Isovanhempien "velvollisuus" hoitaa vammaista lapsenlastaan?

No tuota.. Omaan korvaan kuulostaa loukkaavalle ja surulliselle. Valota vähän enemmän, MIKSI eivät hoida tätä vammaista ?

Ovatko niin huonossa kunnossa että on liian raskasta vai onko kyseessä häpeä/iljetys tätä vammaista lasta kohtaan?

Ei ole väärin.

Itselläni on kehitysvammainen sisarus, joka oli paljon vähemmän isovanhempien luona kuin esim. minä.

Jos he kokevat itsensä kykenemättömiksi hoitamaan lasta, niin silloinhan se on parempi. Joskin vähän surullista.

Eräs tuttavani taas sitten toisinpäin, muutti asumaan lähelle lapsensa perhettä voidakseen auttaa vaikeastivammaisen lapsenlapsensa hoitamisessa. Suuresti liikutuin, kun kuulin siitä. On nyt sitten taas muuttanut muualle, jotta voi olla siellä apuan. SUuri sydän hänellä. Ja varmaan aika erityinen mahdollisuus tuollaiseen.

Ei ole väärin. Hoitaminen on vapaaehtoista ja vammaisen lapsen hoitaminen voi olla vaativampaa kuin muiden.

Riippuu siitä, miten erilaista ja miten paljon vaativampaa sen vammaisen lapsen hoitaminen on kuin niiden terveiden. Vanha ihminen ei ehkä vaan jaksa kovin raskasta hoitoa, vaikka jaksaakin vielä kevyemmän. Sama kuin joku selkäsairas voi jaksaa ja jopa hyltyä parin tunnin duunista, mutta ei pysty koko päivään.

Mut jos on kyse muuten fyysisesti terveestä 6-vuotiaasta downista jonka ainoa ongelma on älyllinn kehitysvamma, eikä ole liitännöisiä, letkuruokintoja tai esim aggressiivisuutta, on kyllä väärin jättää yksi lapsenlapsi ulkopuolelle.

Kuulostaa väärältä. Mutta kaikkken vammaisten lasten hoitaminen ei ole niin yksinkertaista. Jos lapsi on vaativa ja haastava, kannattaa esim. yökyläillessä isovanhemman luona lapsen vanhemman olla alkuun mukana. Isovanhempi voi pikku hiljaa totutella ottamaan enemmän ja enemmän vastuuta lapsesta tämän ollessa kylässä. Kaikkia vammaisia ei voi noin vaan tyrkätä jonnekin hoitoon siinä missä vaikkapa terveen ja luonteeltaan tasaisen ja rauhallisen 6-vuotiaan.

Selvennän asiaa nyt hiukan.

Kyse on siis siitä että me ollaan se perhe jolla on tuo down-lapsi ja lisäksi 4v terve lapsi.

Isovanhemmat eivät ole koskaan ottaneet tätä vammaista lastamme hoitoon, vaikka muita lapsenlapsia hoitavat aika useinkin. Myös meidän 4v-lasta. Kovin tarkasti ei olla syistä puhuttu. Heillä ei mielestäni ole mitään asennevammaa vammaisia kohtaan ja kyläillessä kyllä leikkivät tämän erityisemme kanssa, tuovat tälle lahjoja ja huomioivat muuten. Hoitoon tai yökylään eivät ole koskaan pyytäneet eivätkä tätä mahdollisuutta tarjonneet vaikka ovat tietäneet että meillä olisi tarvetta - sisarusta ovat noissa tilanteissa tarjoutuneet hoitamaan ja kutsuvat yökylään jne. Pari kertaa ollaan tiukassa tilanteessa itse kysytty voisivatko hoitaa lasta ja silloin ovat kieltäytyneet jonkun tekosyyn varjolla. Joissain tilanteissa ovat itse sanoneet että olisi hankala jäädä yksin tämän lapsen kanssa.

Lapsi ei ole vielä isokokoinen ja vanhempani terveitä ja fyysisesti hyväkuntoisia +/- kuusikymppisiä. Jaksavat kyllä touhuta muiden lasten kanssa. Lapsi ei ole mielestäni erityisen vaativa, ei aggressiivinen missään tapauksessa. Toki tarvitsee vielä huomattavasti enemmän apua ja tukea kuin muut ikäisensä, on kehityksestä jäljessä pikkusiskoaan. On vasta nyt alkanut puhua ensimmäisiä epäselviä sanoja, kotona meillä on tukiviittomat käytössä mutta niitä isovanhemmat eivät osaa kuin muutaman. Uskon että syynä on vain jonkinlainen arkuus asiassa.

