Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tiivit sukulaisuussuhteet- kypsymättömyyttäkin?
29.12.2016 |
Aina silloin tällöin törmää väitteisiin, että sukulaisten kanssa tiiviisti aikaansa viettävä ihminen ei ole kasvanut aikuiseksi. Mistä tämä ajatus tulee? Mitä hienoa ja aikuista on muka siinä, että tapaa sukulaisiaan muutaman kerran vuodessa ja elämä pyörii ydinperheen navan ympärillä?
Ymmärrän tuon ajattelumallin, jos ikää on +20v... itsekin pidin silloin etäisyyttä vanhempiin ja oma itsenäisyys tuntui olevan uhattuna, jos vanhemmat vähänkin kohtelivat minua kuin lasta. Nyt +30v iässä taas ajattelen, että omat vanhemmat ja muut iäkkäät sukulaiset eivät elä täällä loputtomiin ja siksi heidän kanssaan vietetty aika on arvokasta. Enkä enää koe vanhpiani uhkaksi omalle aikuisuudelleni.
Itse ajattelen, että nämä, jotka pitävät. etäisyyttä sukulaisiinsa, ovat jämähtäneet teini-ikäisten tasolle (poislukien ne tapaukset, joissa vanhemmat ovat ongelmaisia ja heidät pakko rajata pois omasta elämästä) ja kaikkea muuta kuin aikuisia henkisesti.
Kommentit (48)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta suku on turva ja voimavara. Ystävyyssuhteet voivat epäonnistua ja parisuhde mennä pieleen mutta suku on ja pysyy. Mä olen pitänyt tiivisti yhteyttä lapsuuden perheeseeni koko ikäni ja odotan omilta lapsiltani samaa. Se ei poissulje hyviä ystävyyssuhteita, joita niitäkin mulla on. Kun on paljon välittäviä ihmisiä ympärillä, elämä on kevyempää ja mukavampaa.
Älä sitten säikähdä, jos lapset haluavatkin itsellistä elämää ilman tuollaista ahdistavaa sukulaisuussidettä. Silloin vasta testataan, oletko todella toteuttanut omia arvojasi vaan ainoastaan tehnyt uhrauksia saadaksesi itse jotakin myöhemmin
Ei normaalien ihmisten sukulaisuussuhteet ole ahdistavia. Sinulla ei varmaan ole kokemuksia sellaisista.
Siis nimenomaan on normaalia, että sukulaisuussuhteet aiheuttavat negatiivisia tunteita ja kokemuksia. Missä ihmeen kuplassa oikein elät?
Ehkä sulla vaan on noin onnettomasti mutta ei ihmisillä yleensä. En ainakaan mä tiedä ketään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Iskän ja äidin passattavaksi aina vapaa-aikanaan menevät aikuiset perheelliset lapset herättävät kysymyksen onko vanhempi-lapsisuhteesta irtauduttu.
Ei normaalien ihmisten sukulaisuussuhteet ole ahdistavia. Sinulla ei varmaan ole kokemuksia sellaisista.[/quote]Siis nimenomaan on normaalia, että sukulaisuussuhteet aiheuttavat negatiivisia tunteita ja kokemuksia. Missä ihmeen kuplassa oikein elät?[/quote]
Meitä on moneen lähtöön. Liika on liikaa jos ripustautuu sukuunsa liikaa. Osoittaa kypsymättömyyttä ottaa vastuuta omasta elämästä ja sen eteen tuomista tilanteista.
Vierailija kirjoitti:
Iskän ja äidin passattavaksi aina vapaa-aikanaan menevät aikuiset perheelliset lapset herättävät kysymyksen onko vanhempi-lapsisuhteesta irtauduttu.
Varmaan tekee parisuhteelle hyvää tollanen toiminta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen saanut lähinnä kommentteja sukulaisilta siitä, että en jotenkin olisi itsenäistynyt ja irtaantunut vanhemmistani. Näen heitä miltei päivittäin, sillä asuvat lähistöllä. Olen ajatellut, että nyt kun minulla on mahdollisuus heidän seurassaan aikaa viettää, niin vietän. Tulevien vuosien aikana tilanne todennäköisesti muuttuu, kun töiden takia on varmaankin pakko muuttaa muualle.
