Lapsettomuutta kokeneet: Kumpi oli raskaampaa; lapsettomuus vai vauvavuosi?

Miksi vauva-aika olisi erityisen raskasta? 

Minulla oli hyvin nukkuva vauva. Nukkui yöt ja nukkui pitkät päiväunet. Tietysti alussa imetin öisin, mutta kun vauva nukkui vieressä, niin se oli pieni juttu. 

Kummallinen myytti tämä nykyään, jokainen naistenlehti ym. kouhkaa tästä vauva-ajasta. Lepposinta aikaa ikinä mun elämässä. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi vauva-aika olisi erityisen raskasta? 

Minulla oli hyvin nukkuva vauva. Nukkui yöt ja nukkui pitkät päiväunet. Tietysti alussa imetin öisin, mutta kun vauva nukkui vieressä, niin se oli pieni juttu. 

Kummallinen myytti tämä nykyään, jokainen naistenlehti ym. kouhkaa tästä vauva-ajasta. Lepposinta aikaa ikinä mun elämässä. 

Mukava kuulla, että teillä on hyvin nukkuva lapsi. Kavereilta kuullut päinvastaista kokemuksia mutta toki aina ajattelen, että vauvat ovat yksilöitä niin kuin vanhemmatkin sietokyvyssä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Miksi vauva-aika olisi erityisen raskasta? 

Minulla oli hyvin nukkuva vauva. Nukkui yöt ja nukkui pitkät päiväunet. Tietysti alussa imetin öisin, mutta kun vauva nukkui vieressä, niin se oli pieni juttu. 

Kummallinen myytti tämä nykyään, jokainen naistenlehti ym. kouhkaa tästä vauva-ajasta. Lepposinta aikaa ikinä mun elämässä. 

Mun kaverilla oli vauva joka nukkui max 30 min pätkiä ja kärsi kaikenlaisista allergioista. Äitinsä kulki melkoisessa sumussa siihen asti että lapsi alkoi nukkumaan edes 2 h putkeen (noin vuoden iässä).

Meilläkin oli hyvin nukkuva lapsi. Lapsettomuudesta kärsittiin sitä ennen 5v. Vauva-aika oli oikein mukava, tietenkin väsyttävä myös kun ei sitä oikeasti etukäteen ymmärrä millaista on kun on lapsi. :) Mytta kyllä sen 5v odottamiseen jälkeen oli niin taivaassa onnesta että ei haitannut yhtään. :)

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin oli hyvin nukkuva lapsi. Lapsettomuudesta kärsittiin sitä ennen 5v. Vauva-aika oli oikein mukava, tietenkin väsyttävä myös kun ei sitä oikeasti etukäteen ymmärrä millaista on kun on lapsi. :) Mytta kyllä sen 5v odottamiseen jälkeen oli niin taivaassa onnesta että ei haitannut yhtään. :)

Ihanaa, paljon onnea teille pikkuisessa. Voin vain kuvitella, miltä teistä on tuntunut.

Ap

Harva kehtaa kertoa siitä, että vauvan kanssa kaikki menee hyvin. Sellaista äitiä pidetään marttyyrimaisena äitimyytin sokaisemana epähenkilönä, koska nyt kuuluu valittaa koko ajan, että ei jaksa, ei kykene, ei saa nukuttua eikä isovanhemmat auta.

Meillä on 3 IVF-alkuista lasta, jotka kaikki ovat nukkuneet hyvin, syöneet hyvin ja olleet vanhemmilleen ilon ja onnen aihe. Ei ole ollut mitään sumuisia vauvavuosia, ei kärsimystä eikä kiukkua. Ääneen en tätä uskalla missään sanoa, koska silloin alkaisi perhekerhossa huuto siitä, että ylläpidän kulissia enkä näytä todellisia tunteitani, kun en koskaan karju lapsille.

Lapsettomuus oli tuhat kertaa rankempaa kuin vauvavuosi!