Isovanhemmilla ei ole "velvollisuutta " hoitaa lapsenlapsia ollenkaan vaan se on vapaaehtoista. En tuomitsisi ketään , kun kaikkia syitä ei voi tietää. Itse mummona haluaisin hoitaa ja auttaa kaikkia lapsia tasapuolisesti jaksamiseni ja osaamiseni mukaan, mutta en ole ajanvietostani lapsilleni tilivelvollinen.

Aloittaja kirjoitti:

Joissain tilanteissa ovat itse sanoneet että olisi hankala jäädä yksin tämän lapsen kanssa.

Tämän takia. Kokevat hankalaksi jäädä yksin ko lapsen kanssa.

Ei se väärin ole, kykenemättömyyttä vaan. Ehkä joku pelko?

Nosta kissa pöydälle ja kysy, mitä he pelkäävät.

No omat vanhempani eivät ole hoitaneet terveitä lapsiamme. Tavanneet ovat heitä kyläilyn merkeissä ym. Sellaista ei voi vaan vaatia, mitä ei tunne omakseen. Nyt lapsemme ovat jo isoja, eivätkä hoitopaikkaa enää tarvitse. Teillä toki on lapse kanssa tilanne jatkossakin erilainen, mutta painostuksella ei tule mitään hyvää...

Kun ei ihminen puhu, voi olla vaikeaa ymmärtää mitä hän haluaa.

Jos isovanhemmilla on kolme lasta ja heillä 1-3 lasta, niin jo nyt pyörittävät pienimuotoista päiväkotia ja päälle tulevat vielä ruuanlaitot, siivoukset jne.

vaikka olisi kuinka hyväkuntoiset vanhemmat.

Kuinkahan moni mamma suostuisi säännönnöllisesti hoitamaan 6-9 lasta ?

Tuntemani down-lapset ovat aivan ihania persoonia, mutta se energianmäärä on aivan eri tasoa kuin ns. normaalilla lapsella. Mun tuntemissa tapauksissa isovanhemmat ei yksinkertaisesti jaksa olla hoitovastuussa, muiden lasten kanssa kun sanoo että "nyt mummi/ukki ei jaksa", lapsi asettuu lukemaan tms, mutta down-lapsi ei osaa/malta asettua paikoilleen ja siksi tuota muuten niin rakasta lasta ei isovanhemmat uskalla ottaa vain omalle vastuulleen.

Ymmärrän harmituksen tuollaisessa tilanteessa, mutta onneksi isovanhemmat muuten huomioivat lasta kuitenkin. Ehkä miettisin laitanko sisarustakaan mummolaan hoitoon yksin, varsinkin jos down-sisarus alkaa kokea ettei hän pääse vaikka toinen pääsee, kyläilisin sitten koko porukalla enemmänkin eli niin että lapset saa olla isovanhemien kanssa mutta hoitovastuuta ei heille tule.

Me ei itse pidetä tuota ongelmana, ymmärränkin vanhempieni epävarmuutta. Varmaan se sai alkunsa jo lapsen ollessa pieni, tällöin hän sairasteli paljon, jouduttiin olemaan pitkiä aikoja osastolla, oli sydänleikkaus ja erilaisia hoitoja. Olin myös itse tuolloin varovainen antamaan lasta hoitoon.

Tänäpäivänä en pidä lasta kohtuuttoman vaikeahoitoisena vaikka esim karkailutaipumus ja heikko kyky ymmärtää vaaroja tekevät sen että ulkoillessa lapsi vaatii jatkuvaa valvontaa. Samalla tiedän ettei lapsi ole parastasoisimpia down-lapsia joten varmaan tulevaisuudessa hoidettavuus voi kasvaakin ja silloin se helposti käykin liian raskaaksi isovanhemmille.

Me ollaan saatu järjestettyä tämän lapsen hoitokuviot muuten ja koetaan että isovanhempien hoitoapu 4v:n kanssa on meille arvokas juttu. Samalla se antaa pikkusiskolle välillä "vapaata" isoveljestään, mahdollisuuksia liikkua normaalisti, leikkiä serkkujen kanssa jne. Eli meille tilanne toimii ihan hyvin näin, ei olla isovanhemmille loukkaantuneita.

