Äiti tulee tänään meille käymään
Saa nähdä miten sujuu. En muista että ois käynyt meillä sen jälkeen kun kysyin palstalta apua siihen, että hän oli tulossa, vaikka en halunnut, ja sain täällä hirveän paskamyrskyn niskaani. Äiti tulee koska on joulu ja haluaa nähdä lapsia. Mies oli siellä muistaakseni viime vuonna lasten kanssa ja mä rauhoittelin hermojani kotona enkä lähtenyt mukaan.
Äidin kanssa varmaan parhaiten pärjää, jos ei koitakaan oppia mistään, mitä hän sanoo, varmaan tulee taas jotain sanomista.
t.kivikissaäiti
Kommentit (93)
Ajatuksesi näkyvät naamasta. Nyt mukavat ajatukset aktiiviselsi. Positiivisuus luo positiivisuutta. Hymy kaunistaa. Aito kiinnostus vieraasta luo hyvää henkeä. Kysy mitä kuuluu, kuuntele.
Kaikilla on kivaa!
Tai siis tavallaan jos hän haluaisi hyväksyä maailman sellaisena kuin se on, eikä yrittäisi väkisin saada siitä sellaista kun haluaisi sen olevan, niin hän voisi nähdä olleensa ihan "hyvä äiti" siis paperilla, ja voisi nähdä, että minussakaan ei ole sellaista vikaa, mistä kannattaisi marista. Mutta hyvää äitiä en voi minä kehua hänen olleen, koska hän ei arvosta minua pätkääkään. Ja kai äiti on hiukan pipi, että vaikka mä miten sanoisin, että virheellisyys on ok, niin äiti ei hyväksy sitä. Ikinä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarjoatko kahvit vai ruuat? Varmaan äiti haluaa lähinnä nähdä lapsia. Anna heille tilaa. Voit kyllä kysyä kuulumisia ja toivottaa hyvää joulua. Muista että mukava ilmapiiri on emännän vastuulla.
Rääpitään sitä mitä eiliseltä jäi (jäi aika paljon) ja tietenkin keitetän kahvit. Haluaa lähinnä nähdä lapsia, mutta onhan tuossa ajomatkaa. Että on syytä syödä toki.
ap
Hienoa! Kyllä se hyvin menee
Sinä osaat ja pärjäät!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa. Saatte jouluvieraan. Lapset varmasti tykkää. Emäntä luo ilmapiirin kotiinsa ja saa vieraan tuntemaan itsensä tervetulleeksi. Voit olla itsestäsi ylpeä!
No lapset tietenkin tykkää ja hyvä niin. Mutta missä oikein tynnyrissä sä olet kasvanut, jos noi on sulle asioita, joita pitää oikein neuvoa jollekin?! Ihan itsestäänselvyys. Mutta kun ei se vielä riitä. Jos vieras käy loukkaavaksi, niin sehän ei käy, että mut siitä lähetetään kävelylle!
ap
Sinä vaikutat viestiesi perusteella niin tynnyrissä kasvaneelta, että sinua on syytäkin neuvoa elämän perusasioissa, kuten siinä että oman äidin huonoa kohtelua ei kosteta omille lapsille.Kävelylle lähtöön voit asennoitua niin, että se joka on oikeassa poistuu tyylikkäästi tilanteesta eikä ala lapsellisesti rähistä ja kiukutella.
Mutta eihän tuossa sitä neuvottu.
Ja siis jos en huuda lapsille, niin miten se on heille kostamista, jos mä huudan mun äidille, enkä alistu mihinkään kävelijäksi?
ap
Samanlaisia joululounaita vietetään ympäri Suomea. Ihana perinne. Mummot tapaa lapsenlapsia
Jutellaan ja joululaulut soi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa. Saatte jouluvieraan. Lapset varmasti tykkää. Emäntä luo ilmapiirin kotiinsa ja saa vieraan tuntemaan itsensä tervetulleeksi. Voit olla itsestäsi ylpeä!