Vauvavuoden raskautta nyt ei voi tietenkään tietää etukäteen. Itse olemme kärsineet lapsettomuudesta nyt vuoden, ja kokeneet keskenmenon.

Sanon vain, ettei sinun tarvitse jaksaa vauvavuotta ja valvomista paremmin siksi, koska et ole saanut lasta helpoimman kautta. Sinun ei siis tarvitse olla mikään "uljas, kärsimyksen ylevöittämä äiti", koska et saanut lasta noin vain. Olet ihan samanlainen tavallinen äiti kuin kaikki muutkin, ja sinullakin on oikeus olla väsynyt.

Meihin suhtaudutaan keskenmenon takia (keskenmeno tapahtui rv 20) nykyään ihan eri lailla. Keskenmeno johti kohdallani kohdun korjausleikkauksiin (väliseinä kohdussa) ja nyt läheisille tuntuu olevan meille eri kriteerit kuin muille, jotka ovat saaneet lapsia kivuttomasti. Meiltä odotetaan enemmän ja jotenkin meidän pitäisi nyt muiden silmissä olla jotenkin Parempia Ihmisiä ja meidän pitää olla jotenkin yli-onnellisia, jos lapsen joskus saamme... se on ahdistavaa. Toki olemme onnellisia, jos onnistumme lapsen saamaan, mutta haluaisimme kuitenkin meihin suhtauduttava samalla tavalla kuin muihinkin tuoreisiin vanhempiin. Olisi tosi ikävää, jos joku kuittaisi vaikka väsymykseni vain että: "no mu t sähän nyt vihdoin sait vauvan, älä valita" ja voin hyvin uskoa näin käytänkin.

Eli voit suhtautua tulevaan ihan samalla tavalla kuin muutkin, ja olla ihan tavallinen äiti.

Lapsettomuusaika oli heittämällä raskaampi sekä psyykkisesti että fyysisesti.

Lapsettomuus oli niin paha kriisi, että olisin melkein halunnut kuolla. Olin hyvin masentunut jne. Kun vauva lopulta syntyi vuosien hoidon ja vaikean raskauden jälkeen, niin olin onnellinen ja henkisesti ihan loppu. Sellainen tunne kuin olisi juissut 10 maratonia putkeen ja lopulta pysähtyi ihan takki tyhjänä. Eli aluksi oli tämä yhdistetty onni ja tyhjyys, sitten aloin saada energian takaisin. Vauvalla oli sairsuksia ja nukuin n 3 h yössä ja olin ihan umpiväsynyt vauvavuoden, mutta se oli vain fyysistä rasitusta. Olin samalla onnellinen vauvasta eli koen hyväksi ajaksi silti.

Ei niitä kahta voi siis edes verrata toisiinsa. Osalla on varmasti iso identiteettikriisi, kun äidin oma elämä ns lopouu hetkeksi ja on vain vauvan äiti eikä se sama ihminen kuin ennen on ollut. Mutta se menee ohi ajan.mittaan ja sopeutuu uuteen elämään. Vanha elämä ei siis palaa koskaan, mutta se uusi elämä boi olla vähintään yhtä hyvää. Ne kärsivät, jotka luilevat voivansa jatkaa vanhaa elämää vain vauvalla höystettynä. Mä olin lapsettomuuden vuoksi jo niin valmis muutokseen, että vältin sen ison kriisin täysin.

Lapsettomuus oli paljon rankempaa, vaikka vauva oli aika vaativa ja toisinaan huonosti nukkuva. Nyt hieman alle 2v taapero ja uhmakin ihan siedettävää :D

Eihän lapsettomuuden raskautta ja surua voi verrata vauvavuoteen raskauteen/helppouteen millään lailla, kaksi täysin eri asiaa.

