Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tiivit sukulaisuussuhteet- kypsymättömyyttäkin?
29.12.2016 |
Aina silloin tällöin törmää väitteisiin, että sukulaisten kanssa tiiviisti aikaansa viettävä ihminen ei ole kasvanut aikuiseksi. Mistä tämä ajatus tulee? Mitä hienoa ja aikuista on muka siinä, että tapaa sukulaisiaan muutaman kerran vuodessa ja elämä pyörii ydinperheen navan ympärillä?
Ymmärrän tuon ajattelumallin, jos ikää on +20v... itsekin pidin silloin etäisyyttä vanhempiin ja oma itsenäisyys tuntui olevan uhattuna, jos vanhemmat vähänkin kohtelivat minua kuin lasta. Nyt +30v iässä taas ajattelen, että omat vanhemmat ja muut iäkkäät sukulaiset eivät elä täällä loputtomiin ja siksi heidän kanssaan vietetty aika on arvokasta. Enkä enää koe vanhpiani uhkaksi omalle aikuisuudelleni.
Itse ajattelen, että nämä, jotka pitävät. etäisyyttä sukulaisiinsa, ovat jämähtäneet teini-ikäisten tasolle (poislukien ne tapaukset, joissa vanhemmat ovat ongelmaisia ja heidät pakko rajata pois omasta elämästä) ja kaikkea muuta kuin aikuisia henkisesti.
Kommentit (48)
Vierailija kirjoitti:
Jostain liian tiiviit sukulaissuhteet kertovat. Ennen vanhaan toteutettiin sanassa sanottua, joka meni tähän tyyliin, että mies erotkoon isästään ja äidistään kun menee naimisiin ja perustaa oman perheen. Sama toisin päin naisen kohdal.
...Ja nainen muutti miehen vanhempien omistamaan taloon ja anopin määräysvallan alle. Suomen maaseudulla. Näin ainakin kerrottiin opiskelijoille 80-luvulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä tiedän nuorehkoja perheitä, joilla ei ole ainuttakaan ulkopuolista ystävää.En tiedä syytä, kukaan vieras ei käy, eivätkä käy muilla kuin sukulaisillaan kylässä. Sitten he suorastaan roikkuvat omissa vanhemmissaan.
Kokisin liiallisen yhteydenpidon kaikin puolin liian rasittavaksi olinpa äiti tai mummo. Mielipide varmaan jakaa, mutta en käsitä, että jokaikisen perheenjäsenen merkkipäivät, äiti, isä , lapset ( nimi/syntymäpäivät ym ) pitää viettää ja koolle kutsuvat kaikki sukulaiset ja kummit, isovanhemmat ja isoisovanhemmatkin. Vuoden mittaan niistä kertyy aikamoinen määrä. Lapset ovat vielä alle kouluikäisiä. Yhtään ystävää tai työtoveria ei ole koskaan, kun heitä ei ole olemassa. Toki jokainen taaplaa tavallaan, käsitän.
Miten tuollaisessa liian tiiviis perheessä käy, kun lapset kasvavat eikä ole suhteita muihin kuin lähisukuun? Ei tule mieleen mitään positiivista. Kun jos vanhemmat ovat erkaantuneet muista ihmisistä ja ollaa vain yhteyksissä isovanhempiin, niin millaisia lapsista kehittyykään ? Voi hyvää päivää sentään...
Vierailija kirjoitti:
Tai se on sitä kypsymättömyyttä, ettei kykene luomaan kypsää aikuista ystävyyssuhdetta vanhempiinsa.
Niinhän se olisi tarkoitus mennä. Lasten ja vanhempien tulisi kyetä luomaan tasaveroinen aikuisten välinen ystävyyssuhde. Eikä niin, että ei olla tekemisissä enää ollenkaan. Ei se ole kypsyyttä.
Vähän ohi mennen heitän, mutta tuo vaatii myös vanhemmilta irti päästämistä, ja senkin ymmärtämistä että puolisosta ja lapsista tulee tärkeämpiä kuin lapsuudenperheestä. Siihenhän sitä kasvatuksessa pyritään: lapsen itsenäisyyteen. Kaikista vanhemmista ei ole helppoa itsenäistyä, eikä aikuinen lapsi ole yksin vastuussa tasavertaisen suhteen luomisessa. Siitä on jopa vanhemmalla isompi vastuu.
Eikä sitä tulevan avioeron pelossa voi esimerkiksi hakea aina tukea vanhemmilta, kun oikeasti pitäisi turvautua puolisoon. Vaikka tätä ihan ei tarkoitettukaan näissä kirjoituksissa, mutta pääsääntöisesti sellaisiin ihmissuhteisiin jotka eivät anna tilaa itselle, ei voi jäädä yksinäisyyden pelossa. Eikä omaa suhdetta puolisoon ja lapsiin voi uhrata sen pelossa ettei kukaan loppujen lopuksi jää itselle seuraksi kuin ne omat vanhemmat ja sisarukset.
