Isovanhempien "velvollisuus" hoitaa vammaista lapsenlastaan?

Fakta on se että vammaiset eivät tule saamaa kaikkea samaa kuin terveet, esim. Koulutus, harrastukset...rahkeet ei riitä äydelliseen tasa-arvoon. Ihan ok elämään ehkä.

Ehkä vain epävarmuutta? Jos eivät oikein tukiviittomiakaan osaa? Kuvittelevat työläämmäksi kun onkaan? Juttele reilusti heidän kanssaan, kerro neutraalisti havainnoistasi ja kysy mistä mahtaa johtua?

Luultavasti isovanhemmat tekevät noin ihan vain siksi, että pelkäävät tuon vammaisen lapsen turvallisuuden puolesta, lapsen karkailutaipumus on yksinään jo riittävä syy epäillä omia kykyjään hänen kanssaan.

Hienoa että lapsi saa kuitenkin muuten huomiota osakseen, terveen sisaruksen ei kuitenkaan tulisi joutua luopumaan mistään sen vuoksi ettei toinenkaan voi.

Mulla on kaukana mummo ajat. Eikä nyt olisi aikaa ja mulla on elämä vielä mummonakin. Tykkään matkustella ja sitä voi harrastaa mummo iäsdäkin jos vaan terveyttä on.

Entä jos painostat vanhempiasi ottamaan lapsen hoitoon ja tämä karkaa hoidosta esim. ulkoilun yhteydessä? En mielelläni ottaisi vastuulleni lasta jolla on taipumus karkailuun.

Vastuu omista lapsista on kokopäivätyötä, lapsenlapsista vastuu on kokopäivätyötä potenssiin kymmenen.

Ainakin itse isovanhempana koen asian näin.

Olemme olleet lastenlasten kanssa paljon, reissanneet heidän kanssaan niin kotimaassa kuin ulkomailla,

helpotuksen tunne Helsinki-Vantaa lentokentällä on ollut suunnaton, kun olemme "luovuttaneet" heidät takaisin vanhemmilleen.

Ymmärrän hyvin, etteivät vanhempasi halua olla yksin vastuussa esikoisestasi, tilanne voisi muuttua, jos

olisi yhteinen kieli, en tosin vaatisi vanhempiani viittomakieltä opettelemaan, opettelun pitäisi lähteä isovanhempien omasta halusta ja oppiminen vanhempana on hitaanpaa kuin nuorena.

Pikkusisaruksen on kiva päästä välillä touhuamaan serkusten/isovanhempien kanssa.

Ei kannata välittää muiden puheista, teillähän on tilanne ihan hyvin.

Mietin sitäkin, kuinka moni näistä "puhujista" olisi valmis ottamaan esikoisenne hoitoon?

Ihmettelen, miksi ap:n ystävät lietsovat ap:ta vanhempiaan vastaan tässä asiassa. Minusta on ihan ymmärrettävää, että down-lapsen hoito voi pelottaa ja ehkä ahdistaakin isovanhempia, vaikka lapsi olisikin muutoin heille rakas. Esim. he voivat pelätä että lapsi karkaa, että lapsella on paha olo eikä kommunikaatiovaikeuksista johtuen pysty ilmaisemaan sitä tai että he muuten jotenkin mokaavat lapsen kanssa. Tietysti isovanhempien taholta olisi reilua, että he ottaisivat tämän avoimesti puheeksi down-lapsen vanhempien kanssa, mutta ihmisiä me kaikki ollaan ja vaikeista asioista suoraan puhuminen on itse kullekin hankalaa.

Mukavaa uutta vuotta ap:lle ja etenkin 6-vuotiaalle down-pojalleen :)

Meillä loppui "lapsenhoitovaatimus" siihen, kun kerroin etsiväni asuntoa lapsenlapsen perheen naapurustosta, mielellään samasta talosta. Silloin voisin omalla avaimella koska tahansa tupsahtaa auttamaan. Kumma juttu, mutta tätä ei pidetty hyvänä ideana, vaikka siihen asti oli tämän tästä valiteltu, että ei jakseta ja halutaan sunnuntaina edes joskus nukkua pitkään. Olisin voinut tulla aamulla lapseni kotiin omilla avaimilla, leikittää lapsiaan aamun ja antaa vanhempien nukkua. Mitä pahaa siinä olisi ollut? Ai niin, silloin aloite olisi tullut minulta ja minä olisin ikään kuin päättämässä, koska hoidan ja koska en. Ei käy, hoitovelvollisuus on vain silloin, kun vanhemmat käskevät.