Vauvavuosi oli ihanaa aikaa. Varsinkin kun lasta oli odotettu kauan ja tiesin että meidän kohdalla aika oli ainutkertaista. Nautin joka hetkestä. Jonkin verran tietysti valvottiin, mutta ei mitenkään ylitsepääsemättömän paljon. Vauvaa on myös tosi paljon helpompi kuljettaa mukana kuin vilkasta taaperoa :D. Onhan se tietysti rankkaa jos ei ollenkaan saa nukuttua, mutta kyllä kai se vauvakin jossain välissä nukkuu kaikilla? Mikäli ei tarvitse isommista sisaruksista huolehtia, niin voi nukkua silloin kuin vauvakin. Kyllä yhden kanssa aina pärjää. Me tehtiin vauvajumppaa ja pitkiä vaunulenkkejä. Köllöteltiin ja vain oltiin. Tärkein neuvo mikä minulla on antaa vauva-aikaan on, että elä siinä hetkessä ja nautti siitä, sillä se on ohi tosi nopeasti. Oi, ihan haikeaksi vetää kun muistelee.

Vierailija kirjoitti:

Vauvavuoden raskautta nyt ei voi tietenkään tietää etukäteen. Itse olemme kärsineet lapsettomuudesta nyt vuoden, ja kokeneet keskenmenon.

Sanon vain, ettei sinun tarvitse jaksaa vauvavuotta ja valvomista paremmin siksi, koska et ole saanut lasta helpoimman kautta. Sinun ei siis tarvitse olla mikään "uljas, kärsimyksen ylevöittämä äiti", koska et saanut lasta noin vain. Olet ihan samanlainen tavallinen äiti kuin kaikki muutkin, ja sinullakin on oikeus olla väsynyt.

Meihin suhtaudutaan keskenmenon takia (keskenmeno tapahtui rv 20) nykyään ihan eri lailla. Keskenmeno johti kohdallani kohdun korjausleikkauksiin (väliseinä kohdussa) ja nyt läheisille tuntuu olevan meille eri kriteerit kuin muille, jotka ovat saaneet lapsia kivuttomasti. Meiltä odotetaan enemmän ja jotenkin meidän pitäisi nyt muiden silmissä olla jotenkin Parempia Ihmisiä ja meidän pitää olla jotenkin yli-onnellisia, jos lapsen joskus saamme... se on ahdistavaa. Toki olemme onnellisia, jos onnistumme lapsen saamaan, mutta haluaisimme kuitenkin meihin suhtauduttava samalla tavalla kuin muihinkin tuoreisiin vanhempiin. Olisi tosi ikävää, jos joku kuittaisi vaikka väsymykseni vain että: "no mu t sähän nyt vihdoin sait vauvan, älä valita" ja voin hyvin uskoa näin käytänkin.

Eli voit suhtautua tulevaan ihan samalla tavalla kuin muutkin, ja olla ihan tavallinen äiti.

Tosi surullista, toivotaan että myös teillä onnistaa! Tsemppiä. Joo, kyllä ajattelen hyvin pitkälti samoin kuin kerroit.

Ap

Ei noita voi minun mielestä verrata keskenään mitenkään. Vauvavuosi voi olla rankka, mutta koko ajan tiedät että se menee ohi ja kyllä se viimeistään teininä nukkuu.. Oma vauva oli varmaan aika tavallinen nukkuja, välillä herättiin tunnin välein ja silloin sitä mentiin aika sumussa, mutta toisaalta silloin sai keskittyä rauhassa vaan vauvaan ja selviytymiseen. Sitten tuli taas jaksoja jolloin nukuttiin hyvin ja jaksoi puuhata vaikka mitä :) vauvavuosi oli pääasiassa mukavaa aikaa. Rankkuus ei tosin lopu siihen, vauvavuoden jälkeen alkaa ruuhkavuosiarki ja varmasti koululaisten ja teinienkin kanssa on omat haasteensa. Siitä huolimatta olen kyllä sitä mieltä että lapsettomuus voi olla henkisesti paljon rankempaa. Vaikka en ole itse sitä kokenutkaan.

