Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä, kun on tosi vaikea hyväksyä oma biseksuaalisuus?
22.12.2016 |
Ja ei tarvitse tulla tähän ketjuun vittuilemaan. Olen ihan hajalla. En oikein osaa muotoilla tätä asiaa niin, että se kuulostaisi järkevältä, anteeksi sekavuus.
Olen 25v nainen ja olen tiennyt olevani bi jo tosi nuoresta asti, kuitenkin aina tietoisesti tukahduttaen kaikki ihastumiset samaan sukupuoleen. Sukulaiset ja tuttavat ovat erittäin ahdasmielisiä, ja pitävät kaikkia muita kuin heteroita pervoina ja syntisinä. Olen kasvanut perheessä, jossa homous on yksinkertaisesti oksettavaa, kuvottavaa ja väärin. Äitini on verrannut sitä mm. murhaan, pitää sitä siis yhtä suurena syntinä. Mitään sijaa sille, että olisin voinut avoimesti kertoa ihastuneeni tyttöön tai edes seurustella tytön kanssa, ei ole ollut.
Olen pitkässä parisuhteessa miehen kanssa. Rakastan häntä aidosti ja meillä on kaikki hyvin. Molempien toivomus on olla loppuelämä yhdessä. Meidän välillämme seksuaalinen suuntautumiseni ei ole mikään ongelma eikä tabu. Ongelma on siis se, että minulla on itselläni hirveän vaikea olla itseni kanssa. Aina jos tunnen vetoa tai ihastusta naisiin, tuntuu kuin tukehtuisin, koska päässäni huutaa vain "pervo,syntinen,vääränlainen". Kaikki se, mikä minuun on lapsesta asti iskostettu. Miehen kanssa voidaan puhua näistä avoimesti, koska hän tietää etten ole lähdössä mihinkään ja että olen erittäin uskollinen. Voimme puhua kaikesta ja olen siitä tosi onnellinen.
Kukaan tuttu tai ystävä ei tiedä, etten ole hetero, mutta en voi sitä heille kertoakaan. He puhuvat seksuaalivähemmistöön kuuluvista ihmisistä hyvin ilkeästi ja halveksuvasti, eivät varmasti ymmärtäisi minua ollenkaan. Jos tulisin kaapista, voisin kuvitella heidän kyseenalaistavan parisuhteeni ja luulevan, että haluan erota miehestäni. Mitä en missään nimessä halua. Heillä on myös taipumus pitää kaikkia muita kuin heteroita jotenkin yliseksuaalisina ja pervoina. Kuvottaa ajatuskin, että he leimaisivat minut sellaiseksi.
Minua ahdistaa ja välillä ihan masentaakin, kun tiedän, että lähipiiri ei hyväksy minua sellaisena ihmisenä, kuin oikeasti olen. Tiedän että välit kylmenisivät heti moneen rakkaaseen ihmiseen, jos he tietäisivät tästä. Ajatuskin ahdistaa hirveästi. Kuitenkin minulla on hirveä tarve jo lopettaa asian salailu. En jaksa enää esittää. Äitini kommentoi viimeaikoina, että "onneksi ainakin minun lapsistani on tullut täysipäisiä heteroita" johonkin homouutiseen. Se oli olla viimeinen niitti. Olin niin lähellä paljastaa asian, etten ikinä ole ollut. Mutta sitten en kuitenkaan uskaltanut.
Mitä oikein teen? Ymmärtääkö tästä mitään? Miten oikein voisin hyväksyä sen, että biseksuaalisuus ei olekaan hirveän väärin? Ehkä eniten minua jäytää se ajatus, että itselleni tärkeät ihmiset eivät hyväksyisi minua ja parisuhdettani, jos mieheni olisikin nainen. Ei se auta ajatella, että onneksi sattuu olemaan mies. Ajatus kalvaa minua silti. Älkää olko ilkeitä, melkein itken jo tämän kirjoittamisesta.
Kommentit (40)
Kannattaisi vain seurustella naisen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suosittelen juttelemista terapeutille.
Kai kuitenkin itse tiedät, että biseksuaalisuus on aivan ookoo?
Vierailija kirjoitti:
Kai kuitenkin itse tiedät, että biseksuaalisuus on aivan ookoo?
Tiedän tietenkin. Mutta kai jokainen kaipaa sitä, että se oma sosiaalinen piiri hyväksyy itensä. Hankala olla sen kanssa, kun ei todellakaan hyväksy. Ap
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen juttelemista terapeutille.
