Miksi uuden vuoden juhliin ei mahdu kaveriporukan ulkopuolisia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syitä on monia, mutta kyseessä voi olla vain itsekeskeisyys ja/tai erilleen kasvu.

Eräs ystäväni muutti opiskelun takia toiselle paikkakunnalle ja muodostettuaan kaveripiirin tuli minusta vähemmän tärkeä. Edelleen puhutaan, mutta tunnen oloni ns. tutuksi ja turvalliseksi vaihtoehdoksi. Yksinkertaisesti hän vain ajattelee itseään ja omalta kannaltaan. Toki osa on myös kateutta omasta puolesta minkä voin täysin myöntää, mutta tämä kyseinen henkilö on vuosia ollut mustasukkainen ja kateellinen jos muut eivät pitäneet häntä ykkösenä tai kutsuneet mukaan vaikka hän ei halunnut lähteä. Jopa poikaystävästäni hän oli mustasukkainen.

Nyt ei kuitenkaan mieti yhtään miltä minusta tuntuu kun hän ei koskaan edes kysy käymään eikä hän myöskään kerro aina kun tulee käymään kotikaupungissaan. En nähnyt häntä nytkään kun hän oli käymässä ja minulla oli sinä aikana syntymäpäivä. Olen muuttanut eikä hän ole käynyt uudella asunnollani tai edes esittänyt toivetta käydä. Olen selkeästi kuin osa hänen eri elämää eli ns. lapsuuden kaveri.

En usko, että on välttämättä kovin tahallista, mutta välit ovat olleet huonona muutaman kerran juurikin siksi miten hän ei näytä ymmärtävän kuinka ystävyyssuhteita pidetään yllä. Loukkaa minua koska olen häntä tukenut (myös hänkin minua) ja tiedän että jos osat olisi toisin päin olisi hän aivan loukkaantunut enkä siksi ymmärrä miksei hän ajattele sitä ollenkaan. Tämä oli aikaisemmin paljon pahempi koska hän ei kysellyt edes mitä minulle kuuluu vaan kertoi vaan omista asioistaan ja olin useimmiten keskustelun aloittaja. Olisin päättänyt välit siihen, mutta hän halusi pitää välit koska olen "tärkeä" yms. eli tästä on puhuttu.

Asun pienessä kunnassa (tai no olen nyt muuttanut sieltä vähän isompaan) ja vaikka olen sosiaalinen ja tutustun helposti ihmisiin ei minulla ole tarkoituksella paljon kavereita (entinen asuinpaikkani on niin junttila). En nykyisestä tilanteesta johtuen pysty tutustumaan oman henkisiin ihmisiin jotka asuisivat lähellä. En roiku ihmisissä tai ole negatiivinen esim. syyllistä kaveriani tai valittele kun ei ole ystäviä jne. Osaan ja tykkään olla paljon yksin.

Olisin itse kutsunut ystäväni uuden vuoden bileisiin vaikka tietäisin ettei hän tulisi (tehnytkin tätä paljon) ihan vain periaatteesta. Hän ei kuitenkaan näin tehnyt (tai tee ikinä) ja lähettelee kuitenkin snapchatissä kaikkee minulle uv bileistään miettimättä yhtään miltä minusta tuntuu. Minua ei todellakaan muuten haittaisi, mutta jonkin aikaa hänen muuttonsa jälkeen on tullut sellainen olo että hän "show off" miten kivaa on (enkä ole ainoa joka näin ajattelee) ja hän on muutenkin paljastunut epäaidoksi.

Pahoittelut pitkästä viestistä oli pakko avautua kun on tässä lomilla tullut aika hyväksikäytetty olo tästä.

