Mikael Jungner ehdottaa radikaaleja muutoksia suomen kieleen – asiantuntijoilta täystyrmäys
Mikael Jungner
noin viikko sitten
Suomea puhuu alle 6 miljoonaa ihmistä. Se on vähän. Liian vähän. Tuosta kun syntyy suomalaisille merkittävä kielitaakka. Kielitaakka tarkoittaa sitä haittaa, joka käytetystä kielestä yhteisölle tai yksilöille aiheutuu.
Kielitaakka esimerkiksi rajoittaa työmahdollisuuksia. Vähissä ovat ne vaativat työtehtävät, joissa pärjää pelkällä suomella.
Kielitaakka näkyy myös sanojen määrässä ja kielen kehittymisessä. Suomenkielessä on merkittävästi vähemmän sanoja kuin vaikkapa englannissa. Tämä tarkoittaa kapeampaa ajattelua. Toisaalta suomenkieli kehittyy hitaasti. Siksi suurin osa uusista ilmiöistä on nimeltään vierasperäisiä ja siksi suomalaisille vaikeammin hahmotettavia, kuten globalisaatio, digitalisaatio, brexit jne.
Kielitaakka syrjäyttää suomalaisia. Maailman ajattelusta 99.5 prosenttia tapahtuu Suomen ulkopuolella jollakin toisella kielellä kuin suomi. Tästä käännetään suomeksi vain osa. Olemme sivussa monesta ilmiöstä, koska suomenkieli.
Digitaalisuus pahentaa kielitaakkaa, vaikka konetulkkaus toisaalta keventää sitä. Digitalisaation seuraava vaihe on puheohjaus ja kieleen perustuvan big datan analysointi. Tuossa Suomi tulee pahasti jälkijunassa, koska suomenkieli ja myös suomenkielen erikoinen rakenne (sanapäätteet).
Suomenkieli on minulle rakas. Samalla näen sen raskaan taakan, jonka me lapsillemme äidinkielen myötä sälytämme. Se mikä herättää meissä nostalgiaa, estää lapsiamme toteuttamasta unelmiaan. Aika kova hinta nostalgiasta.
Mitä sitten pitäisi tehdä?
- investoida merkittävästi julkista rahaa, jotta suomen kielen käyttö algoritmeissa olisi kansainvälisille kaupallisille toimijoille mutkatonta
- uudistaa suomenkieltä paremmin koneiden ymmärtämään muotoon esimerkiksi etsimällä vaihtoehtoja nykyiselle sanojen pääteviidakolle
- ottaa englanti Suomen kolmanneksi viralliseksi kieleksi ja tehdä siitä pakollinen heti esikoulusta lähtien
Kommentit (11)
Mikael Jungner
noin viikko sitten
Taas sai bannata kymmeniä ihmisiä suuressa kielikeskustelussa. Aikamoista.
Mistä ihmeestä tuo junttius kumpuaa? Jos kirjoitat toisen seinälle, siis sellaisen jota et ole tavannut koskaan aiemmin, olet siellä vieraana. Siksi kannattaa käyttää filtteriä sen oman synkän sielunmaiseman ja näppiksen välillä. Kiroilu, henkilöön käyvä vittuilu tai muu lievää törkeämpi passiivisaggressiivisuus lienee monen arkea, mutta tänne sitä on turha tulla levittämään. Sitä vain lentää pihalle ja postaus deletoidaan.
Hillukaa omilla sivuillanne, jos hilluttava on.
Kaverit on eri asia, heiltä nyt sietää mitä vaan, elämässä ja facessa.
Vuorovaikutustaidot ❤️
Jungner on idiootti. Jungner är en idiot. Jugner is an idiot. Ettei jää kellekään epäselväksi tämä mielipide. Mitä nappeja se oikein vetänyt luullessaan, että kieltä tuosta vain muutettaisiin jonkin pellen ehdotusten perusteella? Kotuksessa varmasti nauravat tätä vielä pikkujoulujen parhaana vitsinä.
Minulla oli Mikael Jungnerista melko sympaattinen kuva, mutta tämä teksti ja se, miten hän tekstistä syntynyttä kohua käsitteli, muutti käsitystäni todella kielteiseen suuntaan. Olen itse äidinkielenopettaja ja opiskellut yliopistossa kielitiedettä. Aihepiiri on minulle siis tuttu. En ymmärrä, miten julkista päätösvaltaa käyttävä julkisuuden henkilö kehtaa julkaista aika spesifiä tieteenalaa käsittelevän tekstin tuntematta alaa yhtään. Sama kuin hän kirjoittaisi lääketieteellisen artikkelin, jossa hän väittäisi syövän paranevan sitruunamehulla. Moni alan asiantuntija puuttui hänen tekstinsä asiavirheisiin täysin asiallisesti, mutta sen sijaan, että Jungner olisi myöntänyt virheensä ja luvannut jatkossa tarkistaa faktat kirjoittaessaan asioista, joita hän ei tunne kovin hyvin, hän hyökkäsi kritiikkiä vastaan. Päättäjän ja julkisuuden henkilön tulee kyetä ottamaan vastaan voimakastakin kritiikkiä. Ylilyönnit on asia erikseen, mutta Jungner oli estänyt (julkisesta) Facebook-profiilistaan myös täysin asiallisia kommentteja.