Vierailija kirjoitti:

Harva kehtaa kertoa siitä, että vauvan kanssa kaikki menee hyvin. Sellaista äitiä pidetään marttyyrimaisena äitimyytin sokaisemana epähenkilönä, koska nyt kuuluu valittaa koko ajan, että ei jaksa, ei kykene, ei saa nukuttua eikä isovanhemmat auta.

Meillä on 3 IVF-alkuista lasta, jotka kaikki ovat nukkuneet hyvin, syöneet hyvin ja olleet vanhemmilleen ilon ja onnen aihe. Ei ole ollut mitään sumuisia vauvavuosia, ei kärsimystä eikä kiukkua. Ääneen en tätä uskalla missään sanoa, koska silloin alkaisi perhekerhossa huuto siitä, että ylläpidän kulissia enkä näytä todellisia tunteitani, kun en koskaan karju lapsille.

Lapsettomuus oli tuhat kertaa rankempaa kuin vauvavuosi!

Tämä on muuten ihan totta. Jos kokee olevansa onnen kukkuloilla vauvan kanssa ja että aika ei nyt erityisen raskasta ole, niin sitä ei kyllä kannata tuoda julki kuin korkeintaan isovanhemmille. Kuraa saa niskaansa jo kehtaa sanoa nauttivansa ja jaksavansa normaalisti. Vallalla on jokin ihme kurjuuden ylistys tässä kohden. Ei kaikki vauvat valvota vuorokaudet läpensä.

1/3

Oho, satuinpa tähän kun just eilen pohdiskelin mennyttä ja nykyistä (joulukirje tekeillä). Pidempää pohdintaa siis tännekin.

Aloituksena pitää todeta, että vauvoja ja lapsettomuuskokemuksiakin on erilaisia, ja vauvavuosi Saa tuntua rankalta lapsettomuustaustallakin. Joillain tulee myös "baby blues", tuli lapsi helposti tai ei. Mullakin on vain oma kokemukseni ensin lapsettomana ja nyt lapsen äitinä:

Yritimme lasta aktiivisesti kaksi ja puoli vuotta ennen kuin tärppäsi. Hoidoissa sitten myös rankinta oli epätietoisuus ja odottelu, sekä tietenkin se etteivät ne tuntuneet tehoavan. Kuitenkin jokin prosessi "edistyi" niissä, joten sopi meille paremmin kuin vuosien omatoiminen yrittely. Hedelmöittyminen oli lopulta luomuihme, mihin eivät tod. vaikuttaneet terveydentila (oma huonousenkka ehkä), senhetkinen stressin määrä (huipussaan) tai mitkään greipit ja vitamiinipillerit (napsittu vuosia). Vaikka kannattaa tietenkin itsensäkin takia jo elää terveellisesti.

...

2/3

Kaikkein rankinta lapsettomuudessa eivät olleet välillä kivuliaatkin hoidot vaan odottelun lisäksi se ulkopuolisuuden, vaillinaisuuden, paitsi jäämisen ja epämääräisen tulevaisuuden pelkäämisen tunne (näin joulun alla: perhejuhlat ja niistä mahdollinen osattomuus omien vanhempien vanhetessa jne). Nämä tunnistanetkin. Itselleni puhkesi (stressistä?) pari uutta tai vanhaa tulehdussairauttakin lapsettomuusaikana syystä tai toisesta, ja masensi niin että olisin saanut kelan terapiaakin halutessani, jos olisi ollut varaa (säästimme pennosia mahd. yksityisiin hoitoihin, julkisellakin prosessiin ehti kulua pari tonnia - vauva on tullut NIIN paljon edullisemmaksi!). Seksielämä ei ole yrittämisestä ja surusta entisensä, mutta annetaan itsellemme aikaa eheytyä siinä. Simpukan jäseniä ollaan yhä, eikä toinen lapsi ei ole itsestäänselvyys. Itse olen aina haaveillut suurperheestä (väh. 3 lasta), mutta ikä tulee vastaan tälläkin tahdilla. Olisimmepa tavanneet aiemmin!