Vierailija kirjoitti:

Meillä loppui "lapsenhoitovaatimus" siihen, kun kerroin etsiväni asuntoa lapsenlapsen perheen naapurustosta, mielellään samasta talosta. Silloin voisin omalla avaimella koska tahansa tupsahtaa auttamaan. Kumma juttu, mutta tätä ei pidetty hyvänä ideana, vaikka siihen asti oli tämän tästä valiteltu, että ei jakseta ja halutaan sunnuntaina edes joskus nukkua pitkään. Olisin voinut tulla aamulla lapseni kotiin omilla avaimilla, leikittää lapsiaan aamun ja antaa vanhempien nukkua. Mitä pahaa siinä olisi ollut? Ai niin, silloin aloite olisi tullut minulta ja minä olisin ikään kuin päättämässä, koska hoidan ja koska en. Ei käy, hoitovelvollisuus on vain silloin, kun vanhemmat käskevät.

Kai sä oot provo? Ei kukaan voi ajatella noin.

Aloittaja kirjoitti:

Me ei itse pidetä tuota ongelmana, ymmärränkin vanhempieni epävarmuutta. Varmaan se sai alkunsa jo lapsen ollessa pieni, tällöin hän sairasteli paljon, jouduttiin olemaan pitkiä aikoja osastolla, oli sydänleikkaus ja erilaisia hoitoja. Olin myös itse tuolloin varovainen antamaan lasta hoitoon.

Tänäpäivänä en pidä lasta kohtuuttoman vaikeahoitoisena vaikka esim karkailutaipumus ja heikko kyky ymmärtää vaaroja tekevät sen että ulkoillessa lapsi vaatii jatkuvaa valvontaa. Samalla tiedän ettei lapsi ole parastasoisimpia down-lapsia joten varmaan tulevaisuudessa hoidettavuus voi kasvaakin ja silloin se helposti käykin liian raskaaksi isovanhemmille.

Me ollaan saatu järjestettyä tämän lapsen hoitokuviot muuten ja koetaan että isovanhempien hoitoapu 4v:n kanssa on meille arvokas juttu. Samalla se antaa pikkusiskolle välillä "vapaata" isoveljestään, mahdollisuuksia liikkua normaalisti, leikkiä serkkujen kanssa jne. Eli meille tilanne toimii ihan hyvin näin, ei olla isovanhemmille loukkaantuneita.

Mietin tätä lähinnä siksi että useampikin ystävistäni on ottanut asian raskaammin. Heidän mielestään tämä tilanne on vääryyttä vammaista lastamme kohtaan ja ovat mm sitä mieltä että jos heidän vanhemmat toimisivat noin, eivät he päästäisi edes tervettä sisarusta sinne hoitoon.

Uskon samaan kuin moni muu kommentoija eli yhteisen kielen puuttuminen on hankala asia. Ehkä vanhempasi enemmänkin pelkäävät, etteivät osaa vastata lapsen tarpeisiin, ei niinkään sitä, että lapsi koetaan taakaksi tai on vähemmän rakas kuin muut. Nämä arvostelevat ystäväsi: ottaisivatko he lastanne hoitoon, jos pyytäisit? 

Ehkä heidän on kuitenkin lopulta vaikea suhtautua lapsen vammaisuuteen. Muistan lapsuudestani erään tarhakaverin perheen, joilla oli down-lapsi, vanhemmat ovat juuri tuota nykyään 60-70-v.-sukupolvea. Heidän oli silmin nähden vaikeaa suhtautua lapsensa vammaisuuteen, myöhemmin olen ymmärtänyt, ettei tuolloin ollut saatavilla kaikkea sitä tietoa mitä nykyään ja asenteet ovat muuttuneet. Varmasti isovanhemmat rakastavat myös vammaista lapsenlastaan, mutta voi olla, etteivät he tunne oloaan mukavaksi jäädessään yksin tämän lapsen kanssa ja joutuessaan ottamaan täyden vastuun.