Luitko edes tekstiäni? Miten terapeutti auttaa siihen, että menetän läheiset ihmissuhteet tai ainakin ne muuttuvat huomattavasti etäisemmiksi, jos he tietäisivät tästä? Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Kai kuitenkin itse tiedät, että biseksuaalisuus on aivan ookoo?"
"-Tiedän tietenkin. Mutta kai jokainen kaipaa sitä, että se oma sosiaalinen piiri hyväksyy itensä. Hankala olla sen kanssa, kun ei todellakaan hyväksy. Ap"
- Mietin, että voisitko, jotenkin yrittää laajentaa sosaalista piiriäsi, lähtemällä mukaan johonkin kokonaan uuteen... Sivumennen sanoen olet onnekas siinä, että -jos ymmärsin oikein- olet löytänyt rinnallesi miehen, joka ainakin hyväksyy sinut kokonaisena. Itse olen sinkku ja olen ollut sinkku varmaan kauemmin kuin osa läheisistäni osaa laskea. On välillä turhauttavaa saada kuulla enemmän ja vähemmän suoraa epäilyä siitä, että mikähän minussa on oikein vikana kun en ole löytänyt itselleni kumppania. - Vikana on pidetty muka nirsouttani, mutta toisinaan vihjailtu seksuaalisesta suuntautumisestani. Toisinaan tuntuu kuin sinkkuuteni olisi paljon suurempi ongelma monelle muulle kuin itselle. Itse kaipaan enemmän kausittain kumppania ja rakasta rinnalleni, mutta en niin kuitenkaan niin paljon, että jaksaisin tai viitsisin metsästää kumppania hampaat irvessä.
Vierailija kirjoitti:
"Kai kuitenkin itse tiedät, että biseksuaalisuus on aivan ookoo?"
"-Tiedän tietenkin. Mutta kai jokainen kaipaa sitä, että se oma sosiaalinen piiri hyväksyy itensä. Hankala olla sen kanssa, kun ei todellakaan hyväksy. Ap"
- Mietin, että voisitko, jotenkin yrittää laajentaa sosaalista piiriäsi, lähtemällä mukaan johonkin kokonaan uuteen... Sivumennen sanoen olet onnekas siinä, että -jos ymmärsin oikein- olet löytänyt rinnallesi miehen, joka ainakin hyväksyy sinut kokonaisena. Itse olen sinkku ja olen ollut sinkku varmaan kauemmin kuin osa läheisistäni osaa laskea. On välillä turhauttavaa saada kuulla enemmän ja vähemmän suoraa epäilyä siitä, että mikähän minussa on oikein vikana kun en ole löytänyt itselleni kumppania. - Vikana on pidetty muka nirsouttani, mutta toisinaan vihjailtu seksuaalisesta suuntautumisestani. Toisinaan tuntuu kuin sinkkuuteni olisi paljon suurempi ongelma monelle muulle kuin itselle. Itse kaipaan enemmän kausittain kumppania ja rakasta rinnalleni, mutta en niin kuitenkaan niin paljon, että jaksaisin tai viitsisin metsästää kumppania hampaat irvessä.
Totta, olen onnekas siinä mielessä. Olen tosi onnellinen puolisostani. Mutta se ei riitä korvaamaan hyväksyvää lähipiiriä. Tavallaan lähipiirini välittävyys ja rakkaus on feikkiä, koska jos he oikeasti tuntisivat minut, he eivät suhtautuisi minuun niin kuin nyt.
Toivon että sinäkin löydät vierellesi jonkun tärkeän. Inhottavaa tuollainen, että sinusta aletaan etsiä vikoja ja aletaan epäillä asioita. Eihän sinkkuutesi kuulu muille. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä toinen kaapissa. Minulla tämä homous on sen verran vahvaa että en muista koskaan kiihottuneeni tai lauenneeni miestä ajatellen. En vaan tunne oikein mitään miehiä kohtaan. Silti olen tällä hetkellä parisuhteessa miehen kanssa. Pidän häntä lähinnä hyvänä ystävänä. Jos hän joskus jättää minut niin siinä vaiheessa tulen rymisten kaapista. Harmittaa että nuorena olin niin laumasielu että otin miehen ja tein vielä lapsiakin :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä toinen kaapissa. Minulla tämä homous on sen verran vahvaa että en muista koskaan kiihottuneeni tai lauenneeni miestä ajatellen. En vaan tunne oikein mitään miehiä kohtaan. Silti olen tällä hetkellä parisuhteessa miehen kanssa. Pidän häntä lähinnä hyvänä ystävänä. Jos hän joskus jättää minut niin siinä vaiheessa tulen rymisten kaapista. Harmittaa että nuorena olin niin laumasielu että otin miehen ja tein vielä lapsiakin :/
Voi ei, älä tuhlaa elämääsi noin! Tuo on sitäpaitsi todella väärin miestäsi kohtaan. Ja itseäsi, sekä lapsiasi. Elämä on liian arvokas hukattavaksi noin. Miksi olla suhteessa, jos rakkautta ei ole? Ap
Harmillinen juttu. Toisaalta en näe mitään syytä, että miksi sinun pitäisi tulla "kaapista ulos" jos haluat olla miehesi kanssa loppuelämän. En minäkään kerro vanhemmilleni, että olen ihastunut tai joskus kiinnostunut vieraista naisista, vaikka naimisissa olenkin (olen siis mies).