Tämä nyt oli kärjistettyä. Minä pidän yhteyttä omiin vanhempiini viikottain ja näemme 1-2 kuukauden välein välimatkan vuoksi. On asioita joissa vanhempani selvästi kunnioittavat rajojani, tällaisia ovat esimerkiksi se kuinka usein minulle soitellaan/viestitellään, liian henkilökohtaisia asioita ei udella, arvostetaan asemaani vanhempana ja lastenhoito- kasvatusasioihin ei puututa ja kyseenalaisteta, eikä loukkaannuta jos ei ehditä näkemään. Ja ehdottomasti sisältää myös sen, että puolisoni asemaa puolisonani, elämäni rakkautena ja lasteni isänä ei kyseenalaisteta eikä häntä yritetä millään tapaa syrjäyttää. Kaiken kaikkiaan siis ymmärretään että koko elämämme ei pyöri suvun ympärillä, mutta toki iloja ja suruja jaetaan luonnollisesti oman halun mukaan niiden tullessa elämään. Minun mielestä aika normaalit ja hyvät välit. Valitettavasti tällaiset ei kaikilla ole, vaan joihinkin vanhempiin on mahdoton pitää yllä normaaleja välejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä tiedän nuorehkoja perheitä, joilla ei ole ainuttakaan ulkopuolista ystävää.En tiedä syytä, kukaan vieras ei käy, eivätkä käy muilla kuin sukulaisillaan kylässä. Sitten he suorastaan roikkuvat omissa vanhemmissaan.
Kokisin liiallisen yhteydenpidon kaikin puolin liian rasittavaksi olinpa äiti tai mummo. Mielipide varmaan jakaa, mutta en käsitä, että jokaikisen perheenjäsenen merkkipäivät, äiti, isä , lapset ( nimi/syntymäpäivät ym ) pitää viettää ja koolle kutsuvat kaikki sukulaiset ja kummit, isovanhemmat ja isoisovanhemmatkin. Vuoden mittaan niistä kertyy aikamoinen määrä. Lapset ovat vielä alle kouluikäisiä. Yhtään ystävää tai työtoveria ei ole koskaan, kun heitä ei ole olemassa. Toki jokainen taaplaa tavallaan, käsitän.
Miten tuollaisessa liian tiiviis perheessä käy, kun lapset kasvavat eikä ole suhteita muihin kuin lähisukuun? Ei tule mieleen mitään positiivista. Kun jos vanhemmat ovat erkaantuneet muista ihmisistä ja ollaa vain yhteyksissä isovanhempiin, niin millaisia lapsista kehittyykään ? Voi hyvää päivää sentään...
Mä en ymmärrä miten tiivis perheyhteys rajoittaisi sosiaalista elämää muuten? Se on sitten ihan oma valinta jos katkaisee suhteet kaikkiin ulkopuolisiin ja nyhjää keskenään.
Meillä kaikki esim matkustaa paljon töiden takia (myös aikuiset lapset) ja ystävien kanssa - ei vain pareittain tai perhekunnittain. Tavataan ystäviäkin vähintään joka toinen kuukausi hyvän ruuan merkeissä. On tyttöjen ja poikien iltoja, työkavereiden mökkireissuja tai illanviettoja, edustusmatkoja, harrasteporukoita ja muita kumminkaimoja keitä tavataan ja pidetään yhteyttä. Teini-kuopuksella on jatkuvasti omia menoja, yökylää ja leiriä, shoppailureissuja ja syömään kavereiden kanssa yms yms.
Meillä on 24/7/365 aikaa tähän kaikkeen:)
36
Olen ollut häissä , kaksissa häissä joissa häävieraat koostuivat pelkästään lähisukulaisista. Tuntui hieman oudolta. Olin ainoa sukujen ulkopuolinen ja kutsu tuli siksi kun olin sulhasen isän kihlattu. Vieraita eli sukua oli niin 40-45 henkilöä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä tiedän nuorehkoja perheitä, joilla ei ole ainuttakaan ulkopuolista ystävää.En tiedä syytä, kukaan vieras ei käy, eivätkä käy muilla kuin sukulaisillaan kylässä. Sitten he suorastaan roikkuvat omissa vanhemmissaan.