Sukulaisiin en halua olla yhteydessä - ovat juntteja, moukkamaisia ja ilkeitä ihmisiä. Perästä kuuluu teki mitä vain. Heidän mielestään jälkeläisten tulee muuttaa omilleen mahdollisimman pian, mieluiten heti kun lapsilisät lakkaavat juoksemasta... eikä kotoa tule mitenkään tukea tai auttaa, ei henkisesti tai aineellisesti. Muutenhan sitä oppii laiskaksi ja ylpeäksi - ja mikä tärkein argumentti; koska heitäkään ei ole ikinä autettu. Ovat kylmiä ihmisiä. Yritin vuosia sopeutua joukkoon, olla ystävällinen ja sivuuttaa ilkeät kommentit. Sitten hyväksyin, että helpommalla pääsee kun ei ole missään tekemisissä.
Omassa ystäväpiirissäni tiiviit ja läheiset välit perheeseen sekä lähisukulaisiin ovat todella yleisiä. Viihtyvät hyvin samassa seurassa, joten mikäs siinä?
Eli sitten kun sinun vanhemmat kuolevat, alat elää omaa elämääsi.
Milloinkas sinä? Kun lapset on aikuiset ja tulee avioero?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta suku on turva ja voimavara. Ystävyyssuhteet voivat epäonnistua ja parisuhde mennä pieleen mutta suku on ja pysyy. Mä olen pitänyt tiivisti yhteyttä lapsuuden perheeseeni koko ikäni ja odotan omilta lapsiltani samaa. Se ei poissulje hyviä ystävyyssuhteita, joita niitäkin mulla on. Kun on paljon välittäviä ihmisiä ympärillä, elämä on kevyempää ja mukavampaa.
Älä sitten säikähdä, jos lapset haluavatkin itsellistä elämää ilman tuollaista ahdistavaa sukulaisuussidettä. Silloin vasta testataan, oletko todella toteuttanut omia arvojasi vaan ainoastaan tehnyt uhrauksia saadaksesi itse jotakin myöhemmin
Jep. Ja niiden, jotka elävät ydinperhe-elämää arvot testataan, kun lapset on aikuiset ja käyvät kerran vuodessa kylässä. Avioero tullut ja kaikki ihmissuhteet pitää rakentaa alusta. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta suku on turva ja voimavara. Ystävyyssuhteet voivat epäonnistua ja parisuhde mennä pieleen mutta suku on ja pysyy. Mä olen pitänyt tiivisti yhteyttä lapsuuden perheeseeni koko ikäni ja odotan omilta lapsiltani samaa. Se ei poissulje hyviä ystävyyssuhteita, joita niitäkin mulla on. Kun on paljon välittäviä ihmisiä ympärillä, elämä on kevyempää ja mukavampaa.
Älä sitten säikähdä, jos lapset haluavatkin itsellistä elämää ilman tuollaista ahdistavaa sukulaisuussidettä. Silloin vasta testataan, oletko todella toteuttanut omia arvojasi vaan ainoastaan tehnyt uhrauksia saadaksesi itse jotakin myöhemmin
Nimenomaan yleisempää on se, ettei sukuun pidetä yhteyttä. Tavattoman tavanomaista ja minusta myös älyttömän tylsää, jos ihminen ei tunne juuriaan eikä sukuhistoriaansa. Sellainen ihminen tuntuu todella tyhjänpäiväiseltä tuttavuudelta.
Ei normaalien ihmisten sukulaisuussuhteet ole ahdistavia. Sinulla ei varmaan ole kokemuksia sellaisista.
