Isän pinnan kiristyminen hoitovuorollaan
Miten pitkään kuuntelet puolisosi hermojen kiristymistä lasten kanssa? Eli olemme sopineet, että mies vie loppuvuoden lapset tarhaan ja hakee heidät sieltä. Näin on ollut jo jonkun aikaa. Yleensä olen ylhäällä auttamassa ja häärimässä täällä kotona ympärillä.
Tänä aamuna mies kuitenkin sanoi, että jää vain nukkumaan, hän hoitaa. No makasin sängyssä kuuntelemassa kun miehen äänenpaino voimistuu ja pinna kiristyy, kun lapset riekkuvat, juoksentelevat karkuun ja kieltäytyvät pukemasta. En malttanut olla puuttumatta ja menin auttamaan pukemisessa, että pääsivät lähtemään (myöhässä). Mies ei kuitenkaan vaikuttanut tyytyväiseltä siihenkään että autoin.
Mihin asti te odotatte ja annatte isän hoitaa lapset omalla tavallaan?
Kommentit (58)
Meillä kaikki hommat lasten kanssa jäi minulle, koska en vain pystynyt kuuntelemaan sitä rähinää mitä mies piti lapsille. Pinna oli millin pituinen ja lasten olisi pitänyt osata totella sekunnissa ja olla rivissä ovella valmiina odottamassa että herra oli saanut juoda kahvinsa rauhassa. Kaikkien päivä oli pilalla heti aamusta jos mieheltä odotettiin mitään apua missään asiassa.
Katselin sitä pikkuhitleriä aivan liian kauan.
Meillä ihan sama juttu! Siis että mies ei osaa olla hermostumatta jos hänen pitää tehdä asioita samaan aikaan, kuten aamupuuron keittäminen ja samaan aikaan erottaa nahistelevat lapset. Stressaantuu siis liian helposti. Mä pomppaan sängystä tai missä ikinä olenkaan heti, kun miehen äänensävy korostuu tai kiristyy. Samalla papattaen siitä, ettei tuosta saa lapsille äksyillä. Yleensä teenkin ruoat valmiiksi, kahtelen lasten vaatteet valmiiksi yms jos olen johonkin menossa ja mies jää kotiin lasten kanssa. Ihan vain siksi etten kestä ajatusta siitä, että poissaollessani kukaan ei pidä lastemme puolta, kun mies hermostuu niin pienistä asioista. Näin miehen ei tarvitse keskittyä kuin lasten perään katsomiseen. Ja joo, pitäshän sen miehen antaa itse oppia, mutta ei lasten kustannuksella.
Vierailija kirjoitti:
Tekee hyvää lapsille. Miehesi pinna kiristyy koska hän yrittää että lapset hoitaisivat aamutoimensa itsenäisesti ja se ei lapsilta onnistu koska sinä tavallisesti passaat heitä enemmän. Katat aamupalat, etsit vaateet, harjaat hampaat, jopa puet ja syötät.
Muut joo, ovat kuitenkin pieniä (3 ja 4) vielä, mutta en pue enkä syötä. Molemmat osaavat pukea kaikki vaatteensa alusta loppuun itse. Tänä aamuna oli vain sellainen aamu, että lapset olivat villimmällä tuulella.
Niin kauan kuin tilanne pysyy järkevänä. Teini-ikäisten lasten kanssa heidän isänsä pinna oli joskus liian lyhyt, silloin sanoin joskus, että älä viitti äksyillä. Kun lapset olivat pienempiä, isänsä oli rennompi. Nyt taas kun ovat aikuistuneet, ei tuollaisia tilanteita tule. Syy miksi sanoin siinä teinivaiheessa oli se, että silloin ei ollut mielestäni enää niin tarpeen "pitää yhteistä rintamaa", vaan oli ihan luontevaa ilmaista, että me vanhemmat saatoimme olla eri mieltä asioista. Esimerkiksi minun puolestani he saivat ihan hyvin nukkua viikonloppuisin pitkään, enkä näyttänyt vihaista naamaa, kun heräilivät. Isänsä saattoi alkaa nipottaa jostain lumenkolaamisesta sillä siunaamalla kun teinit heräsivät. Ei ollut tarpeellista.