No lapset tietenkin tykkää ja hyvä niin. Mutta missä oikein tynnyrissä sä olet kasvanut, jos noi on sulle asioita, joita pitää oikein neuvoa jollekin?! Ihan itsestäänselvyys. Mutta kun ei se vielä riitä. Jos vieras käy loukkaavaksi, niin sehän ei käy, että mut siitä lähetetään kävelylle!
apSinä vaikutat viestiesi perusteella niin tynnyrissä kasvaneelta, että sinua on syytäkin neuvoa elämän perusasioissa, kuten siinä että oman äidin huonoa kohtelua ei kosteta omille lapsille.
Kävelylle lähtöön voit asennoitua niin, että se joka on oikeassa poistuu tyylikkäästi tilanteesta eikä ala lapsellisesti rähistä ja kiukutella.
Ja miten niin poistuu tyylikkäästi? Mun äitiä se ei hetkauta yhtään, jos mä lähden. Ei ajattele, että voi ei, nyt mä pilasin sen joulumielen. Sen mielestäkin se on vaan hyvä, jos mä häivyn. Saapahan vallata talon kokonaan itselleen.
ap
Vierailija kirjoitti:
Ajatuksesi näkyvät naamasta. Nyt mukavat ajatukset aktiiviselsi. Positiivisuus luo positiivisuutta. Hymy kaunistaa. Aito kiinnostus vieraasta luo hyvää henkeä. Kysy mitä kuuluu, kuuntele.
Kaikilla on kivaa!
Mitä uskontokuntaa sä edustat? Kuulostaa ihan uskikselta.
ap
Vieraiden käytyä jää kiva mieli, kun on onnistunut luomaan hyvän hetken. On kohtelias, juttelee, saa vieraan tuntemaan itsensä tervetulleeksi. Jokin pieni virhe ei haittaa, kunhan ilmapiiri on mukava.

Haittaako sitten, jos vieras ilmoittaa loukkaantuneensa siitä sun pienestä virheestä?
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa. Saatte jouluvieraan. Lapset varmasti tykkää. Emäntä luo ilmapiirin kotiinsa ja saa vieraan tuntemaan itsensä tervetulleeksi. Voit olla itsestäsi ylpeä!
No lapset tietenkin tykkää ja hyvä niin. Mutta missä oikein tynnyrissä sä olet kasvanut, jos noi on sulle asioita, joita pitää oikein neuvoa jollekin?! Ihan itsestäänselvyys. Mutta kun ei se vielä riitä. Jos vieras käy loukkaavaksi, niin sehän ei käy, että mut siitä lähetetään kävelylle!
apSinä vaikutat viestiesi perusteella niin tynnyrissä kasvaneelta, että sinua on syytäkin neuvoa elämän perusasioissa, kuten siinä että oman äidin huonoa kohtelua ei kosteta omille lapsille.
Kävelylle lähtöön voit asennoitua niin, että se joka on oikeassa poistuu tyylikkäästi tilanteesta eikä ala lapsellisesti rähistä ja kiukutella.
Mutta eihän tuossa sitä neuvottu.
Ja siis jos en huuda lapsille, niin miten se on heille kostamista, jos mä huudan mun äidille, enkä alistu mihinkään kävelijäksi?
ap
Olet useaan otteeseen kertonut täällä, miten (tietoisesti) kostat omille lapsillesi sen, että äitisi (ymmärtämättömyyttään) kohteli sinua huonosti.
Jos alat riidellä äitisi läsnäollessa, pilaat lasten ja mummin tapaamisen ja siitä kärsivät kaikkein eniten juuri lapsesi. Aikuinen ymmärtäisi poistua, jos ei kykene olemaan huutamatta ja riitelemättä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa. Saatte jouluvieraan. Lapset varmasti tykkää. Emäntä luo ilmapiirin kotiinsa ja saa vieraan tuntemaan itsensä tervetulleeksi. Voit olla itsestäsi ylpeä!
No lapset tietenkin tykkää ja hyvä niin. Mutta missä oikein tynnyrissä sä olet kasvanut, jos noi on sulle asioita, joita pitää oikein neuvoa jollekin?! Ihan itsestäänselvyys. Mutta kun ei se vielä riitä. Jos vieras käy loukkaavaksi, niin sehän ei käy, että mut siitä lähetetään kävelylle!
apSinä vaikutat viestiesi perusteella niin tynnyrissä kasvaneelta, että sinua on syytäkin neuvoa elämän perusasioissa, kuten siinä että oman äidin huonoa kohtelua ei kosteta omille lapsille.