Ymmärrän, että sinua vaivaa ajatus, että läheiset eivät hyväksyisi sinua sellaisena kuin olet. Vaikka tällä sinäänsä mitään käytännön merkitystä ei sinulle olekkaan (viittaan siihen ettei sinulla ole tarvetta tulla kaapista ulos).
Tsjaa empä osaa sanoa, ehkä voisit ruveta vähän kerrassaan "pehmentämään" läheisiäsi aiheelle. Siis aina vähän kerrassaan ohimennen.
www.cosmopolitan.fi/artikkeli/suhteet/tutkimukset-osoittavat-etta-naist…
http://www.vaestoliitto.fi/tieto_ja_tutkimus/vaestontutkimuslaitos/seks…
"vuonna 2015 noin 35 prosenttia alle 30-vuotiaista naisista raportoi seksuaalisesta kiinnostuksestaan miesten lisäksi myös naisiin. " tässähän voisi olla hyvä heittää jollekkin läheisellesi, että "etpä tosiaan tiennyt, että joka kolmas nainen on pervo hullu murhamies :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nro 12 jatkaa vieä, että voisit vaikka kehua nyt pinnalla olevan Saara Aallon rohkeutta olla julkisesti oma itsensä.
Kohta 25 täyttävä panseksuaali täällä. Aiheesta tehnyt opinnäytetyönkin. Vaikka kaapista tulo saattä pelottaa ja ahdistaa, niin voi olla että ne paantuneimmatkin sukulaiset pehmenee ajatukselle ajan myötä. Se voi viedä toki aikaa, tai olla koskaan tapahtumatta. Mä olen omalla osallani kokenut niin ettei musta ole pakko pitää jos ei mun seksuaalinensuuntautuminen sovi jonkun elämänkatsomukseen tai muuta vastaavaa. Oon ollu siinä mielessä onnekas että perheen lisäksi oon löytänyt sellaisen lähipiirin johon mahtuu jos jonkinlaista kulkijaa jotka pitävät minusta minuna.
Ja joo, onhan tässä 10 vuoden parisuhde takana ja toivottavasti monta vuotta edessä, mutta siinä missä perhettään ei voi valita, ystävät ja muun lähipiirin voi. Ei mulle tosin sille suvun kaikista konservatiivisimmalle mummolle ehkä tulis mieleen vasten kasvoja asiaa pamauttaa mutta itse olen kokenut ettei seksuaalinen suuntautuminen ole enää niin iso tabu ainakaan nuoremmissa piireissä. Tai sit oon sattunu löytää vaan helmiä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on juuri sellainen asia, jossa terapia voi olla tosi hyödyllistä!
Vierailija kirjoitti:
Harmillinen juttu. Toisaalta en näe mitään syytä, että miksi sinun pitäisi tulla "kaapista ulos" jos haluat olla miehesi kanssa loppuelämän. En minäkään kerro vanhemmilleni, että olen ihastunut tai joskus kiinnostunut vieraista naisista, vaikka naimisissa olenkin (olen siis mies).
Ymmärrän, että sinua vaivaa ajatus, että läheiset eivät hyväksyisi sinua sellaisena kuin olet. Vaikka tällä sinäänsä mitään käytännön merkitystä ei sinulle olekkaan (viittaan siihen ettei sinulla ole tarvetta tulla kaapista ulos).