Vierailija kirjoitti:
Niin kauan kuin tilanne pysyy järkevänä. Teini-ikäisten lasten kanssa heidän isänsä pinna oli joskus liian lyhyt, silloin sanoin joskus, että älä viitti äksyillä. Kun lapset olivat pienempiä, isänsä oli rennompi. Nyt taas kun ovat aikuistuneet, ei tuollaisia tilanteita tule. Syy miksi sanoin siinä teinivaiheessa oli se, että silloin ei ollut mielestäni enää niin tarpeen "pitää yhteistä rintamaa", vaan oli ihan luontevaa ilmaista, että me vanhemmat saatoimme olla eri mieltä asioista. Esimerkiksi minun puolestani he saivat ihan hyvin nukkua viikonloppuisin pitkään, enkä näyttänyt vihaista naamaa, kun heräilivät. Isänsä saattoi alkaa nipottaa jostain lumenkolaamisesta sillä siunaamalla kun teinit heräsivät. Ei ollut tarpeellista.
Minä olen myös pyrkinyt pitämään "yhteistä rintamaa". Mies on kuitenkin tottunut vain aikuisiin ja tottunut johtamaan. Hänestä on käsittämätöntä, ettei lasten kanssa voi neuvotella. Nyt menin auttamaan siinä vaiheessa kun rupesin pelkäämään että alkaa huutaa lapsille :/ En tiedä olisiko.
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin kauan kuin tilanne pysyy järkevänä. Teini-ikäisten lasten kanssa heidän isänsä pinna oli joskus liian lyhyt, silloin sanoin joskus, että älä viitti äksyillä. Kun lapset olivat pienempiä, isänsä oli rennompi. Nyt taas kun ovat aikuistuneet, ei tuollaisia tilanteita tule. Syy miksi sanoin siinä teinivaiheessa oli se, että silloin ei ollut mielestäni enää niin tarpeen "pitää yhteistä rintamaa", vaan oli ihan luontevaa ilmaista, että me vanhemmat saatoimme olla eri mieltä asioista. Esimerkiksi minun puolestani he saivat ihan hyvin nukkua viikonloppuisin pitkään, enkä näyttänyt vihaista naamaa, kun heräilivät. Isänsä saattoi alkaa nipottaa jostain lumenkolaamisesta sillä siunaamalla kun teinit heräsivät. Ei ollut tarpeellista.
Minä olen myös pyrkinyt pitämään "yhteistä rintamaa". Mies on kuitenkin tottunut vain aikuisiin ja tottunut johtamaan. Hänestä on käsittämätöntä, ettei lasten kanssa voi neuvotella. Nyt menin auttamaan siinä vaiheessa kun rupesin pelkäämään että alkaa huutaa lapsille :/ En tiedä olisiko.
Anteeksi, mutta tuo kuulostaa aika kummalta, että perheellinen mies "on tottunut vain aikuisiin". Se kuulostaa siltä, että häntä on pidetty perhe-elämän ulkopuolisena pumpuloituna henkilönä. Ei se mikään lapsiintottumiskysymys ole mielestäni. Ihminen joka on lapsen äiti/isä on tottunut lapsiin, etenkin kun nämä ovat jo vauvaiän ylittäneitä. Ja kyllähän lasten kanssa voi neuvotella ja pitääkin neuvotella mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. :) Pitää tietenkin valita mistä neuvottelee ja miten.