Kokisin liiallisen yhteydenpidon kaikin puolin liian rasittavaksi olinpa äiti tai mummo. Mielipide varmaan jakaa, mutta en käsitä, että jokaikisen perheenjäsenen merkkipäivät, äiti, isä , lapset ( nimi/syntymäpäivät ym ) pitää viettää ja koolle kutsuvat kaikki sukulaiset ja kummit, isovanhemmat ja isoisovanhemmatkin. Vuoden mittaan niistä kertyy aikamoinen määrä. Lapset ovat vielä alle kouluikäisiä. Yhtään ystävää tai työtoveria ei ole koskaan, kun heitä ei ole olemassa. Toki jokainen taaplaa tavallaan, käsitän.
Miten tuollaisessa liian tiiviis perheessä käy, kun lapset kasvavat eikä ole suhteita muihin kuin lähisukuun? Ei tule mieleen mitään positiivista. Kun jos vanhemmat ovat erkaantuneet muista ihmisistä ja ollaa vain yhteyksissä isovanhempiin, niin millaisia lapsista kehittyykään ? Voi hyvää päivää sentään...
Mä en ymmärrä miten tiivis perheyhteys rajoittaisi sosiaalista elämää muuten? Se on sitten ihan oma valinta jos katkaisee suhteet kaikkiin ulkopuolisiin ja nyhjää keskenään.
Meillä kaikki esim matkustaa paljon töiden takia (myös aikuiset lapset) ja ystävien kanssa - ei vain pareittain tai perhekunnittain. Tavataan ystäviäkin vähintään joka toinen kuukausi hyvän ruuan merkeissä. On tyttöjen ja poikien iltoja, työkavereiden mökkireissuja tai illanviettoja, edustusmatkoja, harrasteporukoita ja muita kumminkaimoja keitä tavataan ja pidetään yhteyttä. Teini-kuopuksella on jatkuvasti omia menoja, yökylää ja leiriä, shoppailureissuja ja syömään kavereiden kanssa yms yms.
Meillä on 24/7/365 aikaa tähän kaikkeen:)
36
Nimenomaan uskon, että sosiaalisuus ruokkii sosiaalisuutta. Ihmisellä, jolla on tiiviit sukuyhteydet, on myös laajat muut sosiaaliset verkostot. Meillä esimerkikisi jos joku sukulainen järjestää juhlat, hän kutsuu sinne niin sukua kuin ystäviä. Ja joskus jonkun sukulaisen ja ystävän välillä synkkaa ja heistä tulee ystäviä... kehittyy paljon monelaisia ihmissuhteita.
Nimenomaan uskon, että sosiaalisuus ruokkii sosiaalisuutta. Ihmisellä, jolla on tiiviit sukuyhteydet, on myös laajat muut sosiaaliset verkostot. Meillä esimerkikisi jos joku sukulainen järjestää juhlat, hän kutsuu sinne niin sukua kuin ystäviä. Ja joskus jonkun sukulaisen ja ystävän välillä synkkaa ja heistä tulee ystäviä... kehittyy paljon monelaisia ihmissuhteita. [/quote]
No, ny on pakko kommentoida. Ei taida olla aivan noin. Tuntemani kaksi nuorta perhettä, joilla on alle kouluikäiset lapset, niin heillä ei ole muita kuin lähisukulaiset. Yksi heistä on "erilainen" eli hänellä on ollut jotain yhteyttä mm opiskelukaveriin, mutta eivät pidä yhteyttä kuin tosi harvoin. Ei ollut häissä suvun ulkopuolisii vieraita, ei ole koskaan missään perhejuhlissa , joita toinen perhe harrastaa vähän väliä, kun on jonkun merkkipäivä. Ei ketään muita kuin sukua ja kummit, jotka nekin ovat lähisukua.
Todella kyse "erikoisesta " sisäänlämpiävistä perheistä. Outoa kyl sekin, että tahoillaan naimisissa olevat sisar ja veli eivät tapaa toisiaan muutoin, kuin noissa perhejuhlissa. Eivät soittele tms...ovat tavallisia, eli mitään uskonlahkoa tms ei ole mukana. Meitä on moneen junaan.
Alue: Aihe vapaa
Lapsen ja vanhemman välinen suhde on parhaimmillaan jatkuvasti muuttuva prosessi. Irtautuminen jälkeen tarvitaan aikuinen kumppanuussuhde, niin että kestää ne hetket kun pitääkin alkaa huolehtia omista vanhemmista.
Oma tätini ei koskaan osannut rakentaa aikuista suhdetta äitiinsä, ja kipuilee nyt vanhuksen kanssa. Tuntuu, että me seuraava polvi osaamme suhtautua paljon luentevammin siihen, että teräsmummusta on jäljellä vain hauras ja huolehdittava, onneksi herttainen mummeli.