Köyhä ei enää osaa priorisoida hankintoja - mikä juttu se on?

Pitkään jatkunut köyhyys tutkitusti "tyhmentää". Kapasiteetista menee koko ajan suurin osa selviytymiseen. En pidä ihmeenä, että pitkäjänteinen hankintojen suunnitteleminen ei  kroonisesti vähävaraiselta onnistu. VArsinkin jo köyhyys on ns perittyä; silloin elämänhallinnan mallia ei ehkä ole koskaan ollutkaan.

Mä ihmettelen tätä samaa asiaa aina kun lähijunassa näen nuoren naisen jolla on tekoripset ja rakennekynnet sekä nuhjuiset, nyppyiset halpisketju"muoti"vaatteet ja hieman rikkinäiset tekonahkakengät.

Siis missä näin on sanottu? Jos elämässä joutuu koko ajan priorisoimaan, miten on mahdollista, että se priorisointi tulee vaikeaksi?

Tai päinvastoin:  viisastuu, koska on pakko ajatella ja laskea.  

Pitkäjänteistä on ainakin maksaa osina.

Kokoomuslaisittain, "köyhät ei tiedä paikkaansa" eikä pukeudu halpaan säkkiin eikä halua asua yksiössä koko perhe. Rahat kyllä riittäisi jos muuttaisi vaikka maalle, ja pyydystäisi itse riistansa. Onhan niillä aikaa. Söisivät silakoita. Ja mihin ne siellä maallakaan autoa tarvitsivat, onhan onnikka kolmen kilometrin päässä. Eikä köyhiä kannata hyviin kouluhin laittaa, koulutushan on hyvin periytyvä ominaisuus ja niin kouluttamattomuuskin. Kyläkouluun vaan ja 15-vuotiaana perustamaan yritys.

http://www.hs.fi/ruoka/art-2000002914013.html

Jos googlaat artikkelissa mainitun Juho Saaren tutkimuksia, löydät vastauksia kysymyksiisi.

Eihän tuo toki läheskään kaikkiin köyhiin päde. On niitä, jotka ovat äärimmäisen hyviä priorisoimaan hankintojaan, runsaan pakosta harjoittelun takia parempia kuiin useimmat ei-köyhät.

Mutta kaikki varmaan tuntevat sen ilmiön, mihin osa ihmisistä toivottoman tuntuisen, pitkäaikaisen köyhyyden seurauksena päätyy: sorrutaan harkitsemattomaan kulutukseen lohduttaakseen itseään, tuodakseen edes hetken ilon pilkahduksia synkän oloiseen arkeen. Jotkut hakevat sitä iloa alkoholista, toiset kauneudenhoitotuotteista tai -palveluista, kuka mistäkin. 

Itselläni oli nuorena vähän tuon tapaista käytöstä. Ymmärsin, ettei minulla olisi varaa johonkin, mutta se oli kuin pakkomielle ja kuume että piti saada. Selittellin aina itselleni kaupassa, että on mulla varaa, kunhan sitten säästän siitä ja tästä jne. Sitten kun shoppailumania oli nautittu, kotona tuli tarpeettoman roinan keskellä shoppailukrapula: apua, mitä olen tehnyt, ei minulla ole tähän varaa! Mutta silti aina uudestaan ja uudestaan sorruin aivan typerään kuluttamiseen.

Itse asuin maassa jossa tiettyjä asioita ei saanut. Minulle kasvoi suuri tarve niille ja päätin heti ostaa niitä kun käyn Suomessa. Suomessa niitä oli helposti saatavilla ja oma tarpeeni hävisi sen samantien. Uskon että joku tarve voi kasvaa suureksi vain sillä että se tuntuu mahdottomalta saada.

Tai sitten köyhät ovat köyhiä, koska ovat tyhmiä eikä niin, että köyhyys tyhmentää...

Helppo ymmärtää. Kun koko ajan priorisoi, tekee mieli edes kerran tehdä/hankkia jotain kivaa mutta ei niin järkevää ja hyödyllistä. Ja se saa talouden sekaisin, ja muut paheksuvat köyhän tuhlaavaisuutta ja priorisointikyvyttömyyttä.

No esimerkiksi entinen ystäväni, joka on ikänsä asunut kaupungin vuokra -asunnossa ja hoitaa raha-asiansa päin pestä ja yrittää vedättää valtiolta. Hän sitten keksi ostaa sellaisen auton, mihin millään argumentilla ei olisi ollut varaa. Lisäksi omaa kalliin harrastuksen ja sitten ei ole rahaa kunnon ruokaan, vaatteisiin tai huonekaluihin ja koko ajan on rahat loppu.