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin kauan kuin tilanne pysyy järkevänä. Teini-ikäisten lasten kanssa heidän isänsä pinna oli joskus liian lyhyt, silloin sanoin joskus, että älä viitti äksyillä. Kun lapset olivat pienempiä, isänsä oli rennompi. Nyt taas kun ovat aikuistuneet, ei tuollaisia tilanteita tule. Syy miksi sanoin siinä teinivaiheessa oli se, että silloin ei ollut mielestäni enää niin tarpeen "pitää yhteistä rintamaa", vaan oli ihan luontevaa ilmaista, että me vanhemmat saatoimme olla eri mieltä asioista. Esimerkiksi minun puolestani he saivat ihan hyvin nukkua viikonloppuisin pitkään, enkä näyttänyt vihaista naamaa, kun heräilivät. Isänsä saattoi alkaa nipottaa jostain lumenkolaamisesta sillä siunaamalla kun teinit heräsivät. Ei ollut tarpeellista.
Minä olen myös pyrkinyt pitämään "yhteistä rintamaa". Mies on kuitenkin tottunut vain aikuisiin ja tottunut johtamaan. Hänestä on käsittämätöntä, ettei lasten kanssa voi neuvotella. Nyt menin auttamaan siinä vaiheessa kun rupesin pelkäämään että alkaa huutaa lapsille :/ En tiedä olisiko.
Anteeksi, mutta tuo kuulostaa aika kummalta, että perheellinen mies "on tottunut vain aikuisiin". Se kuulostaa siltä, että häntä on pidetty perhe-elämän ulkopuolisena pumpuloituna henkilönä. Ei se mikään lapsiintottumiskysymys ole mielestäni. Ihminen joka on lapsen äiti/isä on tottunut lapsiin, etenkin kun nämä ovat jo vauvaiän ylittäneitä. Ja kyllähän lasten kanssa voi neuvotella ja pitääkin neuvotella mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. :) Pitää tietenkin valita mistä neuvottelee ja miten.
Häntä pidettiinkin, ei kovinkaan paljon osallistunut aiemmin lapsiin. Vasta tänä keväänä mies on oikeasti viettänyt aikaansa lastemme kanssa.
Toki lasten kanssa neuvotellaan useinkin, mutta ei silloin kun ovat tuolla tuulella (hiukan kuin iltahysteria, tarhassa on jotain joulujuttuja tänään). Sitä mies ei tajua, että se on ihan yksi ja hailee mitä yrittää selittää tai keskustella tuossa vaiheessa - lapset vain pitää metsästää ja pukea yksi kerrallaan eikä yrittää saada heitä tekemään sitä itse.
Meillä on tuo että mies hermostuu joutuessaan vetovastuuseen koska lapset liian epäitsenäisiä. Mun vika, olen palvellut heitä liikaa.. AP:n tapauksessa tdn isä liian harvoin vastuussa lasten aamuista niin pienet villiintyvät uudesta tilanteesta ja testaavat iskää.
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin kauan kuin tilanne pysyy järkevänä. Teini-ikäisten lasten kanssa heidän isänsä pinna oli joskus liian lyhyt, silloin sanoin joskus, että älä viitti äksyillä. Kun lapset olivat pienempiä, isänsä oli rennompi. Nyt taas kun ovat aikuistuneet, ei tuollaisia tilanteita tule. Syy miksi sanoin siinä teinivaiheessa oli se, että silloin ei ollut mielestäni enää niin tarpeen "pitää yhteistä rintamaa", vaan oli ihan luontevaa ilmaista, että me vanhemmat saatoimme olla eri mieltä asioista. Esimerkiksi minun puolestani he saivat ihan hyvin nukkua viikonloppuisin pitkään, enkä näyttänyt vihaista naamaa, kun heräilivät. Isänsä saattoi alkaa nipottaa jostain lumenkolaamisesta sillä siunaamalla kun teinit heräsivät. Ei ollut tarpeellista.
