Kuulutko kirkkoon? miksi / miksi et?
Peukku ylös jos kuulut kirkkoon, peukku alas jos et.
Itse erosin tänään kirkosta. Tähän saakka olen kuulunut kirkkoon, sillä ev.lut. kirkko tekee paljon hyvääkin, mutta nyt riittää. En ole käyttänyt kirkon palveluja, en halua kirkkohäitä, ei ole lapsia kastettavaksi tai kerhoihin vietäväksi. Kirkollisvetoa olen maksanut vuosia yli 600e/vuosi, joten eiköhän se yhden ihmisen osalta riitä. En myöskään halua enää tukea "firmaa", jossa on hyväksyttyä kieltäytyä työskentelemästä kollegan kanssa tämän sukupuolen takia tai joka pitää ihmisiä niin eriarvoisina, ettei vihi kaikkia halukkaita avioliittoon.
Kommentit (160)
Vierailija kirjoitti:
Kuulun. Kirkko tekee paljon hyvää, kuten moni on maininnut. Käyn joskus kirkon tilaisuuksissa kuten konserteissa. Monet kirkkorakennukset ovat kauniita. Uskon myös johonkin korkeampaan voimaan, jonka yksi ilmenemismuoto kristillinen kirkko on. Täysin maallistunut maailma tuntuisi kylmältä.
Käyn toki kirkossa välillä kuuntelemassa konsertteja, mutta niihin on usein erillinen pääsymaksu lipun muodossa, joten oletan lipun maksamisen kattavan keikkapaikan varaamisesta johtuvat kulut ihan samalla tavalla kuin missä tahansa muissakin tiloissa.
En kuulu, en ole koskaan kuulunutkaan. Jostain syystä vanhempani eivät koskaan kastaneet meitä lapsia. Siskoni kävivät riparin vanhempieni painostuksesta, minä pidin pääni enkä käynyt koska en uskonut (enkä usko vieläkään) minkään sortin jumaliin.
En kuulu koska en usko että meidän elämäämme ohjailee mikä j-alkuinen hemmo.Vastustan myös kaikkea tappamista, ryöstelemistä, orjuuttamista ja kokonaisten sivilisaatioiden hävittämistä mitä on tämä ylistämänne kristinuskon nimissä tehty.
Saako kirkkoon kuulumalla jumalan itselleen? Tai onko kirkkoon kuuluminen oikeistolaista?
Kirkkoon kuuluminen on toki konservatiivista ja vanhoollista, että siinä mielessä se ehkä on oikeistolaisempaa. Edistyksellistä kirkkoon kuuluminen ei ole, kuten ei ole kirkon toimintakaan. Kirkkohan jarruttaa kaikkia ihmisoikeuksia ja hyväksyy muutokset viimeisenä. vertaa naisten asema pappeina, homoliitot, sukunimilaki, jne.
Uskot ilmeisesti jumaliin tai jumalaan? mistä tiedät että evlut jumala on just totta, muttei islamin tai hindujen jumala(t)? Voishan spagettimonsteri kirkon jumalakin siis olla yhtä totta kuin ev.lut. jumala.
Kristinuskon jumalaan uskovien varmaan kannattaa kuulua kirkkoon, mutta jos jeesukseen ja kristinuskon jumalaa pitää paimentolaisten kirjoittamana vanhana tarinana, niin kirkkoon kuuluminen on hölmö tapa, minusta.
En kuulu kirkkoon, sillä tunnen liian monta uskovaista, jotka ovat tosi syntisiä. Esim. rippipappini yritti käyttää minua seksuaalisesti hyväkseen. Yksi kirkkoherra, jonka tunnen, on ihan umpihullu. Uskovaiset ovat yleensä kaikkein ahdasmielisimpiä, kuten Päivi Räsänen. Sukulaiseni, joka on kiihkouskovainen pelottelee minua jatkuvasti sillä, että joudun helvettiin, kun kuolen. Tässäpä syitä. Hullut ihmiset.
Minun ei tarvitse kuulua kirkkoon elääkseni hyvää elämää. Arvostan ihmisoikeuksia ja esim. kannatan homojen ja lesbojen mahdollisuutta avioliittoon.
Olisi mielenkiintoista kuullu mihin muuhun sinua ei ole lapsena aivopesty.
Akateeminen tieteenalasi tuskin on luonnontieteellinen, eikä tekninenkään. Humanismikin tuntuu puuttuvan kommenteistasi. Kenties alasi on kaupallinen tai lääketieteellinen. Mikä se muuten on?