Kävelylle lähtöön voit asennoitua niin, että se joka on oikeassa poistuu tyylikkäästi tilanteesta eikä ala lapsellisesti rähistä ja kiukutella.
Mutta eihän tuossa sitä neuvottu.
Ja siis jos en huuda lapsille, niin miten se on heille kostamista, jos mä huudan mun äidille, enkä alistu mihinkään kävelijäksi?
apOlet useaan otteeseen kertonut täällä, miten (tietoisesti) kostat omille lapsillesi sen, että äitisi (ymmärtämättömyyttään) kohteli sinua huonosti.

Alan riidellä? Jos mua loukataan, niin vittu nielläkö se vain pitäisi? En todellakaan.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa. Saatte jouluvieraan. Lapset varmasti tykkää. Emäntä luo ilmapiirin kotiinsa ja saa vieraan tuntemaan itsensä tervetulleeksi. Voit olla itsestäsi ylpeä!
No lapset tietenkin tykkää ja hyvä niin. Mutta missä oikein tynnyrissä sä olet kasvanut, jos noi on sulle asioita, joita pitää oikein neuvoa jollekin?! Ihan itsestäänselvyys. Mutta kun ei se vielä riitä. Jos vieras käy loukkaavaksi, niin sehän ei käy, että mut siitä lähetetään kävelylle!
apSinä vaikutat viestiesi perusteella niin tynnyrissä kasvaneelta, että sinua on syytäkin neuvoa elämän perusasioissa, kuten siinä että oman äidin huonoa kohtelua ei kosteta omille lapsille.
Kävelylle lähtöön voit asennoitua niin, että se joka on oikeassa poistuu tyylikkäästi tilanteesta eikä ala lapsellisesti rähistä ja kiukutella.
Ja miten niin poistuu tyylikkäästi? Mun äitiä se ei hetkauta yhtään, jos mä lähden. Ei ajattele, että voi ei, nyt mä pilasin sen joulumielen. Sen mielestäkin se on vaan hyvä, jos mä häivyn. Saapahan vallata talon kokonaan itselleen.
ap
Emäntä luo hyvää joulumieltä. Avaa kotinsa vieraalle. Juttelee ja on kohtelias.
Jos jokin paha ajatus pääsee pinnalle, on hyvä lähteä pois. Vähin äänin vaikka sanoa menevänsä kauppaan. Näin kaikille jää hyvä joulumieli.
Joskin voi olla parasta jättää kotinsakin vieraalle kokonaan hetkeksi. Vieraanvarain ja kohtelias teko.
Sitähän me toisillemme jouluna toivotaan. Hyvää!
En ymmärrä, miten lapset siitä kärsii, jos minä huudan mun äidille.
Jos äiti ei halua,,että lapset kärsii, niin miksi ei saatana ole loukkaamatta minua TAI jos loukkaa, niin koita korjata sitä?
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa. Saatte jouluvieraan. Lapset varmasti tykkää. Emäntä luo ilmapiirin kotiinsa ja saa vieraan tuntemaan itsensä tervetulleeksi. Voit olla itsestäsi ylpeä!
No lapset tietenkin tykkää ja hyvä niin. Mutta missä oikein tynnyrissä sä olet kasvanut, jos noi on sulle asioita, joita pitää oikein neuvoa jollekin?! Ihan itsestäänselvyys. Mutta kun ei se vielä riitä. Jos vieras käy loukkaavaksi, niin sehän ei käy, että mut siitä lähetetään kävelylle!
apSinä vaikutat viestiesi perusteella niin tynnyrissä kasvaneelta, että sinua on syytäkin neuvoa elämän perusasioissa, kuten siinä että oman äidin huonoa kohtelua ei kosteta omille lapsille.
Kävelylle lähtöön voit asennoitua niin, että se joka on oikeassa poistuu tyylikkäästi tilanteesta eikä ala lapsellisesti rähistä ja kiukutella.
Mutta eihän tuossa sitä neuvottu.
Ja siis jos en huuda lapsille, niin miten se on heille kostamista, jos mä huudan mun äidille, enkä alistu mihinkään kävelijäksi?
apOlet useaan otteeseen kertonut täällä, miten (tietoisesti) kostat omille lapsillesi sen, että äitisi (ymmärtämättömyyttään) kohteli sinua huonosti.