No mitä ihmettä sä roikut tollasessa "ystävässä"?! Mä eläisin omaa elämääni, ja antaisin toisen elää omaansa, en soittelisi tai muutakaan, antaisin toisen näyttää välillä, haluaako pitää yhteyttä. Jos sieltäkään ei mitään kuuluisi, vetäisin johtopäätöksen että häntä ei enää kiinnosta ja etsisin itse omat ystäväni. Ei se, että on peruskoulun käynyt yhdessä, tarkoita että pitäisi roikkua niissä ystävissä loppuelämänsä. Elämäntilanteet vaihtuu, ihmiset vaihtuu. Ei kenenkään pidä olla väkipakolla ystävänä, jos huomaa ettei toinen ole sitä täydestä sydämestään.

Jep, komppi tälle. En ymmärrä ihmisiä, jotka eivät ymmärrä että elämät menee eteenpäin ja ne todelliset ystävyydet kyllä säilyy. Joskus vain opiskeluiden aloitetettua ja muutettua toiselle paikkakunnalle ne lapsuuden ystävyydet muuttuvat satunnaiseksi kaveruudeksi tai tuttavuudeksi. Se on ihan normaalia. Tottakai se on sääli, jos toinen haluaa kynsin ja hampain vielä pitää kiinni ystävyydestä mutta sellainen on ahdistavaa toisellekin, ja ystävyys on silloin yksipuolista.

Olen samaa mieltä tästä asiasta. Kyseessä ei kuitenkaan ole siitä että yksipuolisesti haluaisin pitää välejä. Jos näin olisi en todellakaan olisi ystävänä. En ole monenkaan vanhan ystäväni kanssa tekemisissä erilleen kasvamisesta johtuen ja mielestäni se on ihan normaalia – vaikka joku tekisi sen minulle.

Ehkä viestini on helposti väärin ymmärrettävissä jos ei tiedä koko tilannetta, pahoittelut siitä. Ystäväni on introvertti ja hänellä on sosiaalisia ongelmia. Hän on aina ollut sellainen että vihjailee haluavansa kanssasi ulos (kaikkien kanssa tuollainen) mutta ei kysy suoraan jolloin sinun täytyy kysyä itse. Hän pelkää ulkopuolelle/yksin jäämistä ja on tästä syystä ollut ystäviä inhottavienkin ihmisten kanssa ja ollut passiivisaggressiivinen jos ei kysytty joku kerta mukaan vaikka ei olisi tullutkaan. Ollessamme samassa koulussa ja kaupungissa ei tämä ollut niin iso ongelma koska ollaan paljon tekemisissä eikä täten tarvitse kysyä kuulumisia erikseen ja yhdessä vietetty aika oli ihan normaalia koulun jälkeen.

Hänen muutettuaan tämä tietysti muodostuu ongelmaksi kun ei keskustella yhtä usein. Silloin joutuu ihan kysymään mitä kuuluu. Mitä itse tein usein, mutta hän ei. Kyllästyin tähän kun asiat eivät muuttuneet hänen asettuessa aloilleen ja kuukausia kului, hän kuitenkin oletti että kerron itse mitä minulle kuuluu vaikkei hän kysy ja loukkaantui kun en kertonut. Mutta kuka nyt haluaa tyrkyttää itseään jos toimen ei tee koskaan aloitetta? Kerroin hänelle etten pidä tästä yksipuolisuudesta ja etten halua jatkaa ystävinä jos toista ei kiinnosta. Hän itse halusi että pysymme väleissä koska olen hänelle hyvä ystävä. Pitkään menikin hyvin, mutta ajoittain tämä vanha ongelma nousee esille.

Ihmiset eivät ole täydellisiä ja turhautumisia tulee. Muiden ihmisten kohdalla olisin jo antanut olla. Kuitenkin se on totta, että itse pidän häntä elämässäni. En kuitenkaan pidä että oletetaan eikä kysytä ensin. Jos tuntisitte minut niin nauraisitte sille, että edes epäilitte minun olevan roikkuvaa tyyppiä. Vaikka on aivan normaalia että ystäviä jää ja läheiset välit kylmenee muuttaessa ei tarkoita sitä, että jokaisessa tapauksessa on siitä pelkästään kyse.