Hassu tuo kateuskorttikin. Nykyään kateuspuhetta kuulee lähinnä vain pelokkaiden yrittäjien suusta jotka eivät uskalla näyttää menestystään tai menestymättömyyttään. Miksi ajattelet vasemmistolaisten olevan kateellisempia kuin oikeistolaisten?
Vierailija kirjoitti:
Kirkko on jumalaan uskovien yhteisö.
Minulle se on kastettujen yhteisö. En usko Jumalaan ainakaan tietoisesti vaikka haluaisin (totisesti sitä ei voi itse ihminen valita, uskooko vai ei), mutta kirkon opetuksessa on niin paljon oikeaa, että haluan olla mukana. Onneksi minut on kastettu jo lapsena niin kelpaan jäseneksi ilman mitään uskon mittailuja.
Oikealla opetuksella tarkoitan esim. opetusta kaikkien ihmisten yhtäläisestä arvosta, jota ei voi millään suorituksilla mitata. Köyhimmät ja halveksituimmat ovat yhtä tärkeitä kuin yhteiskunnan silmäätekevät. Myös kiitollisuus kaikesta hyvästä ja että luopumisen hetki tulee aikanaan.
En oletakaan, että kirkon pitäisi olla täydellinen tai kaikkien jäsenten toimia opetuksen mukaisesti, jotta voisin siihen kuulua. Kirkko on nimenomaan epätäydellisten ihmisten yhteisö myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulun kirkkoon, vaikka kaikkia sen ajatuksia en omakseni tunnekkaan. Maksan verotkin ihan mielelläni.
Onpahan lapsilla ainakin helpompaa haudata sitten aikanaan.
Millä tavalla kirkkoon kuuluvan hautaamien on helpompaa? Multa kevyempää? Maa pehmeämpää? Arkku kevyempi kantaa?
Jos olen ymmärtänyt oikein niin kirkkoon kuuluvasta ihmisestä ei tarvi maksaa kun pappi siunaa kun taas jos henkilö ei kuulu kirkkoon nii pappi ottaa maksun.
Kuinkakohan moni kirkkoon kuulumaton vainaja edes haluaisi pappia siunaamaan? En minä ainakaan halua. Ja jos jostain syystä kuitenkin haluaa, niin todennäköisesti tulee huomattavasti halvemmaksi maksaa papille tuosta yksittäisestä palveluksesta erikseen kuin maksaa kirkollisveroja monta vuosikymmentä.
Kirkon opetuksessa on myös todella ikäviä ja raskaita piirteitä. Esimerkiksi työhyvinvointi on kirkon piirissä poikkeuksellisen huono, eikä johtavat papit näytä siitä mitään piittaavankaan. Puheita toki on, mutta teot puuttuu.
Toiseksi miksi hyvä ja armollinen kirkko syrjii homopareja niin julmasti? Kirkko voi siunata ja vihkiä kauppakeskuksia ja peltoja käyttööön, mutta jos kaksi toisiaan rakastavaa ihmistä ei käyttäydy just kuten kirkko määrää, niin kirkko kieltäytyy heitä siunaamasta. Aika julmaa eikö?
Missä lähimmäisen rakkaus ja armo? Missä viallisten ihmisten hyväksyminen? Missä rakkaussuhteiden lajittelu?
En kuulu. Erosin viisi vuotta sitten. Ainut asia mikä harmittaa on että miksi en keksinyt uskonnon syvintä olemusta aikaisemmin. Sekään ei harmita kovin paljoa, sillä eihän sitä minulle kukaan opettanut.
Mutta onneksi minulle opetettiin itsenäistä ajattelua ja asioiden selvittämistä. Siitä olenkin hyvin kiitollinen.
PS. annoin sen 2% hyväntekeväisyyteen kirkollisverostani, mikä kirkon jäsenmaksusta menee varsinaisesti hyväntekeväisyyteen. kohteena SPR ja MLL, eli uskonnoista riippumattomat auttamisjärjestöt jotka tekevät todella paljon enemmän hyvää kuin kirkko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulun kirkkoon, vaikka kaikkia sen ajatuksia en omakseni tunnekkaan. Maksan verotkin ihan mielelläni.
Onpahan lapsilla ainakin helpompaa haudata sitten aikanaan.
Millä tavalla kirkkoon kuuluvan hautaamien on helpompaa? Multa kevyempää? Maa pehmeämpää? Arkku kevyempi kantaa?
