaveri, siis mikä on näiden ero? Aikuisena kuitenkin ehtii aika harvoin ystäviä tavata, niin onko ne sitten aina vaan kavereita?

Mulle ystävän ja kaverin ero on lähinnä suhteen läheisyys ja luottamuksellisuus. Ystävä on kuin sisko, jonka vuoksi on valmis tekemään enemmän kuin vain kavereiden vuoksi. Voin muuttaa lomasuunnitelmiani tai perua jonkun itselleni mieluisan asian ystäväni vuoksi, jos ystäväni tarvitsee minua tai apuani. Voin ottaa töistä palkattoman vapaapäivän, jos ystäväni on vaikka juuri päässyt sairaalasta, mutta tarvitsee kotihommissa apua. Voin lainata ystävälleni rahaa, koska tiedän hänen varmasti maksavan takaisin. Voin myös luottaa siihen, että ystäväni on valmis tekemään saman minun vuokseni kuin minä hänen. Ystävälleni voin kertoa suruistani ja huolistani ja vastaavasti olen vaikka keskellä yötä valmis nousemaan sängystä ylös ja kuuntelemaan puhelimessa hänen huoliaan, vaikka aamulla olisi aikainen herätys. Jos ystäväni tarvitsisi kattoa päänsä päälle vaikka avioeron hetkellä tai vuokranantajan myytyä asunnon alta pois, olisin valmis nukkumaan olohuoneen sohvalla ja hän saisi nukkua minun sängyssäni siihen asti, että saa asunnon. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten määritellään ystävä ja kaveri, siis mikä on näiden ero? Aikuisena kuitenkin ehtii aika harvoin ystäviä tavata, niin onko ne sitten aina vaan kavereita?

Mulle ystävän ja kaverin ero on lähinnä suhteen läheisyys ja luottamuksellisuus. Ystävä on kuin sisko, jonka vuoksi on valmis tekemään enemmän kuin vain kavereiden vuoksi. Voin muuttaa lomasuunnitelmiani tai perua jonkun itselleni mieluisan asian ystäväni vuoksi, jos ystäväni tarvitsee minua tai apuani. Voin ottaa töistä palkattoman vapaapäivän, jos ystäväni on vaikka juuri päässyt sairaalasta, mutta tarvitsee kotihommissa apua. Voin lainata ystävälleni rahaa, koska tiedän hänen varmasti maksavan takaisin. Voin myös luottaa siihen, että ystäväni on valmis tekemään saman minun vuokseni kuin minä hänen. Ystävälleni voin kertoa suruistani ja huolistani ja vastaavasti olen vaikka keskellä yötä valmis nousemaan sängystä ylös ja kuuntelemaan puhelimessa hänen huoliaan, vaikka aamulla olisi aikainen herätys. Jos ystäväni tarvitsisi kattoa päänsä päälle vaikka avioeron hetkellä tai vuokranantajan myytyä asunnon alta pois, olisin valmis nukkumaan olohuoneen sohvalla ja hän saisi nukkua minun sängyssäni siihen asti, että saa asunnon. 

Näillä kriteereillä mulla ei sitten varmaankaan ole ystäviä. Mä olen aina pärjännyt itse, ei tulisi mieleenkään soitella kenellekään keskellä yötä ja pyytää apua. Tai ylipäänsä pyytää mitään keneltäkään. Muutot on hoitanut muuttofirma ja rempat olen teettänyt ammattilaisilla. Tienaan riittävästi niin ettei rahaa tarvitse keneltäkään lainata (paitsi pankilta asuntolaina). Mä olen aina ajatellut, että tuollaiset ystävyydet kuuluu nuoruuteen eikä niitä enää aikuisiällä ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, mutta jos on kakskymmentä ihmistä juhlissa, eikä sinne mukaan muka sovi yksi sinkkukin???

Jos ne on orgiat eikä pariton määrä jostain syystä sovi kuvioihin?

