Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Luonteeni muuttui päinvastaiseksi lapsena, muistikatkoja...
19.12.2016 |
Olin lapsena itsevarma, puhelias ja sosiaalinen tyttö, tykkäsin esiintyä ja olin kunnon linssilude, aina piti päästä kuvaan jos oli kamera esillä. Tämä tuntuu kummalliselta, koska nykyään olen aivan päinvastainen: olen hiljainen introvertti ja inhoan esillä olemista yli kaiken. Tiedän, että tämä muutos on tapahtunut joskus ala-asteen ensimäisillä luokilla ollessani, eli siinä 1.-2. - luokkalaisena, luultavasti ennen kuin täytin 10-vuotta. Siinä kohtaa minulla on muistoissani ns. musta aukko ja olen aikuisiällä ruvennut miettimään, miksi muutuin niin erilaiseksi ja onko minulla tapahtunut jotain sinä aikana, koska en yksinkertaisesti muista melkein mitään. Sitä aikaisempia muistoja minulla on, mutta ne tuntuvat vierailta koska olin niin täysin erilainen ihminen, vaikka lapsi olinkin.
Olen nyt 23-vuotias ja olen kamppaillut masennuksen ja ahdistuksen kanssa vuosia, vaikkain tällä hetkellä tilanne on hyvä. Olen suht onnellisesta perheestä kotoisin, eikä mitään ongelmia pitäisi olla tai ollut lapsuudessa, mistä ainakaan tietäisin. Olen miettinyt että pitäisikö minun puhua tästä jonkun kanssa, mutta pelkään jos sieltä paljastuukin jotain jolta olen yrittänyt suojella itseäni...
Onko muilla kokemuksia vastaavanlaisesta?
Kommentit (9)
Jessus mitä kommentteja täällä...joku on raivoa täynnä...
Ap kyllä puhuisi asiat jonkun ammatti ihmisen kanssa. Hän auttaa sinua käsittelemää vaikeitakin asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos vastauksestasi!
Toivon, että mullakin olis vaan sama asia ja oon alkanut vain yliajattelemaan tätä asiaa. Mua ei ole koskaan koulussakaan kiusattu ja kavereita aina ollut muutama kouluaikoina. Sen vanha minä tuntuu vain niin kovin vieraalta, kun ei ole minkäänlaista muistoa siitä muutoksesta. Muistan jo kuinka joku opettaja kysyi kun olin 9-10 vuotias että miksi en enää esiinny yhtä paljon koulussa (olin musikaalinen ja tykkäsin soittaa pianoa ym. luokan edessä...) ja ihmettelin jo silloin, että oonko muka koskaan tehnyt sellaista koska ajatuksin tuntui todella kiusalliselta. Tosin kuinka hyvin lapset yleensäkään muista tuon ikäisestä mitään?
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jessus mitä kommentteja täällä...joku on raivoa täynnä...
Ap kyllä puhuisi asiat jonkun ammatti ihmisen kanssa. Hän auttaa sinua käsittelemää vaikeitakin asioita.
Haista paska saatanan mulkku mä en oo raivoa täynnä vaan mua vituttaa tälläset kusipäät jotka hakee huomiota sillä että ne on "introverttejä" "Minä olen AP ja minä olen introvertti nyt kunnioittakaa minua yksinäistä reppanaa"
Misi sä raivoat jollekkin siitä että se on introvertti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jessus mitä kommentteja täällä...joku on raivoa täynnä...
Ap kyllä puhuisi asiat jonkun ammatti ihmisen kanssa. Hän auttaa sinua käsittelemää vaikeitakin asioita.
Haista paska saatanan mulkku mä en oo raivoa täynnä vaan mua vituttaa tälläset kusipäät jotka hakee huomiota sillä että ne on "introverttejä" "Minä olen AP ja minä olen introvertti nyt kunnioittakaa minua yksinäistä reppanaa"
Ehei, et selvästikään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jessus mitä kommentteja täällä...joku on raivoa täynnä...
Ap kyllä puhuisi asiat jonkun ammatti ihmisen kanssa. Hän auttaa sinua käsittelemää vaikeitakin asioita.
Haista paska saatanan mulkku mä en oo raivoa täynnä vaan mua vituttaa tälläset kusipäät jotka hakee huomiota sillä että ne on "introverttejä" "Minä olen AP ja minä olen introvertti nyt kunnioittakaa minua yksinäistä reppanaa"
Ehei, et selvästikään.
Turpa kiinni kusipää sä et ymmärrä mitä mä tarkoitan! Mä vihaan kaikkia introverttejä koska ne on aina tälläsiä "Minä olen introvertti nyt auttakaa minua yksinäistä reppanaa" onneks introvertit ei saa naisia koska mä vihaan kaikkia introverttejä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hmmh joo, mä olin kanssa pienenä tosi aurinkoinen, puhelias ja itsevarma. Sitten mä "sairastuin" fyysisesti ja kaikki meni päin helvettiä. Vuosien masennus, ahdistus, sosiaaliset ongelmat jne. joille ei löytynyt mitään selitystä, lapsuuskin oli onnellinen ja perhe hyvä. Paitsi ettei ollut. Isä narsisti alkoholisti, joka käytti sairauttani itsensä pönkittämiseen, eräänlaista munchausen by proxy oireilua. Hän oli niin saatanan hyvä mies kun piti lapsestaan huolta, joka oli niiiiiin sairas ja reppana, ihan invalidi ja kykenemätön koskaan normaaliin elämään. Sitä mulle sitten hoettiin pienestä asti, kuinka mä olen niin sairas ja elämäni vaikeeta. Niin no, sairaus ei ollut mitenkään kovin vakava eikä olisi elämää kovinkaan vaikeuttanut, ellei isäni olisi siitä sellaista tehnyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jessus mitä kommentteja täällä...joku on raivoa täynnä...
Ap kyllä puhuisi asiat jonkun ammatti ihmisen kanssa. Hän auttaa sinua käsittelemää vaikeitakin asioita.
Haista paska saatanan mulkku mä en oo raivoa täynnä vaan mua vituttaa tälläset kusipäät jotka hakee huomiota sillä että ne on "introverttejä" "Minä olen AP ja minä olen introvertti nyt kunnioittakaa minua yksinäistä reppanaa"
Ehei, et selvästikään.
Turpa kiinni kusipää sä et ymmärrä mitä mä tarkoitan! Mä vihaan kaikkia introverttejä koska ne on aina tälläsiä "Minä olen introvertti nyt auttakaa minua yksinäistä reppanaa" onneks introvertit ei saa naisia koska mä vihaan kaikkia introverttejä!
Totaaa.........................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noinhan se yleensä menee. Älä medikalisoi turhaan. Tietysti pienet lapset ovat luottavaisempia elämää ja maailmaa kohtaan kuin kaikennähneet aikuiset. Poikkeuksena traumatisoidut lapset tietysti.
Alue: Aihe vapaa
Mulla oikeastaan ihan sama lukuunottamatta mustaa aukkoa. Koen, että lapsena olin naiivin itsevarma, koska olin tekemisissä vain perheen, sukulaisten ja pihan lasten kanssa, joiden seurassa sain olla oma itseni. Kun koulu alkoi, alkoi myös lievä syrjiminen, enkä kokenut enää olevani niin hyvä tyyppi. Pikkuhiljaa sulkeuduin ja muutuin sellaiseksi kuin olen nykyään, eli sivussa viihtyvä introvertti.