Jos olen ymmärtänyt oikein niin kirkkoon kuuluvasta ihmisestä ei tarvi maksaa kun pappi siunaa kun taas jos henkilö ei kuulu kirkkoon nii pappi ottaa maksun.
No et ole ymmärtänyt oikein.
Pappi ei ota koskaan siunaamisesta maksua. Aika hullu ajatus :) Miksi jumaliin uskomaton haluaisi jonku papin siunaamaan saati että maksaisi siitä?
Pappi ei siunaa kirkkoon kuulumatonta ellei ole tiedossa että hän olisi sitä nimen omaan halunnut. Maksua tästä ei tässäkään tapauksessa peritä.
Hautaus maksaa saman verran, erona on vain uskonnolliset rituaalit, niitä ei suoriteta uskonnottomalle.
Nämä kirkkon kuuluvien tapauskovaisten kirkkoon kuulumisen syyt ovat välillä kyllä melko surkuhupaisia.
Kirkosta eroneilla on aina paremmat perusttelut, he ovat oikeasti miettineet aisoita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maksan mielelläni kirkollisveroa. Kirkko tekee paljon hyvää työtä ja olen itsekin saanut apua hätätilanteessa. Lisäksi lapsi harrastaa ja leireilee joko ilmaiseksi tai puoli-ilmaiseksi.Ja olen sitä mieltä, että uudistaminen on helpompaa sisältä. Eli jos kaikki normaalit ihmiset kuuluvat kirkkoon ja kertovat mielipiteitään näistä hankalista asioista, enemmistön mielipidettä kuunnellaan ja änkyrät ja vanhoilliset joutuvat väistymään.
Kyllä se vaan käytännössä on niin että tavalliset tapauskovaiset ovat kuin lampaita. Kirkon johtopaikat on miehitetty pääsääntöisesti näillä änkyröillä.
Pahimmat änkyrät eivät johtopaikoille pääse. Esimerkiksi tasa-arvoista avioliittoa kannattaa papeista isompi osa kuin tavis-seurakuntalaisista. Piispojen valitettavasti pitää myötäillä tavisten näkemyksiä, vaikka muuten mieluummin vikimisluvan antaisivatkin.
En kuulu kirkkoon. En ole kristitty tai millään muullakaan tavalla uskonnollinen enkä usko jumalaan.
Vierailija kirjoitti:
En kuulu. Erosin viisi vuotta sitten. Ainut asia mikä harmittaa on että miksi en keksinyt uskonnon syvintä olemusta aikaisemmin. Sekään ei harmita kovin paljoa, sillä eihän sitä minulle kukaan opettanut.
Mutta onneksi minulle opetettiin itsenäistä ajattelua ja asioiden selvittämistä. Siitä olenkin hyvin kiitollinen.
PS. annoin sen 2% hyväntekeväisyyteen kirkollisverostani, mikä kirkon jäsenmaksusta menee varsinaisesti hyväntekeväisyyteen. kohteena SPR ja MLL, eli uskonnoista riippumattomat auttamisjärjestöt jotka tekevät todella paljon enemmän hyvää kuin kirkko.
1% kirkollisveron määrästä olisi jo riittänyt siihen että teet saman verran hyvää kuin kirkko kirkolilsverorahoilla. Nyt pistit hyväntekeväisyyden jo tuplaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulun kirkkoon, koska en ole löytänyt parempaakaan seurakuntamuotoa. Herätysliikkeet eivät kiinnosta. En allekirjoita kaikkia luterilaisen kirkon käytäntöjä, jotka eivät enää perustu ensisijaisesti Raamattuun, mutta muutakaan vaihtoehtoa ei taida olla. Ortodoksikirkko tuntuu vieraalta myös, vaikka olenkin harkinnut siihen vaihtoa. Haluan ehdottomasti kuulua kristinuskoa tunnustavaan yhteisöön, ja siksi ev.lut. kirkko. Mielestäni on vasemmistolaista ja jumalattomuutta olla kuulumatta kirkkoon.
Selvästi sinut on aivopesty uskomaan että vasemmistolaisuus ja uskonnottomuus kertoo pahuudesta.
Vasemmiston yksi kantavia ajatuksia on tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus. Mitä pahaa sinä näet näissä? Eikö Jeesus ollut hyvinkin vasemmistolainen ajatusmaailmaltaan?
En myöskään ymmärrä mitä pahaa on siinä että ei usko jumaliin ja palvo niitä?