Jos alat riidellä äitisi läsnäollessa, pilaat lasten ja mummin tapaamisen ja siitä kärsivät kaikkein eniten juuri lapsesi. Aikuinen ymmärtäisi poistua, jos ei kykene olemaan huutamatta ja riitelemättä.
Alan riidellä? Jos mua loukataan, niin vittu nielläkö se vain pitäisi? En todellakaan.
ap
Hyvä emäntä ei loukkaannu. Ei ole syytäkään, kun on saanut mielensä hyväksi ja vieraan tervetulleeksi. Kaikki sujuu hyvin ja emäntä ohjaa keskustelua hymyillen. Jos oma mieli tekee tepposen, hyvä emäntä poistuu paikalta. Pyytää anteeksi ja lähtee pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa. Saatte jouluvieraan. Lapset varmasti tykkää. Emäntä luo ilmapiirin kotiinsa ja saa vieraan tuntemaan itsensä tervetulleeksi. Voit olla itsestäsi ylpeä!
No lapset tietenkin tykkää ja hyvä niin. Mutta missä oikein tynnyrissä sä olet kasvanut, jos noi on sulle asioita, joita pitää oikein neuvoa jollekin?! Ihan itsestäänselvyys. Mutta kun ei se vielä riitä. Jos vieras käy loukkaavaksi, niin sehän ei käy, että mut siitä lähetetään kävelylle!
apSinä vaikutat viestiesi perusteella niin tynnyrissä kasvaneelta, että sinua on syytäkin neuvoa elämän perusasioissa, kuten siinä että oman äidin huonoa kohtelua ei kosteta omille lapsille.
Kävelylle lähtöön voit asennoitua niin, että se joka on oikeassa poistuu tyylikkäästi tilanteesta eikä ala lapsellisesti rähistä ja kiukutella.
Ja miten niin poistuu tyylikkäästi? Mun äitiä se ei hetkauta yhtään, jos mä lähden. Ei ajattele, että voi ei, nyt mä pilasin sen joulumielen. Sen mielestäkin se on vaan hyvä, jos mä häivyn. Saapahan vallata talon kokonaan itselleen.
apEmäntä luo hyvää joulumieltä. Avaa kotinsa vieraalle. Juttelee ja on kohtelias.
Jos jokin paha ajatus pääsee pinnalle, on hyvä lähteä pois. Vähin äänin vaikka sanoa menevänsä kauppaan. Näin kaikille jää hyvä joulumieli.
Joskin voi olla parasta jättää kotinsakin vieraalle kokonaan hetkeksi. Vieraanvarain ja kohtelias teko.
Sitähän me toisillemme jouluna toivotaan. Hyvää!
Miten niin kaikille? Luuletko, että mulla ois tuossa mallissa hyvä joulumieli? Ei todellakaan olisi.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa. Saatte jouluvieraan. Lapset varmasti tykkää. Emäntä luo ilmapiirin kotiinsa ja saa vieraan tuntemaan itsensä tervetulleeksi. Voit olla itsestäsi ylpeä!
No lapset tietenkin tykkää ja hyvä niin. Mutta missä oikein tynnyrissä sä olet kasvanut, jos noi on sulle asioita, joita pitää oikein neuvoa jollekin?! Ihan itsestäänselvyys. Mutta kun ei se vielä riitä. Jos vieras käy loukkaavaksi, niin sehän ei käy, että mut siitä lähetetään kävelylle!
apSinä vaikutat viestiesi perusteella niin tynnyrissä kasvaneelta, että sinua on syytäkin neuvoa elämän perusasioissa, kuten siinä että oman äidin huonoa kohtelua ei kosteta omille lapsille.
Kävelylle lähtöön voit asennoitua niin, että se joka on oikeassa poistuu tyylikkäästi tilanteesta eikä ala lapsellisesti rähistä ja kiukutella.
Mutta eihän tuossa sitä neuvottu.
Ja siis jos en huuda lapsille, niin miten se on heille kostamista, jos mä huudan mun äidille, enkä alistu mihinkään kävelijäksi?
apOlet useaan otteeseen kertonut täällä, miten (tietoisesti) kostat omille lapsillesi sen, että äitisi (ymmärtämättömyyttään) kohteli sinua huonosti.