Kyllä villi kortti aina tuo pientä vipinää orgioihin :)

Mä en kutsu parasta ystävääni juhliin, koska hän ei oikeastaan juo.. Meidän illan viettoihin liittyy yleensä alkoholi (näitä on siis harvoin). Ystäväni juo kaksi siideriä ja viettää loppu illan seuraamalla muita. Hänellä on uskomattoman hyvä muisti ja puolen vuoden päästä saattaa kysyä " mitä sä tarkoitit oikeasti kun sanoit henkilölle xxx niin", "miksi et kunnolla esitellyt mua sille ja sille", " miksi sanoit kovalla äänellä vastauksen baarissa" jne. Ja nämä kaikki asiat pitäisi syvällisesti selvittää. Parempi kun nähdään selvinpäin, ei tule jälkikäteen sanomista. En oikeasti jaksa muistaa pikku juttuja pitkän ajan takaa. Huppelissa ollessa tuntuu kuin oisin suurennuslasin alla. Ei kiva. Ollaan siis yritetty istua iltaa hänenkin kanssaan ainakin kymmenen kertaa vuosien saatossa, aina sama tulos. Olen mielestäni huppelissa iloinen höpöttäjä ja muiden kanssa ei ole vastaavia ongelmia ollut ikinä. Muuten ystäväni on uskomattoman ihana ihminen.

Olin kerran ainoa sinkku paribileissä ja tilanne oli ahdistavin minulle, ei muille.

Miksi kiusaat itseäsi? Unohda tuollainen kaveri. Ihmiset muuttuu, itse muuttuu, tilanteet muuttuu.

Päästä irti vanhasta ja ole avoin uudelle.

Parempi yksin kuin huonossa seurassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten määritellään ystävä ja kaveri, siis mikä on näiden ero? Aikuisena kuitenkin ehtii aika harvoin ystäviä tavata, niin onko ne sitten aina vaan kavereita?

Mulle ystävän ja kaverin ero on lähinnä suhteen läheisyys ja luottamuksellisuus. Ystävä on kuin sisko, jonka vuoksi on valmis tekemään enemmän kuin vain kavereiden vuoksi. Voin muuttaa lomasuunnitelmiani tai perua jonkun itselleni mieluisan asian ystäväni vuoksi, jos ystäväni tarvitsee minua tai apuani. Voin ottaa töistä palkattoman vapaapäivän, jos ystäväni on vaikka juuri päässyt sairaalasta, mutta tarvitsee kotihommissa apua. Voin lainata ystävälleni rahaa, koska tiedän hänen varmasti maksavan takaisin. Voin myös luottaa siihen, että ystäväni on valmis tekemään saman minun vuokseni kuin minä hänen. Ystävälleni voin kertoa suruistani ja huolistani ja vastaavasti olen vaikka keskellä yötä valmis nousemaan sängystä ylös ja kuuntelemaan puhelimessa hänen huoliaan, vaikka aamulla olisi aikainen herätys. Jos ystäväni tarvitsisi kattoa päänsä päälle vaikka avioeron hetkellä tai vuokranantajan myytyä asunnon alta pois, olisin valmis nukkumaan olohuoneen sohvalla ja hän saisi nukkua minun sängyssäni siihen asti, että saa asunnon. 

Näillä kriteereillä mulla ei sitten varmaankaan ole ystäviä. Mä olen aina pärjännyt itse, ei tulisi mieleenkään soitella kenellekään keskellä yötä ja pyytää apua. Tai ylipäänsä pyytää mitään keneltäkään. Muutot on hoitanut muuttofirma ja rempat olen teettänyt ammattilaisilla. Tienaan riittävästi niin ettei rahaa tarvitse keneltäkään lainata (paitsi pankilta asuntolaina). Mä olen aina ajatellut, että tuollaiset ystävyydet kuuluu nuoruuteen eikä niitä enää aikuisiällä ole.