Vierailija kirjoitti:

Tai sitten köyhät ovat köyhiä, koska ovat tyhmiä eikä niin, että köyhyys tyhmentää...

Hys, ei tuota saa ääneen sanoa.

Vierailija kirjoitti:

Tai sitten köyhät ovat köyhiä, koska ovat tyhmiä eikä niin, että köyhyys tyhmentää...

Tätä on kyllä nimenomaan tutkittu, että se pitkäaikainen köyhyys aiheuttaa sitä ei-rationaalista rahan käyttämistä niillekin, jotka ovat ennen olleet ihan elämässään pärjääviä niin raha-asioissa kuin muutenkin. 

Omasta tilanteestani vielä se, että tosiaan, opiskeluaikana tuhlasin yli varojeni ja lopulta vanhemmat joutuivat pelastamaan minut veloistani. Olin jo tuominnut itseni parantumattomaksi shoppailuholistiksi, jolla oli vakava riippuvuus, jonkinlainen mielenterveysongelma. Mutta kun pääsin töihin, niin aika pian kävi niin ettei se kosmetiikan, vaatteiden ja pienten sisustusesineiden ostelu edes kiinnostanut. En vaan tarvinnut enää lohduttelua ja elämyksiä hankinnoista, kun ei ollut enää sitä köyhyyttä ja puutetta mikä ahdisti ja aiheutti tulevaisuudenpelkoa. 

Priorisoikaaköyhät kirjoitti:

Kokoomuslaisittain, "köyhät ei tiedä paikkaansa" eikä pukeudu halpaan säkkiin eikä halua asua yksiössä koko perhe. Rahat kyllä riittäisi jos muuttaisi vaikka maalle, ja pyydystäisi itse riistansa. Onhan niillä aikaa. Söisivät silakoita. Ja mihin ne siellä maallakaan autoa tarvitsivat, onhan onnikka kolmen kilometrin päässä. Eikä köyhiä kannata hyviin kouluhin laittaa, koulutushan on hyvin periytyvä ominaisuus ja niin kouluttamattomuuskin. Kyläkouluun vaan ja 15-vuotiaana perustamaan yritys.

Köyhyydessä rasittaa valinnan mahdollisuuden puute. Rikkaammalla on mahdollisuus valita kaupasta ihan mitä vaan ruokaa ikinä haluaa ostaa; vaikkapa sekä einespitsan että kilon kaalia. Suurin osa meistä, köyhistäkin, tietää mitä vähillä rahoilla kannattaa ostaa ja mitä ei. Mutta ihminen ei ole kone. Joskus houkutus ostaa jotain aivan täysin turhaa ihan vaan siksi että se on kivaa, käy liian suureksi. Varsinkin silloin kun se kiva juttu olisi ihan siinä ulottuvilla (vaikkakin järjellä ajatellen kuitenkin niin kaukana. )

Nyt jälkeenpäin tuntuu ihan hullulta ajatella että opiskelijana tosiaan kävin kerran kuussa sekä kampaajalla että laitattamassa kynteni. Nyt mulla on pitkät, värjäämättömät hiukset ts. käyn kampaajalla äärimmäisen harvoin eikä tulisi mieleenkään pitää tekokynsiä. Mutta silloin noi jutut oli mulle tärkeitä. Ne antoi tunnetta että teen ihan itse päätökset omien rahojeni käytöstä - oli ne päätökset muiden mielestä sitten miten tyhmiä tahansa. 

Mun subjektiivinen kokemus sanoo samaa. Osalla köyhistä ei ole ymmärrystä tai halua tai jotain järkeä käyttää vähäisiä rahojaan järkevästi. Ymmärrän, että jatkuvaan pennin venyttämiseen väsyy. Silti, Viimeksi eilen ihmettelin sitä, kun köyhä, jolla muutenkin todella tiukkaa rahan kanssa, ostaa osamaksulla 700 euron puhelimen. Tiedän myös tilanteen, jossa viimeiset rahat laitetaan 600 euron aurinkolaseihin ja sitten mietitään, millä rahalla eletään loppukuu.