Jos alat riidellä äitisi läsnäollessa, pilaat lasten ja mummin tapaamisen ja siitä kärsivät kaikkein eniten juuri lapsesi. Aikuinen ymmärtäisi poistua, jos ei kykene olemaan huutamatta ja riitelemättä.
Alan riidellä? Jos mua loukataan, niin vittu nielläkö se vain pitäisi? En todellakaan.
apHyvä emäntä ei loukkaannu. Ei ole syytäkään, kun on saanut mielensä hyväksi ja vieraan tervetulleeksi. Kaikki sujuu hyvin ja emäntä ohjaa keskustelua hymyillen. Jos oma mieli tekee tepposen, hyvä emäntä poistuu paikalta. Pyytää anteeksi ja lähtee pois.
Oisko täällä ketään järkeviä ihmisiä kommentoimassa? Nyt mä saalistin ketjuun jonkun mt-vammasen :(
ap
Hyvä emäntä ei huuda. Hänellä ei ole tarvetta kun kaikki sujuu hyvin. Huutaminen on muutenkin heikkouden osoitus ja rahvasta. Ei lainkaan kohteliasta. Jos etukäteen manaa loukkauksia ja kokoaa raivoa, ei voi olla hyvä emäntä. Ne ajatukset näkyy naamasta ja luo huonoa ilmapiiriä.
.
Hymyile. Laita tukka hyvin. Muista että vieras on pääosassa. Mieti mistä hän on kiinnostunut ja puhu siitä. Ole hillitty ja kohtelias
.
Lapsetkin nauttii harmoniasta!

Eihän suju hyvin. Tajuatko nyt vajukki, että siinä kohtaa lakkaa sujumasta hyvin jos minua loukataan? Eli et tajua. Vittuuu :D
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa. Saatte jouluvieraan. Lapset varmasti tykkää. Emäntä luo ilmapiirin kotiinsa ja saa vieraan tuntemaan itsensä tervetulleeksi. Voit olla itsestäsi ylpeä!
No lapset tietenkin tykkää ja hyvä niin. Mutta missä oikein tynnyrissä sä olet kasvanut, jos noi on sulle asioita, joita pitää oikein neuvoa jollekin?! Ihan itsestäänselvyys. Mutta kun ei se vielä riitä. Jos vieras käy loukkaavaksi, niin sehän ei käy, että mut siitä lähetetään kävelylle!
apSinä vaikutat viestiesi perusteella niin tynnyrissä kasvaneelta, että sinua on syytäkin neuvoa elämän perusasioissa, kuten siinä että oman äidin huonoa kohtelua ei kosteta omille lapsille.
Kävelylle lähtöön voit asennoitua niin, että se joka on oikeassa poistuu tyylikkäästi tilanteesta eikä ala lapsellisesti rähistä ja kiukutella.
Ja miten niin poistuu tyylikkäästi? Mun äitiä se ei hetkauta yhtään, jos mä lähden. Ei ajattele, että voi ei, nyt mä pilasin sen joulumielen. Sen mielestäkin se on vaan hyvä, jos mä häivyn. Saapahan vallata talon kokonaan itselleen.
apEmäntä luo hyvää joulumieltä. Avaa kotinsa vieraalle. Juttelee ja on kohtelias.
Jos jokin paha ajatus pääsee pinnalle, on hyvä lähteä pois. Vähin äänin vaikka sanoa menevänsä kauppaan. Näin kaikille jää hyvä joulumieli.
Joskin voi olla parasta jättää kotinsakin vieraalle kokonaan hetkeksi. Vieraanvarain ja kohtelias teko.
Sitähän me toisillemme jouluna toivotaan. Hyvää!Miten niin kaikille? Luuletko, että mulla ois tuossa mallissa hyvä joulumieli? Ei todellakaan olisi.
ap
Tottakai on! Antaminen on suurin ilo! Saat itsekin kokea hetken harmoniaa. Se on paras lahja
Sinä vaikutat viestiesi perusteella niin tynnyrissä kasvaneelta, että sinua on syytäkin neuvoa elämän perusasioissa, kuten siinä että oman äidin huonoa kohtelua ei kosteta omille lapsille.