Tällaisen alistumisen sijaan meidän tulis kehittää ylivertainen propagandakoneisto ja saada ulkkikset opettelee suomen kieltä jonkun syyn takia. Yks mikä toimis suht varmasti ois viihdeteollisuuden kasvattaminen kutakuinkin satakertaiseksi nykyiseen nähden. Kattokaa vaikka Japania. Kieli on ihan vitun hankala ulkomaalaisille, mut silti kaikki weeabot opettelee sitä muna/pillu huurussa, koska sieltä tulee animea. Me tarvitaan Suomeen joku animen kaltainen juttu.
Sitku tää "juttu" on saatu valmiiks ja neljännes maailman väestöstä osaa/opettelee suomen kieltä, niin me aloitetaan hiljainen sota kaikkia muita vastaan, joka kulminoituu siihen, että me valloitetaan koko maailma. En siis tiedä yhtään et miten, mut kuitenkin. Sen jälkeen netti on täynnä suomenkielistä pornoa ja en voi runkata tuntematta myötähäpeää.
Sori, oon vähän päissäni.
Kävin äsken kurkkaamassa Jungnerin Facebook-sivun. Onpa raukkamainen kaveri. Ei minkäänlaista anteeksipyyntöä tai elettä siihen suuntaan, että hän olisi saattanut kirjoittaa asiasta, josta hän ei tiedä mitään, ja sortua pahoihin asiavirheisiin. Sen sijaan löytyi tuo jonkun kopioima päivitys, jossa vaaditaan kommentoijilta käytöstapoja, ja sekalainen kokoelma linkkejä eri kielitieteellisiin tutkimuksiin, jotka muka tukevat hänen näkemystään. Ikään kuin sieltä täältä ilman lähdekritiikkiä haalitut tutkimustulokset nyt vakuuttaisivat aihetta oikeasti tuntevat kritisoijat hänen fiilispohjalta heitetyn näkemyksensä oikeellisuudesta. Jos kielitiede niin kovin kiinnostaa, sitä voi opiskella useassakin yliopistossa, ja kun on relevantti opintokokonaisuus kasassa, voi lähteä esittämään näkemyksiään julkisesti.
Vierailija kirjoitti:
Tällaisen alistumisen sijaan meidän tulis kehittää ylivertainen propagandakoneisto ja saada ulkkikset opettelee suomen kieltä jonkun syyn takia. Yks mikä toimis suht varmasti ois viihdeteollisuuden kasvattaminen kutakuinkin satakertaiseksi nykyiseen nähden. Kattokaa vaikka Japania. Kieli on ihan vitun hankala ulkomaalaisille, mut silti kaikki weeabot opettelee sitä muna/pillu huurussa, koska sieltä tulee animea. Me tarvitaan Suomeen joku animen kaltainen juttu.
Sitku tää "juttu" on saatu valmiiks ja neljännes maailman väestöstä osaa/opettelee suomen kieltä, niin me aloitetaan hiljainen sota kaikkia muita vastaan, joka kulminoituu siihen, että me valloitetaan koko maailma. En siis tiedä yhtään et miten, mut kuitenkin. Sen jälkeen netti on täynnä suomenkielistä pornoa ja en voi runkata tuntematta myötähäpeää.
Sori, oon vähän päissäni.
Ei se haittaa vaikka vähän jurrissa palstailisitkin, parempia ideoita sulta silti tulee kuin miklulta
Lopetetaan koko suomen kieli. Aletaan opettelemaan pakolaisten kieliä niin sopeutuvat paremmin.
Täysin totta. Mitä teet suomenkielellä suomen rajojen ulkopuolella? Et mitään.
Suomenkieli säilytettäköön sellaisenaan, mutta tuota englanninkielen opetusta voisi tehostaa huomattavasti, ja muidenkin, jos resursseja vaan riittäisi..
Kielitieteilijä Antti Ijäs puolestaan sanoo Jungnerin "kiivenneen Mt. Stupidin huipulle ilman happipulloja". Hän kommentoi Jungerin teesejä tarkemmin blogissaan ja huomauttaa muun muassa, että sivistynyt englanninkielinen henkilö on aivan samassa asemassa ymmärtämään sanan "distribution" kuin sivistynyt suomalainen sanan "distribuutio".
Keskustelun ryöpsähdettyä Jungner on peräänkuuluttanut Facebook-seinällään vuorovaikutustaitoja.