Yksi tuttavaperhe ihan tosissaan ovat sitä mieltä että koirankoulutus ja lastenkasvatus sama asia
Siinäpä se, otsikossa. Ja minulla kiehahtaa, huvittaa, en tiedä itkeäkö vai nauraa. Heillä on pieni lapsi, eivät raukat tiedä vielä mistään mitään. :) Ehkä elämä opettaa, mun tehtävä se ei ole. Nolatkoon itsensä ympäriinsä, en rupea aikuisille ihmisille opettamaan, ja sikäli itseriittoisia ovat ettei se onnistuisikaan.
Onnea vaan heille!
Kommentit (58)
No, on niissä paljon samaa kasvattajan kannalta. Asettua toisen asemaan, kommunikoida hänen taajuudellaan, antaa selkeitä ohjeita, noudattaa rutiineja, osata johtaa: olla aikuinen/laumanjohtaja ja kantaa vastuu. Olen usein miettinyt että historiani eläinten parissa on auttanut lastenkasvatuksessa tosi paljon. Eläin on selkeä, samalla selkeydellä kun kasvattaisi lapsensa ilman kaikenmaailman sukupolvien traumoja ja vääristymiä, niin hyvä tulee lapsistakin. Tietysti kun lapsi kasvaa, hän saa enemmän oikeuksia ja valtaa kuin koira.
Joo, ja tosi tärkeä tuo hyvän käytöksen vahvistaminen! Se on tosi olennainen asia niin koiralle kuin lapsellekin.
Teille on sattunut aika yksinkertaisia lapsia, jos kouluttaminen on sujunut samaan malliin kuin koirien kanssa.
Mulle on sattunut enemmänkin apinanpoikasia. Oppivat mallista ihan kaiken, varsinkin sellaiset asiat, joita heidän ei toivoisi oppivan.
Vierailija kirjoitti:

Tämä!

Montako hyvinkasvatettua koiraa sinulla on näiden apinoiden lisäksi?
Ap.lla ei selvästi ole koskaan ollut omaa koiraa, kun noin veti herneen nenukkaan.
Kyllä lapsen, varsinkin pienen lapsen kasvatuksessa on paljon samaa kuin koiran kasvatuksessa. Huolehdit puhtauden, ruoan, nukkumaanmenon, vahdit ettei tee kiellettyä, ulkoilutat. Hellit, hoidat, leikit, näytät maailman. Rakastat, juttelet, opetat ymmärtämään. Lapsen voit opettaa puhumaan, koiran kanssa kommunikoit sanattomasti.
Käytät rokotuksissa, lääkärissä, hammaslääkärissä, matkustat, vietät lomat.
Ihan kaikki samanlaista. Laji on vain eri. Koira ei koskaan jätä sinua, vaan pysyy rinnallasi kuolemaansa asti. Lapsi kasvaa ja lähtee omaan elämäänsä. Kummatkin rakkaita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teille on sattunut aika yksinkertaisia lapsia, jos kouluttaminen on sujunut samaan malliin kuin koirien kanssa.
Mulle on sattunut enemmänkin apinanpoikasia. Oppivat mallista ihan kaiken, varsinkin sellaiset asiat, joita heidän ei toivoisi oppivan.
Montako hyvinkasvatettua koiraa sinulla on näiden apinoiden lisäksi?
Ei yhtään, koska mieheni on allerginen. Mutta lapsuudenkodissani kasvatettiin koiria.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teille on sattunut aika yksinkertaisia lapsia, jos kouluttaminen on sujunut samaan malliin kuin koirien kanssa.
Mulle on sattunut enemmänkin apinanpoikasia. Oppivat mallista ihan kaiken, varsinkin sellaiset asiat, joita heidän ei toivoisi oppivan.
Montako hyvinkasvatettua koiraa sinulla on näiden apinoiden lisäksi?
Yhtä hyvin voisi kysyä lapsen ja koiran kasvatuksen rinnastavilta, kuinka monta pentua he ovat saaneet itsenäisiksi ja vastuullisiksi aikuisiksi.
Vierailija kirjoitti:
Ei voi olla totta! Ihmislapsesta ja koirasta ei voi puhua edes samana päivänä! Mitä vittua nyt oikeesti hei? Se että opettaa koiralla istu, kuse ja hae keppi on sama kun opettaa vauva syömään, istumaan,kävelemään, tarttumaan tavaroihin, puhumaan, laskemaan,kirjoittamaan,pyöräilemään, opettamaan kaikki säännöt elämää miten voi tehdä miten ei eli moraali, koulutus, hygienia, ei huhhuh ja lähempä vittuun täältä palstalta.
Tämä kommenti kertoo kyllä kirjoittajastaan surullisen paljon. Varmastikaan ei kyse ollut taitojen opettamisesta vaan tapakasvatuksesta ja käytöksen suuntaamisesta.
Joskus aikoinaan oli koira, jota yritin kouluttaa. Lasta olen nyt yrittänyt kasvattaa 13 vuotta. Jokunen aika sitten tuli mieleen, että nykyään, tällä kokemuksella, olisin paljon parempi kouluttamaan koiria kuin mitä olin joskus silloin aikaisemmin.
Olisin kyllä sitä mieltä, että lasten ja koirien kasvattamisessa on paljon samaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teille on sattunut aika yksinkertaisia lapsia, jos kouluttaminen on sujunut samaan malliin kuin koirien kanssa.
Mulle on sattunut enemmänkin apinanpoikasia. Oppivat mallista ihan kaiken, varsinkin sellaiset asiat, joita heidän ei toivoisi oppivan.
Montako hyvinkasvatettua koiraa sinulla on näiden apinoiden lisäksi?
Yhtä hyvin voisi kysyä lapsen ja koiran kasvatuksen rinnastavilta, kuinka monta pentua he ovat saaneet itsenäisiksi ja vastuullisiksi aikuisiksi.
Varmaan yhtä hyvin saavat lapsensa vastuullisiksi aikuisksi kuin sinä omat apinanpoikasesi.