Mietin tätä lähinnä siksi että useampikin ystävistäni on ottanut asian raskaammin. Heidän mielestään tämä tilanne on vääryyttä vammaista lastamme kohtaan ja ovat mm sitä mieltä että jos heidän vanhemmat toimisivat noin, eivät he päästäisi edes tervettä sisarusta sinne hoitoon.

Isovanhemmilla ei oo mitään velvollisuutta hoitaa sairasta eikä tervettä lasta. Eri asia jos haluaa. Isovanhemmillakin on elämä. Toivottavasti.

Downin syndroomaa voi olla eri asteista, miehen pikkuveljellä on lisäksi autismi, kommunikointi on hankalaa.

Aloittaja kirjoitti:

Selvennän asiaa nyt hiukan.

Kyse on siis siitä että me ollaan se perhe jolla on tuo down-lapsi ja lisäksi 4v terve lapsi.

Isovanhemmat eivät ole koskaan ottaneet tätä vammaista lastamme hoitoon, vaikka muita lapsenlapsia hoitavat aika useinkin. Myös meidän 4v-lasta. Kovin tarkasti ei olla syistä puhuttu. Heillä ei mielestäni ole mitään asennevammaa vammaisia kohtaan ja kyläillessä kyllä leikkivät tämän erityisemme kanssa, tuovat tälle lahjoja ja huomioivat muuten. Hoitoon tai yökylään eivät ole koskaan pyytäneet eivätkä tätä mahdollisuutta tarjonneet vaikka ovat tietäneet että meillä olisi tarvetta - sisarusta ovat noissa tilanteissa tarjoutuneet hoitamaan ja kutsuvat yökylään jne. Pari kertaa ollaan tiukassa tilanteessa itse kysytty voisivatko hoitaa lasta ja silloin ovat kieltäytyneet jonkun tekosyyn varjolla. Joissain tilanteissa ovat itse sanoneet että olisi hankala jäädä yksin tämän lapsen kanssa.

Lapsi ei ole vielä isokokoinen ja vanhempani terveitä ja fyysisesti hyväkuntoisia +/- kuusikymppisiä. Jaksavat kyllä touhuta muiden lasten kanssa. Lapsi ei ole mielestäni erityisen vaativa, ei aggressiivinen missään tapauksessa. Toki tarvitsee vielä huomattavasti enemmän apua ja tukea kuin muut ikäisensä, on kehityksestä jäljessä pikkusiskoaan. On vasta nyt alkanut puhua ensimmäisiä epäselviä sanoja, kotona meillä on tukiviittomat käytössä mutta niitä isovanhemmat eivät osaa kuin muutaman. Uskon että syynä on vain jonkinlainen arkuus asiassa.

Kommunikointi on iso asia, te itse ymmärrätte lapsenne viestinnän isovanhemmat eivät. Jos lapsi hätääntyy hoidossa / ikävöi vanhempiaan on tilanteen hoitaminen vaikeaa kun yhteistä kieltä ei ole.

Eiköhän se riitä että isovanhemmat eivät halua ja turha on syitä tivata. Lapsi on normia vaikeampi ja vammaisuuden vuoksi ei järkipuhe onnistu. Normitaaperossakin on hurjasti hommia

Helppoa teille ei muille

Vierailija kirjoitti:

Tuntemani down-lapset ovat aivan ihania persoonia, mutta se energianmäärä on aivan eri tasoa kuin ns. normaalilla lapsella. Mun tuntemissa tapauksissa isovanhemmat ei yksinkertaisesti jaksa olla hoitovastuussa, muiden lasten kanssa kun sanoo että "nyt mummi/ukki ei jaksa", lapsi asettuu lukemaan tms, mutta down-lapsi ei osaa/malta asettua paikoilleen ja siksi tuota muuten niin rakasta lasta ei isovanhemmat uskalla ottaa vain omalle vastuulleen.

Ymmärrän harmituksen tuollaisessa tilanteessa, mutta onneksi isovanhemmat muuten huomioivat lasta kuitenkin. Ehkä miettisin laitanko sisarustakaan mummolaan hoitoon yksin, varsinkin jos down-sisarus alkaa kokea ettei hän pääse vaikka toinen pääsee, kyläilisin sitten koko porukalla enemmänkin eli niin että lapset saa olla isovanhemien kanssa mutta hoitovastuuta ei heille tule.

Saako toinen sisarus koskaan mitään omaa? Pitääkö kaikki huomio jakaa vammaisen kanssa aina?