Jos olet sosiaalinen ja ystävällinen niin miksi et ole hommannut kavereita (edes muutamaa) sieltä uudelta paikkakunnalta? Kun pakosti siinä käy niin että jos asuu eri paikkakunnalla kuin ystävät, ei mene kauaa kun ne alkaa vähän etääntyä.. Siksi olisi tärkeää laajentaa sosiaalista piiriänsä, etenkin uudella paikkakunnalla. Et itse ole ystävystynyt uudella paikkakunnalla kenenkään kanssa ja nyt ihmettelet kun sun kavereiden kaverit ei halua tehdä niin, tutustua suhun juhlissa? Et ole heitä parempi.

Ja itse en ymmärrä miksi aikuiset ihmiset antaa juhlapyhille niin paljon arvoa, että on hirveää viettää ne yksin! Ymmärrän että lapsille tämä on kivaa kun saa ampua raketteja. Joulukin on lapsille kivaa kun saa lahjoja ja pääsiäinen kun sillon saa suklaamunia tyynyn alle :)

Mutta aikuiset ihmiset joille käytännössä uusivuosi (ja muutkin pyhät vapusta jouluun) on perus ryyppyviikonloppu sillä erotuksella että sitä kutsutaan uudeksi vuodeksi ja vuosi vaihtuu. Itse halusin olla tämän uudenvuoden yksin pitkästä aikaa, viettää aikaa palstailen ja netflixia seuraten.  Moni ihminen on myös töissä tai niin sairas ettei voi juhlia tätä turhaa juhlaa.

Vierailija kirjoitti:

Koko elämän ajan tutustuu eri yhteyksissä uusiin ihmisiin. Jossain tulee raja, jonka jälkeen ei enää kaipaa enempää kavereita. Kerran laskin, että jos käyttäisin 5 minuuttia illassa per ystävä/kaveri, mulla menisi noin 3 tuntia illasta pelkästään kavereille. Sen vuoksi kavereista valikoituvat vain ne muutamat, joiden kanssa ehtii olla oikeasti ystäväkin. 

Montakohan suosittelijaa täällä Helsingissä tarvitsisi, että pääsisi johonkin piireihin? Ainakin pitäisi tuntea enemmän kuin kaksi ihmistä. Yli kymmenen vuotta sitten jouduin muuttamaan tänne ja edelleen saa viettää uudetvuodet, vaput ja juhannukset kahdestaan aviopuolison kanssa. Juuri tuota "liikaa kavereita" -fraasia on esitelty ajoittain, kun on jonkin ihmisen kanssa alkanut tulla paremmin juttuun. Toiselle osapuolelle ilmeisesti tullut ristiriitainen olo, että pitäisikö tämä uusi ihminen nyt ylentää kavereiden joukkoon vai ei. Tutustumisia ei joka tapauksessa tapahdu kaikilla niin automaattisesti. Itse teen yksinäistä työtä, jonka parissa ei tapaa uusia ihmisiä. Lisäksi olen arka lähtemään mihinkään ja liian varovainen "pankittamaan" orastavia ystävyyksiä. Ulkopuolisuuden stigmasta on vaikea pyristellä eroon. Kävin peruskoulun ja lukion kävin pitkän bussimatkan päässä korpikylässä asuen. Samoin yliopisto-opinnot menivät niin, että suurimman osan ajasta asuin toisella paikkakunnalla. Kavereita ei siten juuri päässyt kertymään, koska teini-iän torikännit ja parikymppisten haalaribileet jäivät välistä. Ei ollut väliä, millainen olin, koska olin joka tapauksessa "ulkopuolinen", johon ei kannattanut tuhlata aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koko elämän ajan tutustuu eri yhteyksissä uusiin ihmisiin. Jossain tulee raja, jonka jälkeen ei enää kaipaa enempää kavereita. Kerran laskin, että jos käyttäisin 5 minuuttia illassa per ystävä/kaveri, mulla menisi noin 3 tuntia illasta pelkästään kavereille. Sen vuoksi kavereista valikoituvat vain ne muutamat, joiden kanssa ehtii olla oikeasti ystäväkin. 