Meitä "järkevästi" priorisoivia köyhiä ei huomata. Esimerkkeinä käytetään aina joitakin huithapeleita. ADHDhen kuuluu impulsiivinen käyttäytyminen. Eli ostetaan mielijohteesta jotain ja se saa raha-asiat sekaisin. Itse haaveilen aina että ostan kasvohoidon säästämilläni rahoilla. Koskaan en sitä raski tehdä ja säästöt menee peruselämiseen esim puoli.maksuihin tms. Voisin kuitenkin saada siitä kasvohoidosta iloa elämääni tai ainakin haaveeni toteutettua. Ehkä olisin impulsiivisenä onnellisempi.

Kyllä mä ymmärrän, mikä priorisintia vaikeuttaa. Siihen on kolme tekijää:

Ekana tulee se, että kun aina vaan pihistää ja pihidtää ja pihidtää niin tekee mieli edes joskus saada jotain kivaa. Sen kivan arvo nousee ja nousee ja lopulta se vaan on suurempi, kuin niiden asioiden, joiden priorisointi olisi "järkevää".

Tokana tulee se, kun on kauan pihistänyt ja ollut ilman kaikkea, alkaa pian olla tilanne, jossa aivan kaikki on oikeasti uusittava. Nyt heti tai ensimmäisen tilaisuuden tullen. Kaikki on priorisointijörjestyksessä ekana.

Kolmantena tulee se "tieto" - enemmän tai vähemmän tosi, useiden kohdalla hyvinkin tosi - että vaikka kuinka priorisoisi, tilanne ei parane ikinä. Millään konstilla. Sama se siis, vaikka vähän hellittäisikin.

Se on leima, samanlainen kuin se. että työttömyys on aina oma syy. Se on selitys niille jotka ei halua ajatella että yhteiskunnassa on jotain korjattavaa. Parempi vaan selittää ongelmat sillä että vika on niissä ihmisissä itsessään eikä järjestelmässä. Samalla voi varmistaa sen että systeemiä ei muuteta joten omiin saavutettuihin etuihin ja mukavaan elämään ei tule lisähaasteita.

Laskekaas huviksenne mikä on halvin mahdollinen ruokavalio millä keskikokoinen terve ihminen pysyy terveenä pidempään. Ihan sama vaikka olisi samaa ruokaa joka päivä kunhan hinta on realistinen (ei supertarjouksia) ja minimissään.

Sittenhän jokainen köyhä joka ei noudata tätä ruokavaliota tai ostaa jotain kalliimpaa voidaan leimata tuhlailijaksi ja syypääksi omaan köyhyyteensä.

Vierailija kirjoitti:

Priorisoikaaköyhät kirjoitti:

Kokoomuslaisittain, "köyhät ei tiedä paikkaansa" eikä pukeudu halpaan säkkiin eikä halua asua yksiössä koko perhe. Rahat kyllä riittäisi jos muuttaisi vaikka maalle, ja pyydystäisi itse riistansa. Onhan niillä aikaa. Söisivät silakoita. Ja mihin ne siellä maallakaan autoa tarvitsivat, onhan onnikka kolmen kilometrin päässä. Eikä köyhiä kannata hyviin kouluhin laittaa, koulutushan on hyvin periytyvä ominaisuus ja niin kouluttamattomuuskin. Kyläkouluun vaan ja 15-vuotiaana perustamaan yritys.

Köyhyydessä rasittaa valinnan mahdollisuuden puute. Rikkaammalla on mahdollisuus valita kaupasta ihan mitä vaan ruokaa ikinä haluaa ostaa; vaikkapa sekä einespitsan että kilon kaalia. Suurin osa meistä, köyhistäkin, tietää mitä vähillä rahoilla kannattaa ostaa ja mitä ei. Mutta ihminen ei ole kone. Joskus houkutus ostaa jotain aivan täysin turhaa ihan vaan siksi että se on kivaa, käy liian suureksi. Varsinkin silloin kun se kiva juttu olisi ihan siinä ulottuvilla (vaikkakin järjellä ajatellen kuitenkin niin kaukana. )

Nyt jälkeenpäin tuntuu ihan hullulta ajatella että opiskelijana tosiaan kävin kerran kuussa sekä kampaajalla että laitattamassa kynteni. Nyt mulla on pitkät, värjäämättömät hiukset ts. käyn kampaajalla äärimmäisen harvoin eikä tulisi mieleenkään pitää tekokynsiä. Mutta silloin noi jutut oli mulle tärkeitä. Ne antoi tunnetta että teen ihan itse päätökset omien rahojeni käytöstä - oli ne päätökset muiden mielestä sitten miten tyhmiä tahansa. 

En allekirjoita köyhänä, etteikö olisi silti paljon valinnan mahdollisuuksia, ehkä vain hitaammin saa, mitä tarvitsee.