Minä olen myös pyrkinyt pitämään "yhteistä rintamaa". Mies on kuitenkin tottunut vain aikuisiin ja tottunut johtamaan. Hänestä on käsittämätöntä, ettei lasten kanssa voi neuvotella. Nyt menin auttamaan siinä vaiheessa kun rupesin pelkäämään että alkaa huutaa lapsille :/ En tiedä olisiko.
Anteeksi, mutta tuo kuulostaa aika kummalta, että perheellinen mies "on tottunut vain aikuisiin". Se kuulostaa siltä, että häntä on pidetty perhe-elämän ulkopuolisena pumpuloituna henkilönä. Ei se mikään lapsiintottumiskysymys ole mielestäni. Ihminen joka on lapsen äiti/isä on tottunut lapsiin, etenkin kun nämä ovat jo vauvaiän ylittäneitä. Ja kyllähän lasten kanssa voi neuvotella ja pitääkin neuvotella mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. :) Pitää tietenkin valita mistä neuvottelee ja miten.
Häntä pidettiinkin, ei kovinkaan paljon osallistunut aiemmin lapsiin. Vasta tänä keväänä mies on oikeasti viettänyt aikaansa lastemme kanssa.
Toki lasten kanssa neuvotellaan useinkin, mutta ei silloin kun ovat tuolla tuulella (hiukan kuin iltahysteria, tarhassa on jotain joulujuttuja tänään). Sitä mies ei tajua, että se on ihan yksi ja hailee mitä yrittää selittää tai keskustella tuossa vaiheessa - lapset vain pitää metsästää ja pukea yksi kerrallaan eikä yrittää saada heitä tekemään sitä itse.
Kuka häntä piti sivussa perhe-elämästä?
Alfojen ei kuulu hoitaa lapsiaan. Kai teillä on varaa nannyyn
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin kauan kuin tilanne pysyy järkevänä. Teini-ikäisten lasten kanssa heidän isänsä pinna oli joskus liian lyhyt, silloin sanoin joskus, että älä viitti äksyillä. Kun lapset olivat pienempiä, isänsä oli rennompi. Nyt taas kun ovat aikuistuneet, ei tuollaisia tilanteita tule. Syy miksi sanoin siinä teinivaiheessa oli se, että silloin ei ollut mielestäni enää niin tarpeen "pitää yhteistä rintamaa", vaan oli ihan luontevaa ilmaista, että me vanhemmat saatoimme olla eri mieltä asioista. Esimerkiksi minun puolestani he saivat ihan hyvin nukkua viikonloppuisin pitkään, enkä näyttänyt vihaista naamaa, kun heräilivät. Isänsä saattoi alkaa nipottaa jostain lumenkolaamisesta sillä siunaamalla kun teinit heräsivät. Ei ollut tarpeellista.
Minä olen myös pyrkinyt pitämään "yhteistä rintamaa". Mies on kuitenkin tottunut vain aikuisiin ja tottunut johtamaan. Hänestä on käsittämätöntä, ettei lasten kanssa voi neuvotella. Nyt menin auttamaan siinä vaiheessa kun rupesin pelkäämään että alkaa huutaa lapsille :/ En tiedä olisiko.
Anteeksi, mutta tuo kuulostaa aika kummalta, että perheellinen mies "on tottunut vain aikuisiin". Se kuulostaa siltä, että häntä on pidetty perhe-elämän ulkopuolisena pumpuloituna henkilönä. Ei se mikään lapsiintottumiskysymys ole mielestäni. Ihminen joka on lapsen äiti/isä on tottunut lapsiin, etenkin kun nämä ovat jo vauvaiän ylittäneitä. Ja kyllähän lasten kanssa voi neuvotella ja pitääkin neuvotella mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. :) Pitää tietenkin valita mistä neuvottelee ja miten.
Häntä pidettiinkin, ei kovinkaan paljon osallistunut aiemmin lapsiin. Vasta tänä keväänä mies on oikeasti viettänyt aikaansa lastemme kanssa.