Mä olen jo lähempänä kuuttakymppiä ja tuntuu, että iän myötä ystävien merkitys vaan kasvaa. Jos puoliso on kuollut tai on tullut ero, niin esimerkiksi syöpädiagnoosin saatuaan moni tarvitsee ystävää, jolle voi purkaa huoliaan, ahdistustaan ja kuolemanpelkoaan. Ja joka tulee apuun silloin, kun on syöpähoitojen vuoksi voimaton lähtemään esim kauppaan. Onhan toki mahdollista mennä aina psykologille tai psykiatrille juttelemaan, mutta ei se ole sama asia kuin ystävä, jonka olet tuntenut jo kauan. Tai voi tilata ruuat kaupasta kotiinkuljetuksella, mutta kaikki eivät ole sairaspäivärahoillaan niin hyvätuloisia, että siihen olisi kovin kauan varaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten määritellään ystävä ja kaveri, siis mikä on näiden ero? Aikuisena kuitenkin ehtii aika harvoin ystäviä tavata, niin onko ne sitten aina vaan kavereita?

Mulle ystävän ja kaverin ero on lähinnä suhteen läheisyys ja luottamuksellisuus. Ystävä on kuin sisko, jonka vuoksi on valmis tekemään enemmän kuin vain kavereiden vuoksi. Voin muuttaa lomasuunnitelmiani tai perua jonkun itselleni mieluisan asian ystäväni vuoksi, jos ystäväni tarvitsee minua tai apuani. Voin ottaa töistä palkattoman vapaapäivän, jos ystäväni on vaikka juuri päässyt sairaalasta, mutta tarvitsee kotihommissa apua. Voin lainata ystävälleni rahaa, koska tiedän hänen varmasti maksavan takaisin. Voin myös luottaa siihen, että ystäväni on valmis tekemään saman minun vuokseni kuin minä hänen. Ystävälleni voin kertoa suruistani ja huolistani ja vastaavasti olen vaikka keskellä yötä valmis nousemaan sängystä ylös ja kuuntelemaan puhelimessa hänen huoliaan, vaikka aamulla olisi aikainen herätys. Jos ystäväni tarvitsisi kattoa päänsä päälle vaikka avioeron hetkellä tai vuokranantajan myytyä asunnon alta pois, olisin valmis nukkumaan olohuoneen sohvalla ja hän saisi nukkua minun sängyssäni siihen asti, että saa asunnon. 

Näillä kriteereillä mulla ei sitten varmaankaan ole ystäviä. Mä olen aina pärjännyt itse, ei tulisi mieleenkään soitella kenellekään keskellä yötä ja pyytää apua. Tai ylipäänsä pyytää mitään keneltäkään. Muutot on hoitanut muuttofirma ja rempat olen teettänyt ammattilaisilla. Tienaan riittävästi niin ettei rahaa tarvitse keneltäkään lainata (paitsi pankilta asuntolaina). Mä olen aina ajatellut, että tuollaiset ystävyydet kuuluu nuoruuteen eikä niitä enää aikuisiällä ole.

Mä olen jo lähempänä kuuttakymppiä ja tuntuu, että iän myötä ystävien merkitys vaan kasvaa. Jos puoliso on kuollut tai on tullut ero, niin esimerkiksi syöpädiagnoosin saatuaan moni tarvitsee ystävää, jolle voi purkaa huoliaan, ahdistustaan ja kuolemanpelkoaan. Ja joka tulee apuun silloin, kun on syöpähoitojen vuoksi voimaton lähtemään esim kauppaan. Onhan toki mahdollista mennä aina psykologille tai psykiatrille juttelemaan, mutta ei se ole sama asia kuin ystävä, jonka olet tuntenut jo kauan. Tai voi tilata ruuat kaupasta kotiinkuljetuksella, mutta kaikki eivät ole sairaspäivärahoillaan niin hyvätuloisia, että siihen olisi kovin kauan varaa. 

