Äiti tulee tänään meille käymään
Saa nähdä miten sujuu. En muista että ois käynyt meillä sen jälkeen kun kysyin palstalta apua siihen, että hän oli tulossa, vaikka en halunnut, ja sain täällä hirveän paskamyrskyn niskaani. Äiti tulee koska on joulu ja haluaa nähdä lapsia. Mies oli siellä muistaakseni viime vuonna lasten kanssa ja mä rauhoittelin hermojani kotona enkä lähtenyt mukaan.
Äidin kanssa varmaan parhaiten pärjää, jos ei koitakaan oppia mistään, mitä hän sanoo, varmaan tulee taas jotain sanomista.
t.kivikissaäiti
Kommentit (93)
Toivoisin, että äiti ois kasvanut itsekin ihmisenä ja näkisi minut minuna, eikä omien odotustensa toiveen mukaisena, johon saa aina rajusti pettyä, kun en ole, mutta toivovathan ne missitkin aina maailmanrauhaa...
Ei ole kyllä kivaa katsella ihmistä, joka pettyy siihen jatkuvasti, millainen itse on. Minähän en ala hänen mielikseen elämään ja muuttumaan. En edes lapsena alkanut. Siitähän se vitutus repesikin, äidillä. Narsisti ei luovuta.
ap
On hieno asia että äitisi haluaa tavata lapsiasi vaikka teidän keskinäiset välit ovatkin hyvin vaikeat.
Jos äiille erehtyy sanomaan jostain, ettei aio tehdä siten kun hän odotti, että mä teen, niin tulee hirveetä skitsoomista. Minussa on sitten hänen mielestään vikaa jne. Mä en tajua, miten jotakuta ei kiinnosta rehellisyys. Että olisi edes kiinnostunut vaikkapa siitä, että miksi en tee jotakin kuten hän odottaa. Että minkälainen ihminen se oma tytär oikein onkaan. Mutta eeeei. Se on just sellainen miksi hän tyttären kuvitelmissaan loi. Paitsi ettei äähm..olekaan. Mutta sit sille kuuluu huutaa, haukkua, lytätä ja ravistella, niin kyllä se kohta oppii että täällä määrään minä, äiti, mummi.
ap
Mukava! Koita saada itsesi hyvälle mielelle ja luo mukavaa ilmapiiriä. Keitä kahvit ja paista tortut. Juttele mukavia. Hymyile. Siinä on kivan vierailun resepti.
.
Jos tuntuu ettet pysty siihen niin lähde ulos. Näin muilla on mahdollisuus kivaan hetkeen yhdessä.
.
Hyvää joulua!
Vierailija kirjoitti:
On hieno asia että äitisi haluaa tavata lapsiasi vaikka teidän keskinäiset välit ovatkin hyvin vaikeat.
Minusta aidot ihmissuhteet olisivat vielä hienompi juttu. Aito välittäminen, mitä sinulle kuuluu, miten sinä voit? Ai, et ole jaksanut enää pyörittää arkea, enpä nyt alaytätä ja tuomita. Vaikka olisin niin huolissani, että huhhuh. Kun lyttäys, sehän seonkin hyvä tuki, kun huolta nousee. Tuskin mulla edes ois ollut alunperin mitään mistä olla huolissaan, mutta äiti ei arvostanut mitään mitä mulla oli, vaan epäili mun menettävän senkin kaiken.
ap
Hyvin se sujuu, jos niin tahdot. Ei tietenkään jos lietsot itsesi ensin raivoon. Käyttäydy kuten kunnon emäntä. Vaikkei muuta niin emäntä "ei erehdy laukomaan asioita" vierailleen.
Toivota tervetulleeksi. Juttele. Tai koita ainakin hymyillä
Kun sekään ei aina kerro huolen kohteesta, kun huolta nousee. Vttu uskovaiset on sairaan huolisaan siitä, ettei joku pääse taivaaseen. Äidillä samaa vikaa. Huolissaan aivan ihmeellisistä asioista. Oon sitte ollut siinä ihan ulapalla lapsena tajuamatta, että onko kyseinen asia oikea huolenaihe, vaiko ei.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On hieno asia että äitisi haluaa tavata lapsiasi vaikka teidän keskinäiset välit ovatkin hyvin vaikeat.
Minusta aidot ihmissuhteet olisivat vielä hienompi juttu. Aito välittäminen, mitä sinulle kuuluu, miten sinä voit? Ai, et ole jaksanut enää pyörittää arkea, enpä nyt alaytätä ja tuomita. Vaikka olisin niin huolissani, että huhhuh. Kun lyttäys, sehän seonkin hyvä tuki, kun huolta nousee. Tuskin mulla edes ois ollut alunperin mitään mistä olla huolissaan, mutta äiti ei arvostanut mitään mitä mulla oli, vaan epäili mun menettävän senkin kaiken.
ap
Keskity tähän hetkeen. Luo sito ihmissuhde. Kysy mitä äidille kuuluu. Kuuntele. Ole kiinnostunut. Kysy haluaako hän kahvia vai teetä. Hymyile. Ole kohtelias. Kohtele häntä kuten itseäsi haluaisit kohdeltavan. Jos alkaa jotain ikäviä ajatuksia tulla päähän, pahoittele ja poistu paikalta. Mene vaiko kauppaan.