Toki lasten kanssa neuvotellaan useinkin, mutta ei silloin kun ovat tuolla tuulella (hiukan kuin iltahysteria, tarhassa on jotain joulujuttuja tänään). Sitä mies ei tajua, että se on ihan yksi ja hailee mitä yrittää selittää tai keskustella tuossa vaiheessa - lapset vain pitää metsästää ja pukea yksi kerrallaan eikä yrittää saada heitä tekemään sitä itse.
Kuka häntä piti sivussa perhe-elämästä?
Hän ihan itse. Työnarkomaani yrittäjä.
Kuulostat ihan miun exältä. Se tuli puuttumaan miun tekemisiin, enkä osannut hänen mielestään tehdä mitään oikein lasten kanssa. Tuo on todella ärsyttävää käytöstä ja tappaa isältä kiinnostuksen touhuta lastensa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Alfojen ei kuulu hoitaa lapsiaan. Kai teillä on varaa nannyyn
Joo minun "alfallani" olikin nanny. Minä.
Äideillä ei vissiin koskaan pinna kiristy lasten kanssa. Kyllä mulla vaan, ja mullakin on oikeesti lehmän hermot. Silti on joskus alkanut kiristää pöllöily. Ääntäkin oon heille korottanut, hui sentään. Ei ne siitä rikki mene, ja minusta lapsillekin saa osoittaa, että nyt riittää. Ja sitä paitsi, miten se isä oppii niiden lasten kanssa toimimaan, jos ei ikinä sitä saa tehdä, kun toinen tulee huseeraamaan. Olisin kääntänyt kylkeä ja jatkanut uniani.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat ihan miun exältä. Se tuli puuttumaan miun tekemisiin, enkä osannut hänen mielestään tehdä mitään oikein lasten kanssa. Tuo on todella ärsyttävää käytöstä ja tappaa isältä kiinnostuksen touhuta lastensa kanssa.
Tätä juuri en haluaisi, vaan haluaisin tukea hänen isyyttään ja sitä että on lasten kanssa. En vain tiedä onko se, että annan miehen huutaa lapsille isyyttä tukevaa?
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin kauan kuin tilanne pysyy järkevänä. Teini-ikäisten lasten kanssa heidän isänsä pinna oli joskus liian lyhyt, silloin sanoin joskus, että älä viitti äksyillä. Kun lapset olivat pienempiä, isänsä oli rennompi. Nyt taas kun ovat aikuistuneet, ei tuollaisia tilanteita tule. Syy miksi sanoin siinä teinivaiheessa oli se, että silloin ei ollut mielestäni enää niin tarpeen "pitää yhteistä rintamaa", vaan oli ihan luontevaa ilmaista, että me vanhemmat saatoimme olla eri mieltä asioista. Esimerkiksi minun puolestani he saivat ihan hyvin nukkua viikonloppuisin pitkään, enkä näyttänyt vihaista naamaa, kun heräilivät. Isänsä saattoi alkaa nipottaa jostain lumenkolaamisesta sillä siunaamalla kun teinit heräsivät. Ei ollut tarpeellista.
Minä olen myös pyrkinyt pitämään "yhteistä rintamaa". Mies on kuitenkin tottunut vain aikuisiin ja tottunut johtamaan. Hänestä on käsittämätöntä, ettei lasten kanssa voi neuvotella. Nyt menin auttamaan siinä vaiheessa kun rupesin pelkäämään että alkaa huutaa lapsille :/ En tiedä olisiko.
Anteeksi, mutta tuo kuulostaa aika kummalta, että perheellinen mies "on tottunut vain aikuisiin". Se kuulostaa siltä, että häntä on pidetty perhe-elämän ulkopuolisena pumpuloituna henkilönä. Ei se mikään lapsiintottumiskysymys ole mielestäni. Ihminen joka on lapsen äiti/isä on tottunut lapsiin, etenkin kun nämä ovat jo vauvaiän ylittäneitä. Ja kyllähän lasten kanssa voi neuvotella ja pitääkin neuvotella mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. :) Pitää tietenkin valita mistä neuvottelee ja miten.