Lisäksi jos heillä on jo noin monta muuta lastenlasta niin en ihmettele, jos he ovat välillä voipuneita. Yli 60-v. ei ole enää nuori, vaikka omien vanhempien kohdalla sitä saattaa olla vaikea nähdä. Itse en varmaan koittaisi edes laittaa lasta mummolaan hoitoon, jos se kerran tuntuu olevan heille vaikeaa. Kyläilkää muuten ja koittakaa järjestää lastenhoito tarvittaessa jollain muulla tavalla.

6-vuotias lapsi, jonka kanssa ei pysty kommunikoimaan, eli ei varmaan ole vaikea arvata syytä? Itse en halunnut hoitaa sisareni lasta ennen kuin pystyin kommunikoimaan hänen kanssaan ja mitä isommaksi lapsi kasvaa, sitä tärkeämpää lapsen kanssa kommunikaatio on. Vertaa itkevää vauvaa, jonka viestejä et tajua, ehkä vähän arvaamattomalta tuntuvaa isoon lapseen, jolla on jo voimia ja jonka kanssa et pysty kommunikoimaan.

Koettakaa kannustaa isovanhempia oppimaan niitä apuviittomia ja antakaa ensin heidän olla pieniä aikoja lapsen kanssa vaikka niin, että he kattavat pöytää/tekevät jotain pientä yhdessä lapsen kanssa niin, että te olette viereisessä huoneessa.

Kiitoksia vastauksista!

En todellakaan ole tästä ongelmaa kehittämässä. Vanhempani ovat hyviä isovanhempia ja saadaan kyllä lastenhoitokuviot järkättyä muutenkin.

Olen vaan ollut vähän hämilläni näistä joidenkin läheisteni kommenteista kuinka isovanhemmat heidän mielestään toimii tuossa epäoikeudenmukaisesti. Jokaisella on omat rajansa enkä todellakaan edes jättäisi erityislasta hoitoon ihmiselle joka kokee olevansa liian epävarma tuohon.

Luulen että ystäväni vain pitävät paljon pojastani ja menevät helposti puolustuskannalle jos huomaavat ettei tämä pääse osallistumaan kaikkeen mihin terveet lapset. He näkevät sen varmaan liian helposti syrjimisenä. Jotkut näistä ystävistä ovat kyllä itse hoitaneetkin poikaamme, yksi ottanut hänet pari kertaa yökyläänkin eli hoitokuviot ja lapsen vaativuus on sinänsä heille tuttua. Ehkä heidän kuitenkin on vähän vaikea ymmärtää että kaikilta se ei suju yhtä luontevasti, varsinkin jos ikää on ko vähän enemmän.

Täytyy varmaan jutella asiasta enemmän heidän kanssaan, ihan hyviä näkökulmia sainkin tässä esiin otettaviksi. Taidan myös jutella äitini kanssa paremmin. En siksi että yrittäisin saada heitä hoitamaan poikaa vaan lähinnä jotta voisin tuoda heille ilmi sen että ymmärrän miksi eivät halua ottaa tuota vastuuta. Ettei heille itselleen jäisi asiasta huonoa omaatuntoa tai tunnetta että me odotattaisiin kuitenkin tätä.

Minusta se ON väärin. Downlapset eivät ole mitään pelsepuubeja, joiden hoito vaatisi akateemista loppututkintoa. Ikäistään heikompitaitoisia toki, mutta jos samat isovanhemmat kykenevät hoitamaan muita, eri-ikäisiä lapsenlapsiaan, niin on tuo aikalaista syrjimistä ja tunteettomuutta.

Ja huom., minusta isovanhemmilla ON oikeus kieltäytyä lastenhoitoavun antamisesta, mutta minusta heillä EI ole oikeutta syrjiä. Ja tuo on syrjimistä.