Mulla ei ole koskaan ollut tällaisia ystäviä, joten olen päättänyt pärjätä yksin. Kavereita kyllä on, mutta aina kun olen jotenkin haavoittunut, kipeänä tai on joku asia huonosti, huomaan jääväni aivan yksin. Samoin juhlapyhinä. Itse olen aina ollut avulias ja halunnut auttaa muita, mutta en silti saa apua ja tukea silloin harvoin kun sitä tarvitsisin. Itkuni itken psykoterapeutille ja kipeänä tosiaan tilaan ne ruuat kaupasta kotiin. Jotenkin tuntuu paremmaltakin niin, ei tarvtse sitten pettyä kun kukaan ei kuitenkaan välitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten määritellään ystävä ja kaveri, siis mikä on näiden ero? Aikuisena kuitenkin ehtii aika harvoin ystäviä tavata, niin onko ne sitten aina vaan kavereita?

Mulle ystävän ja kaverin ero on lähinnä suhteen läheisyys ja luottamuksellisuus. Ystävä on kuin sisko, jonka vuoksi on valmis tekemään enemmän kuin vain kavereiden vuoksi. Voin muuttaa lomasuunnitelmiani tai perua jonkun itselleni mieluisan asian ystäväni vuoksi, jos ystäväni tarvitsee minua tai apuani. Voin ottaa töistä palkattoman vapaapäivän, jos ystäväni on vaikka juuri päässyt sairaalasta, mutta tarvitsee kotihommissa apua. Voin lainata ystävälleni rahaa, koska tiedän hänen varmasti maksavan takaisin. Voin myös luottaa siihen, että ystäväni on valmis tekemään saman minun vuokseni kuin minä hänen. Ystävälleni voin kertoa suruistani ja huolistani ja vastaavasti olen vaikka keskellä yötä valmis nousemaan sängystä ylös ja kuuntelemaan puhelimessa hänen huoliaan, vaikka aamulla olisi aikainen herätys. Jos ystäväni tarvitsisi kattoa päänsä päälle vaikka avioeron hetkellä tai vuokranantajan myytyä asunnon alta pois, olisin valmis nukkumaan olohuoneen sohvalla ja hän saisi nukkua minun sängyssäni siihen asti, että saa asunnon. 

Näillä kriteereillä mulla ei sitten varmaankaan ole ystäviä. Mä olen aina pärjännyt itse, ei tulisi mieleenkään soitella kenellekään keskellä yötä ja pyytää apua. Tai ylipäänsä pyytää mitään keneltäkään. Muutot on hoitanut muuttofirma ja rempat olen teettänyt ammattilaisilla. Tienaan riittävästi niin ettei rahaa tarvitse keneltäkään lainata (paitsi pankilta asuntolaina). Mä olen aina ajatellut, että tuollaiset ystävyydet kuuluu nuoruuteen eikä niitä enää aikuisiällä ole.

Mä olen jo lähempänä kuuttakymppiä ja tuntuu, että iän myötä ystävien merkitys vaan kasvaa. Jos puoliso on kuollut tai on tullut ero, niin esimerkiksi syöpädiagnoosin saatuaan moni tarvitsee ystävää, jolle voi purkaa huoliaan, ahdistustaan ja kuolemanpelkoaan. Ja joka tulee apuun silloin, kun on syöpähoitojen vuoksi voimaton lähtemään esim kauppaan. Onhan toki mahdollista mennä aina psykologille tai psykiatrille juttelemaan, mutta ei se ole sama asia kuin ystävä, jonka olet tuntenut jo kauan. Tai voi tilata ruuat kaupasta kotiinkuljetuksella, mutta kaikki eivät ole sairaspäivärahoillaan niin hyvätuloisia, että siihen olisi kovin kauan varaa. 

