Näin tänään bussissa todella huonosti puetun lapsen :(
Vieläkin paha mieli siitä mitä tänään näin. Noin 3-vuotias lapsi istui rattaissa rikkinäinen toppahaalari päällä, nilkat paljaat, lahkeet lähes polvissa. Lenkkarit jalassa. Hattua ei ollut, vain huppu päässä. Lisäksi lapsen kasvot oli aivan likaiset :( Äiti puhui koko ajan puhelimessa, eikä näyttänyt piittaavan lapsesta laisinkaan. Lapsi yritti sanoa jotain, jolloin äiti vain käänsi katseensa.
Miksi ihmiset hankkivat lapsia, jos ei voi pitää huolta? Jäi niin mieleen tuo pieni lapsiraukka. Onkohan kovilla pakkasillakin samassa haalarissa?
Kommentit (163)
Laitan lapselle joka päivä uudet vaatteet tarhaan päälle ja käytän suihkussa, koska tarhasta jää outo haju lapseen ja vaatteisiin. Minulle on käynyt kyllä monesti niin, että kun olen hakenut lasta tarhasta, hänellä on ollut kasvoissa vielä ruuantähteitä ja paita likaisena. Vaikka edellisestä ruokailusta on kulunut yli 1,5 h. 2 kertaa tullut takapuoli palaneena kotiin ja hokenut ”pipi” jo autossa kun on pitänyt istua istuimeen. Jostain syystä oli kerran ulkona pelkkä ohut paita ja pelkät housut talvipuvun alla, vaikka aamulla olin pukenut hänet kalsareihin ja fleeceen yms.
[/quote]Yleensä köyhiä ihmisiä höykytetään sinne krpputoreille ja kirpputorit on ratkaisu kaikkeen.
No ei ne ole.
Sen verran mulla on varaa sanoa suoraan päin naamaa että ei ole. Ei ole.
--
Täytyy todeta että ei ne kirpputorit ole mikään ratkaisu. Etenkin lastenvaatekirpputorit on lottoa.
Toisaalta kaikista järkevintä lastenvaatteet on ostaa käytettynä aina. Vain hölmö ostaa uutena.
Siis itsekäs omaa napaa tuijottava luontoa tuhoava paskakasa.
Silti ei ne rahat köyhimmillä perheillä riitä edes kirpputorillekaan ja taustalla ei edes ole mitään kapakkaa tai tupakkaa. Näitäkin aina käytetään eräällä tavalla vittuiluna köyhille.
--
Pitää tohon todeta että vitut jää.
Yrittäkääs nyt ottaa se pää pois sieltä perseestä. Suomi on kallis maa ja erilaiset tuet ei kyllä vastaa siihen tasoon mitä kaikki maksaa. Eikä ne kirpputorin romutkaan ole ihan oikean hintaisia. Ovat tainneet tajuta pyytää roskasta ylihintaa sanon minä.
Totuus nyt vaan on se että tukien pitäisi olla korkeammat ja rahan pitäisi virrata enemmän siihen suuntaan missä sitä ei ole. Rahahan virtaa aina rahan luo.
Omaa napaan tuijottavat eivät vain halua luopua saavutetuista eduistaan ja neuvovat köyhiä kirpparille ja syyllistävät kapakasta ja tupakasta.[/quote]
Hieman tiivistin. En ole nyt varma mitä ajat takaa? Kirppikset ovat huonoja, mutta uutenakaan ei saa ostaa?
Kysyn vain, että kuka sinne kirppikselle raahaa vaatetta, jos kukaan ei saa ostaa uutena mitään? Ei ne vaatteet ikuisuuksia kestä. Toki kulutusta on mietittävä, mutta se on sitten toisen keskustelun paikka jo.
Kuulostat katkeralta. Toivottavasti saatte vielä asiat parempaan suuntaan. Tuet on meillä riittäneet kun ne vain priorisoi kunnolla. Riippunee siis myös asuinkunnasta kuinka ne riittävät. En tiedä onko tuissa eroja eri paikkakuntien välillä. Silti itsekin tukiviidakossa joskus eläneenä kehtaan väittää, että lapset voi pukea säänmukaisesti ja lämpöisestikin, myös niillä käytetyillä vastteilla.
Lasteni ex-äitipuoli harrasti samaa. Kaikki mitä minä ja äitini ostimme, "katosivat" mystisesti jonnekin. Että vtuttaa vieläkin. Onneks se akka lähti heidän elämästään viime syksynä.