Ihan vastaavasti isovanhemmilla voisi siinä tapauksessa (että olisi ok kieltäytyä down-lapsen hoidosta) olla sitten oikeus kieltäytyä hoitamasta poikiakin, kun "ne on niin villejä". Eli perusteet ovat ennakkoluuloja ja leimaavia, koska todellisuudessa niin kehitysvammaiset kuin pojatkin ovat kaikki yksilöitä, ja heidän hoitonsa on täysin opittavissa.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä heidän on kuitenkin lopulta vaikea suhtautua lapsen vammaisuuteen. Muistan lapsuudestani erään tarhakaverin perheen, joilla oli down-lapsi, vanhemmat ovat juuri tuota nykyään 60-70-v.-sukupolvea. Heidän oli silmin nähden vaikeaa suhtautua lapsensa vammaisuuteen, myöhemmin olen ymmärtänyt, ettei tuolloin ollut saatavilla kaikkea sitä tietoa mitä nykyään ja asenteet ovat muuttuneet. Varmasti isovanhemmat rakastavat myös vammaista lapsenlastaan, mutta voi olla, etteivät he tunne oloaan mukavaksi jäädessään yksin tämän lapsen kanssa ja joutuessaan ottamaan täyden vastuun.

Lisäksi jos heillä on jo noin monta muuta lastenlasta niin en ihmettele, jos he ovat välillä voipuneita. Yli 60-v. ei ole enää nuori, vaikka omien vanhempien kohdalla sitä saattaa olla vaikea nähdä. Itse en varmaan koittaisi edes laittaa lasta mummolaan hoitoon, jos se kerran tuntuu olevan heille vaikeaa. Kyläilkää muuten ja koittakaa järjestää lastenhoito tarvittaessa jollain muulla tavalla.

Miehen vanhemmat 75-80 v. hoitivat itse omaa downlastaan ihan tähän vuoteen asti kotona. Nyt 40 v. lapsi on siirtynyt hoivakotiin, josta käy viikonloppuisin kotonaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä loppui "lapsenhoitovaatimus" siihen, kun kerroin etsiväni asuntoa lapsenlapsen perheen naapurustosta, mielellään samasta talosta. Silloin voisin omalla avaimella koska tahansa tupsahtaa auttamaan. Kumma juttu, mutta tätä ei pidetty hyvänä ideana, vaikka siihen asti oli tämän tästä valiteltu, että ei jakseta ja halutaan sunnuntaina edes joskus nukkua pitkään. Olisin voinut tulla aamulla lapseni kotiin omilla avaimilla, leikittää lapsiaan aamun ja antaa vanhempien nukkua. Mitä pahaa siinä olisi ollut? Ai niin, silloin aloite olisi tullut minulta ja minä olisin ikään kuin päättämässä, koska hoidan ja koska en. Ei käy, hoitovelvollisuus on vain silloin, kun vanhemmat käskevät.

Kai sä oot provo? Ei kukaan voi ajatella noin.

En ole provo!

Lapseni perhe pyysi apua 6 kk aikana käytännössä 2-3 krt/vko. Työssäkäyvänä en pystynyt tähän tarpeeseen vastaamaan riittävän usein, koska välimatkaa oli 30 km. Yritin, mutta töiden jälkeen  olisi ensin pitänyt mennä lapselle ja sen jälkeen pääsin myöhään illalla kotiin. Ihan jokaista viikonloppua en pystynyt lastenhoitoon käyttämään, mistä seurasi sanomista: lapsen mielestä en välittänyt heistä riittävästi enkä auttanut silloin, kun heidän jaksamisensa oli lopussa.

Lopulta ehdotin, että muuta asumaan mahdollisimman lähelle, jolloin voisin heti  töiden jälkeen tulla apuun ja olla avuksi vaikka aamulla ennen töihinlähtöä. Omilla avaimilla pääsisin puuronkeitolle siinä vaiheessa, kun vanhemmat nukkuvat ja he pääsisivät valmiiseen pöytään unettoman yön jälkeen. Myös viikonloppuisin olisin voinut olla enemmän avuksi, koska olisin voinut olla lasten kanssa vaikka vain aamut ja vanhemmat olisivat sitten jatkaneet siitä oman jaksamisensa mukaan. Silloin olisin palannut omaan kotiini siihen lähelle.

Tämä ei kelvannut, koska silloinhan olisin tunkeutunut liikaa lapseni perheen elämään. On ihan OK soittaa perjantaina illalla, että tule ensimmäisellä bussilla aamulla apuun (lähtö klo 6.45), mutta ei ole OK, että äiti asuu vieressä ja voikin nukkua aamulla pitkään ja tulla apuun samaan aikaan kuin kauempaa bussilla tullessaan eli 7.45.