No nimenomaan on kokemusta juuri tuollaisesta sukumeiningistä, jota sinä niin ihannoit. Äitini ei tänä päivänäkään ymmärrä, miksi en pidä yhteyttä sukulaisiini. Hänestä suku on parasta ja tärkeintä, mitä voi olla. Kaikki meistä eivät vain ole samanlaisia, ja se teidän sukuintoilijoiden on näköjään mahdotonta ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Iskän ja äidin passattavaksi aina vapaa-aikanaan menevät aikuiset perheelliset lapset herättävät kysymyksen onko vanhempi-lapsisuhteesta irtauduttu.
No kuka sanoi, että siihen lapsen rooliin pitää jämähtää ja olla passattava? Kertoo ihmisestä itsestään, jos vanhempien seurassa tantuu noin pahasti. Pointti on nimenomaan aikuisessa ja läheisessä suhteessa.
Te paljon suvun kanssa aikaa viettävät: oletteko tasapuolisia? Vietättekö siis aikaa kummankin suvun kanssa yhdenvertaisesti?
Itse olen melko itsenäinen, vaikka oma sukuni onkin minulle tärkeä. En ole välttämättä edes viikoittain tekemisissä sukuni kanssa (suurin osa suvusta asuu vähintään muutaman sadan kilometrin päässä). Mieheni puolen suku on paljon tiiviimmin tekemisissä keskenään. Kuitenkin niin, että mieheni siskojen perheet ovat melkeinpä yksinomaan omien vanhempiensa ja sisarustensa kanssa ja heidän puolisoidensa suvut ovat paitsiossa. Käymme siis aika ajoin keskustelua omassa perheessä tästä "kuinka paljon pitää/voi olla tekemisissä".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Te paljon suvun kanssa aikaa viettävät: oletteko tasapuolisia? Vietättekö siis aikaa kummankin suvun kanssa yhdenvertaisesti?
Itse olen melko itsenäinen, vaikka oma sukuni onkin minulle tärkeä. En ole välttämättä edes viikoittain tekemisissä sukuni kanssa (suurin osa suvusta asuu vähintään muutaman sadan kilometrin päässä). Mieheni puolen suku on paljon tiiviimmin tekemisissä keskenään. Kuitenkin niin, että mieheni siskojen perheet ovat melkeinpä yksinomaan omien vanhempiensa ja sisarustensa kanssa ja heidän puolisoidensa suvut ovat paitsiossa. Käymme siis aika ajoin keskustelua omassa perheessä tästä "kuinka paljon pitää/voi olla tekemisissä".
Juuri sen verran kuin huvittaa, tietenkin. Minä olen noin joka viides vuosi, kun joku iäkäs sukulainen kuolee.
Tai se on sitä kypsymättömyyttä, ettei kykene luomaan kypsää aikuista ystävyyssuhdetta vanhempiinsa.
Niinhän se olisi tarkoitus mennä. Lasten ja vanhempien tulisi kyetä luomaan tasaveroinen aikuisten välinen ystävyyssuhde. Eikä niin, että ei olla tekemisissä enää ollenkaan. Ei se ole kypsyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tai se on sitä kypsymättömyyttä, ettei kykene luomaan kypsää aikuista ystävyyssuhdetta vanhempiinsa.
Niinhän se olisi tarkoitus mennä. Lasten ja vanhempien tulisi kyetä luomaan tasaveroinen aikuisten välinen ystävyyssuhde. Eikä niin, että ei olla tekemisissä enää ollenkaan. Ei se ole kypsyyttä.
Pitäisikö? Kuka niin sanoo? Aikuisena saa tehdä juuri niin kuin itse haluaa. Ei ole mitään Taivaan Isää, joka yläkerrasta kurkkii ja valvoo, että asiat menevät sääntöjen mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Te paljon suvun kanssa aikaa viettävät: oletteko tasapuolisia? Vietättekö siis aikaa kummankin suvun kanssa yhdenvertaisesti?
Itse olen melko itsenäinen, vaikka oma sukuni onkin minulle tärkeä. En ole välttämättä edes viikoittain tekemisissä sukuni kanssa (suurin osa suvusta asuu vähintään muutaman sadan kilometrin päässä). Mieheni puolen suku on paljon tiiviimmin tekemisissä keskenään. Kuitenkin niin, että mieheni siskojen perheet ovat melkeinpä yksinomaan omien vanhempiensa ja sisarustensa kanssa ja heidän puolisoidensa suvut ovat paitsiossa. Käymme siis aika ajoin keskustelua omassa perheessä tästä "kuinka paljon pitää/voi olla tekemisissä".