Tätä juuri tarkoitin sillä kommentillani käsien levittelystä. Nää nyt vaan on tällaisia nämä mun lapset... Olet kuin äitini aikanaan.
Ei mitään yhteistä. Koirat ovat vaistonavaraisia elukoita, jotka täytyy vain ehdollistamalla saada liekaan.

Kyllä ihminen saa itselleen kalliin ja aikasyöpön ristin ottamalla koiran ja suhtautumalla siihen noin. Koko potentiaali valuu hukkaan. Toki moni hankkii lapsiakin eikä oikeasti edes pidä niistä.
Menestyneillä opettajilla ja koirankasvattajilla on hyvä ote myös lapsiin. Luontaista auktoriteettia ja pelisilmää sekä mahdollisesti opiskeltua teoriaakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teille on sattunut aika yksinkertaisia lapsia, jos kouluttaminen on sujunut samaan malliin kuin koirien kanssa.
Mulle on sattunut enemmänkin apinanpoikasia. Oppivat mallista ihan kaiken, varsinkin sellaiset asiat, joita heidän ei toivoisi oppivan.
Montako hyvinkasvatettua koiraa sinulla on näiden apinoiden lisäksi?
Yhtä hyvin voisi kysyä lapsen ja koiran kasvatuksen rinnastavilta, kuinka monta pentua he ovat saaneet itsenäisiksi ja vastuullisiksi aikuisiksi.
Varmaan yhtä hyvin saavat lapsensa vastuullisiksi aikuisksi kuin sinä omat apinanpoikasesi.
Osaavat tulla luokse, kun joku viheltää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teille on sattunut aika yksinkertaisia lapsia, jos kouluttaminen on sujunut samaan malliin kuin koirien kanssa.
Mulle on sattunut enemmänkin apinanpoikasia. Oppivat mallista ihan kaiken, varsinkin sellaiset asiat, joita heidän ei toivoisi oppivan.
Tätä juuri tarkoitin sillä kommentillani käsien levittelystä. Nää nyt vaan on tällaisia nämä mun lapset... Olet kuin äitini aikanaan.
Otan osaa. On varmasti ollut tosi kamala lapsuus, jos näkee oman äitinsä jopa tuntemattomassa nettikeskustelijassa, josta oikeasti ei tiedä mitään.

Näen ympärilläni olevissani henkilöissä niitä, jotka yrittävät vaikuttaa toisen käytökseen ja niitä, jotka kuvittelevat ihmisten olevan sellaisia miksi ne nyt vaan ovat syntyneet. Surulista se on silloin, kun lapsen oma vanhempi ei tajua, että sitä lasta saa ja pitää kasvattaa. Siltä saa vaatia ja edellyttää asioita ja sitä pitää myös ohjata ja opastaa.
Vierailija kirjoitti:
Menestyneillä opettajilla ja koirankasvattajilla on hyvä ote myös lapsiin. Luontaista auktoriteettia ja pelisilmää sekä mahdollisesti opiskeltua teoriaakin.
Koira noin keskimäärin voi hyvin, kun sille pidetään tiukkaa jöötä. Lapsen kohdalla on aina yhtä arvailua, milloin kuria on riittävästi ja milloin liikaa. Seuraukset näkee usein vasta, kun lapsi on 30-40-vuotias - jos on paikalla näkemässä.
Tosin varmaan nämä koirankasvattajavanhemmat ajattelevat, että masennuskin on pelkkää laiskuutta.
KIITOS!!! Yksi järkevä kommentti asiaan edes. XD