Nyt olemme olleet ensimmäisen puoli vuotta vanhempia ihanalle, tavalliselle ja ainutlaatuiselle vauvallemme. Hän heräilee yleensä muutaman kerran öisin syömään, paitsi flunssissa ja mahataudissa (viime yönä flunssassa heräsi rinnalle mm. 10-12 kertaa!!). Päivisin on lähes jatkuvasti minussa kiinni, iltaisin saan välillä ojentaa isälleenkin, vähitellen pidempiä aikoja viihtyy myös lattialla tai sitterissä. Vauvanhoitoapua (kotitöiden ajaksi pariksi tunniksi) saan viikon-parin välein.

No ei tod voi verrata. Lapsettomuus teki minusta ilottomat ja vain kärsivän ja katkeran ihmisen. Vauvan kanssa olin onnellisempi kuin koskaan! Lopulta 4 lasta, kaikki luovutetuilla sukusoluilla. Lasten kanssa on välillä raskasta ja elämä on välillä raskasta mutta mikään arjen asia ei koskaan ole niin hirveä kuin lapsettomuus oli.

Lapsettomuudesta ei tiennyt loppuuko se koskaan. Vauvojen tietää kasvavan.

Ja kyllä vauvan äitiys on just niin ihanaa ja mieltä keventävää kun ajattelin lapsettomana sen varmaan olevankin!! Ei puhettakaan, että ekana ois terapiantarve mielessä, vaikka tietenkään kaikki ei ole käynyt yhdessä yössä, ja raskauden aikana pelkäsi keskenmenoa aika pitkään. Koska vauva on lopulta mielestäni "helppo tapaus" ja koska kavereilta on kuullut vauvoista jo paljon, mitään muuta yllättävän hankalaa en ole kokenut paitsi että kukaan ei kertonut että imetys sattuu (ja minulla yhä koska tuli siihen imukohtaan kystia). Kuitenkin riesa muine fyysisine uusine juttuineen raskauden ja synnytyksen ja imetysjumin jälkeen on kohdallani tosi pieni suhteessa lapsettomuuden henkiseen kuormaan. Olen sanonut itselleni, että Saa väsyttää, mutta tänäänkin, käytännössä nukkumattoman yön jälkeen pidän paljon mieluummin tämän olon kuin yhtään taannoisenkaltaista vastentahtoisesti lapsetonta päivää!! Huoliakin on, mutta ilmainen(!!) neuvolajärjestelmä auttaa.

Päivittäinen palkkio "raskauden ja synnytyksen vaivoista" oli se oma lapsi, jota vain tyijotteli ja joka tyyntyi perushoivaan. Ja entä sitten kun hymyt tulivat, lisääntyivät, pää painui lohdunhaussa äidin rinnalle ... *huoh*. Mitä palkintoja!! Ja mitä lapsettomalla vaivoistaan on?

Virtuaalihalaus ap:lle - ei ole herkkua- ja suurensuuri toive että myös teillä tärppäisi, ja mieluiten mahd. pian!! <3 Uskon, että jo kysymällä tätä olet riittävän valmis riittävän hyväksi äidiksi. Apua hakeva ei jää yksin.

Vauvaa yritettiin vuosien ajan, suhtellisen helposti raskaus sitten lopulta sai alkunsa, kun sain miehen suostumaan lapsettomuushoitoihin.

Lapsettomuusaika ei ollut raskasta.

Vauvan syntymä sitten muuttikin tilanteen. Toki vauva oli helppo, rupesi esimerkiksi nukkumaan yönsä heräämättä 2 kk iässä, mutta oma psykoottinen masennus ei ollut kiva siinä yhtälössä.