Montakohan suosittelijaa täällä Helsingissä tarvitsisi, että pääsisi johonkin piireihin? Ainakin pitäisi tuntea enemmän kuin kaksi ihmistä. Yli kymmenen vuotta sitten jouduin muuttamaan tänne ja edelleen saa viettää uudetvuodet, vaput ja juhannukset kahdestaan aviopuolison kanssa. Juuri tuota "liikaa kavereita" -fraasia on esitelty ajoittain, kun on jonkin ihmisen kanssa alkanut tulla paremmin juttuun. Toiselle osapuolelle ilmeisesti tullut ristiriitainen olo, että pitäisikö tämä uusi ihminen nyt ylentää kavereiden joukkoon vai ei. Tutustumisia ei joka tapauksessa tapahdu kaikilla niin automaattisesti. Itse teen yksinäistä työtä, jonka parissa ei tapaa uusia ihmisiä. Lisäksi olen arka lähtemään mihinkään ja liian varovainen "pankittamaan" orastavia ystävyyksiä. Ulkopuolisuuden stigmasta on vaikea pyristellä eroon. Kävin peruskoulun ja lukion kävin pitkän bussimatkan päässä korpikylässä asuen. Samoin yliopisto-opinnot menivät niin, että suurimman osan ajasta asuin toisella paikkakunnalla. Kavereita ei siten juuri päässyt kertymään, koska teini-iän torikännit ja parikymppisten haalaribileet jäivät välistä. Ei ollut väliä, millainen olin, koska olin joka tapauksessa "ulkopuolinen", johon ei kannattanut tuhlata aikaa.

luulis et helsingissä löytää uusia kavereita helposti kun sinne muuttaa niin paljon ihmisiä muualta joilla ei välttämättä ole tuttuja siellä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap täällä, kiitos kommentoinnista ja ajatuksia herättäneestä keskustelusta. Pari asiaa kysyjille:

En ole hylännyt ystäviäni parisuhteessa ollessani, vaikka siltä vaikuttaisi. Uudet vuodet vietimme miehen suvun luona maalla (muut siis miehen sukua, minä ainut ulkopuolinen), kaverit viettivät tuolloin pariskuntailtoja kahdestaan tai kaveriporukan uutta vuotta kaupungissa. Osa nuorista aikuisista oli lapsuuskodissaan. Yhteistä kaveripiiriä meillä ei miehen kanssa ollut. Ennen eroa muutin entisestä kotikaupungista töiden perässä kauas ja olen säännöllisesti käynyt kahvittelemassa kaverien kanssa entisessä kotikaupungissa parin tunnin päässä (kaverit eivät ole matkustaneet luokseni pitkän matkan takia). Olemme kaikki lapsettomia. En ole vieraana tyly, vaan olen vienyt kylään tullessani ruokaa ja juomaa, kun olen viipynyt yön yli. En myöskään ole mikään käytöstavaton ihminen, vaan juttelen vieraiden ihmisten kanssa arkisista asioista, kyselen heidän elämästään enkä harrasta loukkaavia kommentteja. Toivoisin, ettei tällä palstalla aina ajateltaisi, että me yksinolevat olisimme jotenkin ikäviä tai vaikeita ihmisiä, joskus ihmiset vain ovat elämäntilanteen takia yksin.

Ap

Kuinka monesti sinä kutsuit yksinäisiä ystäviäsi osallistumaan uuden vuoden viettoonne miehen suvun luokse?

Ei toisen kotiin voi kutsua ylimääräisiä vieraita (edes miehen sukulaisten luo).