Häntä pidettiinkin, ei kovinkaan paljon osallistunut aiemmin lapsiin. Vasta tänä keväänä mies on oikeasti viettänyt aikaansa lastemme kanssa.
Toki lasten kanssa neuvotellaan useinkin, mutta ei silloin kun ovat tuolla tuulella (hiukan kuin iltahysteria, tarhassa on jotain joulujuttuja tänään). Sitä mies ei tajua, että se on ihan yksi ja hailee mitä yrittää selittää tai keskustella tuossa vaiheessa - lapset vain pitää metsästää ja pukea yksi kerrallaan eikä yrittää saada heitä tekemään sitä itse.
Kuka häntä piti sivussa perhe-elämästä?
Hän ihan itse. Työnarkomaani yrittäjä.
No eihän silloin sanota, että "häntä pidettiin". :) Mutta minä jätän keskustelun tähän, kun tämä näyttää olevan tällaista sanakikkailua, ilman että varsinainen asia kiinnostaa avaajaa.
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin kauan kuin tilanne pysyy järkevänä. Teini-ikäisten lasten kanssa heidän isänsä pinna oli joskus liian lyhyt, silloin sanoin joskus, että älä viitti äksyillä. Kun lapset olivat pienempiä, isänsä oli rennompi. Nyt taas kun ovat aikuistuneet, ei tuollaisia tilanteita tule. Syy miksi sanoin siinä teinivaiheessa oli se, että silloin ei ollut mielestäni enää niin tarpeen "pitää yhteistä rintamaa", vaan oli ihan luontevaa ilmaista, että me vanhemmat saatoimme olla eri mieltä asioista. Esimerkiksi minun puolestani he saivat ihan hyvin nukkua viikonloppuisin pitkään, enkä näyttänyt vihaista naamaa, kun heräilivät. Isänsä saattoi alkaa nipottaa jostain lumenkolaamisesta sillä siunaamalla kun teinit heräsivät. Ei ollut tarpeellista.
Minä olen myös pyrkinyt pitämään "yhteistä rintamaa". Mies on kuitenkin tottunut vain aikuisiin ja tottunut johtamaan. Hänestä on käsittämätöntä, ettei lasten kanssa voi neuvotella. Nyt menin auttamaan siinä vaiheessa kun rupesin pelkäämään että alkaa huutaa lapsille :/ En tiedä olisiko.
Anteeksi, mutta tuo kuulostaa aika kummalta, että perheellinen mies "on tottunut vain aikuisiin". Se kuulostaa siltä, että häntä on pidetty perhe-elämän ulkopuolisena pumpuloituna henkilönä. Ei se mikään lapsiintottumiskysymys ole mielestäni. Ihminen joka on lapsen äiti/isä on tottunut lapsiin, etenkin kun nämä ovat jo vauvaiän ylittäneitä. Ja kyllähän lasten kanssa voi neuvotella ja pitääkin neuvotella mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. :) Pitää tietenkin valita mistä neuvottelee ja miten.
Häntä pidettiinkin, ei kovinkaan paljon osallistunut aiemmin lapsiin. Vasta tänä keväänä mies on oikeasti viettänyt aikaansa lastemme kanssa.
Toki lasten kanssa neuvotellaan useinkin, mutta ei silloin kun ovat tuolla tuulella (hiukan kuin iltahysteria, tarhassa on jotain joulujuttuja tänään). Sitä mies ei tajua, että se on ihan yksi ja hailee mitä yrittää selittää tai keskustella tuossa vaiheessa - lapset vain pitää metsästää ja pukea yksi kerrallaan eikä yrittää saada heitä tekemään sitä itse.