Mulla ei ole koskaan ollut tällaisia ystäviä, joten olen päättänyt pärjätä yksin. Kavereita kyllä on, mutta aina kun olen jotenkin haavoittunut, kipeänä tai on joku asia huonosti, huomaan jääväni aivan yksin. Samoin juhlapyhinä. Itse olen aina ollut avulias ja halunnut auttaa muita, mutta en silti saa apua ja tukea silloin harvoin kun sitä tarvitsisin. Itkuni itken psykoterapeutille ja kipeänä tosiaan tilaan ne ruuat kaupasta kotiin. Jotenkin tuntuu paremmaltakin niin, ei tarvtse sitten pettyä kun kukaan ei kuitenkaan välitä.

Yksin ja omillaan pärjääminen on oikeastaan varsin arvostettuakin ja muiden ihmisten tarvetta pidetään usein heikkoutena. Suomalainen sisu, sillä mennään läpi vaikka harmaan kiven. Joillekin se sopii erittäin hyvin. Ihmiset ovat erilaisia ja toiset pärjäävät paremmin itsekseen ja toiset taas ystävän tuella. 

Ei mullakaan ole noilla kriteereillä ystäviä.

Ihmeen ahdasmielistä jos ei samoihin kotihippoihin mahdu parien kanssa. Onko teillä muita yhteisiä ystäviä / tuttuja, joita ko. bileissä on mutta sinä et? Jos kyllä, sitten varsinkin ihmettelen sillä eihän ystävä/kaveripiirissä ole väliä onko mukana millä parisuhdestatuksella. Jos ei, niin sitten ystäväsi voi vaan ajatella ettet ko.piiriin kuulu, onhan ystävyysporukoita erilaisiakin, esim. töistä, koulusta, vaihdosta jne. Eikä ole miettinyt/tarkoittanut ko.bileitä kuin tuolle ryhmälle.

Mutta voithan kysäistä ensi kertaa varten että mitä mieltä hän on, sillä näit kuvista miten hauskaa heillä oli ja kun sinulla ei ole? vastaavaa porukkaa niin voisitko liittyä mukaan tms?

Ja jos ne nyt todellakin olisivat vain pariskuntabileet niin eikö niihin muka kukaan kutsutuista osallistu ikinä ilman puolisoa - eikö tällainen ole muka silloin myös yksin?

Mutta jos ystäväsi on jotenkin juntti niin anna olla ja bileitä muussa seurassa.

Vierailija kirjoitti:

Ei mullakaan ole noilla kriteereillä ystäviä.

Mutta jokainen määritteleekin itse, mitä ystävyys merkitsee. Mä luulen, että nuoremmat ihmiset eivät edes koe tarvitsevansa kuvaamani kaltaista ystävyyttä, koska he ovat tottuneempia käyttämään erilaisia palveluita ja heille on luontevampaa puhua vaikeista asioista jollekin ammattilaiselle kuin ystävilleen. Heille ystävyys on jotain muuta eikä se suinkaan tarkoita, että nämä ystävinään pitämänsä eivät olisi heidän ystäviään. Tietenkin ovat. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten määritellään ystävä ja kaveri, siis mikä on näiden ero? Aikuisena kuitenkin ehtii aika harvoin ystäviä tavata, niin onko ne sitten aina vaan kavereita?

Mulle ystävän ja kaverin ero on lähinnä suhteen läheisyys ja luottamuksellisuus. Ystävä on kuin sisko, jonka vuoksi on valmis tekemään enemmän kuin vain kavereiden vuoksi. Voin muuttaa lomasuunnitelmiani tai perua jonkun itselleni mieluisan asian ystäväni vuoksi, jos ystäväni tarvitsee minua tai apuani. Voin ottaa töistä palkattoman vapaapäivän, jos ystäväni on vaikka juuri päässyt sairaalasta, mutta tarvitsee kotihommissa apua. Voin lainata ystävälleni rahaa, koska tiedän hänen varmasti maksavan takaisin. Voin myös luottaa siihen, että ystäväni on valmis tekemään saman minun vuokseni kuin minä hänen. Ystävälleni voin kertoa suruistani ja huolistani ja vastaavasti olen vaikka keskellä yötä valmis nousemaan sängystä ylös ja kuuntelemaan puhelimessa hänen huoliaan, vaikka aamulla olisi aikainen herätys. Jos ystäväni tarvitsisi kattoa päänsä päälle vaikka avioeron hetkellä tai vuokranantajan myytyä asunnon alta pois, olisin valmis nukkumaan olohuoneen sohvalla ja hän saisi nukkua minun sängyssäni siihen asti, että saa asunnon. 