Edellisen miehen kanssa ei oltu tasapuolisia, koska miehellä oli sukuunsa juuri sellaiset "tyypillisen suomalaiset" etäiset välit. Ja se aiheuttikin ristiriitoja, kun minun sukuni on tekemisisissä tiiviisti keskenään.
Nykyisen miehen suku on samalla tavalla tiivis kuin omani ja se helpottaa elämää. Vaikea sanoa kumman suvun kanssa vietämme enemmän aikaa, kun sukumme ovat niin tiiviisti toisiinsa yhteydessä... anoppini ja äitini esimerkiksi tapaavat ilman meitä. Joka päivä nähdään jotain ydinperheen ulkopuolista sukulaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te paljon suvun kanssa aikaa viettävät: oletteko tasapuolisia? Vietättekö siis aikaa kummankin suvun kanssa yhdenvertaisesti?
Itse olen melko itsenäinen, vaikka oma sukuni onkin minulle tärkeä. En ole välttämättä edes viikoittain tekemisissä sukuni kanssa (suurin osa suvusta asuu vähintään muutaman sadan kilometrin päässä). Mieheni puolen suku on paljon tiiviimmin tekemisissä keskenään. Kuitenkin niin, että mieheni siskojen perheet ovat melkeinpä yksinomaan omien vanhempiensa ja sisarustensa kanssa ja heidän puolisoidensa suvut ovat paitsiossa. Käymme siis aika ajoin keskustelua omassa perheessä tästä "kuinka paljon pitää/voi olla tekemisissä".
Edellisen miehen kanssa ei oltu tasapuolisia, koska miehellä oli sukuunsa juuri sellaiset "tyypillisen suomalaiset" etäiset välit. Ja se aiheuttikin ristiriitoja, kun minun sukuni on tekemisisissä tiiviisti keskenään.
Miksi tuo aiheutti ristiriitoja? En nyt oikein hahmota. Ei minua haittaa, vaikka puolisoni näkisi sukulaisiaan usein ja minä harvoin. Eihän se minulta pois ole, kunhan ei kotona koko ajan ramppaa porukkaa.
Meillä on tiiviit perhe- ja sukulaisuussuhteet. Teineinä nyt jo aikuiset lapset ovat pitäneet tiukkaa hajurakoa meihin vanhempiin mutta muutettuaan pois kotoa 19-20v:na välit ovat palanneet läheisiksi.
Tapaamme vähintään kerran kuukaudessa kun kaikki tulevat meille syömään, pari kertaa ollaan lähdetty koko sakilla reissuun ja pieni lapsenlapsi käy viikoittain meillä nauttimassa mummola-aikaa. Soittelemme tai viestittelemme monta kertaa viikossa. Kaikki lapset asuvat 30 km säteellä meistä pk-seudulla.
Poikani on vielä läheisempi vaimonsa perheen kanssa - he viettävät aina osan lomista sukulaisten kanssa ihan vain siksi koska ovat samanhenkisiä ja nauttivat yhdessäolosta. Onhan se nuorelle perheelle helpostuskin kun ympärillä on isovanhempia, tätejä ja setiä esim. suvun kesäpaikassa.
Mekin tapaamme pojan appiksia ja miniän siskon perhettä usein, ovat meille hyvin läheisiä ja rakkaita hekin.
Ehkä tämä tulee molemmin puolin karjalaisista juurista - perhe ei ole vain minä ja sinä vaan lähellä on aina iso porukka. Tukea ja turvaa, seuraa, ihanaa hälinää ja yhdessäoloa.
Emme mieheni kanssa puutu koskaan nuorten päätöksiin tai elämään, vain yhden kerran olen joutunut kyseenalaistamaan erään lapseni suunnitelman (opiskelusta). Jokainen elää omaa elämäänsä emmekä tuppaudu neuvoinemme, kysyä saa ja ollaan tukena jos tarvitaan.