Hyvin se menee! Tsemppiä
Vierailija kirjoitti:
Hyvin se sujuu, jos niin tahdot. Ei tietenkään jos lietsot itsesi ensin raivoon. Käyttäydy kuten kunnon emäntä. Vaikkei muuta niin emäntä "ei erehdy laukomaan asioita" vierailleen.
Toivota tervetulleeksi. Juttele. Tai koita ainakin hymyillä
Ei se yksin minusta ole kiinni. Tänne saapuu The arvostelija. Ja ei tunnu kauhean kivalta joutua jonnekin stanan kävelylle jonkun kotimme asukkaista ulkopuolisen takia. Vaikka se ois tietty vaihtoehto jos alkaa keittää yli. Mutta ei äiti välitä, jos pahoittaa mun mielen. Antaa sen paskan häipyä kävelylle vaan se ajattelis varmaan minusta.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On hieno asia että äitisi haluaa tavata lapsiasi vaikka teidän keskinäiset välit ovatkin hyvin vaikeat.
Minusta aidot ihmissuhteet olisivat vielä hienompi juttu. Aito välittäminen, mitä sinulle kuuluu, miten sinä voit? Ai, et ole jaksanut enää pyörittää arkea, enpä nyt alaytätä ja tuomita. Vaikka olisin niin huolissani, että huhhuh. Kun lyttäys, sehän seonkin hyvä tuki, kun huolta nousee. Tuskin mulla edes ois ollut alunperin mitään mistä olla huolissaan, mutta äiti ei arvostanut mitään mitä mulla oli, vaan epäili mun menettävän senkin kaiken.
apKeskity tähän hetkeen. Luo sito ihmissuhde. Kysy mitä äidille kuuluu. Kuuntele. Ole kiinnostunut. Kysy haluaako hän kahvia vai teetä. Hymyile. Ole kohtelias. Kohtele häntä kuten itseäsi haluaisit kohdeltavan. Jos alkaa jotain ikäviä ajatuksia tulla päähän, pahoittele ja poistu paikalta. Mene vaiko kauppaan.
Hyvin se menee! Tsemppiä
Ei mua kiinnosta lähteä pois omasta kodistani, jos tänne tulee vieras, joka pahoittaa mun mieleni. Onko se susta todellakin ihan oikea marssijärjestys? Jos pahoitta mun mielen, pyytää anteeksi.
ap
Ihanaa. Saatte jouluvieraan. Lapset varmasti tykkää. Emäntä luo ilmapiirin kotiinsa ja saa vieraan tuntemaan itsensä tervetulleeksi. Voit olla itsestäsi ylpeä!
Tarjoatko kahvit vai ruuat? Varmaan äiti haluaa lähinnä nähdä lapsia. Anna heille tilaa. Voit kyllä kysyä kuulumisia ja toivottaa hyvää joulua. Muista että mukava ilmapiiri on emännän vastuulla.
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa. Saatte jouluvieraan. Lapset varmasti tykkää. Emäntä luo ilmapiirin kotiinsa ja saa vieraan tuntemaan itsensä tervetulleeksi. Voit olla itsestäsi ylpeä!
No lapset tietenkin tykkää ja hyvä niin. Mutta missä oikein tynnyrissä sä olet kasvanut, jos noi on sulle asioita, joita pitää oikein neuvoa jollekin?! Ihan itsestäänselvyys. Mutta kun ei se vielä riitä. Jos vieras käy loukkaavaksi, niin sehän ei käy, että mut siitä lähetetään kävelylle!
ap
Vierailija kirjoitti:
Tarjoatko kahvit vai ruuat? Varmaan äiti haluaa lähinnä nähdä lapsia. Anna heille tilaa. Voit kyllä kysyä kuulumisia ja toivottaa hyvää joulua. Muista että mukava ilmapiiri on emännän vastuulla.
Rääpitään sitä mitä eiliseltä jäi (jäi aika paljon) ja tietenkin keitetän kahvit. Haluaa lähinnä nähdä lapsia, mutta onhan tuossa ajomatkaa. Että on syytä syödä toki.
ap
Sinulla on nyt tilaisuus nähdä oletko kehittynyt.
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on nyt tilaisuus nähdä oletko kehittynyt.
No on tietty, mutta aika ikävää, että pitää kehittyä loukkausten vastaanottamisessa ja tasapainottoman ihmisen, joka samalla kehtaakin arvostella minua, sietämisessä.
ap
Tai ehkä vajaan, epätäydellisen ihmisen, joka kuitenkin kehtaakin vaatia minun olevan odotustensa ja mielikuviensa ja toiveittensa mukaisesti virheetön, sietämisessä. Jos olisin virheetön se todistaisi hänelle, että hän on hyvä kasvattaja ja hyvä ihminen. Nyt muistutan koko ajan siitä, että hän ei ole.
ap
Tarkoitan että jos moittii jostain millä ei oikeasti ole väliä tai mille ei itse mahda mitään enää (tai ei mahda käymättä apua hakemssa terapiassa koska äiti on niin lytännyt siinä asiassa aina), niin ajattelee vain, että ole sinä vain rauhassa tuota mieltä vanha p*skainen kurppa, mutta en tasan tee.
ap