Anteeksi offtopic, mutta tuntuupa ikävältä lukea tämä ja tajuta, että niin monen kanssa on pätenyt kaikki muut kohdat paitsi tämä: "Voin myös luottaa siihen, että ystäväni on valmis tekemään saman minun vuokseni kuin minä hänen. Ystävälleni voin kertoa suruistani ja huolistani".

Jos he ajattelevat että saavat puhua vapaasti parisuhdeasioista, lapsista jne? Pelkäävät että jäisit ulkopuoliseksi.

Mulla ei ole paljoa sinkkukavereita mutta jos olisi, niin en ilkeäisi niin paljon hänen kuullen oman perheen juttuja. Puhuisin työasioista ja semmoisista yhteisistä jutuista.

Vierailija kirjoitti:

Sinkut pariskuntajuhlissa ei sovi

Jos me kutsutaan ystäviä viettämään iltaa meille, on taatusti jokainen yhtä arvokas ja yhtä tervetullut huolimatta siitä tuleeko yksin vai kaksin.

Jotkut ajattelevat, että sinkku ei viihdy koko iltaa pariskuntajuhlissa, koska olettavat sinkun haluavan edes loppuillasta lähdettävän baariin, missä sinkku voisi löytää itselleen mies/naisseuraa. 

Viimeisin kommentti on ihan älytön. Ei mun elämä 41-vuotiaana naisena pyöri "miehen etsimisen" ympärillä, vaikka mukava oliskin sellainen elämään löytää. En ole muutenkaan mikään bilettäjä, en ole koskaan ollut. Miksei sinkku voisi yhtä hyvin haluta viettää kivaa iltaa ystävien seurassa? Jännä juttu, että joidenkin ihmisten (yleensä perheellisten) mielikuvissa sinkkujen elämä on yhtä biletystä. Jos olisin tässä yli 20 vuotta juhlinut ja ravannut baarissa, tuskin näyttäisin enää kovin freshiltä. Enköhän ole kuitenkin elänyt ihan tavallista arkea, aivan kuten perheellisetkin ihmiset.

Suosittelen ottamaan välimatkaa tuollaiseen "ystävään".

Muistan myös erään kerran, kun olin oikein tervetullut muuttosiivoukseen, jossa sitten puhuttiin tupareista tällä porukalla... Jäin sitten kutsumatta. Jäi sitten se tuttavuus.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kaveri, joka kysyy kahville ja kaupungille, mutta ei koskaan baariin - käy kyllä ulkona ja siellä joskus törmätään sattumalta! Miksiköhän en kelpaa seuraksi viihteelle? Sori ei ole tarkoitus varastaa ap:n ketjua, mutta näin sivussa aiheeseen liittyen ihmettelen.

Mulla oli aikoinaan baarissakäyntituttuja, mutta lakkasin menemästä etkoille kun en jaksanut sitä kanalaumatouhua. Päivä-pari aiemmin alkoivat jo pohtia paitaa, tukan käherrystä ja luomivärin sävyä....kuitenkin viimehetken mielenmuutokset sotkivat koko suunnitelman ja onko tää nyt hyvä oli illan ainoa puheenaihe. Samaten se baarin arpominen....missä saattais olla juuri se mies ja missä on näyttäydytty liian usein ja ja ja....

Oli helpompaa vaan vastaanottaa koordinaatit mihin lopulta päätyivät valmiissa tällingeissään ja joko mennä samaan paikkaan tai vältellä sitä, fiiliksen mukaan.

Selvinpäin kahvilla tämäkin porukka oli ihan asiallista ja keskustelukykyistä seuraa.