Eikä tämä missään tapauksessa tarkoita etteivät tekisi asioita ydinperheenä tai itsekseen, en edes tajua tällaista ajattelua?? Juuri yksi lapsista opiskeli ulkomailla yhden kauden, toinen lähtee tänään reissuun kaverinsa kanssa, kolmas miettii uuden asunnon hankkimista ja perusti yrityksen. Kaikki ihan aikuisten oikeesti itse tehtyjä päätöksiä. Ei nämä sulje toisiaan pois vaikka onkin läheiset suhteet meihin.
Meille tämä on itsestäänselvyys. Mulle olisi kauhistus jos lapset olisivat katkaisseet suhteet meihin kotoa lähdettyään, olisin todella epäonnistunut kasvatuksessani! Ei tämä tarkoita toisessa roikkumista tai tekemisten vahtimista!
Tiedänpä sellaisenkin tapauksen, että isoäiti salasi mt.ongelmansa ja nuorena eläkeläisenä oli tiiviisti lastenhoitoapuna eräälle perheelle. No nyt sitten lapsenlapsella on ilmennyt mt.ongelmia. Sinisilmäinen ei kannattaisi olla. Aikuinen osaa näytellä. Lasta kohtaan käytös kahdenkesken voi olla täysin erilainen. Helposti oletetaan, että isovanhemman seura on vain hyvästä. Näin ei aina ole.
Jokainen, joka viettää aikuisena aikaa omien vanhempiensa tai muiden sukulaisten kuin puolison ja lastensa kanssa on ehdottomasti läheisriippuvainen. Hänen itsenäistymisprosessinsa on jäänyt kesken. Häihin tulee kutsua ainoastaan ystäviä, ei sukulaisia. Sukulaisille ei pidä soittaa eikä heitä tule nähdä. Näin todistamme olevamme tasapainoisia aikuisia ihmisiä.
Onpa hyvä aihe ja keskustelu! Kiitos!
Minä olen etääntynyt äidin puolen suvustani aika lailla ja isän puolen kokonaan. Pidän yhteyttä vain äitiini ja sisareeni ja hänen perheeseensä. Isäni on jo kuollut kauan sitten. Muutin nuorena aikuisena kauas sukulaisista ja se korosti erkaantumista. Mutta enemmän se johtuu minusta itsestäni kuin välimatkasta. Välimatka toimi hyvänä tekosyynä olla pitämättä yhteyttä. Nyt kun olen jo paljon vanhempi, minua harmittaa se miten itsenäiseksi halusin heittäytyä ja riippumattomaksi. Tosiasiassa ripustauduin muihin ihmisiin. Mutta sitä ei asiaa ei oikein enää voi muuttaa. Siitä voin pitää huolen, että omat lapseni saavat minun puolestani pitää niin läheiset tai etäiset välit minuun kuin haluavat, minä olen olemassa (toistaiseksi), mutta en tuppaudu, en kieltäydy auttamasta, annan tilaa, mutta osoitan välittämiseni. Korostan vielä sitä, että juuri näin äitinikin teki, minulla vain ei ollut oikein eväitä nuorena ja kauas muuttaminen (Suomen mittakaavassa) oli mielestäni parasta minulle. Ei sen olisi tarvinnut merkitä etääntymistä suvuista.
39 lisää vielä, että mielestäni minun kypsymättömyyteni nimenomaan ilmeni tällaisena irrottautumisena.
Alue: Aihe vapaa
No nimenomaan on kokemusta juuri tuollaisesta sukumeiningistä, jota sinä niin ihannoit. Äitini ei tänä päivänäkään ymmärrä, miksi en pidä yhteyttä sukulaisiini. Hänestä suku on parasta ja tärkeintä, mitä voi olla. Kaikki meistä eivät vain ole samanlaisia, ja se teidän sukuintoilijoiden on näköjään mahdotonta ymmärtää.