Tsjaa empä osaa sanoa, ehkä voisit ruveta vähän kerrassaan "pehmentämään" läheisiäsi aiheelle. Siis aina vähän kerrassaan ohimennen.
www.cosmopolitan.fi/artikkeli/suhteet/tutkimukset-osoittavat-etta-naist…
http://www.vaestoliitto.fi/tieto_ja_tutkimus/vaestontutkimuslaitos/seks…
"vuonna 2015 noin 35 prosenttia alle 30-vuotiaista naisista raportoi seksuaalisesta kiinnostuksestaan miesten lisäksi myös naisiin. " tässähän voisi olla hyvä heittää jollekkin läheisellesi, että "etpä tosiaan tiennyt, että joka kolmas nainen on pervo hullu murhamies :D
Niin kun tämä on paljon isompi juttu kuin se, että "on kiinnostunut joskus vieraista naisista". Kysymys on identiteetistä ja itselle rakkaiden ihmisten hyväksynnästä siihen, millainen on. Siitä, että he pitävät minua iljettävänä pervona ja epäkelpona ihmisenä, jos tietäisivät että olen bi. Mieti, jos itselläsi olisi joku juttu josta et voi kertoa, koska se pilaa suunnilleen kaikki ihmissuhteet ympäriltäsi, vaikka siinä jutussa ei olisi itsessään mitään pahaa. Ei minulla ole tarvetta sille, että he tietäisivät minun tuntevan vetoa myös naisiin, vaan sille, että he hyväksyisivät minut kokonaan omana itsenäni. Nyt he hyväksyvät minut vain osittain, koska luulevat heteroksi. En vain oikein osaa selittää tätä. Ei tälle ole kunnollisia sanoja.
Kiitos vinkeistä kuitenkin. Minua turhauttaa kamalasti, kun en osaa selittää tätä asiaa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Nro 12 jatkaa vieä, että voisit vaikka kehua nyt pinnalla olevan Saara Aallon rohkeutta olla julkisesti oma itsensä.
Kun ei se auta. Häntäkin on muutama jo tässä arvostellut todella ilkeästi. Ehkä lähipiirini on poikkeuksellisen homofobista. Pehmentely ei tehoa yhtään, kun se suhtautuminen koko asiaan on niin jyrkkää ja tuomitsevaa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Harmillinen juttu. Toisaalta en näe mitään syytä, että miksi sinun pitäisi tulla "kaapista ulos" jos haluat olla miehesi kanssa loppuelämän.
Näin juuri. Ap, jos olisit hetero, mutta tykkäisit jostain erikoisemmista jutuista makuuhuoneen puolella, niin olisiko sinun pakko kertoa niistä perheellesi tunteaksesi itsesi kaikin tavoin hyväksytyksi? Jos ei, niin miksi sinun pitäisi kertoa tykkääväsi myös naisista?
Vierailija kirjoitti:
Kohta 25 täyttävä panseksuaali täällä. Aiheesta tehnyt opinnäytetyönkin. Vaikka kaapista tulo saattä pelottaa ja ahdistaa, niin voi olla että ne paantuneimmatkin sukulaiset pehmenee ajatukselle ajan myötä. Se voi viedä toki aikaa, tai olla koskaan tapahtumatta. Mä olen omalla osallani kokenut niin ettei musta ole pakko pitää jos ei mun seksuaalinensuuntautuminen sovi jonkun elämänkatsomukseen tai muuta vastaavaa. Oon ollu siinä mielessä onnekas että perheen lisäksi oon löytänyt sellaisen lähipiirin johon mahtuu jos jonkinlaista kulkijaa jotka pitävät minusta minuna.
Ja joo, onhan tässä 10 vuoden parisuhde takana ja toivottavasti monta vuotta edessä, mutta siinä missä perhettään ei voi valita, ystävät ja muun lähipiirin voi. Ei mulle tosin sille suvun kaikista konservatiivisimmalle mummolle ehkä tulis mieleen vasten kasvoja asiaa pamauttaa mutta itse olen kokenut ettei seksuaalinen suuntautuminen ole enää niin iso tabu ainakaan nuoremmissa piireissä. Tai sit oon sattunu löytää vaan helmiä
Ihailen rohkeuttasi asian suhteen. En pysty ainakaan vielä itse samaan. Lähipiirissäni on aika paljon uskonnollisia ihmisiä. En haluaisi mustamaalata uskovaisia, mutta heidän asenteensa on niin tiukka, etten usko että he ikinä hyväksyisivät tätä. He ovat monessa muussakin asiassa täysin järkähtämättömiä. En tiedä miksi tuttavapiirini on muovautunut juuri tällaiseksi, lienee aika harvinainen tilanne, jos itse ei ole uskovaisissa piireissä mukana. Haluaisin pystyä ajattelemaan kuten sinä, mutta välirikko tärkeiden ihmisten kanssa tekee jo ajatuksena niin kipeää, etten kestäisi sitä. Ap
Pahoittelut tosi pitkästä aloituksesta, oli vaikea tiivistää asiaa lyhyemmäksi. Ap