Kuka häntä piti sivussa perhe-elämästä?
Hän ihan itse. Työnarkomaani yrittäjä.
No eihän silloin sanota, että "häntä pidettiin". :) Mutta minä jätän keskustelun tähän, kun tämä näyttää olevan tällaista sanakikkailua, ilman että varsinainen asia kiinnostaa avaajaa.
Toki minua kiinnostaa aihe. Varsinkin se, miten saan tuettua miehen isyyttä järkevällä tavalla.
Minä en halunnut, että mies oli sivussa perhe-elämästä, olisin halunnut samanlaisen osallistuvan isän kuin minulla itsellänikin oli. Mies ei kuitenkaan siihen rooliin halunnut (yllätysraskaus) ja hyväksyin sen, en rasittanut häntä lapsiperhe-elämällä sillä vähällä ajalla mitä oli kotona.
Nyt häntä kiinnostaa ja haluan tietenkin tukea sitä.
Vierailija kirjoitti:
Äideillä ei vissiin koskaan pinna kiristy lasten kanssa. Kyllä mulla vaan, ja mullakin on oikeesti lehmän hermot. Silti on joskus alkanut kiristää pöllöily. Ääntäkin oon heille korottanut, hui sentään. Ei ne siitä rikki mene, ja minusta lapsillekin saa osoittaa, että nyt riittää. Ja sitä paitsi, miten se isä oppii niiden lasten kanssa toimimaan, jos ei ikinä sitä saa tehdä, kun toinen tulee huseeraamaan. Olisin kääntänyt kylkeä ja jatkanut uniani.
Kyllä minullakin pinna kiristyy, tietenkin. En ole kuitenkaan koskaan huutanut (vaikka ääntä olen joskus korottanut).
Enkä tiedä onko lapsille ja isälle hyödyllistä, että olisin antanut isän huutaa lapsille säikyttäen heidät ja saaden heidät itkemään? Sanokaa te kokeneemmat - olisiko siitä ollut enemmän hyötyä vai haittaa?
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äideillä ei vissiin koskaan pinna kiristy lasten kanssa. Kyllä mulla vaan, ja mullakin on oikeesti lehmän hermot. Silti on joskus alkanut kiristää pöllöily. Ääntäkin oon heille korottanut, hui sentään. Ei ne siitä rikki mene, ja minusta lapsillekin saa osoittaa, että nyt riittää. Ja sitä paitsi, miten se isä oppii niiden lasten kanssa toimimaan, jos ei ikinä sitä saa tehdä, kun toinen tulee huseeraamaan. Olisin kääntänyt kylkeä ja jatkanut uniani.
Kyllä minullakin pinna kiristyy, tietenkin. En ole kuitenkaan koskaan huutanut (vaikka ääntä olen joskus korottanut).
Enkä tiedä onko lapsille ja isälle hyödyllistä, että olisin antanut isän huutaa lapsille säikyttäen heidät ja saaden heidät itkemään? Sanokaa te kokeneemmat - olisiko siitä ollut enemmän hyötyä vai haittaa?
Jos lapsille ei ole edes koskaan huudettu, mistä sinä tiedät, miten he siihen reagoisivat? Ja vaikka reaktio olisikin säikähdys ja itku, olisiko yksi yksittäinen kerta oikeasti mielestäsi niin traumaattista? Vai olisiko ennemminkin se toiminut herätyksenä isälle, että okei, huutaminen ei toimi, ja ensi kerralla kokeilen jotain muuta? Sitähän sinä et nyt voi tietää.
Tekee hyvää lapsille. Miehesi pinna kiristyy koska hän yrittää että lapset hoitaisivat aamutoimensa itsenäisesti ja se ei lapsilta onnistu koska sinä tavallisesti passaat heitä enemmän. Katat aamupalat, etsit vaateet, harjaat hampaat, jopa puet ja syötät.