Minua ei ole aivopesty, olen akateemisena henkilönä muodostanut itse oman mielipiteeni asiasta. Mielestäni vasemmistolainen ajatusmaailma pohjautuu kateuteen, laiskuuteen ja häikäilemättömyyteen. Joku toinen maksaa/tekee aina. Mikään ei kannata. En koe Jeesuksen oppeja vasemmistolaisina. Ei ole mitään pahaa siinä, ettei usko jumaliin tai palvo niitä. Suomessa on uskonnonvapaus, jolloin voi vapaasti kuulua kirkkoon ja uskoa Jumalaan tai erota kirkosta ja olla uskomatta.
Olisi mielenkiintoista kuullu mihin muuhun sinua ei ole lapsena aivopesty.
Akateeminen tieteenalasi tuskin on luonnontieteellinen, eikä tekninenkään. Humanismikin tuntuu puuttuvan kommenteistasi. Kenties alasi on kaupallinen tai lääketieteellinen. Mikä se muuten on?
Hassu tuo kateuskorttikin. Nykyään kateuspuhetta kuulee lähinnä vain pelokkaiden yrittäjien suusta jotka eivät uskalla näyttää menestystään tai menestymättömyyttään. Miksi ajattelet vasemmistolaisten olevan kateellisempia kuin oikeistolaisten?
Vierailija kirjoitti:
Kirkon opetuksessa on myös todella ikäviä ja raskaita piirteitä. Esimerkiksi työhyvinvointi on kirkon piirissä poikkeuksellisen huono, eikä johtavat papit näytä siitä mitään piittaavankaan. Puheita toki on, mutta teot puuttuu.
Toiseksi miksi hyvä ja armollinen kirkko syrjii homopareja niin julmasti? Kirkko voi siunata ja vihkiä kauppakeskuksia ja peltoja käyttööön, mutta jos kaksi toisiaan rakastavaa ihmistä ei käyttäydy just kuten kirkko määrää, niin kirkko kieltäytyy heitä siunaamasta. Aika julmaa eikö?
Missä lähimmäisen rakkaus ja armo? Missä viallisten ihmisten hyväksyminen? Missä rakkaussuhteiden lajittelu?
Kirkon ohjeiden mukaan pappi saa siunata tykkejä ja muita tappovälineitä, mutta ei saa siunata toisiaan rakastavaa homoparia. Mitähän Jeesus ajattelisi tästä?
En ole koskaan kuulunut. Minua ei ole kastettu. Enkä usko jumalaan, joten olisi hullua liittyä. Kunnioitan kyllä aidosti uskovia.
Vierailija kirjoitti:
Peukku ylös jos kuulut kirkkoon, peukku alas jos et.
Itse erosin tänään kirkosta. Tähän saakka olen kuulunut kirkkoon, sillä ev.lut. kirkko tekee paljon hyvääkin, mutta nyt riittää. En ole käyttänyt kirkon palveluja, en halua kirkkohäitä, ei ole lapsia kastettavaksi tai kerhoihin vietäväksi. Kirkollisvetoa olen maksanut vuosia yli 600e/vuosi, joten eiköhän se yhden ihmisen osalta riitä. En myöskään halua enää tukea "firmaa", jossa on hyväksyttyä kieltäytyä työskentelemästä kollegan kanssa tämän sukupuolen takia tai joka pitää ihmisiä niin eriarvoisina, ettei vihi kaikkia halukkaita avioliittoon.
Erosin aikanaan siksi ettei kirkko kunnioita ihmisiä sellaisena kuin he ovat. Sitten huomasin kirkon tekevän tosi vähän itse hyväntekeväisyyttää. Useimmiten siellä on vapaaehtoiset hommissa tai mikä törkeintä, kirkon ulkomaanapu on pääasiassa valtiolta tulevaa budjettirahoitusta. Ei siis kirkon omista varoista juuri ollenkaan!?!
Myöhemmin huomasin etten edes usko jumalaan. Ja että paimentolaisten kirjoittama tarina paratiisista ja helvetistä on melkoinen keksintö, kaikkine hirveyksineen mitä raamatussa oikein onkaan.
Sen jälkeen olen kannattanut enemmän YK:n ihmisoikeuksia, jotka on kirjoitettu alle sata vuotta sitten, eikä vajaa 2000 vuotta sitten. Pidän kehityksestä, en vanhoollisista.
Erosin samana päivänä, kun täytin 18. En usko muuhun kuin ihmiseen, enkä näe seurakuntainstituutiossa mitään sellaista hyvää, että haluaisin maksaa sinne satasia vuodessa. Sutan heikompiosaisia tavoilla, jotka itse koen mielekkääksi.